Keskusta

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Keskusta r.p. perustettiin 1906 nimellä Suomen Maalaisväestön Liitto, 1919 nimelle Maalaisliitto, 1965 Keskustapuolue eli Kepu ja 1988 nykyinen nimi (lyhenne "kesk."). Vuodesta 1919 alkaen Keskusta on ollut suurpuolue, joskin

Tunnetuimmat stereotypiat ovat 1. Kepu pettää aina, iltalypsy ja pekkarointi eli kieroilu ja hallituskumppanien ym. pettäminen; 2. miljardien maatalous- ja aluetukiaiset sekä kaupunkien veronmaksajien sortaminen.

Keskusta tarkoittaa myös mm. vasemmisto-oikeistoakselin keskiseutua.

Sisällysluettelo

Sekalainen keskustalainen mielipidekokoelma

Varapuheenjohtaja Paula Lehtomäen mukaan Keskusta ei ole arvoliberaali eikä arvokonservatiivinen vaan puolueessa ovat edustettuina kaikenlaiset kannat siltä väliltä (HS 27.12.2009).

Maalaisliitto

Eräiden näkemysten mukaan puolue on aatteeton maalaisväen rahankeruuorganisaatio. Jäseniä on 220 000 puolueen oman väitteen mukaan.

Puolue väittää joskus, että vain reilu kymmenys sen kannattajista on maanviljelijöitä. Jäsenistä erittäin suuri osa on maataloustuottajia, sivutoimisia maataloustuottajia, heidän perheenjäseniään tai vanhempiaan tms.

Ilman keskustapuolueen politiikkaa suorat ja epäsuorat maataloustuet eivät olisi noin tuhat euroa henkeä kohden (noin 2000 euroa vuodessa työssäkäyvää suomalaista kohden; yht. 4 - 5 mrd euroa) eivätkä suorat ja epäsuorat aluetuetkin erittäin korkeita.

Kannatus on alle 10 % mm. pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.

Korruptio

Kekkonen pakotti idänkaupan yhtiöt maksamaan Keskustapuolueelle

HS:n entinen politiikan toimituksen esimies Aarno Laitinen kertoo, miten Kekkonen ja Keskustapuolue pakottivat kauppoja Neuvostoliiton kanssa halunneet yhtiöt maksamaan lahjuksia Keskustapuolueelle:

"Esimerkiksi idänkaupan yhtiöt joutuivat maksamaan kymmenien miljoonien suojelurahat maalaisliitto/Kepun ja Urho Kekkosen hallitsemille säätiöille. Ilman lahjuksia ei tullut idänkauppoja.

Kun jotkut idänkaupan yhtiöt eivät suostuneet maksamaan kymmenyksiä Kekkoselle, ne joutuivat vaikeuksiin. Kekkonen lähetteli hävyttömiä myllykirjeitä Wärtsilän ja Rauma-Repolan pääjohtajille, jotka pärjäsivät omilla suhteillaan idänkaupassa.

Wärtsilän pääjohtaja Wilhelm Wahlforss antoi lopulta periksi Kekkoselle ja suostui lahjusten maksamiseen moskovalaisessa hotellissa vietetyn kostean yön jälkeen. Antautumisensa Wahlforss vahvisti kirjeellään, jonka kanssa Kepun taloudenhoitaja ilmestyi joka vuosi Wärtsilän pääkonttoriin.

Rauma-Repolan pääjohtaja Paavo Honkajuuri oli taas Kekkosen harmiksi luonut omat suhteensa Leonid Brezhneviin silloin, kun tämä ei ollut vielä merkittävä hahmo. Honkajuuri sai idänkaupan osuutensa ilman Kekkosen apuakin. Kekkonen yritti leimata myllykirjeessään Honkajuuren ulkopoliittisesti epäluotettavaksi, mutta sekään ei tehonnut."[1]

Kekkosen aikana puolueen mahtimies, puoluesihteeri Arvo Korsimo kiteytti puolueen linjan: viedä Maalaisliitto "niin vasemmalle, että hirvittää"[2][3]. Tämä linja oli siis ostettu Neuvostoliiton rahoilla.

Puolueen isä: Santeri Alkio

Puolueen alkuajan pääideologi ja puheenjohtajakin oli nuorsuomalaisista loikannut Santeri Alkio, jonka pyhään nimeen vanhakeskustalaiset yhä vannovat. Alkuajan pieni maalaisliitto toimi kunniakkaasti Nuorsuomalaisten ja monien ruotsinkielisten kanssa samassa Leo Mechelinin johtamassa perustuslaillisessa rintamassa Venäjän sortovaltaa ja vanhasuomalaisten nöyristelylinjaa vastaan.

Alkio tunsi ensin olevansa vähintään yhtä lähellä Sdp:tä kuin porvareita, mutta vapaussota sai hänet pitämään punakapinallisia rikollisina. Alkio vastusti silti kapitalismia.[4]

Keskustalaisia yhteisöjä

Wikipedia listaa seuraavat keputahot: "Alkio-opisto, Korpilahdessa sijaitseva puolueopisto Huoltoliitto Keskustan ja maaseudun arkisto Keskustanuoret Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö, adressituloilla nuorten toimintaa tukeva rahasto Maaseudun Sivistysliitto, Keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö Nuorisosäätiö Suomen Keskustanaiset"

Kustantamot sekä sanoma- ja verkkolehdet: "Verkkolehti Apila, Keskustan sähköinen äänenkannattaja internetissä Ilkka, seinäjokelainen sanomalehti, virallisesti sitoutumaton Lalli, porilainen keskustalainen sanomalehti Maahenki Oy, Maaseudun sivistysliiton kustantamo Suomenmaa, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja Keskisuomalainen, sanomalehti Karjalanmaa, sanomalehti Joensuussa" [Wp]

"Maakuntiaan terrorisoivat satraapit" olivat Paavo Lipposen mukaan Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen ja Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen.

Valejäsenet

HS: "Keskustan ilmoittamassa jäsenmäärässä on jo vuosia tiedetty olevan valejäseniä mukana, sillä perinteisesti keskustan tapana on ollut liittää puolueen jäsenyyteen kokonaisia perheitä kerralla." Kymmenet HS:n lukijat ihmettelivät saamiaan jäsenkortteja, ainakin osan perhe ei ollut koskaan kuulunut keskustaan "millään muotoa". HS ei tavoittanut rekisteriasioista vastaavaa Aki Haaroa[5], puoluesihteeri Jarmo Korhosen "oikeaa kättä".

Keskustaliberaalit

Välillä puhutaan keskustaliberaaleista. He ovat niitä, jotka eivät ole yhtä konservatiivisia kuin muut vaan yleensä lähellä eduskunnan keskikastia, joskus vähän liberaalimpiakin. Konservatiivisiiven pahis Jarmo Korhonen yrittää tässä kuvata heidät liberaaleina, koska sehän on äärikeskustassa paha sana. "Liberaalien politiikan periaateohjelma on manifesti vuodelta 1989. Ohjelmaa on vahvasti ollut kirjoittamassa Olli Rehn ja Anu Vehviläinen. Nyt ajankohtaisesti käytävään keskusteluun kirkon asemasta ohjelma linjaa: ”Keskustaliberaali yhteiskunta vapauttaa ihmisten oman ajattelukyvyn, murtaa uskonnollisen holhouksen sekä erottaa kirkon ja valtion toisistaan… Kouluissa elämänkatsomustiedon opiskelu on kaikkien oikeus ja uskonnonopetus valinnainen oppiaine.” Manifestin voi lukea osoitteesta www.edistysmieliset.fi." Vehviläinen on pahasti taantunut siitä, Rehn jonkin verran, ja tuokin oli ei-edustava otos tekstistä.

Oikeat keskustaliberaalit

Helsingfors Unga Liberala Centerin varapuheenjohtaja Katja Korva kannattaa klassista liberalismia ja pitää postmodernin taiteen tukemista yhtä epäliberaalina kuin kansallisen taiteen tukemista ja muita tukiaisia.[6]

Keskustan lehdistö ja Keskustan hiipuminen

Maalaisliitto-Keskustan on ennustettu monesti kuihtuvan pieneksi agraaripuolueeksi, mutta tässä on aina oltu väärässä ja puolue on palannut isommaksi. Nyt tuo kuihtuminen saattaa olla alkanut oikeasti.

Vielä vuosien 1991 ja 2003 vaalivoitot tulivat Kepu-lehdistön ansiosta (mm. Savon Sanomat, Keskisuomalainen, Kainuun Sanomat ja Ilkka). Lehdet olivat julistautuneet sitoutumattomiksi mutta pitkään niiden johdossa istui keskustalle uskollisia "vanhan liiton" miehiä. Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäen voitto Keskustan puheenjohtajakisassa ja sitten vaaleissa 2003 oli "maakuntiaan terrorisoivien satraappien", Keskisuomalaisen Erkki Laatikaisen ja Ilkan Kari Hokkasen mediarummutuksen ansiota. [7]

Nyt Keskustan nousu vaalitappiosta on vaikeampaa, koska näillä lehdillä on vähemmän puoluesidonnaiset nuoremmat päätoimittajat. [7]

Poliittisia kantoja

Varjobudjetissaan 2012 Keskusta esitti yritysten korkovähennysoikeuden vähentämistä, Windfall-veroa energiayhtiöille sekä lisärahaa omaishoidontukeen, lapsiperheille, maanpuolustukseen ja väylänpitoon. [8]

Viitteet

  1. Rosvot ja näpistelijät, IL 17.10.2009
  2. Ilkka Kylävaara (toimittanut): Taistolaisuuden musta kirja. Muistoja, Erkki Tuomioja, 12/2004
  3. Korsimo - Kekkosen mies, keskusta-aktiivi, yrittäjä Erkki Aho (ei kouluhallituksen ex-pääjohtaja), 10.7.2009
  4. "Itsenäisyyden alku päivästä päivään", professori Seikko Eskola, referaatti Santeri Alkion päiväkirjoista (osat 1-3), Kanava 7/2013, sivu 30.
  5. Keskustan valejäsenyydet alkavat paljastua, Helsingin Sanomat 27.5.2010
  6. Liberaalit nousevat seuraavaksi, Katja Korva 18.4.2011
  7. 7,0 7,1 "Satraappeja ikävä", politiikan toimittaja Tuomo Lappalainen, Suomen Kuvalehti 21/2011, s. 58
  8. "Vaihtoehtobudjettien keskeiset ehdotukset", Helsingin Sanomat 18.10.2012, sivu A4

Tietoa muualla

Henkilökohtaiset työkalut