Keynesiläisyys

Keynesiläisyys on enimmäkseen vanhentunut taloustieteen "sosiaalidemokraattinen" haara, joka vaati valtiolta vahvaa roolia, säästämään paljon hyvinä aikoina ja kuluttamaan vaikka velaksi huonoina aikoina.

Keynesin mukaan markkinoiden jäykkyydet (mm. ammattiliittojen haluttomuus tinkiä palkoista työllisyyden hyväksi) johtavat siihen, että taantumissa säästöt eivät välittömästi kanavoidu investointeihin. Tästä syystä valtion olisi teoriassa hyödyllistä lisätä julkisia menoja ja vähentää verotusta taantumissa, jotta kysyntä ei laskisi niin pahasti. Se voisi lykätä kalliit infraprojektit huonoon aikaan, jolloin ne ovat halvempia. Käytännössä poliitikot eivät näytä pystyvän siihen, vaan velanteko huonoina aikoina johtaa vain jatkuvaan velkaantumiseen. Esimerkiksi Antti Rinteen hallitus alkoi elvyttää 2019, kun vielä meni hyvin ja oli kallista. Vastaavasti säästäminen ei näytä onnistuvan koskaan, ellei sitä tehdä huonoina aikoina, kun rahan riittämättömyys on näkyvämpää.

Jälkikeynesiläisyys yleensä koodisana modernille rahateorialle (MMT) ja muulle huuhaalle, vaikka sillä on maltillisempikin haara. Aiheen Wikipedia-sivu on liitetty to "WikiProject Socialism, a collaborative effort to improve the coverage of socialism on Wikipedia."

Keynes olikin väärässä ja monetarismi oikeammassa

1960-luvulta lähtien osoittautui, että keynesiläisyys kuvasi talouden toimintaa monetarismia heikommin. Lisäksi ehdotettuja valtion toimia ei ole mahdollista tehdä kestävästi, vaan seurauksena on tyypillisesti kasvava velkataakka ja kasvava inflaatio, koska poliitikoilla ei ole kanttia vastaavasti leikata menoja hyvinä aikoina.

Näistä syistä taloustieteessä todettiin yleisesti monetarismi totuudenmukaisemmaksi talouden kuvaajaksi, vaikka siihenkin on jouduttu tekemään joitain korjauksia - enemmän keynesiläisyydestä poispäin kuin sitä kohden, vaikkakin toisinajattelijoitakin on. Lisäksi osa libertaristeista ei omaa puhtaasti taloustieteen valtavirtaan perustuvaa vaan itävaltalaista koulukuntaa lähempänä olevan näkemyksen talouden toiminnasta.

Professori Milton Friedman oli 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa keynesiläinen kunnes osoitti teorian vääräksi.

1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (ks. Phillipsin käyrä), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, "onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään". Kiista "ratkesi empiiristen tosiasioiden avulla - - monetaristien voittoon. - - keynesiläisten usko rahapolitiikan ylivertaiseen kykyyn hoitaa työttömyysongelma on kuollut - - Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä", kertoo Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.

"Maailmansodan jälkeen superlama"

Keynesiläisten mukaan II maailmansota oli suuri valtioiden stimulointipaketti, jonka päätyttyä tulisi valtava lama, 30 %:n työttömyys ym. Tulikin merkittävä kasvu.

Uuskeynesiläisyys, uusi keynesiläisyys ja jälkikeynesiläisyys

Vasemmistolainen Paul Samuelson käyttää nimitystä Uusklassinen synteesi "uuden keynesiläisyyden" ja uusklassisen taloustieteen yhdistelmästä. Ajatuksena on, että hallitus ja keskuspankki ylläpitävät täystyöllisyyttä niin, että talouden toiminta vastaa tarkemmin uusklassisen teorian kuvaamaa. IS/LM-malli on tässä keskeistä.

Uuskeynesiläisyys eli "vanhakeynesiläisyys" (neo-Keynesianism, old Keynesianism) kehittyi ja vallitsi 1950- ja 1960-luvuilla mutta on nykyään tieteen valtavirtaa vastaan. Uuskeynesiläiset James Tobin, Franco Modigliani, John Hicks, Paul Samuelson ym. yrittivät rakentaa keynesiläisyydelle mikrotaloustieteellisen pohjan. 1970-luvulla stagflaatio ja Milton Friedman osoittivat uuskeynesiläisyyden ja ylipäänsä keynesiläisyyden olevan väärässä. Nykyään uuskeynesiläisillä usein tarkoitetaankin ekonomisteja, jotka ovat luopuneet noista selvimmin vääristä keynesiläisyyden väitteistä ja ovat enää hieman muusta valtavirrasta poikkeava haara. Tässä mielessä Suomen ekonomistit ovat melkein kaikki uuskeynesiläisiä.

On silti eräitä suhdannevaihteluiden syitä koskevia kysymyksiä, joissa yhä osa taloustieteilijöistä ("uuskeynesiläiset") omaa uuskeynesiläisen näkemyksen (sanan lievässä merkityksessä), Suomessa valtaenemmistö. Ekonomisti, VTT Heikki Pursiaisen mukaan tämä erimielisyys koskee vain pientä taloustieteen kysymysten sektoria eikä ole mikään valtava juopa.

Jälkikeynesiläisyys eroaa huomattavasti keynesiläisyydestä. Jälkikeynesiläisten mielestä myös uuskeynesiläisyys ja uusi keynesiläisyys ovat kumpikin pahasti väärässä. Jälkikeynesiläisyydessä keskeistä on "tehokas kysyntä", jonka vuoksi markkinat eivät automaattisesti johda täystyöllisyyteen. He torjuvat uuskeynesiläisten selityksen, että markkinahäiriöt johtuisivat hintojen ja palkkojen jäykkyydestä, sekä John Hicksin IS/LM-mallin. Merkittäviä jälkikeynesiläisiä ovat Joan Robinson, Paul Davidson ja Hyman Minsky.

Uusi keynesiläisyys käyttää mikrotalouteen perustuvia malleja osoittaakseen, miten hintajäykkyydet estävät markkinoiden tehokasta toimintaa. Merkittäviä uuden keynesiläisyyden edustajia: John B. Taylor(?), Stanley Fischer, Gregory Mankiw, David Romer, Olivier Blanchard, Nobuhiro Kiyotaki, Jordi Galí ja Michael Woodford

Paul Krugman väittää joidenkin chicagolaisten taloustieteilijöiden jättäneen huomiotta sen, että keynesiläisyys on vironnut. Tämän Krugman osoittaa viittaamalla uuskeynesiläisen Greg Mankiwin artikkeliin, joka professori Scott Sumnerin mukaan ei juurikaan ole keynesiläinen vaan peräti puoltaa (s. 9) sitoutumista sääntöön nimellisen BKT:n tavoitteesta. Sumnerin mukaan artikkeli myös puoltaa rahapolitiikkaa fiskaalisen vakauttamisen sijaan, klassisia periaatteita Keynesin pääteoksen sijaan ja Humen ja Friedmanin tyylistä taloustiedettä eikä puolla säästön paradoksia.

Jälkikeynesiläisyys Suomessa

Yliopistonlehtori, VTT Juha Tervalan (HY) mukaan jälkikeynesiläisyys ja moderni rahateoria (MMT) ovat harhaoppisia taloustieteen koulukuntia ja Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan reaktiot vastaavat Noah Smithin kuvausta harhaoppisten salatieteiden edustajien taloustiedekritiikistä. Harhaoppiset eivät esitä uutta metodologiaa lisäinformaatiopyynnöistä huolimatta ja solvaavat kaikkia, jotka osoittavat, että heillä ei ole uutta metodologiaa.

Ekonomisti, VTT Heikki Pursiainen rinnastaa Holapan ja Ahokkaan valtavirtaisen lääketieteen tai ilmastotieteen kriitikoihin. Hänen mukaansa jälkikeynesiläiset vain kirjoittelevat omiin lehtiinsä, joita muut eivät lue, ja Suomessa heitä ei oikein ole taloustieteilijöissä, vain blogisteissa. Holappa ja Ahokas eivät edes osallistu Helsingin yliopistojen (jatko-opiskelijoiden) seminaaritoimintaan. Jälkikeynesiläisessä "teoriassa ei oikeasti ole yrityksiä tai ihmisiä, joiden valintoja kannustimet ohjaisivat." "blogaajat vastaavat kertomalla, että yritykset toimivat mielijohteesta (”animal spirits”), samoin ihmiset." "Kukaan ei esimerkiksi hoksaa ajatella, että nykyiset julkiset velat pitää rahoittaa tulevalla verotuksella. Yritysten investointeja ei tehdä järkiperusteisesti tulevaisuuteen katsoen vaan fiiliksen ja valtiovallan manipulaation perusteella." "Tarina ei myöskään kerro, miksei julkista päätöksentekoa haittaa samanlainen sattumanvaraisuus ja fiilistely, vaikka yhtä lailla siellä ihmiset tekevät päätöksiä."

Palkansaajasäätiö rahoitti yliopistonlehtori Juha Tervalan työryhmän tutkimuksen "Jälkikeynesiläinen talousajattelu Suomessa". Tervala kirjoitti Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa lukuisin tieteellisin lähdeviittein ja siteerauksin, että tunnetuimmat suomalaiset jälkikeynesiläiset, Jussi Ahokas ja Lauri Holappa, toistuvasti johtavat lukijoita "harhaan antamalla monessa tapauksessa tosiasioiden vastaisen kuvan taloustieteestä", niin että se näyttää "typerältä", jolloin "lukijat saadaan vastaanottavaisemmiksi vaihtoehtoiselle taloustieteelle ja siitä johdetuille talouspoliittisille suosituksille." "Toinen vaihtoehto on, että he eivät ymmärrä taloustiedettä."

Tervalan mukaan Suomessa ei ole merkittäviä jälkikeynesiläisiä ekonomisteja ja "Ahokkaan ja Holapan kirjoitukset eivät edusta hyvää tieteellistä tasoa. ... he eivät ole julkaisseet yhtään kansa[i]nvälistä ja vertaisarvioitua tutkimusta. Ymmärrykseni mukaan yksikään suomalainen ei ole julkaissut Journal of Post Keynesian Economics -aikakauskirjassa."

Ahokas ja Holappa (2014, 16) kirjoittavat: ”Rahan neutraalisuudella viitataan näkemykseen, jonka mukaan kierrossa olevan rahamäärän lisäämisellä ei ole minkäänlaisia vaikutuksia kokonaistuotannon tai työllisyyden tasoon. Siksi kysynnän lisäämisestä heikossa taloustilanteessakaan ei ole hyötyä. Rahan neutraalisuus on eräs valtavirtaisen eli ortodoksisen talousteorian perusaksioomista.” Tervalan mukaan näin ei ole, vaan käytännössä kaikissa oppikirjoissa opetetaan, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä raha on ei-neutraalia. Rahamäärän lisääminen nostaa hintoja jopa 2-3 vuoden päästä; sitä ennen se vaikuttaa tuotantoon ja työllisyyteen. Rahapolitiikan vaikutus tuotantoon näkyy eräiden tutkimusten mukaan parhaiten 1-1,5 vuoden kohdalla ja ohjauskoron prosenttiyksikön muutos vaikuttaa tuotantoon 0,5-1 %, inflaatioon eniten 2-3 vuoden kohdalla.

Ahokas ja Holappa (2014, 154-155) kirjoittavat myös: "Modernin kapitalismin historia ei tunne yhtään tapausta, jossa rahapoliittisesti suvereeni valtio olisi ajautunut maksukyvyttömäksi." Tervalan mukaan tämä "ei vastaa tosiasioita. Itse asiassa valtion maksukyvyttömyys on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Lähes kaikki maat ovat jossakin vaiheessa laiminlyöneet julkisen velan takaisinmaksun." "Muun muassa Ranska ja Saksa ovat laiminlyöneet ulkoisen velan taka[i]sinmaksun kahdeksan kertaa, Espanja 13 kertaa. Ulkomaiset julkiset velat on laiminlyöty 250, kotimaiset 70 kertaa (Reinardt ja Rogoff 2009)." Valtiot toistuvasti pitäneet velan laiminlyöntiä pienempänä pahana kuin sellaista rahan painamista, jolla velat olisi saatu maksettua. "Kaikki historian tuntemat hyperinflaatiot ovat johtuneet keskuspankkien järjettömästä rahanpainamisesta. Hyperinflaatio[t] ovat loppuneet, kun rahan painaminen on lopetettu (Burda ja Wyplosz 2013, 459)." Ahokas ja Holappa eivät esitä ainuttakaan viittausta tutkimuskirjallisuuteen. Tervala mielestään osoittaa lähdeviittein virheellisiksi myös useita muita kaksikon väitteitä. Ahokas ja Holappa vastasivat sanomalla Tervalan esittäneen väitteen "suoran keskuspankkirahoituksen väistämättä aiheuttamasta hyperinflaatiosta", vaikka Tervala oli kirjoittanut: "huomattava määrä taloustieteellistä tutkimusta, jonka mukaan radikaali rahan painaminen aiheuttaa nopean inflaation".

Tervalan mukaan (s. 67) Holappa, Ahokas ja Laina uskovat, että ihmiskunnalla ei ole nettovarallisuutta, vaan yhden nettovarallisuus olisi toisen nettovelkaa. Vastauksessaan kirjoittajat sanoivat, että nettorahavarallisuus on toisen nettovelkaa. Tervala esittää, että alkuperäisessä tekstissään s. 219 kirjoittajat puhuivat nettovarallisuudesta eivätkä nettorahavarallisuudesta.

(Politiikan tutkija, maisteri, ei taloustieteilijä) Lauri Holappa ja Jussi Ahokas väittävät, että jälkikeynesiläisyyden putoaminen tieteen valtavirrasta ei johdu siitä, että se olisi hävinnyt tieteen sisäisen argumentaatiokamppailun. Heistä sen suuria nimiä ovat "Michal Kalecki, Joan Robinson, Luigi Pasinetti, Richard Kahn, Nicholas Kaldor, Hyman Minsky, Paul Davidson, Sidney Weintraub, Basil J. Moore, L. Randall Wray, Wynne Godley ja Marc Lavoie" ja voimakkaita vastustajia jopa Paul Samuelson ja Robert Solow.

Kansantaloustieteen professori Roope Uusitalo kirjoitti, että Holapan ja Ahokkaan blogia "Raha ja talous" on vaikea ottaa vakavissaan. Yliopistonlehtori Juha Tervala lisäsi, että suomalaiset uuskeynesiläiset eivät elä nykyajassa eivätkä kykene julkaisutoimintaan. Keskustelussa muutkin pyysivät toistuvasti esittämään suomalaisten jälkikeynesiläisten vertaisarvioitua tutkimusta, jos sellaista on, mutta sellaista ei esitettykään, vaikka Ahokas ja Holappa kommentoivat kirjoitusta 9 kertaa.

Kansantaloustieteen professori Pertti Haaparannan mukaan jo James Tobinin artikkeli osoittaa vääräksi jälkikeynesiläisen näkemyksen, että vain keskuspankki loisi likviditeettiä. Yliopistonlehtori Juha Tervalan mielestä uuskeynesiläinen taloustiede selittää parhaiten taloutta lyhyellä aikavälillä, myös tietä ulos eurokriisistä.

Myös Suomen Pankin VTT Antti Suvannon mukaan Holapan ja Ahokkaan kirjan kuvaus taloustieteestä ei vastaa tosiasioita vaan vääristelee taloustiedettä. Ekonomisti Roger Wessmanin mukaan Holappa ja Ahokas "demonisoivat" taloustieteilijöitä esittelemällä näiden näkemyksistä "karkeita irvikuvia".

Sen sijaan (ekologisen) Mustarinda-seuran talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu pitää kirjaa tärkeänä mutta arvostelee sitä resurssien niukkuuden ja energialähteiden tuottosuhteen heikkenemisen sivuuttamisesta.

Ahokas ja Holappa myös väittävät jälkikeynesiläisyyden selittävän euron ongelmat. Jo ennen euron perustamista taloustieteen konsensus kuitenkin oli, että euroalue ei täytä ainuttakaan optimaalisen valuutta-alueen kriteereistä.

Keväällä 2015 Palkansaajasäätiö myönsi 10 000 euron apurahan VTT Juha Tervalan työryhmälle tutkimukseen ”Jälkikeynesiläinen talousajattelu Suomessa”. Samalla se tuki mm. Työväen sivistysliittoa, Kansan Sivistystyön Liittoa, Vasemmistofoorumia, Ydin-lehden taustayhteisöä (Ydin-julkaisut), Vasemmistoviestintä ry:tä, keskustelutilaisuutta talouskuripolitiikasta, Vapaus Valita Toisin ry:tä (Attac-henkinen, hallituksessa mm. Yrjö Hakanen ja Jouko Kajanoja), Finnwatch ry:tä, Libero-lehteä, Demari-lehteä, sekä (jälkikeynesiläisyyden lipunkantajina tunnettuja) maistereita Jussi Ahokas ja Patrizio Laina.

"Holapan mielestä oli käsittämätöntä, että ay-liikettä lähellä oleva vasemmistolainen säätiö rahoittaa häneen kriittisesti suhtautuvaa tutkijaa. Odotan Tervalan löydöksiä kiinnostuneena."

Miika Kabata ja Joel Kaitila arvostelivat jälkikeynesiläisyyttä Tiede & Edistys 1/2014:ssä siitä, että se ei tarpeeksi ota huomioon Marxin teorioita, luokkavaltaa ja imperialismia. HS-toimittaja Paavo Teittinen kirjoitti jälkikeynesiläisyydesta ja modernista rahateoriasta (MMT) T&E 1/2014:ään.

Lauri Holappa on Sdp:n puolueosaston johtaja ja Attacin ja Suomen sosiaalifoorumin globalisaatiokriitikko, joka vastustaa taloustiedettä ja kannattaa sen sijaan jälkikeynesiläisyyttä, siitäkin omaa versiotaan.

"Ahokas toistelee haastattelussa, että Suomen tilanteeseen on syynä ”kysyntälama”, ei liian korkea kustannustaso. Erottelu tuntuu aika lailla yhdentekevältä. Jos yrität myydä tavaraa, joka ei käy kaupaksi vallitsevalla hinnalla, voit tietenkin sanoa, että ongelma on kysynnässä, ei sinussa. Kenties saat tästä jotain lohtua, mutta tavara ei silti käy kaupaksi, ellet alenna hintaa."

Kultaiset vuodet 1945-1970

Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan "Rahatalous haltuun" -kirjan johdannossa väitetään, että Yhdysvalloissa 1945-1970 "Parin prosentin kitkatyöttömyyttä lukuun ottamatta koko työikäinen väestö oli työllistetty". Yhdysvaltojen työministeriön aikasarjan mukaan "keskimääräinen työttömyysaste vuosina 1947-1970 oli 4,6 prosenttia ja vuosien 1958 ja 1961 taantumissa työttömyys nousi yli kuuden ja puolen prosentin." Vuosina 1958-1964 työttömyys oli joka vuosi 5,2-6,8 %.

Tuolloinen nopea kasvu johtui tunnetusti monesta tekijästä, matalasta sosiaaliturvasta, vähäisestä työmarkkinoiden sääntelystä ja suuren laman ja maailmansodan aiheuttamien kuoppien täyttymisestä. Yleensäkin hidasta kasvua seuraa tuollainen nopea kasvu.

Katso myös

• Monetarismi, joka osoitti keynesiläisyyden virheelliseksi pääkysymyksissä
• Moderni rahateoria (MMT), huuhaata, lähes jälkikeynesiläisyyden synonyymi