Raha

Useimmissa maissa valtio painaa omaa rahaa, ja eräissä maissa muut rahat on kielletty.

Osa asiantuntijoista arvioi, että vapaa rahakilpailu johtaisi terveempään raha- ja pankkitoimintaan, jossa kriisit olisivat harvinaisempia, kenties myös säästämisen ja riskinoton eriytymiseen.

Tällä hetkellä yleisimpiä yksityisiä rahoja ovat lentoyhtiöiden bonuspisteet, joita muidenkin alojen yritykset käyttävät keskinäisissä maksuissaan, sekä BitCoin.

Liberaalien kanta

Liberaalit yleensä vastustavat tällaisia kieltoja, ja osa heistä vastustaa myös valtiollista rahaa. Edellisten perusteluna on usein se, että parhaiten toimivat rahamuodot (esim. hitaasti inflatoituva, uskottavasti arvonsa säilyttävä tai hitaasti deflatoituva) voittakoot markkinoilla huonommat, ja jälkimmäisten, että lisäksi valtion kiusaus vääristää rahojen kilpailua on ehkäistävä ennalta.

Kultakanta

Kultakanta tarkoittaa, että raha on vaihdettavissa kultaan. "Kultakanta otettiin käyttöön Britanniassa 1816, Suomessa 1878, Ranskassa ja Yhdysvalloissa 1870-luvulla ja suurimmassa osassa maailmaa 1890-luvulle mennessä. Sitä ennen oli ollut käytössä hopeakanta." [Wp]. Jotkut libertaristit kannattavat kultakantaa mutta useimmat katsonevat, että se ei ole paras vaihtoehto tai että toimiakseen se vaatii, että palkat ja muut hinnat määräytyvät markkinoilla nykyistä vapaammin. Tämä kannattaminen on tietysti yksityinen asia, jos valtio ei puutu erilaisten rahojen väliseen kilpailuun.

Usein kysytyt kysymykset

Jos rahan liikkeellelaskusta huolehtisivat yksityiset pankit eikä valtion omistama keskuspankki, kuka estäisi rahan väärentämisen?

• Todelliset rahasummat eivät nytkään liiku enää seteleinä ja kolikkoina, vaan yritykset kuten Visa tai MasterCard ovat kyenneet muodostamaan turvallisen maksujärjestelmän, ja luottokortteja on erittäin vaikea nykyisin väärentää. Yhtä lailla yksityisyritykset voisivat painaa seteleitä turvallisesti kuin valtiokin. Yksityisyrityksillä on vieläpä suurempi insentiivi pitää kiinni brändistään, valtion mokien tapauksessa korkeintaan joku ministeri joutuu luopumaan virastaan.

Eikö markkinoilla olisi sitten mieletön määrä erilaisia rahoja?

• Yhtä hyvin voisi kysyä, johtaisiko videonauhureiden valmistus yksityisyrityksissä tuhansien erilaisten videokasettityyppien muodostumiseen. Markkinat pyrkisivät tietenkin konvergoitumaan harvoihin vaihtoehtoihin, jotta yhteistyön kustannukset jäävät pieniksi, mutta kilpailua on silti tarpeeksi. Esimerkiksi optisissa tallennusmedioissa CD- ja myöhemmin DVD-levyistä muodostui markkinoilla lähes universaali standardi, vaikka mikään valtio ei määrännyt näin.

Mikä estäisi raha yksityistä liikkeellelaskijaa painamasta suuria määriä rahaa omiin tarpeisiinsa?

• Mikä estää valtiota tekemästä samoin? Oikea vaihtoehto on tietysti ei mikään, painaahan valtio nytkin itselleen rahaa (ostamalla omia obligaatioitaan pörssistä keskuspankin tyhjästä luomalla rahalla; tätä kutsutaan taloustieteen oppikirjoissa nimellä keskuspankin avomarkkinaoperaatiot, open market operations), alentaen ihmisten talletuksien ostovoimaa. Yksityisten rahojen kanssa kilpailu sentään pakottaisi inflaation minimitasolle, luultavasti jopa deflaation puolelle.

Eikö deflaatio ole merkki talouden huonokuntoisuudesta?

• Raha on tietysti myytävä ja ostettava hyödyke kuten kaikki muutkin. Jos rahan kysyntä lisääntyy, mutta määrä ei, kysynnän ja tarjonnan lain mukaan rahan hinta nousee suhteessa muihin hyödykkeisiin, ts. tapahtuu deflaatiota. Normaalisti vallitsee talouskasvu, jolloin rahan reaalinen kysyntä nousee, joten ainoa syy miksi terveessä taloudessa olisi inflaatiota, on jos rahan valmistaja painaa nopeammin rahaa kuin markkinat haluavat sitä.
• Pikemminkin merkki talouden huonokuntoisuudesta on siis inflaatio. Deflaatio on rahan kvantiteettiteorian mukaan aivan normaali ilmiö.

Miksi EKP:llä on tiukka inflaatiotavoite?

1970-luvulla öljyn hinnan noustessa öljyriippuvaiset tuotteet kallistuivat. Ammattiliitot reagoivat tähän vaatimalla lisää palkkaa. Tämä sai yritykset nostamaan hintoja, mikä taas sai ammattiliitot nostamaan palkkoja jne. 2000-luvulla oli samanlaisia öljyn hintapiikkejä, mutta koska 2000-luvulla keskuspankeilla oli uskottavammat inflaatiotavoitteet, ammattiliitot eivät säikähtäneet näistä hinnannousuista ja palkka-hintakierre ei päässyt syntymään, vaan keskuspankki pystyi pitämään inflaatiopiikit lyhyinä joutumatta tekemään juuri mitään.

Pankit eivät luo rahaa vaan maksulupauksia

Jos joku lainaa sinulle satasen, sinulle syntyy satasen velka ja hänelle satasen saatava. Jos hän vaatii 20 euroa korkoa, sinulle syntyy siitä 20 euron lisävelka ja hänelle 20 euron lisäsaatava. Nettona tämä on nolla. Maailman varallisuutta luototus ei siis muuta miksikään, tai rahan määrää, jos velat lasketaan negatiiviseksi rahaksi ja saatavat positiiviseksi, riippumatta siitä, oliko luotottaja pankki tai yksityishenkilö.

Talousdemokraatit haluaisivat poistaa yksityisiltä pankeilta oikeuden "luoda rahaa". Pankkien tilisaldot eivät kuitenkaan ole varsinaisesti rahaa, vaan lupauksia maksaa rahaa. Maksulupausten antaminen kuuluu sopimusvapauteen.

Liberaalien kanta

Liberaalit kannattavat sekä osittaisvarantovaatimuksen että talletussuojan poistamista pankeilta. Tämän jälkeen pankit voisivat tehdä vapaasti maksulupauksia asiakkaidensa kanssa.

Osittaisvarantovaatimuksen poistaminen helpottaisi uusien pankkien perustamista, ja talletussuojan poistaminen siirtäisi pankkitoiminnan riskienvalvonnan asiakkaille.

Tarkemmin

Pankkien keskinäisestä kilpailusta seuraa, että ylimääräinen voitto kilpaillaan yleensä markkinoilla pois. Se "voitto" mikä jää jäljelle on käypä hinta pankin palveluksista; monia hämääkin tässä lähinnä se, että pankin välittäjäroolin *reaali*taloudelliset hyödyt eivät ole selvillä, eli on vaikea nähdä mistä pankille oikein lopulta maksetaan, korkomarginaalissa.

Pankin välittäjäroolin hyödyt ovat itse asiassa hyvin samankaltaiset kuin vakuutusyhtiöllä. Pankki on pohjimmiltaan laitos joka aggregoi lyhytjänteisten, riskiaverssien ja heterogeenisten yksilöiden talletuksia vakaiksi, pitkäaikaisiksi ja riskineutraalisti käyttäytyviksi pääomiksi, joita tarvitaan pidempiaikaisten ja mittavampien projektien rahoittamiseksi. Tässä tehtävässään pankki joutuu osittain myös tekemään töitä eri aikajänteisten luottoriskien hinnoittelussa ja tasapainotuksessa, aivan kuten vakuutusyhtiö joutuu tekemään aktuaarilaskua voidakseen pysyä kannattavana. Kohdatut riskit ovat sitten hyvin samankaltaisia: jos kaikki haluaisivat nostaa rahansa pankista, pankki menisi nurin, aivan kuten vakuutusyhtiö menisi nurin jos yhtäkkiä tulisi luonnonkatastrofi joka saisi kaikki rahastamaan maksimikorvaukset vakuutuksesta samaan aikaan. Niinpä luoton ja vakuutuksen ehdot ovat myös sellaiset, että ne eivät ole varmoja vaan vain rajatusti varmistettuja sopimuksia.

Ylivoimaisesti suurin makrotaloudellinen ongelma tällaisissa järjestelyissä sitten onkin rahoitus-/vakuutusinstrumenttien epäläpinäkyvyys sekä siitä seuraava systeeminen riski. Tavallinen kansalainen mieltää, että tilillä rahat ovat turvassa ja että palovakuutus kyllä korvaa jos koti leimahtaa, mutta todellisuudessa kaikkien rynnätessä samaan aikaan pankkiin tai vaikkapa laajamittaisen metsäpalon tapahtuessa näin ei ole. Silloin moneen otteeseen muokattu riskiprofiili voi jäädä lopullisen rahoitusinstrumentin hallitsijalle epäselväksi -- vaikka se olisi hyperrationaalinen liikepankki -- ja järjestelmään voi syntyä tuhoisia luotto-/riskikuplia. Eli ongelma ei olekaan siinä, että joku saisi oikeudettomia voittoja/tuotteen hinnassa, vaan siinä että ymmärrys tuotteen todellisesta laadusta suhteessa sen hintaan on systemaattisesti vääristynyt.

Tällainen analyysi tietysti vihjaa aivan toisenlaisiin hallintakeinoihin kuin hysteria "tyhjästä rahasta".

Katso myös

• Velka
• Korko
• Euro
• BitCoin

Aiheesta muualla

• http://blogsandwikis.bentley.edu/themoneyillusion/?p=3059
• http://www.cato.org/pubs/journal/cj28n3/cj28n3-1.pdf
• http://www.iea.org.uk/files/upld-book98pdf?.pdf George Selginin klassikko Less Than Zero