Tie

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tie

Liberaalien kanta

Monet liberaalit kannattavat nykyisenkaltaista jakoa julkisesti rahoitettuun pääteiden verkostoon ja pienempiä joukkoja palveleviin yksityisiin teihin.

Liberaalit yleensä sallisivat yksityisten kilpailla omilla maksullisilla teillään julkisen tieverkoston kanssa. Tällainen toiminta ei ehkä kannata niin kauan kuin valtio antaa ajaa omilla teillään ilmaiseksi. Tilanne voi muuttua tietullien myötä. Tietulleja kannattavatkin liberaalit vaativat niiden toteuttamista yksityisyyden suojaavalla tavalla ja samalla muun autoilun verotuksen vastaavaa keventämistä.

Yksityisrahoitteiset tiet

Liberaalit vaativat yleensä yksityistämään kaiken, jonka pitämiseen valtiolla ei ole hyvin painavia perusteita. Osittaisesta yksityistämisestä kuten ulkoistamisesta liberaalien mielipiteet ovat hajautuneempia.

Yksityisrahoitteinen tie eli jälkirahoitusmallilla rakentaminen on ulkoistamista: valtio ei osta vaan vuokraa tien tai rakennuksen, yleensä sopimuksella, jossa parin vuosikymmenen päästä tie tai rakennus siirtyy valtiolle.

Hyvä puoli tässä on se, että yksityinen voi olla tehokkaampi rakennuttaja - etenkin tarjouskilpailun voittajan luulisi olevan tehokkain. Kun rakennuttaja maksaa myös ylläpitokustannukset parin vuosikymmenen ajan, sillä on kannustin tehdä laatua tavalla, jolla säästetään ylläpitokustannuksista.[1]

Toisaalta valtio tai kunta saattaa neutraalin huutokaupan sijaan tehdä mallin, jolla on käytännössä vain yksi mahdollinen tarjoaja/voittaja, tuottaakseen suosikkiyhtiölleen ylivoittoja. Lisäksi yksityinen taho joutuu yleensä maksamaan korkeampaa korkoa kuin valtio.

Siksi osa liberaaleista katsoo, että milloin jotakin toimintoa ei kannata yksityistää täysin, pitää empiirisin tutkimuksen selvittää ulkoistamisen hyödyt. Jos ulkoistaminen on tappiollista, yleensä se voidaan tehdä voitolliseksi tekemällä tarjouskilpailusta neutraalimpi ja korjaamalla kannustinvirheitä.

Viitteet

  1. Yksityisrahoituksen laajentamista tutkitaan, STT/Verkkouutiset 18.2.2000

Katso myös