Hintasääntely

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hintasääntely tarkoittaa yleensä valtiovallan määräämää minimi- tai maksimihintaa tuotteelle. Se johtaa ylitarjontaan tai pulaan sekä tehottomuuteen. Tulee kansantaloudellisesti halvemmaksi auttaa köyhiä käteisellä kuin hintasääntelyllä. Tämä on taloustieteilijöiden enemmistön mielipide, ei vain liberaalien.

Sisällysluettelo

Minimihinta eli hintalattia

Minimihinta johtaa kysynnän vähenemiseen, ylitarjontaan, kun tuotteesta vaaditaan korkeampi hinta kuin se ("markkinahinta"), jolla koko tuotanto menisi kaupaksi.

Esimerkkejä:

  • Voivuori, viljavuoret: Ennen vuotta 1995 Suomessa oli minimihinnat monille maataloustuotteille ja siksi oli "voivuoria" ja vastaavasti hyvä viljasato oli huono uutinen, ongelma.
  • Minimipalkka johtaa työn kysynnän vähenemiseen, siis työttömyyteen. Tämä selittää suuren osan Suomen työttömyydestä, etenkin huonokuntoisimpien ja vähiten koulutettujen tai väärälle alalle koulutettujen työntekijöiden osalta. Loppu selittyy pitkälti sillä, että sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukut tekevät työstä saatavan lisähyödyn niin alhaiseksi, että se ei ole työttömän mielestä vaivan arvoista.

Maksimihinta eli hintakatto

Maksimihinta johtaa tarjonnan vähenemiseen, pulaan ja jonoihin. Alas säännelty hinta houkuttelee kuluttajia ostamaan enemmän ja toisaalta moni tuottaja ei viitsi ryhtyä alalle ja muutkin saattavat tuottaa vähemmän kuin jos tuotanto olisi kannattavampaa. Vanha tuotantokapasiteetti rappeutuu, kun normaaleja uusimisinvestointeja ei kannata tehdä, ja uutta ei kannata rakentaa.

Esimerkkejä:

  • Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa etenkin arvokkaat tuotteet olivat jatkuvasti kaupoista loppuneet, ja kun huhu kertoi kaupasta löytyvän tiettyä tuotetta, syntyi pitkiä jonoja.
  • Hitas-asuntojen hintasääntely tuottaa päiväkausien jonoja vuoden 2010 Suomessakin.
  • Vuokrasääntely oli Suomessa vielä 1980-luvulla, jolloin asuntoja sai vain suhteilla, seksillä tai pimeällä ylihinnalla. Lisäksi omistajan ei kannata investoida asuntoon, josta ei voi periä täyttä tuottoa markkinahinnassa. Soininvaaran mukaan: "Yleensä vuokrasäännöstely tuhoaa vanhan asuntokannan tehokkaammin kuin sota"[1]. Vasemmistolaisetkin taloustieteilijät pitävät yleensä vuokrasääntelyä haitallisena.
  • Vesihuollon yksityistäminen kehitysmaissa on tuonut veden paljon useamman ulottuville, kun investoinnit putkiston laajentamiseen ovat muuttuneet kannattaviksi. Aiemmin nämä ovat joutuneet ostamaan kaukaa paljon kalliimmalla paljon huonompaa vettä. Lapsikuolleisuus on vähentynyt huomattavasti, vaikka tietysti vanhan verkoston piirissä veden hinta on noussut, toisaalta sielläkin vesihuollon kunnossapito on parantunut. Maissa, joissa vedenjakelun hinta on säännelty liian alas, näitä hyötyjä ei saavuteta, vaan vanhan verkoston piirissä olevien halvempi mutta huonompi vedenjakelu on estänyt miljoonia muita saamasta puhdasta vettä ja siten nostanut lapsikuolleisuutta ja heikentänyt keskimääräistä vedensaantia.
  • Öljykriisien aikana 70-luvulla, mm. 1973-74 öljykriisin aikana Yhdysvaltojen "Cost of Living Council" määräsi bensiinille hintakaton. Raakaöljyn hinta oli niin korkea, ettei tuolla hinnalla kannattanut juurikaan tuottaa bensiiniä, joten bensiinistä tuli niin kova pula, että monet bensiiniasemat sulkivat kokonaan ja loputkin pystyivät myymään vähemmän kuin olisi haluttu ostaa. Siksi bensiiniasemien edessä oli pitkiä auto- ja rekkajonoja. Markkinahinta olisi johtanut toisaalta siihen, että kaikki halukkaat olisivat saaneet bensiiniä kuten yleensä sääntelemättömissä maissa, ja toisaalta markkinahinnan korkeus olisi johtanut bensiinin säästämiseen siten, että vain välttämättömimmät ajot olisi tehty, ilman jonotuksen vaivaa ja uhkaa, että tärkeätkin ajot jäävät tekemättä, jos bensiiniä ei saada.
  • Vuodesta 2003 Venezuelan presidentti Hugo Chavez on asettanut ruoalle hintakatot, jotka ovat aiheuttaneet pulaa ja hamstrausta[2].

Hintasääntelyn seuraukset

Markkinahinta on se hinta, jolla tietyn tuotteen kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Jos hallitus määrää tätä alhaisemman maksimihinnan, kysyntä kasvaa ja tarjonta vähenee. Tällöin tuotetta ei riitä kaikille. Kun näin hintamekanismi ei pääse säännöstelemään hyödykkeen riittävyyttä, säännöstely tapahtuu jollain toisella mekanismilla:[3]

  • Jonottaminen oli yleistä Euroopan sosialistisissa itäblokin valtioissa [ja esimerkiksi Suomessakin julkisessa terveydenhoidossa ja muissa alihintaisissa palveluissa]. Yhdysvalloissa hallitus määräsi bensiinille maksimihinnan 1973 - 1979, jolloin autoilijat jonottivat bensa-asemille ja jonotusvaiva huomioon ottaen bensiini tuli heille usein kalliimmaksi kuin olisi tullut markkinahinnalla. [3]
  • Laadun heikentyminen on toinen ratkaisu.[3] Jos laatu putoaa niin alhaiseksi, että kysyntä ja tarjonta ovat markkinahinnalla yhtä suuret, jonoja ei muodostu. Ja miksipä valmistajat tekisivät sen laadukkaampia tuotteita, kun niistä ei saa enempää rahaa ja sellaisetkin menevät kaupaksi. Yhdysvalloissakin toisen maailmansodan aikana maksimihinnat ja maksimivuokrat vähensivät pihvien lihaa ja vuokra-asuntojen kuntoa.[3] Tällöin hallitus voi määrätä vaadittavan lihan määrän ja asuntojen uudelleenmaalaustiheyden, mutta tällöin byrokratia vain lisääntyy.[3] Aina jää myös toisia keinoja tinkiä laadusta.
  • Kytkykauppa. Kun vehnäjauhoille määrättiin maksimihinta ensimmäisen maailmansodan aikana, niitä usein myytiin kytkykaupalla ei-haluttujen ruis- tai perunajauhojen kanssa.[3]
  • Pakottaminen laadukkaampiin tuotteisiin.[3] Yritykset saattavat lakata tuottamasta tuotteita, joiden hinta on määrätty halvaksi, ja tuottaa samoilla resursseilla kalliimpia, laadukkaampia tuotteita.[3] Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain hallitus yritti monta kertaa turhaan pakottaa vaatevalmistajia olemaan lopettamatta halvempien vaatteiden tuotantolinjoja.[3]
  • Pimeät markkinat. Ostajat maksavat salaa ylihintaa tuotteista. Hinta on korkeampi kuin olisi vapaiden markkinoiden markkinahinta, koska hinnan pitää lisäksi korvata myyjille laittomuudesta kiinnijäämisen riski.[3]
  • Säännöstely. Esimerkiksi valtio jakaa jokaiselle autoilijalle yhden renkaidenostokupongin - enempää ei saa ostaa.[3] Valtion on kuitenkin vaikea osata jakaa osto-oikeuksia yksilöiden erilaisten tarpeiden mukaan.[3] Eräs ratkaisu on sallia ostokorttien vapaat markkinat.[3] Sekään ei kannusta lisäämään tuotantoa toisin kuin markkinahinta tekisi.[3] Se ei myöskään saa tuotteita siirtymään niihin osiin maata, joissa niitä tarvittaisiin eniten.[3]

Jos joidenkin hyödykkeiden hinnoille asetetaan maksimi, voimavarat tuppaavat kulkeutumaan toisten hyödykkeiden tuotantoon.[3] Siksi hallitus voi joutua sääntelemään näiden toistenkin hyödykkeiden tuotantoa, jne.[3]

Minimihinnan vaikutukset

Vastaavasti markkinahintaa korkeampi minimihinta johtaa siihen, että tarjonta ylittää kysynnän ja yllä mainitut säännöstelymekanismit kohdistuvat myyjiin eikä ostajiin. Minimipalkan eli työvoiman minimihinnan kohdalla ne tarkoittavat:

  • Jonottaminen työpaikkoihin, työttömyys.
  • Työpaikkojen laatu heikkenee. Työntekijän pitää työskennellä ikävämmissä tai huonommissa oloissa huonommilla työehdoilla ja eduilla, kovempaan tahtiin, pidempiä päiviä, kauempana kotoa jne. ja tällaisetkin työpaikat "menevät kaupaksi" työntekijöille, vaikka työntekijät mieluummin ottaisivat paremman työn huonommalla palkalla, jos se olisi laillista.
  • Vain laadukkaimmat eli tuottavimmat työntekijät kelpaavat töihin. Muut jäävät työttömiksi.
  • "Pakottaminen huonompiin töihin". Kun joidenkin alojen minimipalkat vähentävät niiden töiden tarjontaa, ihmiset joutuvat menemään niitä itselleen vähemmän mieluisiin töihin.
  • Säännöstely. Esimerkiksi joihinkin kuntien tehtäviin työllistetään vain pitkän aikaa työttömänä olleita eikä niitä, jotka sopisivat tehtäviin paremmin tai osaisivat jo hoitaa niitä, koska pitkäaikaistyöttömiä ei saa työllistää heille paremmin sopiviin tehtäviin sellaisella palkalla, jolla työllistäminen kannattaisi.

Miksi on hintasääntelyä?

Ongelmistaan huolimatta hintasääntelyllä on poliittista kannatusta, koska ihmiset eivät yleensä ymmärrä sääntelyn vaikutusta pulaan.[3]

Jotkut myös hyötyvät sääntelystä ja lobbaavat ahkerasti sen puolesta.[3] Minimipalkka voi ajaa matalataitoiset työttömiksi tai pimeille markkinoille mutta hyödyttää niitä, jotka saavat pitää työnsä.[3] Vuokrakatto estää nuoria saamasta vuokra-asuntoa mutta auttaa niitä, joilla on jo vuokra-asunto.[3]

Milloin hintasääntely on perustelluinta?

Professori Hugh Rockoffin mukaan paras perustelu hintasääntelylle on tilanne, jossa tiukempi rahapolitiikka lopettaa liian korkean inflaation mutta hintojen sääntelyä tarvitaan tilapäisesti poistamaan hintojen ja palkkojen nostamisen paniikki.[3] Hänen mielestään tällöinkin perustelu on heikko, koska hintasääntely vie huomion siltä, että vain rahapolitiikka voi taltuttaa inflaation kestävästi, ja se voi johtaa paineisiin tehdä liian löysää rahapolitiikkaa, jolloin inflaatio vain pahenee.[3] Näin kävi, kun presidentti Richard Nixon alkoi vuonna 1971 säännellä hintoja "ostaakseen aikaa" mutta rahapolitiikkaa ei kiristettykään.[3]

Viitteet

  1. Terveisiä Berliinistä (3): hajahuomioita, Osmo Soininvaara, 14.4.2010
  2. Venezuelan shoppers face food shortages, BBC, January 10, 2006
  3. 3,00 3,01 3,02 3,03 3,04 3,05 3,06 3,07 3,08 3,09 3,10 3,11 3,12 3,13 3,14 3,15 3,16 3,17 3,18 3,19 3,20 3,21 3,22 3,23 Price Controls, The Concise Encyclopedia of Economics, 2013.

Katso myös

Aiheesta muualla


Tässä on artikkelissa on puutteellisesti lähdeviittauksia.
Voit auttaa Liberalismiwikiä lisäämallä artikkeliin lähteitä.
Henkilökohtaiset työkalut