Työsuhdeturva

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Irtisanomissuoja)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Työsuhdeturva tarkoittaa mm. irtisanomissuojaa - sitä, miten vaikeaa yrityksen on irtisanoa työntekijä. Esimerkiksi Suomessa työntekijän irtisanominen on sallittua vain tietyissä tapauksissa, ja silloinkin työntekijälle pitää sen jälkeenkin maksaa palkkaa pitkän aikaa. Joissain maissa on erillinen "eroraha".

Tappiollista toimintaa pitää jatkaa

Toukokuussa 2016 Microsoft ilmoitti irtisanomisista ja hallitus Talvivaaran kaivoksen alasajosta. Vasemmistoliiton Li Andersson sanoi, että irtisanomisissa näkyy se, miten helppo Suomessa on irtisanoa, ja että veronmaksajat ja työntekijät maksavat hinnan tästä.[1]

Microsoft irtisanoi entisiä Nokian puhelinbisneksen työntekijöitä siksi, että Windows-puhelimet eivät menneet vuosiin kaupaksi. Neuvostoliitossa ja Li Anderssonin Suomessa tuotantoa pitää jatkaa silloinkin, kun tuotteille ei ole kysyntää ja toiset tekevät parempaa halvemmalla ja tehokkaammin.

Maailmalla sitä, että Microsoft osti Nokian puhelintoiminnan, pidettiin yli kahdeksan miljardin dollarin virheenä.[2]

Keventämisellä on kannatusta

Kyselyiden mukaan kansa hyväksyisi laajasti irtisanomisen helpottamisen. Esimerkiksi vuonna 2018 puolet suomalaisista halusi helpottaa irtisanomista henkilöperustein ja kolmasosa vastusti.[3]

Keventämisesitys 2018

Ruotsissa ja Saksassa demarihallitukset tekivät työmarkkinoita vapauttaneet uudistukset. Suomessa vuoden 2018 helpotusyritys sai vastaansa AKT:n ja muun ay-liikkeen, mitä on Iltalehden mukaan helppo pitää tukena Sdp:n vaalikampanjalle.[3] Helsingin Sanomien mukaan ay-liike vastustaa helpotusta siksi, että että he ovat töissä olevien asialla eivätkä kansantalouden tai työttömien, vaikka uudistus helpottaisi työllistymistä ja siirtäisi työntekijöitä sinne, missä heidän osaamistaan tarvittaisiin enemmän.[4]

Irtisanomisen helpottamisen vaikutuksia

Akateeminen talousblogi: "Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon liittyy minusta periaate, että valtion ei pidä suojella työpaikkoja vaan ihmisiä."

Tuottavuuden kasvu

Tutkimusten mukaan irtisanomisen helpottaminen parantaisi työntekijöiden tuottavuutta ja voisi siten nostaa palkkoja.[5] Tätä mieltä olivat myös useimmat suomalaiset ekonomistit Ekonomistikoneessa. Myös luova tuho tehostuisi. Professori Klaus Kultti oli toista mieltä: kun myös heikommin tuottavat pääsevät töihin, se laskee työntekijöiden keskiarvoa (ja korkein keskiarvo saataisiin, kun vain tuottavin tekisi töitä).[6]

Työvoiman kohdentuminen oikeisiin yrityksiin

Kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohjan mukaan Suomesta pitäisi poistaa irtisanomissuoja, jotta työvoima voisi vapaasti irtautua "auringonlaskun tuotantoaloilta eteneviin yrityksiin". [7]

Akateeminen talousblogi: "Irtisanomiskustannus vaikuttaa todennäköisesti myös työn tuottavuuteen. Tuottavuuden kannalta olisi hyvä, että työntekijät liikkuvat nopeasti yrityksiin, joissa heidän osaamisestaan on eniten hyötyä. Tiukka irtisanomissuoja jarruttaa tätä prosessia. Irtisanomissuoja voi myös suoraan vähentää joidenkin työntekijöiden intoa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin pienentämällä työpaikan menettämisen riskiä. Irtisanomissuojan kielteisistä tuottavuusvaikutuksista on myös empiiristä näyttöä."

Työttömyys

Toimittaja Paavo Teittisen mielestä irtisanomisen helpottaminen ei juuri vaikuttaisi kokonaistyöllisyyteen mutta parantaisi työn tuottavuutta ja huono-osaisten mahdollisuuksia työllistymistä.[5] Suomalaisekonomisteista (Ekonomistikone) kuitenkin 49 % katsoo, että työllisyys paranisi ja vain 13 %, että se ei paranisi. Professori Tom Berglundin mielestä yritysten ei tarvitsisi niin kauan empiä, työllistääkö jonkun vai ei. Palkansaajien Tuomas Kososen mukaan asia on epävarma, koska irtisanomisetkin lisääntyisivät. Tutkimusprofessori Tuomas Pekkarisen mukaan empiirinen todistusaineisto puoltaa työttömyyden vähenemistä. Osa epävarmoistakin katsoi sen ainakin lyhentävät työttömyysjaksoja, helpottavan työllistymistä ja vähentävän nuorten työttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömyyttä.[8]

Korkea työsuhdeturva voimistaa työntekijöiden jakoa sisäpiirityöläisiin ja ulkopiirityöläisiin ja nostaa työntekijöiden kynnystä työllistää heikossa työmarkkina-asemassa olevia. Monien tutkimusten mukaan työsuhdeturva näyttäisi heikentävän muiden kuin parhaassa työmarkkinaiässä olevien miesten työllisyyttä. Korkea työsuhdeturva lisää pitkäaikaistyöttömyyttä, naisten ja nuorten työttömyyttä ja määräaikaisten työsuhteiden määrää.[9]

Työpaikkojen suojeleminen irtisanomisilta pidentää työttömyyskausia sekä teoreettisten että empiiristen tulosten mukaan ja näyttää myös lisäävän työntekijöiden turvattomuutta. Työttömyyskorvaukset näyttävät olevan vähemmän haitallinen työntekijöiden suojelemisen muoto, vaikka ne heikentävätkin kannustimia. Eroraha (irtisanomiskorvaus) on puhdas tulonsiirto yritykseltä työntekijälle, mutta muut toimet kuten irtisanomisproseduurin kustannukset, oikeuskulut ja irtisanomisajat tuottavat suoranaista hyvinvointitappiota (deadweight costs).[10]

Pienyritysten työllistäminen

Kyselyssä 37 % pk-yrityksistä olisi valmis palkkaamaan uusia työntekijöitä, jos hallitus helpottaisi henkilöperusteista irtisanomista.[11]

Työpaikan turvattomuuden väheneminen

Euroopan maissa työpaikka koetaan sitä turvattomammaksi mitä enemmän työpaikkoja suojellaan laeilla. Tällaisten irtisanomista vaikeuttavien lakien katsotaan myös vähentävän rekrytointeja: ne rakentavat muurin työllisyyden ja työttömyyden väliin, minkä vahvistavat sekä teoreettiset mallit että suurin osa empiirisistä tutkimuksista (ks. myös Addison and Texeira (2003), OECD (1999) ja Cahuc and Zylberberg (2004)).[10]

Työpaikkojen suojeleminen ja työntekijöiden turvattomuus olivat vuosituhannen vaihteessa Etelä-Euroopan maissa voimakkaampia kuin Pohjoisessa.[10]

Työttömyyden keston lyheneminen

Blanchard ja Portugal (2000) arvioivat, että irtisanomissuoja ei vaikuta työttömyyden määrään, vain pidentää sen kestoa.[12]

Lazearin tutkimus puolestaan viittaa siihen, että myös työttömyyden määrä kasvaisi, esimerkiksi erorahan nostaminen nollasta kolmeen kuukauteen lisäisi työttömyyttä 5,5 % ja vähentäisi työllisten osuutta 1 %:lla.[13]

Marginaaliryhmien työllisyys

Tutkimustiedon valossa irtisanomisten helpottaminen parantaisi heikko-osaisten mahdollisuuksia työllistyä. Tämä kattaisi monenlaisia marginaaliryhmiä, esimerkiksi syrjäytyneiden, nuorten, lasta kotona hoitavien ja muiden työmarkkinoille tulevien. Ammattiliitoissa heidän äänensä kuuluu heikosti tai ei lainkaan, esimerkiksi työttömistä työnhakijoista vain 40 % kuului keskusjärjestöjen liittoihin. Loput ovat yleensä nuorempia, pienituloisempia ja heikommin koulutettuja ja heidän työhistoriansa on rikkonaisempi.[5]

Tuloerojen lasku

Akateeminen talousblogi: Irtisanomissuoja "pidentää työttömyysjaksoja, minkä voi olettaa kasvattavan elinkaarituloeroja. Minusta nämä molemmat havainnot ovat hyvä peruste suhtautua tiukkaan irtisanomissuojaan kriittisesti."

Palkkatason nousu

Lazearin mukaan irtisanomissuoja laskee vastaavasti palkkatasoa.[13] Leonardi ja Pica (2006) totesivatkin Italian vuonna 1990 toteuttaman irtisanomissuojan kiristyksen vähentäneen aloituspalkkoja 6 %.[14]

Työmarkkinoiden vapauttaminen

Työ- ja tuotemarkkinoiden sääntely korreloivat vahvasti keskenään, ja näyttää siltä, että työmarkkinoiden vapauttaminen tehoaa paremmin, jos samalla vähennetään tuotemarkkinoidenkin sääntelyä.[15]

Myös Kugler ja Pica (2003) saivat vastaavia tuloksia: Italiassa uusien yritysten vaikeus tulla tuotemarkkinoille ehkäisee työmarkkinasääntelyn purkamisen hyötyjä. [16] Samanlaisia tuloksia saivat myös Koeniger ja Vindigni (2003).[17]

Työmarkkinoiden jakautuminen

Osa tutkijoista katsoo, että työsuhdeturva jakaa työmarkkinat sisä- ja ulkopiireihin. Ulkopiiriin kuuluu lähinnä nuoria, naisia, rotuvähemmistöjä ja vähiten osaavia työntekijöitä.[18]

Muut joustot

Tiukka työsuhdesääntely johtaa muiden joustojen lisääntymiseen, esimerkiksi työtuntien määrän. [19]

"Tanskan malli"

Tanskassa on vallinnut pitkään hyvin korkea työllisyys. Siellä irtisanominen on helppoa, mikä vastaavasti tekee työllistymisen helpommaksi.

"Tanskan SAK":n (LO) pääekonomisti Jan Kaeraa Rasmussenin mukaan Tanskan "talous on joustava ilman, että joustavuus luo suurta eriarvoisuutta yhteiskunnassa. - - Lyhyet irtisanomisajat luovat vauhtia työvoimamarkkinoille." [20]

Tanskassa työntekijän irtisanominen on helppoa: irtisanomisaikaa ei ole, kuvaa Helsingin Sanomat. Tavoitteena on, että työllistämispäätös ei tuntuisi työnantajista liian suurelta riskiltä. Näin Tanskassa on paljon pienyrityksiä[21]. Työntekijän laatua ja sopivuutta on näet vaikea arvioida ennalta ja työvoiman kysyntä voi yhtäkkiä vähentyä, joten korkea irtisanomissuoja nostaisi työllistämiskynnystä. Myös ammattiliitot arvioivat helpon irtisanomisen laskevan työllistämiskynnystä.[22]

Tanskassa, Ruotsissa ja Hollannissa on työehtosopimusten mukaisten tehtävien lisäksi paljon avustavia tehtäviä ja laajat välityömarkkinat. Kuntaliiton apulaisjohtajan ja kehittämispäällikön mukaan tämä on välttämätön keino, ellei haluta ylläpitää Suomessa Pohjoismaiden korkeinta pitkäaikaistyöttömyyttä. Työmarkkinajärjestöt kuitenkin vaativat työehtosopimusten mukaisia korvauksia.[23]

SAK & Sdp: Nuorille potkut ensin?

Vuonna 1988 SAK:n sihteeri (myöhempi puheenjohtaja) Lauri Ihalainen (sd) ja työministeri Matti Puhakka (sd) yrittivät säätää pakon irtisanoa nuorimmat ensin.[24] Vuonna 2009 SAK halusi tukea varttunutta jäsenistöään vaatimalla taas lakia "Nuoret ensin -potkujärjestyksestä".[25] Tällainen Ruotsin laki osaltaan selittää, miksi Ruotsissa nuorisotyöttömyys on Ruotsissa suurempaa kuin Suomessa.[26] Kesäkuussa 2013 Sttk ja Akava kannattivat mallia mutta SAK:n edustaja ja EK vastustivat.[27] Jutta Urpilainen piti mallia selvittämisen arvoisena.[28]

"Nuoret ensin -potkujärjestys pitää saada viralliseksi, SAK ehdottaa", kirjoitti Taloussanomat vuonna 2009. [lähteet] Yllä mainittu nuorten potkuja vastustanut SAK:n edustaja siirtyi viikkoa myöhemmin pois SAK:n palveluksesta. [6]

Helsingin Sanomat vastusti mallia siksikin, että nuorilla on usein talouden vaikeimmat vuodet edessä: pieniä lapsia, asuntolainaa ja opintolainaa.[29] EK:kin vastustaa mallia. Sen mukaan yritysten selviämisen kannalta on tärkeää voida säilyttää tärkeimmät työntekijät myös vaikeuksien tullen. [30]

Viitteet

  1. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/196218-li-andersson-microsoftin-uutispommista-suomessa-massairtisanominen-huomattavasti
  2. http://www.uusisuomi.fi/raha/196207-microsoft-reaktio-tuli-heti-maailmalta-nokia-kauppa-yksi-kalleimmista-virheista
  3. 3,0 3,1 Pärstäkerroinpotkuilla ei voiteta vaaleja Iltalehti. 14.09.2018.
  4. Uudistus voi olla perusteltu, vaikka perustelu olisi huono Helsingin Sanomat. 16.9.2018.
  5. 5,0 5,1 5,2 Paavo Teittinen HS: Kiistelty irtisanomisten helpottaminen auttaisi niitä suomalaisia, joiden ääni ei kuulu ay-pöydissä Helsingin Sanomat. 8.9.2018.
  6. Ekonomistien enemmistö: Irtisanomisen helpottaminen nostaa tuottavuutta Ekonomistikone. 5.9.2018.
  7. Thatcherin työlaki toimi, kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohja (TaY) 30.7.2003
  8. Suuri osa ekonomisteista uskoo irtisanomissuojan heikentämisen kasvattavan työllisyyttä Ekonomistikone. 5.9.2018.
  9. Vertaileva näkökulma Suomen työmarkkinoihin, Jutta Moisala, Jukka Pekkarinen, Heikki Taimio, Juhana Vartiainen, Palkansaajien tutkimuslaitos, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 21/2004, sivut 241, 244-245 ja 54
  10. 10,0 10,1 10,2 Job Security and Job Protection, CEP Discussion Paper No 678, February 2005, Andrew Clark and Fabien Postel-Vinay. CEP on Britannian työ- ja elinkeinoministeriön alaisen ESRC:n tutkimuskeskus. Tiivistelmä sekä sivut 1-2 ja 27-28 ja kuvio 2.
  11. “Irtisanomisen helpottaminen vahvistaisi työllisyyttä” Verkkouutiset. 29.08.2018.
  12. Blanchard, O. and Pedro Portugal (2000): What hides behind an unemployment rate: Comparing Portuguese and U.S. labor markets. The American Economic Review, Vol. 91, No. 1. (Mar., 2001), pp. 187-207.
  13. 13,0 13,1 Lazear, Edward P. (1990): Job Security Provisions and Employment. The Quarterly Journal of Economics, Vol. 105, No. 3. (Aug., 1990), pp. 699-726.
  14. Leonardi, Marco and Giovanni Pica (2006): Effects of Employment Protection Legislation on Wages: a Regression Discontinuity Approach. IZA Working Papers. Downloadable [1].
  15. Nicoletti, Giuseppe; Stefano Scarpetta and Olivier Boylaud (2000): Summary Indicators of Product Market Regulation with an Extension to Employment Protection Legislation. OECD Economics Department Working Papers NO. 226, April 13, 2000, p.51. Downloadable [2]
  16. Kugler, Adriana and Giovanni Pica (2003): Effects of Employment Protection and Product Market Regulations on the Italian Labor Market. Journal of Economic Literature, November 12, 2003, p. 7. Downloadable [3].
  17. Koeniger, Winfried and Andrea Vindigni (2003): Employment Protection and Product Market Regulation. IZA WZB Economics Seminar Series. July 28, 2003. Downloadable [4].
  18. Barone, Andrea (2001): Employment protection legislation: a critical review of the literature. Taken from www.cesifin.it [5].
  19. Abraham K.G. and Houseman S.N.(1994): Does Employment Protection Inhibit Labour Market Flexibility? Lessons from Germany, France and Belgium. In Blank R.M. (ed.) Social Protection versus Economic Flexibility: Is there a trade-off?. The University of Chicago Press, (1994)
  20. Helsingin Sanomat 23.6.03
  21. Mikä ihmeen Tanskan malli? Helsingin Sanomat 22.2.2007
  22. Jotain hyvää Tanskanmaasta?, Talouselämä 3.6.2005
  23. Tanskan aktiivimalli on jotain aivan muuta kuin mitä Suomen hallitus esittää – ideana on pitää kaikki mukana Helsingin Sanomat. 8.1.2018.
  24. "Potkujärjestyksen isän muisti pätkii", Talouselämä 25/2013, sivu 18.
  25. SAK: Potkuja mieluummin nuorille, Taloussanomat 2.6.2009
  26. Euro on suojannut suomalaisten enemmistöä, HS Vieraskynä 6.6.2012, sivu B7, Suomen Pankin ekonomisti Pentti Forsman ja toimistopäällikkö Samu Kurri.
  27. HS: Akava ja STTK muuttaisivat irtisanomisjärjestystä, Taloussanomat 10.6.2013.
  28. Urpilainen: Ankeus jatkuu, HS 12.6.2013.
  29. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Ik%C3%A4+ei+saisi+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4t%C3%A4+irtisanomisj%C3%A4rjestyst%C3%A4/a1370836073553
  30. http://www.hs.fi/talous/J%C3%A4rjest%C3%B6t+eri+mielt%C3%A4+irtisanomisista/a1370750579491

Katso myös