Säännöstely

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Säännöstely tarkoittaa, että esimerkiksi ruokapulan aikana ruokaa saa ostaa tai ottaa vain tietyn määrän (kuten Suomessa vuosina 1939 - 1954).

Ostajiin kohdistuvaa säännöstelyä (ostokiintiö, kulutuskatto) käytetään lähinnä vain silloin, kun valtio määrää hinnat keinotekoisen alhaisiksi (ks. maksimihinta eli hintakatto). Muuten hyödykettä riittää vain myyjien suosikeille. 1980-luvulle asti pankkilainojen korot oli säännelty keinotekoisen alhaisiksi, jolloin niitä riitti kunnolla vain pankinjohtajien kavereille ja osa muista jäi ilman.

Myyjiin kohdistuvaa säännöstelyä, esimerkiksi maatalouden tuotantokiintioitä (tuotantokatto), käytetään usein silloin, kun hinnat määrätään keinotekoisen korkeiksi (ks. minimihinta). Ilman tällaisia kiintiöitä kaikki tuotteet eivät mene kaupaksi (jos kerran hinta on asetettu markkinahintaa korkeammaksi), ja myyjät alkavat esimerkiksi kilpailla keskenään pimeillä alennuksilla tai vain laadukkaimmat tuotteet menevät kaupaksi (kuten nyky-Suomen työmarkkinoilla, joissa minimipalkka on asetettu niin korkealle, että kaikki työvoima ei mene kaupan, etenkään vähiten tuottava).

1980-luvulla vitsailtiin: "Mikä on puolalainen hampurilainen?" "Kaksi leipäkorttia, välissä yksi lihakortti." Ostokortti on eräs yleinen säännöstelyratkaisu.

Sisällysluettelo

Säännöstely tuhlaa

Ruokapulan aikana ihmiset pitäisi saada käyttämään ruokaa mahdollisimman säästeliäästi ja tuottamaan sitä mahdollisimman runsaasti. Markkinatalous ratkaisee nämä molemmat ongelmat nostamalla ruoan hinnan korkeaksi sen ollessa niukkaa.

Tällöin kuitenkin köyhimpien rahantarve kasvaa ja hyväntekeväisyys tai sosiaaliturva tulee entistä tärkeämmäksi mutta kansantaloudellisesti säännöstelyä paljon halvemmaksi.

Säännöstely johtaa siihen, että tuottajien ei kannata ponnistella parhaansa mukaan tuottaakseen niin paljon ruokaa kuin mahdollista. Heidän ei myöskään kannata pitää ylimääräistä peltoa varalla kesantona, kerätä varastoja pahan päivän varalle, lannoittaa viimeisen päälle tarkasti tai optimoida toimintaansa vaivoistaan piittaamatta.

Adam Smith kirjoitti: "kauppiaan pitää toisinaan nostaan viljansa hinta korkeammalle kuin kauden niukkuus vaatisi, tämä toiminta aiheuttaa ihmisille epämukavuutta mutta lopulta pelastaa heidät nälänhädältä kauden lopulla...".[1] Smithin mukaan korkea hinta saa ihmiset kuluttamaan viljaa säästeliäämmin.[1]

Poliitikot eivät myöskään yleensä lopeta säännöstelyä ajoissa, esimerkiksi toisen maailmansodan säännöstely päättyi Suomessa vasta vuonna 1954. Myös säännöstelyn tuottama tehoton musta pörssi aiheuttaa valtavia hyvinvointitappioita verrattuna vapaan markkinatalouden toimintaan.

Hintasääntely ajaa säännöstelemään

Markkinahinta on se hinta, jolla tietyn tuotteen kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Jos hallitus määrää tätä alhaisemman maksimihinnan, kysyntä kasvaa ja tarjonta vähenee. Tällöin tuotetta ei riitä kaikille. Kun näin hintamekanismi ei pääse säännöstelemään hyödykkeen riittävyyttä, säännöstely tapahtuu jollain toisella mekanismilla, esimerkiksi säännöstelyllä, jonottamisella, kytkykaupalla, laatua heikentämällä tai pimeillä markkinoilla.[2]

Ostokorttien vapaat markkinat

Säännöstelyssä esimerkiksi valtio jakaa jokaiselle autoilijalle yhden renkaidenostokupongin - enempää ei saa ostaa.[2] Valtion on kuitenkin vaikea osata jakaa osto-oikeuksia yksilöiden erilaisten tarpeiden mukaan.[2] Eräs ratkaisu on sallia ostokorttien vapaat markkinat.[2] Sekään ei kannusta lisäämään tuotantoa toisin kuin markkinahinta tekisi.[2] Se ei myöskään saa tuotteita siirtymään niihin osiin maata, joissa niitä tarvittaisiin eniten.[2]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations, Adam Smith, 1776, IV.5.42. "merchant should sometimes raise the price of his corn somewhat higher than the scarcity of the season requires, yet all the inconveniences which the people can suffer from this conduct, which effectually secures them from a famine in the end of the season..." ym.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 Price Controls, The Concise Encyclopedia of Economics, 2013.

Aiheesta muualla

Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut