Suuri lama

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suuri Lama alkoi 24.10.1929 New Yorkin pörssin romahduksella ja päättyi lopullisesti vasta maailmansodan jälkeen. "New Deal" ei saanut sitä lopetettua vaan ehkä pidensi sitä.

Suomessa "pula-aika" jäi suhteellisen lieväksi ja lyhyeksi, joskin oli silti tuntuva matalamman lähtötason vuoksi: "työttömyyttä, työajan lyhennyksiä ja palkanalennuksia". Suomen pankin pääjohtaja, liberaali Risto Ryti harjoitti tiukkaa talouspolitiikkaa ja markka kurssi irrotettiin kultakannasta 1931, liitettiin puntakantaan 1933.

Sisällysluettelo

Keskuspankki rakensi kuplan ja laman

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen mukaan keskuspankin virheet olivat syynä siihen, että 1920-luvulla rahan tarjonta kasvoi 70 %, mikä aiheutti "pörssi- ja asuntomarkkinakuplan ja lähihistorian pahimman lamakauden".[1] Sama toistui 2000-luvulla.[1]

"Fed laajensi rahan tarjontaa yli 60 prosenttia vuoden 1921 puolivälistä vuoden 1929 puoliväliin. [2] Helpon rahan tulva ajoi korkotasot alas, työnsi osakemarkkinat huimaaviin korkeuksiin ja synnytti ”iloisen kaksikymmentäluvun”." [2]

"Vuoden 1929 alussa [USA:n] keskuspankki otti boolin pois juhlista. Se tukahdutti rahan tarjonnan, nosti korkotasoa ja piti seuraavat kolme vuotta rahan tarjontaa hallussaan, joka laski 30 prosenttia. Tämä inflaatiota seurannut deflaatio tempasi talouden valtavasta nousukaudesta suunnattomaan laskukauteen." [2]

1920-luku oli ainoa 1900-luvun deflaatiovuosikymmen Yhdysvalloissa ja vuosien 1927-29 buumi oli ainoa expansio deflaation vallitessa. NBKT nousi 5 % mutta NBKT/capita putosi 10 % 1920-luvulla. [3]

Kaikki aiemmat lamat olivat paljon pienempiä

"Yksikään Amerikan lamoista ennen vuotta 1929 eivät kestäneet enempää kuin neljä vuotta ja useimmat olivat ohi kahdessa. Suuri lama kesti 12 vuotta, koska valtio yhdisti rahataloudelliset virheensä sarjaan vahingollisia väliintuloja."[2]

Teollisuustuotanto nousi 50 % ennen New Dealiä

Toipuminen lamasta alkoi kesällä 1932, ja kesäkuuhun 1933 mennessä teollisuustuotanto nousi 50 % huomattavan deflaation aikana. Kun kesäkuussa 1933 irrottauduttiin kultakannasta, alkoi inflaatio. Sen sijaan työnteko oli vuonna 1934 tuntimääräisesti pienempi kuin vuonna 1932. Kuitenkin vuonna 1939 BKT oli 27 % trendin alla, mikä professoreiden Harold L. Cole ja Lee E. Ohanian mukaan johtui työmarkkinapolitiikasta, jota ilman työllisyys olisi ollut 20 % parempi. Presidentti Roosevelt myönsi vuonna 1938 osan hallituksen politiikasta haittaavan toipumista ja palautti työnantajien oikeuden irtisanoa istumalakkoilijoita.[4]

Työttömyyskorvauksen vaikutukset

Suuren laman aikana työttömyyskorvausten kesto nelinkertaistettiin. Hagedornin ym. tutkimuksen mukaan työttömyyden pitkäaikainen kasvu johtui lähinnä siitä.[5]

Työttömyyskorvaukset saavat työttömän nirsommaksi työtarjousten ja työnhaun suhteen ja siten pidentävät työttömyyttä. Hagedornin ym. tutkimus osoitti tämän työpaikkojen täyttymisen vaikeutumisen johtavan siihen, että yritykset perustavat vähemmän uusia työpaikkoja. Tämä viimeksi mainittu efekti on heidän tutkimuksessaan paljon edellisiä suurempi.[5]

Työttömyyskorvauksen laajentaminen nostaa palkkavaatimuksia, jolloin harvempi uusi työpaikka kannattaa luoda. Tällöin työnhakijat löytävät töitä hitaammin ja työttömyys kasvaa.[5]

Työpaikan saantiaika riippuu työnhakijan hakuaktiivisuudesta ja nirsoudesta sekä siitä, miten helposti töitä löytyy. Osa tutkimuskirjallisuudesta käsittelee vain työttömyysturvan vaikutusta kahteen edelliseen efektiin, mutta Hagedornin ym. tutkimuksen (2013) mukaan niiden vaikutus työnantajien haluun luoda työpaikkoja on ratkaiseva, ainakin suuren laman datalla paljon suurempi kuin niiden suorat vaikutukset.[5]

Hoover oli "sosialisti" eikä kapitalisti

"Kannattiko Hoover todella ”näpit irti taloudesta”, vapaiden markkinoiden, filosofiaa? Hänen vastustajansa vuoden 1932 vaaleissa ei ajatellut niin. Kampanjassaan Roosevelt parjasi Hooveria liian suuresta kulutuksesta ja verotuksesta, valtion velan kasvattamisesta, kaupan tukahduttamisesta ja miljoonien sysäämisestä sosiaaliavun varaan. Hän syytti presidenttiä ”holtittomasta ja ylettömästä” kulutuksesta, ajattelusta ”että meidän tulee mahdollisimman nopeasti keskittää kaikesta valta Washingtoniin” ja ”koko rauhanajan historian eniten tuhlaavimman hallinnon” johtamisesta."[2]

"Rooseveltin kanssa ehdolla ollut John Nane Garner syytti Hooveria ”maan johtamisesta sosialismiin”. [4] Nykyaikaisen Hoover-myytin vastaisesti Roosevelt ja Garner olivat täysin oikeassa." [2]

Tullinkorotuksilla globaali lama

"Hoover hallinnon kruunajaishullutus oli Smoot-Hawley tariffi, joka hyväksyttiin kesäkuussa 1930. Se tuli vuoden 1922 Fordney-McCumber tariffin päälle, joka oli jo laittanut edellisenä vuosikymmenenä amerikkalaisen maanviljelyn syöksykierteeseen. Yhdysvaltain historian kaikkein protektionistisin lainsäädäntö, Smoot-Hawley, sulki käytännössä rajat ulkomaisilta tuotteilta ja sytytti rajun kansainvälisen kauppasodan. - - pian ulkomaiset hallinnot ympäri maailmaa vastasivat omilla kauppaesteillään."[2]

"Hooverin maatalousbyrokratia jakoi satoja miljoonia dollareita vehnän ja puuvillan viljelijöille, vaikka uudet tariffit hävittivät heidän markkinansa. Hänen jälleenrakennuksen rahoituslaitoksensa kauhoi miljardeja yritystukiin. Rexford Guy Tugwell, eräs Franklin Rooseveltin toimintatapojen arkkitehdeistä 1930-luvulla, kommentoi vuosikymmeniä myöhemmin Hooverin hallintoa selittämällä, ”Emme hyväksyneet sitä silloin, muta koko New Deal oli käytännössä Hooverin käynnistämien ohjelmien jatkamista.”"[2]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Analyysi: Patomäki ideologisella ristiretkellä, professori Vesa Kanniainen (Helsingin yliopisto), marraskuu 15, 2012.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 Suuren laman suuret myytit, Lawrence W. Reed, Foundation for Economic Education -organisaation toiminnanjohtaja
  3. The myth at the heart of internet Austrianism, professor Scott Sumner, November 29th, 2011
  4. Stimulus and the Depression: The Untold Story, Harold L. Cole and Lee E. Ohanian, Wall Street Journal, SEPTEMBER 26, 2011
  5. 5,0 5,1 5,2 5,3 Unemployment Benefits and Unemployment in the Great Recession: The Role of Macro Effects, Marcus Hagedorn, Fatih Karahan, Iourii Manovskii, Kurt Mitman. NBER Working Paper No. 19499, October 2013. (draft). Abstract, Introduction & Conclusions.
Henkilökohtaiset työkalut