Sayn laki

Kohteesta Liberalismiwiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Jean-Baptiste Sayn mukaan nimetty Sayn laki kuuluu klassisen taloustieteen perusteisiin. Siinä makrotalous on tarjonta-, siis tuotantopohjainen, eikä kysyntää eritellä, koska erillistä kysyntää ei periaatteessa ole. Tämä eroaa keynesiläisestä käsityksestä, jossa kysyntä on keskeisessä asemassa. Sayn laissa kaikki talouden toiminta on tuotteiden ja palvelujen vaihdantaa, eikä sitä tapahdu, ellei vaihdannan molemmilla osapuolilla ole jotain vaihdettavaa. Periaatteessa tuotannon pitää syntyä ennen kysyntää. Rahalla ei ole mitään yliluonnollista arvoa saati ominaisuutta, kuten mieltä. Raha on myös informaation, kuten hintojen, arvojen välittäjä. Se toimii selkeänä vaihdannan välineenä.

Tällöin kaikki talouskasvu ja lisääntynyt tuotettavien hyödykkeiden ja palvelujen määrä voi syntyä vain silloin, kun ihmiset haluavat ja kykenevät tuottamaan enemmän. Tuotetuista hyödykkeistä ja palveluista saatava raha luo myöhemmin käytössään uutta kysyntää. Tuotantoa määrittää tuotettujen tuotteiden määrä, ei kysyntä. Resurssien kuten maan, työvoiman tai tuotannontekijöiden käyttämättömyys tai työttömyys on Sayn lain mukaan vain vapaaehtoisesti tapahtuvaa.

Sayn laki ei oleta kaiken tuotannon maksavan itseään. Myytävien tuotteiden hinta muodostuu asiakkaiden marginaalisen hyödyn, ns. rajahyödyn perusteella, joka on laskeva. Laskevaa rajahyötyä kuvaa esimerkiksi se, että ensimmäisestä syödystä pizzapalasta nälkäinen hyötyy ja nauttii eniten. Seuraavasta jo hieman vähemmän, ja kahdeksannesta pizzapalasta nälkä on varmasti hävinnyt, eikä lisäksi kylläisenä ylimääräisestä palasta ainakaan nauti verrattuna ensimmäisen palan syömiseen. Rajahyödyn perusteella ihmiset eivät pyri haalimaan mahdollisimman paljon tiettyä yksittäistä tuotetta, vaan monipuolisesti mahdollisimman paljon erilaisia. Onhan se luonnollista, että ihminen syö elääkseen, eikä toisin päin, sillä rahalle on myös paljon muutakin käyttöä, jolla ihminen pyrkii maksimoimaan tarpeidensa tyydyttymisen. Tästä seuraa, että tiettyjen tuotteiden ylituotanto ei sulje Sayn lakia pois, koska ylituotantoa voi vastata vain alituotanto toisaalla.