Minimihinta

Kohteesta Liberalismiwiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Minimihinta eli hintalattia on yleensä valtiovallan hyödykkeelle määräämä minimihinta. Vaikuttaakseen sen on oltava normaalia markkinahintaa korkeampi, joten se johtaa tyypillisesti ylitarjontaan, koska se vähentää kuluttajien ostohaluja ja houkuttelee tuottajia tuottamaan enemmän. Näin ollen tuotetta menee kaupaksi normaalia vähemmän, ja erotuksesta syntyy hyvinvointitappiota.

Lisäksi ylitarjonta johtaa epätehokkaan haitallisiin käyttäytymismuutoksiin kuten tuottajien (esim. työvoiman) kilpailu ostajista tarpeettoman korkealla laadulla tai vaativilla toimitusehdoilla.

Taloustieteellinen analyysi

Myyntihinnan ja kysyntäkäyrän eli kuluttajien ostohalun väliin jäävä pinta-ala kertoo kuluttajan ylijäämän eli kuluttajien ostoksistaan kokeman hyödyn. Myyntihinnan ja tarjontakäyrän eli tuottajien tuotantokustannusten/myyntihalujen väliin jäävä pinta-ala kertoo tuottajan ylijäämän eli tuottajien myynnistään saaman hyödyn. Kun hinta säännellään alhaisemmaksi (vasemmalle), nämä pinta-alat vähenevät yhteensä "hyvinvointitappioin" verran. Tämä on hintasääntelyn suora yhteiskunnallinen haitta.

Minimihinnan haitat

Ylläkuvattujen, myyntimäärän pienenemisestä johtuvien hyvinvointitapppioiden lisäksi koituu epäsuoria tappioita, kun ylitarjonnan vuoksi tuottajat alkavat kilpailla ostajista tehottomin menetelmin, esimerkiksi tuottamalla tarpeettoman laadukkaita tuotteita:

  • pimeät markkinat: myydään hyödykettä laittomasti sallittua halvemmalla (esimerkiksi Suomessa työn myyjät eli työntekijät saattavat tehdä työtä yleissitovia minimipalkkoja halvemmalla, elleivät saa mistään laillista työtä)
  • syrjintä: esimerkiksi kun työpaikoista on pulaa, niitä jaetaan vain parhaille tai rekrytoijan suosikeille
  • tarpeettoman korkea laatu: työntekijät suostuvat kireään työtahtiin tai ylipitkiin työpäiviin tai tekemään haluamaansa vaativampaa työtä tai muuttamaan paikkakunnalle, jossa työn arvo on korkeampi.
  • maataloustuotteiden minimihinnat johtavat ylitarjontaan, mm. "voivuoriin"[1], Suomessakin tuttuihin. Tämän ratkaisemiseksi hallitukset ovat maksaneet viljelijöille palkkioita siitä, että nämä eivät viljelisi[1], Suomessakin mm. "peltojen paketoinnista".

Minimihinnan hyödyt

Minimihintoja usein perustellaan sillä, että taataan "kohtuullinen" hinta tai toimeentulo tuottajille. Monen taloustieteilijän mielestä tulee kansantaloudellisesti halvemmaksi antaa rahaa käteisenä (ks. perustulo ja sosiaaliturva) kuin säännellä hintoja.

Esimerkkejä

Minimipalkka

Minimipalkkalait ovat yleinen esimerkki hintalattioista. Esimerkiksi Suomessa on monella alalla yleissitova työehtosopimus, joka kieltää palkkaamasta työntekijöitä (eli ostamasta työtä) tiettyä palkkatasoa halvemmalla. Minimipalkka vähentää työllisyyttä, koska vähiten tuottavat työtehtävät jätetään teettämättä[1], tosin ei välttämättä niiden osaavimpien työntekijöiden osalta, jotka muutenkin saisivat asetettua minimipalkkaa korkeampaa palkkaa, ts. joiden osalta minimipalkka on vaikutukseton.

Maatalouden interventiohinnat

Maataloudessa on käytetty laajalti minimihintoja, minkä aiheuttama ylitarjonta tunnettiin Suomessakin ("voivuoret", "viljavuoret" - hyvä sato uutisoitiin lehdissä ongelmana). Nykyään EU:ssa pyritään samaan ilman suoranaista minimihintaa: jos hinta alittaa ns. interventiohinnan, EU ostaa tuotetta niin paljon, että hinta nousee itsestään interventiohinnan tasolle kysynnän lisääntymisen vuoksi. Tämä johtaa "voivuoriin" EU:n varastoissa[1].

Katso myös

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 Davig Begg et al., Economics, 4th edition, McGraw-Hill 1994, s. 40-43