Pimeät markkinat

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Musta pörssi)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Pimeät markkinat eli laittomat markkinat (musta pörssi) syntyvät sinne, missä lainsäädäntö rajoittaa ihmisten oikeutta kaupankäyntiin esimerkiksi tuotteita kieltämällä (päihteet, 1980-luvulla myös K18-videot) tai asettamalla hintakattoja tai minimihintoja kuten minimipalkkoja, tai kieltämällä toiminnan kokonaan osalta toimijoista (esim. taksit).

Lainsäädännön rajoitukset tuottavat pääsääntöisesti suuria hyvinvointitappioita estämällä kysyntää ja tarjontaa kohtaamasta, ja pimeät markkinat saattavat lievittää tätä ongelmaa, mutta niillä on ongelmana kehon ja omaisuuden suojan heikkous, kun poliisiviranomaisille ei voi valittaa pimeillä markkinoilla tapahtuvista ryöstöistä, petoksista ym.

Pohjois-Korean pimeitä markkinoita pidetään tärkeänä hyvinvoinnin lähteenä tälle sääntelystä kärsivälle maalle. 1990-luvulla Kiinassa pimeät markkinat olivat vastaavasti tärkeä henkireikä, jopa Amnestyä johtanut Sdp:n Jari Luoto kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomien mielipidesivulle.

Vapaassa markkinataloudessa pimeitä markkinoita ei olisi lukuunottamatta ryöstetyn tai varastetun omaisuuden kauppaa, ihmiskauppaa sekä rikostilauksia (palkkamurhat, korruptio, tilattu ryöstö, liikesalaisuuksien murtovarkaus). Nekin olisivat luultavasti nykyistä vähäisempiä, koska pimeiden markkinoiden hyväksyttävyys laskisi, korruptio vähenisi ja pimeiden markkinoiden instituutiot ja verkostot olisivat heikompia, koska niitä tarvittaisiin niin vähän. Pimeitä markkinoita on vähiten taloudellisesti vapaimmissa ja eniten taloudellisesti säännellyimmissä valtioissa.

Rooman tuho

Diocletianus (keisarina 284-305 jaa.) yritti estää nopeaa hintojen nousua määräämällä yli tuhannen tuotteen enimmäishinnat kuolemantuomion uhalla. Moni tuottaja lakkasi myymästä ja kaupankäynti lähes loppui. Toiset myivät kalliimmalla salaa mustassa pörssissä. Diocletianus luopui vallasta (305) ja vähitellen hintoja ei enää valvottu.[1]

Pimeät taksit

Kilpailuviraston mukaan taksialan määrä- ja hintasääntely pitäisi poistaa.[2] Sääntely tekee taksialalle pääsemisen vaikeaksi, mikä tuottaa pimeitä takseja.[2] Pahimmillaan nämä ryöstävät[2] tai raiskaavat[3] asiakkaan.

Sipilän hallitus 2015-2019 sitten vähensikin taksisääntelyä.

Tukholman pimeät asuntomarkkinat

Tukholmassa on vuokrasääntelyn vuoksi yhdeksän vuoden asuntojono, 20 vuoden suosituilla alueilla. Tällaisen asunnon saava maksaa keskimäärin 6 518 kruunua kuussa, ja pitkäaikaisen vuokrasopimuksen saaneet vuokraavat asuntojaan eteenpäin pimeillä markkinoilla, joilla markkinahinta on kaksinkertainen siitä huolimatta, että tätä on yritetty estää monin tavoin. Asunnon saamisen ongelma myös aiheuttaa yrityksille rekrytointiongelmia ja ajaa yrityksiä pois.[4]

Liberaalien mielipide

Liberaalit tuomitsevat jyrkästi toisten kehoon tai muuhun omaisuuteen kajoamisen ilman henkilön suostumusta, samoin tällaisen teon tai sillä hankitun hyödykkeen kauppaamisen.

Muuten liberaaleilla ei ole yhtenäisiä kantoja: toisaalta liberaalit kannattavat laillisuusperiaatetta, ja pimeät markkinat voivat syrjäyttää tehokkaampia mutta lailliset velvoitteet hoitavia yrityksiä. Toisaalta monien pimeiden transaktioiden kansantaloudelliset hyödyt ovat haittoja suurempia, esimerkiksi ilman pimeitä takseja harvempi saisi kyydin ja odotusajat pitenisivät, moni työ jäisi teettämättä ilman pimeitä markkinoita jne. Mitä säännellympi jonkin maan talous on, sitä laajempi osa liberaaleista katsoo jotkin laittomat toimet hyväksyttäviksi, ja Pohjois-Koreassa luultavasti suurin osa liberaaleista pitäisi hyvin laajaa laitonta markkinataloutta hyväksyttävänä, koska markkinatalous on siellä lähes täysin kriminalisoitu.

Viitteet

  1. Else Christensen ja Niels-Peter Granzow Busch: Verotus musersi Rooman (11/2021, sivut 34-39) Historia-lehti. 7.7.2021.
  2. 2,0 2,1 2,2 Tiukka sääntely pitää pimeät taksit liikenteessä, STT 01.07.2011, Verkkouutiset
  3. Pimeän taksimiehen raiskaamalle yli 12 000 euroa korvauksia, Turun Sanomat 14.4.2011
  4. The city with 20-year waiting lists for rental homes, BBC, 18 May 2016.