Nuorsuomalainen puolue

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Nuorsuomalainen puolue 1894-1917 oli olemassa myös 1994-1999.

Vuosina 1880-85 toimi Liberaalinen puolue. Sen aktiiveista suurin osa siirtyi Ruotsalaiseen puolueeseen mutta vaikutus tuntui myös Suomalaisessa puolueessa, josta vähitellen irtautui nuorsuomalainen puolue läheisessä yhteistyössä entisten liberaalien kanssa.

Vuonna 1917 Nuorsuomalainen puolue korvattiin Edistyspuolueella. Vuonna 1951 se hajosi ja tilalle syntyivät Kansanpuolue ja liberaalimpi Vapaamielisten liitto, jotka yhdistyivät joulukuussa 1965 nykyiseksi Liberaaliseksi kansanpuolueeksi (vuodesta 2000 "Liberaalit"). Vuonna 1994 perustettu Nuorsuomalaiset-puolue oli sovittu liitettäväksi yhteen LKP:n kanssa vuoden 1999 vaalien jälkeen, mutta vaalitappion vuoksi Nuorsuomalaiset vetäytyivät kokonaan puoluerekisteristä.

Presidentit K.J. Ståhlberg ja Risto Ryti olivat Edistyspuolueesta, aiemmin nuorsuomalaisia. Liberaalien ja heidän edeltäjiensä poliittinen vaikutusvalta oli kokoa suurempi, koska he olivat usein vaa'ankielenä muiden välillä, he olivat yleensä hyvin sivistyneitä ja oppineita ja heidän arvostelukykyynsä luotettiin muissakin puolueissa.

Nuorsuomalaiset 1994-1999

Nuorsuomalainen puolue käynnistettiin uudelleen vuonna 1994 Risto E. J. Penttilän, Jaakko Tapanisen ja Jukka Tarkan johdolla. Sekin oli karkeasti ottaen liberaalipuolue. Vuonna 1999 oli sovittu sen ja LKP:n yhdistämisestä, mutta vaalitappion jälkeen nuorsuomalaiset vetäytyivätkin kokonaan politiikasta puolueena. Jäsenistä osa liittyi liberaaleihin, osa vihreisiin, osa kokoomukseen ja osa muihin. Parhaimmillaan heistä on ainakin 4 ollut yhtaikaa kansanedustajina 2000-luvulla.

Katso myös