Stalinismi

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Stalinismi viittaa Josif Stalinin kommunismin kannattamiseen.

Suomessa stalinismista käytettiin nimitystä taistolaisuus (ja taistolaisia sanotaan järjestelmällisesti stalinisteiksi tai stallareiksi), vaikka jotkut taistolaiset ovatkin jälkeenpäin sanoneet, etteivät olisi stalinisteja.

"Stalinistit aikovat vallata Skp:n piirit", Helsingin Sanomat uutisoi 5.2.1971 stalinistien aikomuksen saada piirijärjestöjen enemmistöjen kautta Skp "lopullisesti" valtaansa vuoden 1972 puoluekokouksessa.[1]

Vastaavasti Uusstalinismi viittaa tyypillisesti vanhojen taistolaisten (mm. nykyisen "uuden" SKP:n ylin johto, kuten puheenjohtaja ja ATTACin keskeinen aktiivi Yrjö Hakanen sekä vasemmistoliiton kansanedustajat kuten Jaakko Laakso, Esko-Juhani Tennilä, Mikko Kuoppa ja Pentti Tiusanen, Stasin ex-ilmiantaja) saamaan sievistelevään julkisuuteen ja taistolaishenkiseen toimintaan sekä heidän samanhenkisten oppipoikiensa (esim. vuoteen 2007 Tennilän eduskunta-avustajana toiminut Paavo Arhinmäki ja ex-Kommunistinuorten, Sosialistiliiton ja ATTACin Juhani Lohikoski, mutta myös heiltä vaikutteita saaneet tahot kuten monet ATTACin nuoremmat ja etenkin vanhemmat aktiivit) vastaaviin.

Skp oli jakautunut stalinisteihin eli dogmaatikkoihin ja revisionisteihin, jotka kannattivat Marxin ja Leninin oppeja mutta halusivat tarkistaa ja soveltaa niitä. Kun marxilaisuuden periaatteet eivät kuitenkaan toimi käytännössä, stalinistit turvautuivat "vallankumouksellisiin kokemuksiin" eli Neuvostoliiton, "reaalisesti olemassa olevan sosialistisen yhteiskunnan", toimintatapaan. [2]

Uusstalinismi nousussa Suomessa

Vasemmistoliitolle ohjelmallista työtä tehneen politiikan tutkija Iivi Anna Masson mukaan '"neuvostonostalgia" ja "uusstalinismi" ovat olleet Suomessa viime vuosina nousussa". Masso tuomitsi 'Suomen Attacin sosiaalifoorumin muuttumisen "demokratian vastaiseksi ääriainesten kohtaamispaikaksi"'. [3]

Vasemmisto on kuitenkin saanut houkuteltua sosiaalifoorumiin myös viattomampia järjestöjä, jotka eivät tiedä sosiaalifoorumin taustoja ja päämääriä. Tämä on Neuvostoliiton kouluttaman kommunistien yhteisrintamataktiikan jatkoa, osittain samojen vanhojen kommunistien toimesta.

Viitteet

  1. Stalinistit aikovat vallata Skp:n piirit (HS 50 vuotta sitten) Helsingin Sanomat. 5.2.1971.
  2. "Jukka Jaakkola: Suomalaista normalisointia", Suomen Kuvalehti 8/1970 (20.2.1970). Suunnilleen sama myös: vasemmistososialisti Kalevi Suomela, Pitkät jäähyväiset vai uudistuminen?, Kansan Uutiset Verkkolehti 25.4.2015.
  3. "Neuvostonostalgiaa Suomessa", ulkoministeriön mediakatsaus, 26.6.2008