Benjamin Franklin

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Benjamin Franklin (1706-1790) liberaali valistusfilosofi, keksijä ja Yhdysvaltojen perustajaisä sekä Ranskan vallankumouksen kunniakansalainen. Hänen mukaansa on myös nimetty Ranskan suuren vallankumouksen tärkein vallankumouslaulu, jonka viheltäminenkin oli monessa valtiossa kiellettyä. (Marseljeesi syntyi vasta 1792.)

Franklin keksi mm. vapaapalokunta-aatteen, ensimmäisen palovakuutusyhtiön, ukkosenjohdattimen ja kaksitehosilmälasit sekä todisti salaman olevan sähköilmiö. Hän oli deisti, joten hän ei pitänyt niitä Jumalan rangaistuksina toisin kun ukkosen johdattimien vastustajat.

"Ensimmäinen kirjasto"

Sanotaan, että Franklin perusti maailman vanhimman yleisen kirjaston[1] vuonna 1731.[2] Se toimii yhä, Philadelfian kirjastokomppanian nimellä.[2] Toisen määritelmän mukaan kyseessä oli ensimmäinen onnistunut lainauskirjasto.[2] Toisaalta sittemmin kadonneita julkisia kirjastoja oli ollut ainakin Englannissa jo aiemmin.

Franklinin perustama kirjasto oli aluksi perustaja-käyttäjiensa rahoittama osuuskuntakirjasto.[1] 1850-luvulle asti se oli Yhdysvaltojen suurin julkinen kirjasto.[2] Ensimmäinen verorahoitteinen kirjasto perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1833.[1]

Aivan ensimmäiset kirjastot olivat ilmeisesti temppelien ja hallitsijoiden kirjastoja.

Amerikan vallankumous

Franklin oli Thomas Jeffersonin lähin tukija heidän kirjoittaessaan Amerikan vallankumouksen liberaalia itsenäisyysjulistusta (1776). Kaksikon harmiksi kongressi poisti julistuksesta orjuuden lakkauttamisen ennen hyväksymistä saadakseen kaikki itsenäisyyden taakse.

Ranskan vallankumous

"Ah ! ça ira" (1790, "Oi, siinä käy hyvin", Franklinin vastaus ranskalaisille Amerikan vallankumouksen etenemisestä) oli Ranskan vallankumouksen (1789-99) tärkein laulu ennen kuin Marseljeesi nousi sen rinnalle (1792). Laulun viheltäminenkin oli kielletty monessa maassa, ja puolivallankumouksellinen Napoleonkin kielsi sen liian vallankumouksellisena (1799).

Franklin oli pitkään Yhdysvaltojen rakastettu suurlähettiläs Ranskassa ja myöhemmin kävi seuraajansa Thomas Jeffersonin apuna kiihottamassa ranskalaiset vallankumoukseen. Vallankumoukselliset kokoontuivat maanantaisin Jeffersonin luona ja Amerikan vallankumouksen ranskalaisversion, kuuluisan Ranskan vallankumouksen "Ihmisen oikeuksien julistuksen", Jefferson teki ystävänsä vallankumoussankari Lafayetten kanssa.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 New Library Technologies Dispense With Librarians, The Wall Street Journal, October 25, 2010.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Overview, The Library Company of Philadelphia (luettu 30.8.2012)