Perusoikeusfundamentalistit

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Perusoikeusfundamentalistit, kuten Tuomas Ojanen, sijoittavat itsensä perustuslain yläpuolelle vaatiessaan, että oikeudelliset ratkaisut pitäisi johtaa supernormeista, vaikka kirjoitetun lain järjestelmässä pätee legaliteettiperiaate, professori Aulis Aarnio kirjoittaa tukien professori Markku Helinin fundamentalismiarvostelua.[1] Ben Zyskowiczin mielestä fundamentalistien käyttämiä rajoituksia ei ole Suomen vaan pikemminkin Venezuelan perustuslaissa. Juha Lavapuron mukaan hallituksen on kyseenalaista tehdä leikkauksia, kun samalla kevennetään verotusta ja pitäisi edistää oikeudenmukaisuutta. Zyskowiczin mukaan voi olla epäoikeudenmukaista, että yli puolet tuloista menee veroihin ja kysymys on poliittinen eikä juridinen.[2] Emeritusprofessori, oikeusfilosofi Aulis Aarnion mukaan peru[1]

Lavapuron mukaan sote-alueita ei saisi olla 18, koska se vaarantaa perusoikeuksien toteutumisen. Zyskowiczin mukaan perustuslakiin ei pidä poliittisesti tulkita sellaista, mitä sinne ei ole säädetty. Ville Niinistön mielestä Zyskowicz edustaa lain vanhaa tulkintaa mutta tulkinta on vähitellen kehittynyt toisenlaiseksi.[2]

Zyskowicz kertoo, että Lavapuron mukaan "laittomasti Suomessa oleville ulkomaalaisille tulisi antaa sama perussosiaaliturva kuin laillisesti Suomessa oleville". Zyskowiczin mielestä perustuslaissa tällaista ei määrätä. Lavapuron mukaan siellä sanotaan, että jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon.[3]

Kiistan ydin on ei-fundamentalistien mukaan se, pitääkö Suomessa noudattaa legaliteettiperiaatetta, kuten professorit Aarnio ja Helin Suomen perustuslain mukaisesti esittävät, vai fundamentalistien arvojen mukaisesti perustuslain alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavaa varjoperustuslakia.

Osmo Soininvaara ei mielestään perustuslakia eduskunnassa hyväksyessään hyväksynyt kuin silloin kirjoitetut pykälät, ei nykyistä tulkintaa. Lavapuro puolustautuu, ettei tulkinnoillaan käytä kovin paljon valtaa.[4]

Perustuslakivaliokunta

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvostellaan pyytävän lausuntoja eniten perustuslakifundamentalisteilta. Fundamentalismin (äärimuodon) mukaan eduskunta ei saisi valita perustuslain sallimista ratkaisuista tahtonsa mukaista, vaan sen olisi aina pakko säätää sellainen laki, joka edistäisi perusoikeuksia parhaiten. Professori Markku Helin on kuvannut ilmiötä, mutta valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) ei hyväksy arvostelua.[5]

Perusoikeusfundamentalisteja

Perusoikeusfundamentalisteja ovat Zyskowiczin mukaan oikeustieteen professori Juha Lavapuro ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.[2] Perustuslakivaliokunta pyysi heiltä eniten lausuntoja Juha Sipilän pääministerikaudella 2018 mennessä.[4]

Lavapuro sanoo, että häntä eivät ihmisoikeudet niinkään kiinnosta vaan se, miten voi rajoittaa valtaa, myös taloudellista valtaa, ja "miten oikeus voi tukea niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa".

Professorien käsite

Zyskowiczin kertoi eduskuntapuheessaan, että perusoikeusfundamentalismi on peräisin professori Markku Helinin artikkelista “Perusoikeuksilla argumentoinnista” vuodelta 2012. Myös Suomen kenties arvostetuin oikeusfilosofi, kansainvälisesti arvostettu emeritusprofessori Aulis Aarnio kirjoittaa kirjassaan "Oikeutta etsimässä" perusoikeusfundamentalismista ilman minkäänlaisia lainausmerkkejä. Aarnion kirjan mukaan:[1]

Otan lopuksi esiin ongelman, joka on syntynyt nykyisen perustuslain ja Suomen Euroopan unioniin liittymisen saranakohdassa. On syntynyt tai synnytetty vääristynyt kuva perus- ja ihmisoikeuksien ja perustuslain roolista arkisessa laintulkinnassa. Markku Helin on puuttunut tähän ongelmaan oivallisessa kirjoituksessaan Perusoikeuksilla argumentoinnista.[1]

"On suoranainen, joskin muodikas, itsepetos ajatella, että supernormistoille ja niiden ilmentämille perusarvoille on olemassa jokin objektiivinen sisältö. Ratkaisu jää riippumaan tulkitsijasta, ei laista. Tämä on kohtalokasta oikeudelle", professori Aarnio jatkaa.[1]

Sen vuoksi tilanneherkkää oikeuslähdeoppia vaanii demokraattisen oikeusvaltion pahin uhka, mielivalta. Se on syvässä ja sovittamattomassa ristiriidassa Suomen perustuslaissa hyväksytyn legaliteettiperiaatteen kanssa. Tilanneherkkää ja suoraan supernormeihin nojautuvaa lainsoveltamista ei ole lupa asettaa lainsäännösten yläpuolelle ja asemoida laintulkitsijaa lainsäätäjän edellä.[1]

Sitaatit yllä ovat Aarnion kirjasta, samoin kursivoidut kohdat alla. Zyskowicz jatkoi. "Edelleen sitaatti. Luvun alaotsikko: Perusoikeusfundamentalismi – ja ilman sitaatteja siis. “Fundamentalistinen perusoikeuskäsitys on edustettuna esimerkiksi Tuomas Ojasen ajattelussa.” “Voimassa olevan perustuslain perusoikeusuudistuksen valmistelu ei anna vahvistusta perusoikeusfundamentalismille.”"[1]

"Niin tärkeitä kuin perus- ja ihmisoikeudet ovatkin demokraattisen oikeusvaltion kannalta, niille ei tule antaa perusoikeusfundamentalismin tarkoittamaa monopoliasemaa, tahtoipa jokin doktriini sitä tai ei. Kirjoitetun lain järjestelmässä” – joka meillä Suomessa siis on – “on edelleen voimassa moneen kertaan toistamani legaliteettiperiaate:"[1]

Liberaalina mutta oikeussysteemistä johtuvat rajat tunnustavana normatiivinen oikeuslähdeoppi asettuu päättäväisesti vastustamaan oikeusturvan nimissä kaikenlaista fundamentalismia. Historia opettaa, että moraalin messiaat ovat tehneet paljon pahaa asettuessaan yhteiskunnan vakiintuneitten sääntöjen ulko- tai yläpuolelle. Sama vaara vaanii, jos perusoikeusfundamentalismi saa oikeusajattelussa ylivallan.” Ajanpuutteen vuoksi en toista tuota sitaattia, vaikka mieleni tekisi. Ja jatkuu: “Oikeusoppineet asettavat itsensä lain, jopa perustuslain, yläpuolelle vaatiessaan, että oikeudelliset ratkaisut tulee johtaa suoraan supernormeista.[1]

"Oikeusjärjestys ei demokraattisessa oikeusvaltiossa anna oikeustieteelle erityisasemaa parlamenttiin, ei edes tuomioistuimiin nähden. Suomenkin perustuslain hyväksymässä valtiovallan kolmijako-opissa lainsäädännöllinen ylivalta on parlamentilla".[1]

Viitteet

Katso myös