Helmikuun vallankumous

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Helmikuun vallankumous eli maaliskuun vallankumous oli Venäjän liberaali vallankumous maaliskuussa 1917 (helmi-maaliskuussa juliaanista kalenteria).

Venäjä vapautui osittain vuoden 1905 vallankumouksessa ja sai mm. parlamentin, "duuman".

Tappiollinen maailmansota Saksaa vastaan vei tsaari Nikolai II:n kannatuksen, jolloin tämä luopui kruunusta. Tällöin liberaalienemmistöinen duuma julistautuikin hallitusvallaksi ja Georgi Lvov nousi pääministeriksi, Pavel Miljukov ulkoministeriksi, ja muutkin ministerit olivat liberaalipuolueista paitsi sosialistivallankumouksellisten Aleksandr Kerenski (jonka neuvonantaja oli kuuluisa anarkisti, ruhtinas Pjotr Kropotkin).

Hallitus vapautti poliittiset vangit (mm. johtavat bolshevikit, tosin Lenin oli Sveitsissä, ja nuorsuomalaisen Svinhufvudin, joka matkasi Suomeen johtamaan maan itsenäiseksi), lakkautti kuolemantuomion toteutti sananvapauden ja muutkin ihmisoikeudet sekä julisti maahan demokratian ja määräsi perustuslakia säätävän kansankongressin vaalit pidettäviksi (Lenin ehti kaapata vallan paljon ennen vaaleja mutta sai silti vain pienen osuuden äänistä ja sulki kansankongresssin).

Epäsuositun maailmansodan jatkaminen Saksaa vastaan muiden ympärysvaltojen tukena vei myös väliaikaisen hallituksen kannatuksen, ja kesällä liberaalipuolueet jättivät sen, jolloin pääministeriyden otti Kerenski.

Epäsuosion laskettua entisestään bolshevikit (sittemmin "kommunistit") kaappasivat pienehköllä joukolla vallan lähes ilman vastarintaa 7.11.1917 lokakuun vallankumouksessa.

Maaliskuun vallankumous n. 10.-15.3.1917

Vuonna 1915 liberaalipuolueet saavuttivat duumassa enemmistön. Niitä pidettiin keskiryhmänä, joiden oikealla puolella olivat itsevaltiutta kannattavat konservatiivit ja vasemmalla kaikki sosialistipuolueet. Liberaalien tavoitteena oli liberaali demokratia perustuslakeineen ja ihmisoikeuksineen, ensin perustuslaillinen monarkia (Suomen tapaan) ja tilaisuuden tullen tasavalta. Merkittävimmällä liberaalipuolueella, ”kadeteilla” (KD = perustuslaillis-demokraatit), olikin valmiina professori Leo Mechelinin heille reilu vuosikymmen aiemmin kirjoittama potentiaalinen Venäjän perustuslaki, joka ei kuitenkaan toteutunut.

Aluksi kaikki puolueet kannattivat Venäjän osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan (1914-1918). Huonosti sujunut sota, nöyryytys, kuolleet, pula, työttömyys ja inflaatio veivät kuitenkin tsaarinvallan suosion pohjalukemiin.

Marraskuussa 1916 duuma varoitti Nikolai II:ta (vallassa 1894-1917) ja vaati perustuslakia, mutta tsaari ei enää piitannut duumasta. Vielä tammikuussa 1917 Lenin sanoi (Sveitsissä), ettei usko tsaarinvallan kukistuvan hänen elinaikanaan.

Duuma arvosteli itsevaltiutta, kansa osoitti mieltään, 10.3.1917 (nykyistä gregoriaanista aikaa) alkoi yleislakko. Sotilaat määrättiin ampumaan mieltään osoittavia työläisiä, ja tsaari hajotti duuman. Duuma kokoontui toisaalla, 12.3. koko Pietarin varuskunta siirtyi osasto toisensa jälkeen duuman taakse, yhteensä 150 000 sotilasta. Vallankumouksessa kuoli arviolta 1500 miestä.

Rintamalla huonojen yhteyksien päässä ollut tsaari luopui kruunusta veljensä hyväksi 15.3., mutta tämä kieltäytyi siitä, ja duuma muodosti väliaikaisen hallituksen (15.3.-14.5.-6.8.-7.11.1917 gr.) yhteistuumin työläisten ja sotilaiden neuvoston kanssa. Se toimisi kunnes saataisiin demokraattisesti valittua kansalliskokous säätämään maalle perustuslaki (mitä ennen Lenin kaappasi vallan).

Väliaikainen hallitus (15.3.-7.11.1917)

10-henkisessa hallituksessa oli oikeusministerinä SR:n (sosialistivallankumoukselliset, suurempi puolue kuin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue, jonkä sirpale oli Leninin bolshevikkipuolue) ja koko duuman työväenpuolueliittouman johtaja Aleksandr Kerenski (1881-1970); muut 9 jäsentä olivat (puoli)liberaaleja: 5 kadettia mukaanlukien puheenjohtaja, ulkoministeri Pavel Miljukov (1859-1943), 1 oktobristi, 1 sentristi, 2 sitoutumatonta.

Hallitus armahti poliittiset ja uskonnolliset vangit (myös terroristit), poisti etuoikeudet ja laillisti ihmisoikeudet (mm. sanan-, paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapaus) ja lakko-oikeuden sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja poisti kuolemantuomion. Kaiken tämän bolshevikit käänsivät päälaelleen muutamassa kuukaudessa valtaantulonsa jälkeen, paljon tsaarinvaltaa pahemmaksi.

Käytännössä hallitus lykkäsi lähes kaikki muut tärkeät päätökset odottamaan kansalliskokousta, vaikka sen olisi pitänyt mm. ratkaista ruoka- ja talousongelmat sekä jakaa yhteinen ja suurmaanomistajien maa kansalle.

Väliaikaisen hallituksen kaikkien kolmen peräkkäisen kokoonpanon ratkaiseva virhe oli pysyä sodassa. Se teki näin osin länsivaltojen painostuksen vuoksi, osin toivossa, että sota yhdistäisi kansan. Kansa oli äärimmäisen tyytymätön jatkuvaan sotaan ja sen aiheuttamaan pulaan ja nöyryyttäviin tappioihin, mitä hallitus tai Pietarin neuvosto eivät täysin ymmärtäneet. Myös sosialistien käsissä olleet neuvostot tukivat sotaa; tosin ne olisivat hyväksyneet rauhan vanhoin rajoin, mutta se ei olisi käynyt saksalaisille. Sotaa ”[Saksan] valtiota vastaan” tuki jopa legendaarinen anarkokommunisti, ruhtinas Pjotr Kropotkin (1842-1921, varjagiruhtinas Rurikin sukua), joka oli palasi Venäjälle Kerenskin neuvonantajaksi vuonna 1917 ja vastusti bolshevikkeja. On myös epäilty, että liberaalit toivoivat liittoutuneiden voiton (joka tulikin vasta 11.11.1918 saksalaisten kyllästyttyä sotaan, vuotta liian myöhään) takaavan heille vallan. Tuolloisissa oloissahan kansalliskokouksen enemmistö olisi päätynyt sosialistien käsiin. Liberaalit ennakoivatkin itselleen Ranskan vallankumouksen girondistien kohtaloa, kuten kävikin bolshevikkien ottaessa sosialisti Robespierren roolin.

Ulkoministeri Miljukov ilmoitti 1.5.1917 ympärysvalloille lupauksen jatkaa sotaa voittoon, aluevaltauksiin ja sotakorvauksiin asti, mikä suututti neuvostot. Pietarin neuvosto kielsi alaisuudessaan ollutta Pietarin varuskuntaa tottelemasta käskyä tukahduttaa mielenosoitukset, jolloin Miljukov ja Gutshkov erosivat.

Hallituksen kokoonpano uusittiin 14.5.1917: Kerenskin rinnalle tuli viisi muuta sosialistia SR:stä ja menshevikeistä, ja Kerenskistä tuli sotaministeri.

Pääministerinä oli aluksi (15.3. -) liberaali kansanedustaja, entinen juristi ja virkamies, ruhtinas Georgi Lvov (1861–1925), mutta kadettipuolueen puheenjohtaja Miljukov oli hallituksen vahvin henkilö eroonsa 14.5. asti, sitten Lvov tai Kerenski. Heinäkuun mellakoiden jälkeen Lvov erosi ja pääministeriksi tuli 23.7. Aleksandr Kerenski, nuorehko työväen sankari ja kansansuosikki, hyvä puhuja mutta huono johtaja. Hän muodosti uuden väliaikaisen hallituksen, joka oli jotenkuten vallassa 6.8.-7.11.1917 nykyajanlaskua (24.7.-25.10.1917 jul.). Valta luisui koko ajan yhä enemmän neuvostoille. Lopulta 7.11.1917 bolshevikkien toinen vallankaappausyritys johti vuoteen 1991 jatkuneeseen kommunistivaltaan.

Lisätietoja

Venäjän väliaikainen hallitus tuli valtaan helmikuun vallankumouksessa 15.3.1917. Sen muodostivat duumassa enemmistönä olevat liberaalipuolueet (mm. perustuslailliset demokraatit eli KD, "kadetit"). Aleksandr Kerenski oli hallituksen oikeusministeri ja alussa ainoa sosialistiministeri (SR), 21.7. alkaen maan johtaja.

Liberaalien väliaikaisen hallituksen johdolla Venäjästä tuli tasavalta ja liberaali demokratia, sensuuri, kuolemantuomiot lakkautettiin, poliittiset vangit vapautettiin jne. Suomen sortokausikin lopetettiin.

Huonosti sujuneen sodan jatkaminen länsivaltojen rinnalla Saksaa vastaan vei kuitenkin hallituksen suosion aivan kuten se oli saanut tsaarinkin luopumaan kruunusta.

18.5. hallitukseen otettiin vielä 2 muutakin sosialistivallankumouksellista, 2 menshevikkiä ja 1 maltillinen vasemmistolainen. 21.7.1917 liberaalit jättivät hallituksen sosialistien käsiin Kerenskin johdolla. Myöhemmin kuitenkin hallitukseen otettiin taas liberaaleja ja heitä oli mukana myös lokakuun vallankumouksen aikaan. [1]

7.11.1917 bolshevikit tekivät pienehköllä joukolla lokakuun vallankumouksen ja Kerenski pakeni länteen.

"Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen (legendaarinen anarkokommunisti Pjotr) Kropotkin palasi Venäjälle. Hänet otettiin vastaan sankarina, ja hänelle tarjottiin opetusministerin paikkaa Kerenskin väliaikaishallituksessa, mutta johdonmukaisena anarkistina hän kieltäytyi. "[2] Kropotkin kuitenkin toimi Kerenskin neuvonantajana ja/tai osallistui hallituksen toiminnan suunnitteluun.

Viitteet

Katso myös