Yhteismaan ongelma
Yhteismaan ongelma (yhteismaan tragedia, yhteislaitumen ongelma) on tilanne, jossa resurssin (kalakanta, laidunruoho, metsä, työvoima, pääoma, yhteiset hyödykkeet tms.) yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen: kuluttaessaan yhteistä resurssia kuluttaja saa hyödyn itselleen mutta tämän resurssin ("yhteismaan") kulumisen haitat jakautuvat kaikkien omistajien kesken, "lasku menee lähinnä muille".
Lopputulos on taloudellisesti tehoton, usein jopa kaikille huonompi kuin tilanne olisi, jos resurssi olisi yksityisomistuksessa.
Yhteismaan ongelma on mm. poliittisessa filosofiassa ja evoluutiobiologiassa laajalti tutkittu alue.
Nimen ”yhteismaan ongelma” (Tragedy of the Commons) esitti ensimmäisenä William Forster Lloyd vuonna 1833 ja sitä popularisoi (lisääntymisen totalitaristista kieltämistä kannattaneen) Garrett Hardinin essee Science-lehdessä vuonna 1968.
Esimerkkejä
Hardin esittää artikkelissaan monia esimerkkejä ylikulutetuista yhteismaista, mm. ilmakehä, valtameret, joet, kalakannat ja kansallispuistot.
Yhteismaan ongelmasta käytetään myös nimitystä "kalastajien ongelma" ("tragedy of the fishers").[1]
Ratkaisut
Artikkeli esittää myös ratkaisuja kuten yksityistäminen, haittaverot ("pilaaja maksaa") ja sääntely. Hardin muistuttaa aiemmista yhteismaiden jaoista (Suomessa samansuuntaisia olivat isojako ja sarkajako).
Hänestä ei pidä tyytyä yksityistämisen sijaan vetoamaan "omaantuntoon", koska se suosii itsekkäitä vapaamatkustajia epäitsekkäämpien kustannuksella.
Osmo Soininvaaran mukaan liikakalastus tulee ratkaista huutokaupattavilla kalastuskiintiöillä. Hänen mukaansa tällöin 98 % kalastuslaivastosta jää tarpeettomaksi, mutta se on pienempi tehottomuus kuin se, että nyt 100 % kalastuslaivoista on hyödyttömiä 98 % kalastuskaudesta, koska saalista on niin vähän, että 2 % laivaston tehosta riittää. [2]
Ongelman yksityiskohtia
Garrett Hardin kuvasi vuoden 1968 esseessään tilannetta, jossa karjanomistajat voivat laiduntaa karjaansa kylän yhteisesti omistamalla laidunmaalla eli yhteismaalla (kuten Helsingissäkin 1800-luvulla). Karjanomistajan rajahyöty, eli yhden uuden eläimen laiduntamisesta koituva hyöty tulee eläimen omistajalle mutta kustannukset (ruohon kuluminen, maaperän huoneneminen jne.) jakautuvat tasan kaikille laidunmaan "omistajille" eli hyödyntäjille. Näin ollen yksittäisten karjanomistajien kannattaa lisätä laiduntamista vielä silloinkin kun se on yleisen edun vastaista.
Historia
Thukydides (n. 460 eaa. - n. 395 eaa.) sanoi: "He uhraavat pienen murusen ajastaan pohtiakseen mitään julkisia asioita, lähinnä omiaan. Kun jokainen unelmoi, että mitään harmia ei tule hänen laiminlyönnistään, on jonkun toisen tehtävä pitää huolta asioista, jokaisen muunkin toimiessa näin yhteiset hyvät rappeutuvat huomaamatta." [3]
Aristoteles (384 eaa. - 322 eaa.) vastusti samoin Ateenan valtion yhteisiä resursseja ja piti niitä epäkäytännöllisinä ja sopusointua edistämättöminä ja sanoi: "Mitä useammalle jokin on yhteinen, sitä vähemmän siitä huolehditaan. Jokainen ajattelee lähinnä omaansa, tuskin yhtään yhteistä etua. Jokainen helpommin jättää huolehtimatta siitä, mistä odottaa toisten huolehtivan."[4]
William Forster Lloyd totesi yhteismaan ongelmia kirjassaan (1833) väestönkasvusta.[5]
Tunnettu kirjaimellinen yhteismaan ongelma oli se ylilaiduntaminen, joka johti "Boston Common" -alueen yhteislaiduntamisen lopettamiseen .[6]
Vuonna 1940 Ludwig von Mises kirjoitti ongelmasta, että omistusoikeuksien puuttuessa ihmiset käyttävät liikaa tukkia ja riistaa metsästä, kalaa vesistöistä ja mineraaleja maasta, koska käyttämättä jäävä osuus ei päätyisi heidän vaan jonkun muun hyödyksi, ja samasta syystä eivät piittaa puu-, eläin- ja kalakantojen kestävästä käytöstä, maaperän eroosiosta jne.[7]
Myös Pääsiaissaarten puukato on usein esitetty esimerkki yhteismaan ongelmasta.
Aiheesta muualla
- Tragedy of the Commons? Science
Viitteet
- ↑ Samuel Bowles: Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution, Princeton University Press, pp. 27–29 (2004) ISBN 0691091633
- ↑ Kalastuskiintiöt pitää huutokaupata, Osmo Soininvaara 20.6.2010
- ↑ Thucydides (ca. 460 B.C.-ca. 395 B.C.), History of the Peloponnesian War, Book I, Sec. 141; translated by Richard Crawley (London: J. M. Dent & Sons; New York: E. P. Dutton & Co., 1910).
- ↑ Aristotle (384 B.C.-322 B.C.), Politics, Book II, Chapter III, 1261b; translated by Benjamin Jowett as The Politics of Aristotle: Translated into English with Introduction, Marginal Analysis, Essays, Notes and Indices (Oxford: Clarendon Press, 1885), Vol. 1 of 2. See also here, here, here or here.
- ↑ William Forster Lloyd, Two Lectures on the Checks to Population (Oxford, England: Oxford University Press, 1833).
- ↑ James Loewen. Lies Across America: What Our Historic Sites Get Wrong. New York: The New Press, 1999. p. 414 ISBN 0965003172
- ↑ Ludwig von Mises, Part IV, Chapter 10, Sec. VI, Nationalökonomie: Theorie des Handelns und Wirtschaftens (Geneva: Editions Union, 1940). Engl. käännös: Chapter XXIII: "The Data of the Market", Sec. 6: "The Limits of Property Rights and the Problems of External Costs and External Economies", Human Action: A Treatise on Economics (New Haven: Yale University Press, 1949). tai tässä.
