Korko

Korko on korvaus siitä, että lainanantaja luopuu mahdollisuudesta kuluttaa tai investoida omaisuuttaan heti. Koron kieltäminen tai rajoittaminen ("korkosääntely") aiheuttaa samanlaisia haittoja kuin muukin hintasääntely.

Historia

Historioitsija Paul Johnsonin mukaan hyödykkeiden, kuten siementen tai eläinten, lainaaminen korkoa vastaan oli yleistä Lähi-idän kulttuureissa jo 5000 eaa. Koska siemenet ja eläimet pystyivät lisääntymään, koron periminen katsottiin oikeutetuksi. Muinaisilla juutalaisilla tosin oli uskonnollinen koronkiskonnan kielto (נשך NeSheKh).

Abstrakti kirjoitustaito keksittiin Sumerissa kirjanpitoa varten. Vuoden 3000 eaa. tienoilla nuolenpääkirjoituksella pidettiin kirjaa hyödykkeiden vaihdosta ja pian myös veloista, ensimmäisistä kirjallisista sopimuksista.

Ensimmäinen tunnettu korkoa korolle -velkakirjakin on Sumerin Urukista, noin vuodelta 2400 eaa. Korko oli noin 20 % vuodessa. Koron korko teki maatalouden mahdolliseksi, kun esimerkiksi siemeniä saattoi lainata ja sadon jälkeen palauttaa korkojen kanssa. Rahan kehityttyä viljan sijaan maksu saatettiin suorittaa rahalla. Koron korko auttoi ratkaisevasti kaupungistumistakin.

Koron selitys ja hyöty

Jos Anna antaa Bertalle 105 appelsiinia saadakseen tältä 100 perunaa, hinta on 105 / 100 = 1,05 appelsiinia/peruna.

Jos Anna lupaa Bertalle 105 perunaa vuoden päästä saadakseen tältä 100 perunaa nyt, hinta on 1,05 eli korko on 0,05, siis 5 %.

Molemmat suostuvat tähän vain, jos sopimus hyödyttää molempia. Esimerkiksi Anna saattaa tarvita ne perunat jo nyt tai haluta käyttää niitä siemenperunoina (investoi) tuottaakseen yli 105 perunaa. Bertta menettää mahdollisuuden kuluttaa tai investoida perunoita jo aiemmin ja saa tästä 5 %:n korvauksen.

Rahan vuokraaminen ei ole sen moraalittomampaa kuin koneen, tehtaan, kaivoksen tai asunnon vuokraaminen. Moraalittomampaa olisi se, jos niitä saisi ottaa väkisin tuottamaan hyötyä itselleen ilman että maksaisi korvausta tuosta hyödystä.

Koroilla eläminen

Esimerkin Anna oli aiemmin tehnyt töitä ja siten saanut nuo 100 perunaa, jotka ovat vuoden päästä 105 perunan arvoisia. Se 5 %:n korko on siis osa hänen aiemman työnsä hedelmää. Koroilla eläessään Anna ei siis elä Bertan työllä vaan (osittain) aiemmalla työllään riippumatta siitä, päättääkö hän sijoittaa nuo 100 perunaa siemenperunoiksi omaan peltoonsa vai korolliseksi lainaksi Bertalle.

Peritty raha

Jos taas Annan (esi)äiti oli tehnyt työtä tuottaakseen nuo 100 perunaa Annalle, Anna elää äitinsä työllään eikä tällöinkään Bertan työllä. Kyse ei siis ole loisimisesta, eikä ole moraalisesti väärin tehdä vapaaehtoisesti työtä toisten hyväksi.

Epäoikeudenmukainen perintö

Jos joku on varastanut rahaa tai ruokaa ja Annan on perinyt ne, sillä rahalla tai ruoalla eläminen voi olla moraalitonta mutta se ei tee kaikkea ruoalla tai rahalla elämistä moraalittomaksi.

Riskilisä

Jos Bertta ja Cecilia kumpikin haluavat 100 perunaa lainaan, ja Anna tietää vain toisen maksavan takaisin, hänen pitää vaatia kummaltakin takaisinmaksuksi 2 x 105 = 210 perunaa, jotta saa yhteensä 200 perunastaan tuon 5 %:n koron. Vaadittu korko on siis 110 %.

Realistisempi oletus on, että Bertta maksaa takaisin 50 %:n todennäköisyydellä, jolloin 110 %:n korkovaatimus (210 perunaa sadasta perunasta) tuottaa keskimäärin 105 perunan takaisinmaksun. Vaihtelevat takaisinmaksut ovat lainaajalle ongelma, joten jos riskiä ei voi jälleenvakuuttaa tehokkaasti, Anna vaatii Bertalta vielä hyvityksen tästä vaihtelevuudesta, esimerkiksi yhteensä 110 % + 40 % korkoa eli 250 perunan takaisinmaksun. Tuo jälkimmäinen lisä 40 % riippuu lainanantajan riskinsiedosta.

Korkeakaan korko ei siis välttämättä ole kohtuuton. Periaatteessa kunkin maksama korkolisä, yllä 150 % miinus 5 % = 145 %, kertoo, millä luotettavuudella ottolainaaja maksaa lainansa takaisin. Millä korolla sinä olisit lainannut Kreikalle rahaa vuonna 2012?

Koronkiskonta

Jos joku vaatii liikaa korkoa, toisten kannattaa lainata halvemmalla. Ellei kannata, se todistaa, että vaatimus ei ole liiallinen. Joskus tietysti joku taitava kauppias voi onnistua myymään toiselle lainan tai muun tuotteen ylihintaan tai taitava ostaja voi onnistua ostamaan lainan tai muun tuotteen alihintaan, mutta keskimäärin markkinat löytävät oikeudenmukaisempia hintoja kuin virkamiehet tai poliitikot.

Shylock

Mitä jos Antonio ehdottomasti haluaa lainan mutta on niin epäluotettava, että Shylock lainaa hänelle vain jos Antonio panee päänsä pantiksi? Osa liberaaleistakin rajoittaisi Antonion sopimusvapautta, vaikka tämä pitäisi käyttötarkoitusta paljon elämäänsä tärkeämpänä. Kuitenkin vasemmistoliberaalin John Stuart Millin vapausperiaate kieltää holhouksen, tämänkin. Ja jotkin asiat ovat elämää tärkeämpiä.

Rajanveto on myös vaikeaa: liberaalit yleensä hyväksyvät eutanasian ja muun tappo-oikeuden myöntämisen, jos katuessaan sopimuksen saa irtisanoa välittömästi. Osa liberaaleista hyväksyy laajemmankin sopimusvapauden.

Symppaavatko Venetsian kauppiasta lukevat libertaristit Shylockia?

Luultavammin useimmat inhoavat mutta silti tuominnevat sen, kun Antonio ennen näytelmän alkua sylki Shylockin päälle ja näin loukkasi tämän ruumiillista koskemattomuutta.

Korkosääntelyn haitat

Jos valtio määrää koron jollekin tietylle tasolle sen sijaan, että lainaaja ja lainanottaja saisivat sopia siitä vapaasti, tämä tuottaa samanlaisia ongelmia kuin muukin hintasääntely. Se estää osan molempia osapuolia hyödyttävästä vaihdannasta - sen osan, joka hyödyttäisi molempia osapuolia vain kielletyllä korkotasolla. Esimerkiksi tuottoisa pelto voi jäädä ilman siemenperunoita, vaikka jossain muualla perunoita makuutettaisiin varastossa.

Korkosääntely lakkautettiin 1980-luvulla

Korkosääntely eli rahan maksimihinta lakkautettiin Suomessa 1980-luvun lopulla. Siihen asti nimelliskorko säänneltiin tyypillisesti niin matalaksi, että silloin suurempi inflaatio ylitti sen, todellinen korko oli siis negatiivinen. Siksi aina kannatti ottaa lainaa, jos vain sai.

Tästä syystä säästäminen ei kannattanut, rahaa oli keinotekoisen vähän tarjolla ja sen kysyntä oli keinotekoisen korkeaa. Sitä ei riittänyt läheskään kaikille halukkaille toisin kuin nyt, markkinakorolla.

Markkinataloudessa säästämisen kannustin eli korko on korkeampi, ja lisäksi nämä runsaammat säästöt jaetaan niille, jotka niistä ovat eniten valmiit maksamaan eli joilla on mahdollisimman tuottavaa käyttöä niille rahoille.

1980-luvun lopulle asti rahaa oli siis keinotekoisen vähän ja se jaettiin mielivaltaisesti pankinjohtajien suosikeille eikä tehottomimpiin kohteisiin.

Lisäksi korkosääntely pakotti sääntelemään monia muita asioita, mikä tuotti tehottomuutta. Tätä tosin kompensoi, että työmarkkinasääntely ja sosiaaliturva olivat vähäisempiä, mikä tuki työllisyyttä.

Adam Smith ja korkosääntely

Adam Smithin aikaan valtio harjoitti korkosääntelyä, jota Smith puolusti pääteoksessaan. Nuori Jeremy Bentham selitti hänelle pamfletissaan, miksi se on haitallista. "Tämä on ylivertaisen järjen työtä", Smith totesi Benthamin pamfletista "koronkiskonnan puolustus" ja muutti kantansa.

Negatiivinen reaalikorko

Maaoravien korko on -75 %. Ne löytävät vuoden päästä joka neljännen säästämänsä pähkinän syömäkelpoisena.

Jos kaikki hyödykkeet olisivat pilaantuvia, reaalikorko saattaisi hyvinkin olla negatiivinen: hyvän sadon tullen perunoiden hinta olisi halvempi kuin tulevina, todennäköisesti huonomman sadon vuosina, ja siksi ihmiset vaihtaisivat osan perunoistaan lupaukseen saada vähän pienempikin määrä perunoita ensi vuonna.

Koska maailmassa on ei-pilaantuviakin hyödykkeitä, koron on vaikea mennä negatiiviseksi.

Silti negatiivisia korkoja nähdään. Joskus tämä korko voi olla rahan turvasäilytyspalkkio, mutta useammin kyse on korkosääntelystä, kuten ennen 1980-luvun loppua Suomessakin, tai siitä, että lakien ja sääntöjen vuoksi esimerkiksi eläkerahastojen on pakko sijoittaa tietty osuus rahoistaan "turvallisiin" kohteisiin. Kun turvallisista kohteista, kuten Saksan valtionlainoista, on pulaa, niiden hinta nousee takaisinmaksusummaa korkeammaksi. Tämä tarkoittaa negatiivista korkoa.

Valtiot sosialisoivat investoinnit olettamalla nollariskin

Valtioilla on tapana laskea investointiensa pääomakustannuksiksi lainakorkonsa ilman riskilisää. Samalla valtiot tekevät Basel-säännöksillä yksityiset lainat paljon kalliimmiksi kuin itselleen. Valtion nollariskioletus johtaa projektien päätymiseen julkiselle sektorille, vaikka yksityiset toteuttaisivat ne tehokkaammin ja etenkin valikoisivat järkevämpiä projekteja toteutettaviksi. Pääomat allokoidaan sosialistisesti mutta tuotot annetaan kapitalisteille.

Asiasta kirjoittivat siitä artikkeleita julkaissut professori Deborah Lucas (MIT) ja ekonomisti Arnold Kling.

Pankit eivät luo rahaa vaan maksulupauksia

Jos joku lainaa sinulle satasen, sinulle syntyy satasen velka ja hänelle satasen saatava. Jos hän vaatii 20 euroa korkoa, sinulle syntyy siitä 20 euron lisävelka ja hänelle 20 euron lisäsaatava. Nettona tämä on nolla. Maailman varallisuutta luototus ei siis muuta miksikään, tai rahan määrää, jos velat lasketaan negatiiviseksi rahaksi ja saatavat positiiviseksi, riippumatta siitä, oliko luotottaja pankki tai yksityishenkilö.

Talousdemokraatit haluaisivat poistaa yksityisiltä pankeilta oikeuden "luoda rahaa". Pankkien tilisaldot eivät kuitenkaan ole varsinaisesti rahaa, vaan lupauksia maksaa rahaa. Maksulupausten antaminen kuuluu sopimusvapauteen.

Aiheesta muualla

• Onko koron periminen oikein vai ovatko koroilla elävät loisia?, Jouni Flemming, 12.3.2012

Katso myös

• Maksimihinta (mistä maksimikorko eli korkosääntely on esimerkki)
• Raha
• Varallisuuserot

• http://fi.wikipedia.org/wiki/Koronkiskonta