Lafayette

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Lafayette (Marie-Joseph Paul Roch Yves Gilbert du Motier, markiisi de La Fayette, kutsumanimi Gilbert, tasavaltalaisena käytti nimeä "Lafayette") (6.9.1757 - 20.5.1834). Ranskalainen kenraali ja vapaustaistelija, joka tunnetaan Amerikan vallankumouksen ja Ranskan suuren vallankumouksen alun sankarina sekä vielä heinäkuun 1830 vallankumouksen johtohahmona. USA:n ja Ranskan kansallissankareita.

Kansalliskokouksessa Lafayette kuului oikeistolaiseen kansallispuolueeseen, joskin hän oli useissa asioissa hyvin liberaali kannattaen laajaa äänioikeutta, orjuuden lakkauttamista, sananvapautta ja perustuslaillista, tasavaltalaista, parlamentaarista monarkiaa.

USA:n vapaussodan edetessä Lafayette lausui: "Ihmiskunta on voittanut taistelunsa. Vapaudella on nyt kotimaa."[1] ja/tai "Ihmisyys on saanut kotinsa, vapaus ei enää ikinä tule olemaan vailla turvapaikkaa."[2]

Aatteet

Liberaalien vallankumousten sarja

Historioitsija Lloyd S. Kramerin mukaan Lafayette tuki laajempaa liberaalejien vallankumousten ja kansanliikkeiden sarjaa kuin kukaan muu: "Pohjois-Amerikasta (1770-luku) Ranskaan (1789), Etelä-Amerikkaan (1820-luku), Kreikkaan (-"-), Espanjaan (-"-), Ranskaan (1830), Belgiaan (1830) ja lopulta Puolaan (1831-33) - puhumattakaan Irlannin, Sveitsin, Italian ja Saksan kansallisista liikkeistä." Lafayette yhdisti ihmisiä ja tapahtumia ja oli näiden "liberaali vallankumouksellinen silta". [3].

Liberaalien ja oikeiston välissä

Kansalliskokouksessa Lafayette ei kuulunut liberaaleihin vaan oikeistolaiseen kansallispuolueeseen, joskin hän oli useissa asioissa hyvin liberaali kannattaen laajaa äänioikeutta, orjuuden lakkauttamista, sananvapautta ja perustuslaillista, tasavaltalaista, parlamentaarista valtiota, tosin haluten kuninkaan toimivan valtionpäänä.

Lafayette oli säätykokouksen 1789 aatelin edistyksellisimpiä edustajia ja hänen lankonsa Noailles oli keskeinen aateliston etuoikeuksien riisuja.[4].

Heinäkuussa 1790 häntä juhlittiin sankarina, joka puolusti demokraattisesti säädettyä perustuslakia ja oikeuksia anarkialta. Vuotta myöhemmin moni piti häntä jo tasavallan petturina.[4] Toisaalta monarkistit pitivät jo aiemmin häntä petturina, joka oli hylännyt kuninkaan ja aatelin edut[5]

Naisasia

Lafaette tuki naisasiaa, etenkin oikeutta koulutukseen ja avioeroon[6].

Henkilöstä

Presidentti John Quincy Adams‎in mukaan "Lafayetten nimi on korkealla luettelossa ihmiskunnan puhtaista ja pyyteettömistä hyväntekijöistä"[7]

Elämänkerturin mukaan Lafayette arvosti mainetta ja kunniaa muttei kaivannut valtaa tai asemaa vaan halusi vain intohimoisesti edistää hyvää.[8]

USA:n vapaussodan edetessä Lafayette lausui: "Ihmiskunta on voittanut taistelunsa. Vapaudella on nyt kotimaa."[9] ja/tai "Ihmisyys on saanut kotinsa, vapaus ei enää ikinä tule olemaan vailla turvapaikkaa."[10]

Orpona sotilasuralle

700-vuotta sotilaina palvelleeseen sukuun syntynyt Lafayette sai lähes kaikkien sotilaiden suojeluspyhimysten nimet välttääkseen monien esi-isiensä kohtalon taisteluissa. Hänen isänsä kuoli seitsenvuotisessa sodassa Englantia vastaan Amerikan hallinnasta Lafayetten ollessa vasta 2-vuotias. Gilbert eli aatelin mittapuilla maalaispojan elämää mutta perhe muutti Pariisiin hänen ollessaan 11-vuotias, ja poika aloitti opinnot sotilasakatemiassa. 12-vuotiaana Lafayette yleni aliluutnantiksi mutta hänen äitinsä kuoli. Varakkaana 16-vuotiaana täysorpona hän solmi järjestetyn rakkausavioliiton yhtä varakkaan perheen 14-vuotiaan Adriennen kanssa ja yleni komppanian komentajaksi.

Amerikan vapaussota 1775-83

Amerikan vapaussotaan 1777

Vuonna 1775 Lafayette pääsi komentajansa päivällisille, joilla vieraillut Englannin kuningas Yrjö III:n veli kritisoi maansa politiikkaa ja puolusti Amerikan vapaussotaa. Siitedes hän vain halusi liittyä tuohon taisteluun, vapausaatteen ja tasa-arvon innoittamana. Lafayette myös liittyi vapaamuurareihin, joissa salaa puhuttiin kielletystä vapausaatteesta[11].

Benjamin Franklin saapui Ranskaan hakemaan tukea vapaussodalle. Samalla Silas Deane saapui salaa värväämään sotilaita. Lafayette sopi 7.12.1776 värväytymisestään kenraalimajurina[12]. Kongressi ei voinut rahoittaa matkaa, joten 19-vuotias Lafayette varusti itse sotalaivan nimellä "Voitto" ("La Victoire")[13]. Brittien saatua vihiä suunnitelmasta kuningas kielsi Lafayetteä lähtemästä ja määräsi hänet vankilan uhalla appensa rykmenttiin[14].

Lafayette kuitenkin lähti 11 seuralaisen kanssa naiseksi pukeutuneina Amerikkaan 20.4.1777.[15] Kapteenin piti myydä lasti Länsi-Intiassa. Jotteivät matkalaiset jäisi siellä kiinni, Lafayette osti lastin. Toisin kuin useimmat ranskalaiset, Lafayette opetteli laivassa englannin osatakseen "vapauden kansan kieltä".

Määränpääsataman britit olivat saartaneet, joten Lafayette joutui rantautumaan Etelä-Carolinaan 13.6.1777 mutta pääsi kuuden seuralaisen kanssa yli kuukauden marssin jälkeen Philadelphiaan, jossa kongressi nimitti hänet kenraalimajuriksi 31.7. 19-vuotias upseeri teki vaatimattomuudellaan vaikutuksen George Washingtoniin ja päätyi tämän adjutantiksi. Pojaton Washington kutsui myöhemmin orpoa ranskalaista "pojakseen ja ystäväkseen"[16].

Sodassa

Lukumääräisesti ylivoimaisten brittien ja hesseniläisten ammattisotilaiden saarrettua amerikkalaiset Brandywinen taistelussa 11.9.1777 Washington lähetti Lafayetten kenraali John Sullivanin avuksi. Jalkaan haavoittunut Lafayette onnistui hillitsemään kaoottisen paon järjestelmälliseksi perääntymiseksi. Washington kehui kirjeessään Lafayetten urheutta ja pyysi kongressilta tälle oman divisioonan[13] tämän ulkomaalaisuudesta huolimatta.

24.11.1777 Lafayette voitti 300 sotilaalla huomattavasti isomman hesseniläisosaston New Jerseyssä.[17] Thomas Conway punoi salajuonta Washingtonin korvaamiseksi Horatio Gatessilla. Washingtonin tärkeä tukija Lafayette harhautettiin Albanyyn aloittamaan hyökkäys Kanadaan. Lafayette epäili juonta ja varoitti Washingtonia. Albanyssä hän totesi joukot liian pieneksi talvihyökkäykseen ja kritisoi suunnitelmaa kongressille, joka perui sen ja erotti Gatesin sotaa johtavasta neuvostosta[18].

Albanyssa Lafayette ehti kuitenkin rekrytoida amerikkalaisten puolelle Oneida-intiaaniheimon, joka käytti 20-vuotiaasta kenraalista nimitystä Kayewla (pelottava ratsumies).[13]

Maaliskuussa 1778 Ranska tunnusti Yhdysvaltojen itsenäisyyden ja maiden väliset salaiset sopimukset julkistettiin.[19]

Barren Hillin taistelu

18.5.1778 Washington lähetti Lafayetten johtamaan 2200 miehen tiedusteluretkeä Barren Hilliin Pennsylvaniassa. Britit saivat tästä vihiä, lähettivät ensin 5000 ja sitten vielä 6000 miestä, hajottivat Lafayetten vasemman sivustan, saartoivat joukon jokea vasten, sopivat tuhoamishyökkäyksen aamuksi ja lähettivät jo kutsuja juhliin, joissa "markiisi de la Fayette olisi läsnä".

Lafayette tiesi huomaamattoman matalalla kulkevan pikkutien ja organisoi joukkojensa perääntymisen sitä pitkin samalla kuin pieni takajoukko säännöllisesti ammuskeli brittejä Barren Hill -mäeltä (nykyään Lafayette Hill), jotta joukko näyttäisi lukumääräisesti suuremmalta ja britit eivät aavistaisi pakoa. Menetykset jäivät vähäisiksi. Lafayette yhtyi muihin amerikkalaisjoukkoihin ajamaan brittejä takaa ja ajoittain taistellen näiden perääntyessä kohti New Yorkia.

Paluu Ranskaan 1779

Ranskan ja Amerikan suhteiden vaarannuttua Lafaytte pyysi ja sai luvan palata Ranskaan, jonne saapui helmikuussa 1779. Kuningas määräsi hänet kahden viikon kotiarestiin luvattomasta Amerikan-matkasta. Silti 21-vuotias kenraali otettiin Pariisissa vastaan sankarina[13], kuningas halusi tavata hänet ja otti hänet jälleen palvelukseensa Lafayetten esiteltyä suunnitelmansa brittejä vastaan. Yhdessä Benjamin Franklinin kanssa Lafayette sai Ranskan lähettämään 6000 ranskalaisen sotilaan lisäjoukon. Maaliskuussa 1780 hän matkusti Amerikkaan järjestettyään lisää tukea vallankumoussodalle.

Amerikkaan 1781

Toukokuussa 1781 Lafayette palasi uudestaan Amerikkaan taistelemaan. Hän seurasi taistellen Cornwallisin brittijoukkiota, joka oli menossa valmistelemaan hyökkäystä Philadelphiaan, ja vältti tämän yritykset siepata korkean PR-arvon omaava ranskalainen. Lafaytten näyttävät toimet houkuttelivat paljon uusia miehiä värväytymään mukaan. Kesäkuussa kenraali Anthony Waynen joukot yhtyivät häneen. Vaara sai aikaan karkuruutta, jolloin Wayne teloitti osastostaan kuusi karkuria pelotukseksi. Lafayette päinvastoin lupasi vapauttaa palveluksesta kaikki halukkaat odottavan suuren vaaran vuoksi - yksikään ei halunnut[20].

Elokuussa Cornwallis saapui Yorktowniin, jonne Lafayette saartoi britit. Kaupunkiin piti rakentaa satama brittilaivastolle. Ranskalaisen laivaston saavuttua ensimmäisenä ja torjuttua brittilaivaston Cornwallisin osasto oli ansassa. Lafayettea pyydettiin hyökkäämään heti, jotta ranskalaiset saisivat kunnian voitosta, mutta Lafayette ei halunnut uhrata suurta osaa joukoistaan vaan odotti Washingtonin saapumista ennen hyökkäystä. Lafayetten 400 miehen oikea siipi valtasi linnakkeen[21] pelkin pistimin, brittien vastahyökkäys epäonnistui ja Cornwallis antautui 19.10.1781[22].

Paluu Ranskaan 1782

Lafayette palasi Ranskaan sankarina vuodenvaihteessa 1781-82. Hänet ylennettiin kenttämarsalkaksi. Hän valmisteli sotaretkeä Länsi-Intiaan mutta 20.1.1783 solmittu Yhdysvaltojen ja Britannian rauhansopimus peruutti sen.

Orjuudenvastustaja ja aktivisti

Ystävänsä Thomas Jeffersonin kanssa Lafayette sai solmittua USA:n ja Ranskan välisen kauppasopimuksen USA:n velan vähentämiseksi.

Jo 1777 Lafayette oli tukeutunut mustiin vapaussodassa, ja häneen vaikutti suuresti Condorcet'n orjuudenvastainen pamfletti (1781)[23]. Lafayette liittyi ranskalaiseen orjuudenvastaiseen yhdistykseen Mustien ystävien seura, joka vaati orjakaupan lopettamista ja tasa-arvoa vapaille mustille. Kirjeissään Washingtonille (1783) hän ehdotti orjien vapauttamista viljelijöiksi.[24] Washingtonin vastustaessa Lafayette perusti Ranskan Guayanaan tilan, jolla kokeili orjien kouluttamista ja vapauttamista.[24][25][26]

Vuonna 1784 Lafayette palasi Amerikkaan. Edustajainhuoneelta hän pyysi "vapautta koko ihmiskunnalle" ja hoputti orjien vapauttamista.[27] Moni osavaltio antoi hänelle syntyperäisen kunniakansalaisuuden[28][29][30] Connecticut, Massachusetts, and Virginia also granted him honorary citizenship.[31][32][33]

1780-luvulla Lafayetten koti (Hôtel de La Fayette) toimi Pariisin amerikkalaisten päämajana. Benjamin Franklin, sekä John Jay ja John Adams puolisoineen söivät siellä joka maanantai päivällistä perheen ja liberaalien aatelisten kuten Clermont-Tonnerre ja Madame de Staël kanssa.[34]

Ranskan vallankumous

Vuonna 1786 kuningas kutsui velkakriisin vuoksi "huomattavien neuvoston" koolle ja nimitti Lafayetten siihen. Lafayette vaati veronkorotusten sijaan julkisten menojen vähentämistä[35]. Hän vaati laajempaa säätykokousta, joka edustaisi muitakin kuin aatelia ja papistoa.[36] 8.8.1788 kuningas suostui tähän. Lafayette valittiin aatelin edustajana[37].

Kansanvallan puolesta

Säätykokous (Estates-General) kokoontui 5.5.1789. Lafayette kuului "Kolmenkymmenen komiteaan", joka vaati äänestämistä pääluvun eikä säädyn mukaan, jolloin tavallinen kansa ("kolmas sääty", tosin enimmäkseen keskiluokka) saisi enemmistön yli aatelin ja papiston.[38] Kun asia ei ratkennut, osa papistoa ja jokunen aatelinen siirtyi kolmannen säädyn kokoukseen, joka 17.6. julistautui kansalliskokoukseksi.[39] Kokoustila suljettiin, jolloin kansalliskokous kokoontui tennishallissa ja vannoi "Pallohuoneen valan": he eivät hajaantuisi ennen kuin perustuslaki on säädetty.[40] Lafayette liittyi kansalliskokoukseen 46 muun kanssa ja 27.6. loput tulivat perässä.

Ihmisoikeuksien julistus

11.7.1789 Lafayette esitteli "Ihmisen ja kansalaisen oikeuksien julistuksen" luonnoksen[41], jonka hän oli tehnyt ystävänsä Thomas Jeffersonin (USA:n Pariisin-suurlähettiläs, yleisnero, itsenäisyysjulistuksen kirjoittaja, myöhempi presidentti) avulla.[42]

Jefferson oli innokas vallankumouksen tukija, joka oli antanut kotinsakin Lafayetten vallankumouksellisten kokoontumispaikaksi. [42]

Kansalliskaartin komentajaksi

Camille Desmoulins järjesti aseellisen kansanmellakan. Kuninkaan armeija saartoi Pariisin. Kansalliskokous perusti oman armeijan, "Kansalliskaartin", ja nimitti varapuheenjohtajansa Lafayetten sen kenraaliksi. Lafaette ideoi nimen ja sini-valko-punaisen kokardin.[41][43]

5.10.1789 "Pariisin naiset" marssivat Versaillesiin leipäpulan vuoksi. Lafayetten kansalliskaarti seurasi. Kuningas hyväksyi kansalliskokouksen ja Lafayette korvasi useimmat kuninkaan henkivartijat kaartilaisilla. Väkijoukon murtautuessa palatsiin Lafayette rauhoitti tilanteen ja sai kuninkaan siirtymään Pariisin Tuileries'n palatsiin rauhanomaisesti, väkijoukon toiveiden mukaisesti. [44][45][46]

12.5.1790 Lafayette perusti Pariisin pormestari Jean Sylvain Baillyn kanssa "Vuoden 1789 seuran" tasapainottamaan jakobiiniklubin vaikutusvaltaa[47]. 14.7.1790 hän vannoi palvelevansa kansalliskokouksen säätämää ja kuninkaan hyväksymää perustuslakia.[48] Lafayette siis toivoi tasavaltaista perustuslaillista monarkiaa itsevaltiaan tilalle.

Lafayette yritti yhä ylläpitää järjestystä. Keväällä 1791 hän riisui aseista kuninkaan suojaksi asettuneet aateliset.[49]

Suosio hupenee

20.6.1791 kuningasperhe yritti paeta mutta jäi kiinni. Äärivasemmiston Danton ja Robespierre syyttivät kuningasperheestä vastuussa ollutta Lafayettea "petturiksi".ref>Gaines, pp. 345, 346</ref> Hän menetti suosionsa kansan silmissä.[50] Kuningasvastainen mieliala nousi koko maassa.

17.7.1791 kuningasvastainen 10 000 hengen väkijoukko hirtti kaksi "vakoojaa"[51]. Pormestari julisti sotatilan ja Lafayetten kansalliskaarti hajotti väkijoukon ilman väkivaltaa. [52][53]

Väkijoukko kuitenkin kokoontui uudelleen, osittain Georges Dantonin and Camille Desmoulinsin kiihotuspuheiden vuoksi. Kansalliskaartia heitettiin kivillä. Lafayette ammutti ilmaan, mutta joukkio ei perääntynyt, jolloin Lafayette käski ampumaan joukkioon. Arviolta 12 - 50 ihmistä kuoli.[51][52] Lafayette ja Bailly erosivat.

Vankeus

Ranska julisti sodan Itävallalle 20.4.1792. Lafaette määrättiin yhden Metzin armeijan komentajaksi.[54] Sota sujui heikosti, armeijan pelättiin romahtavan taistelussa, joten Lafayette ym. pyysivät kansalliskokousta neuvottelemaan rauhasta.[55]

Kesäkuussa 1792 Lafayette palasi Pariisiin ja pyysi kansalliskokousta sulkemaan radikaaliklubit sekä puolustamaan perustuslakia.[56][57] 8.8.1792 kansalliskokous äänesti hänet pois virastaan.[58]

Lafayette yritti paeta Hollannin kautta Yhdysvaltoihin[59] mutta jäi itävaltalaisten vangiksi Belgiassa[60][61][62] ja vietti seuraavat vuodet eri vankiloissa. Välillä hän oli vuoden täydessä eristyksessä rangaistuksena pakoyrityksestä.[4]

Lafayetten Adrianne-vaimo joutui Pariisissa kotiarestiin 17.9.1792, terrorikaudella toukokuussa 1794 vankilaan, josta vapautui 22.1.1795. Conneticut lähetti koko perheelle kansalaispassit, mutta Adrianne halusi vankilaan miehensä vierelle. Syyskuussa 1797 Lafayettet vapautettiin. Napoleonin kaapattua vallan 1799 Lafayette sai luvan palata Ranskaan, mutta hän kieltäytyi palvelemasta Napoleonin armeijasta pitäen Napoleonin valtaa laittomana.[63]

Myöhempi elämä

Thomas Jefferson pyysi vuonna 1803 Lafayetteä Louisianan kuvernööriksi, mutta tämä sanoi haluavansa työskennellä vapauden puolesta Ranskassa.[64] Vuonna 1807 Adrienne kuoli viimeisinä sanoinaan Lafayettelle: "Je suis toute à vous" ("Olen kokonaan sinun").[65]

Sata päivää

Lafayette valittiin edustajainhuoneeseen vuonna 1815. Napoleonin hävittyä Waterloon taistelun hän puolusti vaatimusta Napoleonin erosta syyttäen tätä kolmen miljoonan ranskalaisen kuolemasta vuosien varrella.[66]

Amerikan-kiertue

Presidentti James Monroe kutsui Lafayette yli vuoden vierailulle USA:han 1824-25 juhlimaan valtion 50-vuotista itsenäisyyttä[67]. Lafayette vieraili kaikissa osavaltioissa.[68][69]

Matkallaan hän tunnisti väkijoukosta afro-amerikkalaisen James Armistead Lafayetten ja syleili tätä tiedustelijanaan käyttämäänsä orjaa, jonka oli sittemmin puhunut vapaaksi. Hän myös vieraili Thomas Jeffersonin luona.[70]

Vapauden puolustaminen jatkuu

Lafayette oli ollut Ranskan edustajainhuoneen jäsen vuodesta 1815. Hän oli koko lainsäätäjän uransa aikana ajanut lehdistönvapautta, äänioikeuden laajentamista ja maailmanlaajuista orjuuden lakkauttamista.[71]

Kuningasvallan palattua Lafayette työskenteli kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien kaventamista vastaan, erityisesti sananvapauden ja riippumattoman oikeuslaitoksen puolesta, sekä parlamentaarikkona että salaisen Carbonari-vallankumousseuran Ranskan suurmestarina.[72].

Heinäkuun vallankumous 1830

Kaarle X:n hallinnon muuttuessa konservatiivisemmaksi hän osallistui taas voimakkaammin vuoden 1830 heinäkuun vallankumoukseen johtaneisiin tapahtumiin.[73] 27.7.1830 pariisilaiset alkoivat rakentaa barrikadeja. Lafayette perusti komitean väliaikaiseksi hallitukseksi. 29.7. komissio pyysi Lafayetteä ryhtymään diktaattoriksi, mutta hän kieltäytyi ja siirrätti kruunun Louis-Philippelle, joka vielä tuolloin esiintyi perustuslakia puolustavana. Tämä nimitti Lafayetten kansalliskaartin komentajaksi mutta erotti tämän Lafayetten johtaessa tasavaltalaista oppositiota. [74][72]

Kuolema

Lafayette puhui viimeisen kerran edustajainhuoneessa 3.1.1834, sai helmikuussa keuhkokuumeen, toipui, mutta kuoli 20.5.1834[75] Hänet haudattiin vaimonsa viereen maahan, jonka hän oli tuonut USA:sta tätä tarkoitusta varten.[74][76] Kuningas Louis-Philippe määräsi sotilashautajaiset, jottei kansa voisi osallistua. Väkijoukkoja kokoontui protestoimaan hautajaisten sulkemista.[68]

Kunnianosoitukset

USA:n presidentti Andrew Jackson määräsi Lafayettelle samat kunnianosoitukset kuin presidentit John Adams ja George Washington olivat saaneet. Linnoituksissa ja aluksissa ammuttiin 24 laukausta, liput laskettiin puolitankoon 35 päiväksi ja upseerit pitivät huivia puolen vuoden ajan.[77][78] Kongressi pyysi koko kansaa pukeutumaan mustiin 30 päivän ajan.[79]

Valkoista taloa pohjoisessa reunustava puisto nimettiin jo 1824 nimellä Lafayette Park. Yliopistoja, sotalaivoja monumentteja ja tauluja on tehty tai nimetty hänen kunniakseen. USA:ssa on puolensataa kaupunkia tai kylää nimeltään Lafayette, Fayette tai Fayetteville. "Lafayette Street" -katuja lukemattomissa kaupungeissa, yksin New York Cityssä viisi, yksi kussakin kaupunginosassa.

USA:n liityttyä ensimmäiseen maailmansotaan eversti Charles E. Stanton kävi itsenäisyysjulistuksen vuosipäivänä 4.7.1917 Lafayetten haudalla lausumassa kuuluisat sanansa "Lafayette, olemme tässä" ("Lafayette, we are here"). Sodan jälkeen USA:n lippu sijoitettiin haudalle pysyvästi. Joka vuosi 4.7. lippu vaihdetaan ranskalais-yhdysvaltalaisessa seremoniassa.[80] Lippua ei uskallettu poistaa edes natsien miehittäessä Pariisin.

USA:n vapautettua Korsikan 1943 kenraali George S. Patton lupasi siellä amerikkalaisten vapauttavan myös Lafayetten synnyinpaikan.

Viitteet

  1. ↑ Edward Fecteau: "French Contributions to America", 1945
  2. ↑ "Memoirs de La Fayette" Vol. II, p. 50, kirjeessä vuonna 1780
  3. ↑ Freedom Everywhere! - National Self-Determination As One Of The “Rights Of Man”, in "Lafayette - Citizen of Two Worlds", Cornell University, 2006
  4. ↑ 4,0 4,1 4,2 From Hero To “Traitor”: The French Revolution, in "Lafayette - Citizen of Two Worlds", Cornell University, 2006
  5. ↑ Historiaa: Kiistelty sankari Lafayette, Yle.fi 22.9.2010
  6. ↑ Lafayette & Women, in "Lafayette - Citizen of Two Worlds", Cornell University, 2006
  7. ↑ John Quincy Adams‎, todistus USA:n kongressille, 31.12.1834
  8. ↑ Jules Germain Cloquet, "Recollections of the Private Life of General Lafayette", 1836, Vol. I, pp. 23-24
  9. ↑ Edward Fecteau: "French Contributions to America", 1945
  10. ↑ "Memoirs de La Fayette" Vol. II, p. 50, kirjeessä vuonna 1780
  11. ↑ Clary, p. 28
  12. ↑ Holbrook, p. 15
  13. ↑ 13,0 13,1 13,2 13,3 Holbrook, pp. 19–20
  14. ↑ Holbrook, p. 17
  15. ↑ Charlemagne Tower (1894). The Marquis de La Fayette in the American Revolution, 34. 
  16. ↑ Clary, p. 100
  17. ↑ Cloquet, p. 203
  18. ↑ Palmer, pp. 276, 277
  19. ↑ Gaines, p. 33
  20. ↑ Gaines, James. "Washington & Lafayette", Smithsonian Magazine Online, Smithsonian, September 2007. Luettu 21 October 2008. 
  21. ↑ Holbrook, pp. 53–54
  22. ↑ Clary, pp. 330–338
  23. ↑ Lafayette The Abolitionist, in "Lafayette - Citizen of Two Worlds", Cornell University, 2006
  24. ↑ 24,0 24,1 Kaminsky, pp. 34, 35
  25. ↑ Beth Sica (9 August 2002). ''La Belle Gabrielle'', Lafayette and Slavery, Lafayette College. Ww2.lafayette.edu. Luettu 9 August 2009.
  26. ↑ Unger, p.216
  27. ↑ Hirschfeld, p. 126
  28. ↑ Speare, Morris Edmund "Lafayette, Citizen of America", New York Times, 7 Sept. 1919. The article contains a facsimile and transcript of the Maryland act: " An Act to naturalize Major General the Marquiss de la Fayette and his Heirs Male Forever. ... Be it enacted by the General Assembly of Maryland—that the Marquiss de la Fayette and his Heirs male forever shall be and they and each of them are hereby deemed adjudged and taken to be natural born Citizens of this State and shall henceforth be instilled to all the Immunities, Rights and Privileges of natural born Citizens thereof, they and every one of them conforming to the Constitution and Laws of this State in the Enjoyment and Exercise of such Immunities, Rights and Privileges."
  29. ↑ Folliard, Edward T. "JFK Slipped on Historical Data In Churchill Tribute" Sarasota Journal, 25 May 1973.
  30. ↑ Cornell, Douglas B. "Churchill Acceptance 'Honors Us Far More'" Sumter Daily Item, 10 April 1963.
  31. ↑ Officer, p. 171
  32. ↑ Holbrook, pp. 67–68
  33. ↑ Gaines, pp. 198–99, 204, 206
  34. ↑ Maurois, Adrienne: The Life of the Marquise de La Fayette, sivu 113
  35. ↑ Tuckerman, p. 198
  36. ↑ Neely, p. 47
  37. ↑ Tuckerman, p. 210
  38. ↑ Doyle, p. 74, 90
  39. ↑ Tuckerman, p. 213
  40. ↑ de La Fuye, p. 83.
  41. ↑ 41,0 41,1 Gerson, pp. 81–83
  42. ↑ 42,0 42,1 A REVOLUTIONARY WORLD, in "Thomas Jefferson", Library of Congress, July 22, 2010
  43. ↑ Doyle, pp. 112–13
  44. ↑ Neely, p. 86
  45. ↑ Doyle, p. 122
  46. ↑ Clary, p. 392
  47. ↑ Thiers, p. vi
  48. ↑ Cloquet, p. 305
  49. ↑ Doyle, p. 148
  50. ↑ Holbrook, p. 100
  51. ↑ 51,0 51,1 Andress, The French Revolution and the people, p. 151
  52. ↑ 52,0 52,1 Neely, p. 128
  53. ↑ Andress, p. 51
  54. ↑ Broadwell, p. 28
  55. ↑ Andress, 72-5
  56. ↑ Doyle, p. 186
  57. ↑ Morris, Vol. I, p.458
  58. ↑ Broadwell, p. 37
  59. ↑ Clary, p. 409
  60. ↑ Holbrook, p. 114
  61. ↑ Doyle, p. 190
  62. ↑ Lafayette Collection, Library of Congress, Reel 1, Folder 2A
  63. ↑ Holbrook, pp. 141–42
  64. ↑ Kennedy, p. 210
  65. ↑ Crawford, p. 318
  66. ↑ Gaines, page 427
  67. ↑ Glathaar, p. 3
  68. ↑ 68,0 68,1 Clary, pp. 443, 444
  69. ↑ Loveland, p. 3
  70. ↑ ''Marquis de Lafayette'', Th. Jefferson Encyclopedia, Thomas Jefferson Foundation, Inc. Wiki.monticello.org (15 October 2008). Luettu 9 August 2009.
  71. ↑ Clary, pp. 442–445
  72. ↑ 72,0 72,1 French Politics After 1800, in "Lafayette - Citizen of Two Worlds", Cornell University, 2006
  73. ↑ Holbrook, p. 188
  74. ↑ 74,0 74,1 Clary, pp. 443–445, 447, 448
  75. ↑ Payan, p.93
  76. ↑ Kathleen McKenna (10 June 2007). On Bunker Hill, a boost in La Fayette profile. Boston Globe. Luettu 5 May 2008.
  77. ↑ Gaines, p. 448
  78. ↑ Clary, p. 448
  79. ↑ Clary, p. 449
  80. ↑ Lafayette and the American Flag: The Fourth of July Ceremony. Luettu 31 July 2009.

Kirjallisuutta

Tietoa muualla

Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Lafayette&oldid=2950”