Liberalismin historia Suomessa

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuosina 1880-85 toimi Liberaalinen puolue. Sen aktiiveista suurin osa siirtyi Ruotsalaiseen puolueeseen mutta vaikutus tuntui myös Suomalaisessa puolueessa, josta vähitellen irtautui nuorsuomalainen puolue läheisessä yhteistyössä entisten liberaalien kanssa.

Vuonna 1917 Nuorsuomalainen puolue korvattiin Edistyspuolueella. Vuonna 1951 se hajosi ja tilalle syntyivät Kansanpuolue ja liberaalimpi Vapaamielisten liitto, jotka yhdistyivät joulukuussa 1965 nykyiseksi Liberaaliseksi kansanpuolueeksi (vuodesta 2000 "Liberaalit"). Vuonna 1994 perustettu Nuorsuomalaiset-puolue oli sovittu liitettäväksi yhteen LKP:n kanssa vuoden 1999 vaalien jälkeen, mutta vaalitappion vuoksi Nuorsuomalaiset vetäytyivät kokonaan puoluerekisteristä.

Presidentit K.J. Ståhlberg ja Risto Ryti valittiin Edistyspuolueesta, aiemmin he olivat nuorsuomalaisia. LKP:n ja etenkin sen edeltäjien poliittinen vaikutusvalta oli kokoa suurempi, koska he olivat usein vaa'ankielenä muiden välillä, he olivat yleensä hyvin sivistyneitä ja oppineita ja heidän arvostelukykyynsä luotettiin muissakin puolueissa.

Vastaavasti Liberaalisen puolueen johtaja Leo Mechelin johti Suomen perustuslaillisuutta kannattavan enemmistön sortovuosien taistelua venäläistämistä vastaan, voitti sen ja sai johtaa maata 1905-08 säädättäen yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä kansalaisvapaudet.

Sisällysluettelo

Anders Chydenius - liberalismin oppi-isä

Anders Chydenius (1729-1803) oli "Suomen liberalismin isä". Tämä viimeistä 1000 markan seteliä (-2001) koristanut valistusfilosofi-tiedemies-valtiomies kirjoitti Adam Smithin pääteosta vastaavan kirjan 11 vuotta aiemmin ja taisteli Ruotsi-Suomeen ennätyksellisen painovapauden ja uskonnonvapauden sekä vapautti kauppaa ja puolusti vapautta mielessään eritoten vähäosaisten etu, kun he voisivat kilpailuttaa työnantajiaan vapauden vaurastuttaessa taloutta. Hänestä parasta, mitä valtio voisi ihmisille tehdä, olisi olla puuttumatta talouteen mitenkään.

Sekä empirismistä että kansalaisvapauksista väitellyt Uppsalan yliopiston taloustieteen dosentti, Helsingin kirkkoherran poika Peter Forsskåhl (1732-1763) oli Chydeniuksen ohella Suomen ja Ruotsin tärkein valistusajattelija ja liberaali.

Leo Mechelin - Suomen vapauden, yhdenvertaisuuden, eduskunnan ja liberalismin isä

Leo Mechelin (1839-1914) oli tiedemies ja valtiomies, heikkojen ja sorrettujen puolustaja ja äärimmäisen arvostettu niin ihmisenä kuin kansakunnan henkisenä ja myöhemmin valtiollisenakin johtajana. Nuorena Mechelin oli kiihkeä ja jyrkkäsanainen liberaali, vanhana yli puoluerajojen ja Euroopan arvostettu liberaali valtiomies.

Hän myös perusti Nokian, riskeerasi rahansa saadakseen sen toiminnan käyntiin ja myöhemmin kaukonäköisesti johti sen puunjalostuksesta moderniin sähkötekniikkaan muiden keskeisten omistajien ennakkoluuloista huolimatta.

Mechelin johti myös Yhdyspankkia, hoiti muutamaa oikeus- ja talousprofessuuria, voitti sortokaudella Venäjän tsaarin passiivisella vastarinnallaan ja toi sitten Suomeen maailman johtavan liberaalin demokratian. Mechelin toteutti maailman ensimmäisen demokraattisen valtiomuodon (1906), jossa kaikki kansalaiset, myös naiset, saivat yhdenvertaisina äänestää ja tulla äänestetyiksi.

Ensimmäinen sortokausi

Etenkin ensimmäisellä sortokaudella Mechelinin pääosin ruotsinkieliset liberaalit muodostivat nuorsuomalaisten ja pienryhmien kanssa "perustuslaillisen rintaman", joka Mechelinin johdolla taisteli venäläistämistä ja vanhasuomalaisten myöntyväislinjaa vastaan. Koko vasemmiston kattanut Sdp antoi taustatukea.

Hän oli etummaisin perustuslain puolustaja ja Venäjän sortotoimien vastustaja, joka oli terävillä juridisilla tutkimuksillaan osoittanut Suomen erilliseksi, omalakiseksi maaksi ja 1700-luvun lait perustuslakien tavoin sitoviksi.

Hän kirjoitti tsaarille vetoomuksen vastustaakseen pakkokutsuntoja tsaarin armeijaan, ympärillään joukko tulevia presidenttejämme ja muita johtavia perustuslaillis-nuorsuomalaisia häntä ylöspäin katsomassa, ja sai siihen 500 000 suomalaisen allekirjoitukset - ylioppilaat kiertelivät tiettömillä teillä niitä vähälukuisen kansamme kirjoitustaidottomiltakin keräilemässä. Kolmesta Mechelinin nuorsuomalaisesta tukijasta tuli Suomen presidenttejä.

Mechelin taisteli nuoruudestaan asti tinkimättä uskonvapauden ja sananvapauden puolesta ja etuoikeuksia vastaan kunnes hänet karkotettiin maasta, ja vielä sen jälkeenkin.

Venäjän duuman synnyttäneen liberaalin "vuoden 1905 vallankumouksen" vuoksi tsaarin asema oli niin heikko, että hän lopulta joutui Suomessakin taipumaan passiivisen vastarinnan edessä ja hyväksyi Mechelinin saneleman manifestin liberaalista demokratiasta.

Suomen johtajana

Mechelinistä tuli "Suomen kruunaamaton kuningas". Hän johti maata 1905-1908 "pääministerinä", siis senaatin talousosaston eli hallituksen varapuheenjohtajana. Teoriassa kenraalikuvernööri (puheenjohtaja ja suuriruhtinas olivat hänen yläpuolellaan).

"Mechelinin senaatti" ajoi läpi maailman edistyksellisimmän perustuslain, jossa täyden demokratian ohella oli sananvapaus, kokoontumisvapaus ja yhdistymisvapaus. Kun toinen sortokausi alkoi, hän erosi.

Mechelinin perintö

Mechelinin hautajaisista tuli suuri kansanjuhla jo alkanutta toista sortokautta vastaan, haudalle laskettiin 600 seppeleen vuori. Nuorsuomalainen liberaali Eino Leino runoili hänen muistolleen "...Päämiestä, min haudalla sorrettu kansa / voi vieläkin leimuta vapauttansa."

Suvereenisti johtavassa tietosanakirjassa, jonka kirjoitti toistasataa maamme etevintä oppinutta, hänestä kirjoitettiin:

Harvinaisen kykynsä, puhetaitonsa, laajan kokemuksensa ja tietomääränsä sekä ehdottoman perustuslaillis-vapaamielisen kantansa vuoksi [hän] Suomen oikeustaistelussa syystä on esiintynyt ensimmäisenä johtomiehenä. Laajat tuttavuussuhteet, harvinainen kielitaito ja esittämiskyky sekä kirjalliset tuotteet ovat tehneet [hänen nimensä] Suomen ulkopuolellakin tunnetuksi ja sangen arvossa pidetyksi (niinpä on joskus puolivirallisesti pyydetty hänen lausuntoaan tärkeistä kysymyksistä), [vaikka tuolloin ulkomailla Suomi vielä nähtiin Venäjän osana] samalla kun hänen isänmaallinen toimintansa erityisesti on hänelle hankkinut Venäjän suomivihollisten vihamielisyyden. - - [Hänen] teoksista, joille on ominaista älyllisyys ja loistava esitystaito, mainittakoon ”Om statsförbund och statsunioner” (väitöskirja 1873), ”Précis du droit public du Grandduché de Finlande (1886; myös ven. ja engl.), ”Das Staatsrecht des Grossfürstentums Finnland” - -

Mechelin oli myös kansainvälisen rauhanliikkeen huomatuimpia edustajia jo ennen Gandhia, Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäinen ja pitkäaikainen puheenjohtaja (1875-76 ja 1892-99), puolueisiin kuulumattomanakin kaikkien silmissä ensimmäinen senaattori. Hän toimi lukuisissa luottamustehtävissä, kuten Suomen taideyhdistyksen ja nykyisen Taideteollisen korkeakoulun johtajana. - Hänen hautajaisistaan tuli suuri kansanjuhla jo alkanutta toista sortokautta vastaan, haudalle laskettiin 600 seppeleen vuori. Nuorsuomalainen liberaali Eino Leino runoili hänen muistolleen
"...Päämiestä, min haudalla sorrettu kansa
voi vieläkin leimuta vapauttansa."

Liberaalinen puolue 1880-85

Leo Mechelinin perustama Liberaalinen puolue oli Suomen ensimmäinen varsinainen poliittinen puolue. Sitä ennen olivat olemassa vain suomen- ja ruotsinkielisten ryhmittymät. Konservatiivinen Snellman hyökkäili jatkuvasti puoluetta vastaan ja kielikysymyksen ensisijaisuus murensi puolueen kannatuspohjan, vaikka se vaati suomen nostamista tasa-arvoiseksi vallassa olleen ruotsin kielen kanssa.

Nuorsuomalainen puolue 1894-1918

Mechelinin perintö jäi elämään osittain ruotsaisen puolueen siipenä - Mechelin vanhana osallistui sen eduskuntaryhmän työhön - osittain Mechelinin liittolaisina sortokaudella toimineiden nuorsuomalaisten (edistyspuolueen ja liberaalien emopuolue) kautta.

Suomalaisen puolueen nuoret olivat pitkään emopuoluetta liberaalimpia ja vuonna 1894 he virallistivat oman puolueensa. Ryti, Ståhlberg ja edistyspuolueen kanssa yhtaikaa perustetun kokoomuksen vuonna 1918 valinnut, vähemmän liberaali P. E. Svinhufvud olivat nuorsuomalaisia, myöhemmin presidenttejä.

Nuorsuomalainen puolue oli keskustalainen liberaalipuolue, joka ajoi työväenkin asiaa mutta vastusti sosialismia siinä missä konservatismiakin. Nuorsuomalaisia olivat lähes kaikki taiteilijat kirjailija Minna Canthista, jonka salonki oli nusujen tärkeä kokoontumispaikka, Eino Leinoon, Jean Sibeliukseen ja Akseli Gallen-Kallelaan.

Kaksi suurta puoluetta olivat kuitenkin Sdp ja vanhasuomalaiset (alunperin "Suomalainen puolue"), koska yleinen äänioikeus 1907 oli kutistanut aatelia ja papistoa hallinneen Ruotsalaisen puolueen pieneksi Rkp:ksi ja paisuttaneet pienen Sdp:n melkein puoleksi eduskuntaa.

Edistyspuolue 1918-51

Joulukuussa 1918 perustettiin liberaali Kansallinen edistyspuolue nuorsuomalaisten ja konservatiivinen Kansallinen kokoomus vanhasuomalaisten seuraajaksi, joskin vähemmistöt valitsivat ristiin, Svinhufvudin kuningasmielisyyttään, vaikka jo valittu Väinö I olikin kieltäytynyt kruunusta Saksan häviön vuoksi.

Keskikokoinen Edistyspuolue oli usein pääministeripuolue välillä oikeiston, välillä vasemmiston kanssa.

Vapaamielisten liitto ja kansanpuolue

Vuonna 1951 Edistyspuolueen enemmistö liittyi vasta perustettuun Kansanpuolueeseen puheenjohtajan johdolla. Liberaali vähemmistö perusti Uusimaa-painotteisen Vapaamielisten liiton, jonka Sakari Tuomioja (Sdp-Erkin isä) oli myöhemmin jopa pääministerinä.

Liberaalinen kansanpuolue (LKP) - Liberaalit

Vuonna 1965 puolueet yhdistyivät jälleen. Nimeksi valittiin "Liberaalinen kansanpuolue". Vuonna 2001 se otti käyttöön nimen "Liberaalit". Vuonna 1995 se menetti viimeisen kansanedustajansa lyhyttä loikkaa lukuunottamatta.

Nuorsuomalainen puolue käynnistettiin uudelleen vuonna 1994 Risto E. J. Penttilän, Jaakko Tapanisen ja Jukka Tarkan johdolla. Sekin oli karkeasti ottaen liberaalipuolue. Vuonna 1999 oli sovittu sen ja LKP:n yhdistämisestä, mutta vaalitappion jälkeen nuorsuomalaiset vetäytyivätkin kokonaan politiikasta puolueena. Jäsenistä osa liittyi Liberaaleihin, osa Vihreisiin, osa Kokoomukseen ja osa muihin. Parhaimmillaan heistä on 4 ollut yhtaikaa kansanedustajina 2000-luvulla.

Vuodesta 2007 lähtien Liberaalit ry ei ole enää ollut puoluerekisterissä sen jäätyä ilman paikkoja kaksissa eduskuntavaaleissa. Toukokuussa 2011 yhdistyksen hallitus päättikin, ettei se enää pyri puoluerekisteriin, ja että yhdistyksestä tulee vastaisuudessa ajatushautomo.[1]

Edistyspuolue 2011-

Edistyspuolueen väki halusi puolueen jälleen aktivoituvan politiikkaan, Liberaalien johtoa on päättänyt tulla mukaan samoin kuin muiden puolueiden väkeä ja sitoutumattomia. Puolue tiettävästi suunnittelee kaksoisjäsenyyden sallimista, mikä nykyään on laillista.

Edistyspuolue on pysynyt kuusi vuosikymmentä liberaaleissa käsissä, ja nyt se haluttiin herättää uudelleen, koska tuli tarpeelliseksi siirtää puoluetoiminta pois Liberaalit ry:stä, ja koska sitoutumattomien ja muiden puolueiden jäsenten keskuudessa on ollut kiinnostusta perustaa uusi, liberaali puolue.

Viitteet

  1. Liberaalit eivät pyri puoluerekisteriin, Liberaalit.fi

Katso myös

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut