Kauppojen aukioloajat
Kauppojen aukioloajat viittaa yleensä "Ammattimaista vähittäiskauppaa" koskevaan aukioloaikalakiin.
18.11.2009 eduskunta päätti muuttaa lakia. Muutos astuu voimaan 1.12.2009. Merkittävimmät muutokset ovat:
- alle 400 m2 liikkeet saavat olla auki vapaasti muina päivinä kuin juhlapäivinä,
- isommat liikkeet saavat olla auki arkisin kello 7-21, lauantaisin kello 7-18 mutta sunnuntaisin enää kello 12-18 (marras-joulukuussa 12-21), nekään eivät juhlapäivinä,
- edelleen lääninhallitus voi myöntää poikkeuslupia (esim. Helsingin asematunnelissa näin on tehtykin).
Samalla parturi- ja kampaamoliikkeet poistettiin sääntelyn piiristä. Tähän asti kansanedustajat olivat lain vastaisesti kampauttaneet hiuksensa ennen itsenäisyyspäivän "linnan vastaanottoa".
Kaikkiaan aukioloaikasääntelyn ulkopuolella ovat
- alle 100 m2 liikkeet (mm. kioskit), mutta tällöin niissä ei saa myydä yli 200 euroa maksavia tiettyjä tuotteita (kellot, vaatteet, kodinkoneet, traktorit, ...)
- enintään 400 m2 vähittäismyyntitilaltaan olevat huoltoasemat
- apteekit, kukkakaupat, antiikkikaupat
- hotellit, ravintolat (myös niiden myynti mukana vietäväksi),
- sairaalat, huoltolaitokset
- markkinat, torit,
- automaatit
- myymäläautot
- huutokaupat,
- eräät muut luetellut liikkeet.
Hel****i, onko tässä mitään järkeä?
Vielä vuonna 1734 "Pahanteon kaari" (rikoslaki) kielsi vain rihkamakauppojen aukipidon pyhinä päivinä (Ruotsissa mukl. Suomi). Ruotsissa kauppojen aukiolo vapautettiin vuonna 1972, Suomessa ei siis vieläkään.
Aukioloajat ovat vapaita Ahvenanmaalla, Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, arkipäivinä vapaita Norjassa ja Tanskassa[1].
Viitteet
Lähteitä
- HE 84/2009: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vähittäiskaupan aukioloajoista (aivan sivun lopussa on ko. laki)
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauppojen_aukioloajat
- Iso muutos kauppojen aukioloon – katso taulukko! US 18.11.2009
- Vapaus tuo työpaikkoja, Savon Sanomat 19.11.2009, pääkirjoitus ("kuluttajien enemmistö on halunnut aukioloaikojen vapauttamista. Sitä ovat halunneet myös työnantajia ja työntekijöitä edustavat järjestöt - - kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen tuo noin 2 000 henkilötyövuotta lisää.")