Toiseksi paras argumentti
Toiseksi paras argumentti on looginen peruste jolla jotkin liberalistit arvoittavat vapauksia niiden vaikutuksen perusteella. Toiseksi parhaan argumenttia käytetään perusteena vapauksien rajoittamiselle sellaisissa tapauksissa joissa täydellinen vapaus ei toimi haluttavalla tavalla jonkin toisen vapautta rajoittavan säännöksen takia.
Esimerkkejä toiseksi parhaista argumenteista
Maahanmuutto
ks. Artikkeli: Maahanmuutto
Libertaarien suhtautumisessa maahanmuuttoon löytyy yksimielisyys siitä, ettei julkinen valta saa rajoittaa ihmisten välistä vapaaehtoista kanssakäyntiä. Libertarismi ei kunnioita poliittisia aluerajoja kartalla, vaan perustuu yksittäisten ihmisten oikeuksiin. Nykyiset valtiorajat ovat aatteen näkökulmasta mielivaltaisia, eikä niillä ole sinänsä mitään tekemistä ihmisten oikeuksien tai oikeellisen politiikan kanssa. Pitää kuitenkin muistaa, ettemme nykyään elä libertaarissa yhteiskunnassa, sen tähden maahanmuutto on erilaista mitä se libertaarisessa yhteiskunnassa olisi. Liberalistisessa yhteiskunnassa maahantulijoiden motiivi on saavuttaa jotain sellaista mitä he eivät lähtömaassaan kykene saavuttamaan. Koska libertaristinen yhteiskunta ei jaa verorahaa maassa toimettomana oleville täytyy maahanmuuttajien nähdä ainoastaan työn tekeminen ja yrittäminen ainoana keinona saavuttaa päämäärä.
Niin kauan kuin hallitus asettaa keinotekoisia esteitä ja byrokratiaa yrittämisen ja työvoiman palkkaamisen tielle sekä suurilla veroilla tekee kannattavasta yritystoiminnasta hankalaa ei vapaa maahanmuutto houkuttele samoja ihmisiä joita liberalistisessa valtiossa vapaa maahanmuutto houkuttelisi. Runsaat sosiaalituet vääristävät tulijoiden tarkoitusperiä vielä enemmän.
Liberalismi sallii avunannon hätää kärsiville, esimerkiksi sotaa pakeneville ihmisille. Ihmisten auttaminen ei kuitenkaan anna oikeutta nonaggressioperiaateen rikkomiseen, hallitus ei saa luvatta ottaa rahaa kansalaisiltaan auttaakseen muista maista pakenevia pakolaisia. Niin kauan kuin nonaggressioperiaatetta rikotaan on jokainen maahanmuuttaja potentiaalinen kuluerä kansalaisille.
Niinpä osa libertaareista katsoo, että maahanmuuton rajoittaminen on oikeutettua niin kauan kuin yksilön oikeudet eivät ole täysin toteutuneet. Tässä on kyse toiseksi parhaan argumentista—maahanmuuton rajoittaminen ei sinänsä kuulu valtion oikeelliseen toimivaltaan, mutta niin kauan kuin valtioita on ja ne tekevät virheitä muissa asioissa, on pienempi paha (vrt. forced exclusion) ettei virhettä kertauteta sallimalla täysin rajoittamaton maahanmuutto (vrt. forced inclusion).
Maanpuolustus
ks. Artikkeli: Maanpuolustus
Minarkistiset libertaarit kannattavat valtion tehtävien rajaamista tarkasti maanpuolustukseen, lainvalvontaan ja oikeusistuimiin. Toisaalta anarkoindividualistiset ajattelijat kuitenkin kieltäytyvät hyväksymästä mitään alueellista väkivaltamonopoliin perustuvaa järjestöä, vaikka sen tehtävät olisivat miten tarkasti "rajattuja". Mikä tahansa valtiollinen armeija vaatii verotusta toimiakseen, ja tätä ei voida hyväksyä. Anarkokapitalistit argumentoivat, että anarkistinen maanpuolustus olisi jopa paljon luotettavampi ja halvempi vaihtoehto kuin valtiollinen armeija.
Anarkistinen maanpuolustus perustuu käsiaseiden laajaan yksityisomistukseen, kansalaisten vapaaehtoiseen sotilaskouluttautumiseen ja ihmisten vapaaehtoisesti muodostamiin sotilasyksiköihin. Kuitenkin täytyy jälleen muistaa, ettemme elä liberalistisessa valtiossa; kansalaisten omistusoikeus aseisiin on rajoitettu lähes olemattomiin ja sotilaskoulutuksen antaminen muulta kuin valtiolta on kielletty. Niinpä osa libertaareista katsoo, että julkisin varoin hoidettu maanpuolustus tai jopa asevelvollisuus on oikeutettua niin kauan kuin yksilön oikeudet eivät ole täysin toteutuneet. Tässä on jälleen kyse toiseksi parhaan argumentista, verorahoin kustannettu maanpuolustus ei kuulu anarkoliberalistiseen valtioon, mutta niin kauan kuin valtio kieltää kansalaisia hankkimasta resursseja ja tietoa itsensä puolustamiseen, on pienempi paha ettei virhettä kertauteta poistamalla maanpuolustus kokonaan, jolloin kansalaiset jäisivät ilman mitään suojaa sodan syttyessä.
