Feminismi

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Marxilaisfeminimismi)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Feminismi tarkoittaa eri asioita määrittelijästä riippuen. Kaksi yleisintä määritelmää ovat:

  1. naisasiaihminen (jolloin maskulisti tarkoittaa miesasiaihmistä) tai
  2. sukupuolisen tasa-arvon kannattaja.

On mahdollista olla molempia (kaikkia kolmea) yhtaikaa, jos ei vaadi naisille etuja miehiin nähden.

Ensimmäisenä feministinä pidetään joskus klassista liberaalia Jeremy Benthamiä (mm. 1781) mutta jossain määrin vieläkin varhaisempia ajattelijoita.

Feminismissä on lukuisia keskenään ristiriitaisia koulukuntia, ja lähes kaikkia feministien ajatuksia toiset feministit vastustavat. Joukossa on paljon sekä terveitä että epäterveitä ajatuksia, individualistista ja kollektivistista, kapitalistista ja sosialistista, liberaalia ja totalitaristista.

Useita feminismin keskeisiä kysymyksiä käsitellään artikkelissa sukupuolten tasa-arvo. Akateeminen feminismi käsitellään suurelta osin artikkelissa naistutkimus.

Anna Kontulan mukaan ei ole yhtenäistä feminististä aatetta, joka erottaisi feministit ei-feministeistä Suomessa, joten “feminismistä” puhumisen sijaan on parempi puhua jostakin tietystä feminismin suuntauksesta.[1]

Kapitalismi ja feminismi

Kapitalismi näyttää edistävän monia naisten aseman ja sukupuolten tasa-arvon mittareita tehokkaammin kuin demokratia, Journal of Economic Behavior & Organizationissa julkaistu empiirinen tutkimus kertoo.[2]

Taloudellinen vapaus mm. mahdollistaa naisille miehistä riippumattoman elämän, jolloin esimerkiksi aviomiehen väkivaltaan ei tarvitse alistua pysyäkseen hengissä.[3] YK:n naisten aseman indeksi[4] selittyy pitkälti talouden vapaudella, ja esimerkiksi sillä indeksillä aiemmin vahva Kuuba on pudonnut alaspäin sosialismin aikana (1959-), kun taas 80/90-luvuilla kapitalistisia uudistuksia tehneet Chile ja Argentiina ovat ohittaneet Kuuban.

Kapitalismi antaa naisille tasa-arvoa, koulutusta ja parlamentaarikkoja, sosialismi äitikuolleisuutta ja teiniraskauksia

Markkinatalousmaissa naisten asema on parempi kuin säännellymmän talouden maissa sikäli, että Economic Freedom of the World -indeksin mukainen markkinatalouden vapaus ennustaa korkeampaa sukupuolten tasa-arvoa (YK:n Gender Inequality Index), suurempaa naisten osuutta koulutuksessa ja parlamenteissa sekä vähäisempiä äitikuolleisuutta ja teiniraskauksia. Sen sijaan naisten työvoimaosuutta taloudellinen vapaus ei selittänyt ennen kuin mm. maatalouden osuus kansantaloudesta kontrolloitiin. Osa tasa-arvohyödyistä saattaa tulla sitä kautta, että talouden vapaus nostaa elintasoa, mutta jopa kontrolloitaessa elintaso ja muita muuttujia taloudellisen vapauden indeksin vaikutus mainittuihin tasa-arvotekijöihin oli tilastollisesti merkitsevä.[5]

WSJ:n indeksin mukainen taloudellinen vapaus selittää 46 % naisten tuloista ja 35 % YK:n "sukupuolten tasa-arvo" -indeksistä (GII) (korrelaatio 0,63).[6]

Feministimiehet

Jotkut väittävät, että feministi on välttämättä nainen, mutta tälle väitteelle on heikosti perusteita. Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Henna Leppämäen mukaan "monenlaiset naiset ja miehet voivat pitää itseään feministeinä", ja Leppämäki pitää hienona sitä, että ulkoministeri Alexander Stubb on julkisesti sanonut olevansa feministi[7].

Erityisesti suuri osa miesasiamiehistä on feministejä, käytettiin kumpaa määritelmää tahansa. Kaikki eivät ole, ainakin joukon liepeillä on myös mm. tasa-arvoa vastustavia sovinisteja.

Feminismi ja sosialismi

Yrityksessään kietoa pauloihinsa kaikki erityisryhmät monet sosialistit ovat nimittäneet itseään feministiksi ja selittäneet feminismiä kapitalismin vastaiseksi liikkeeksi. Tämä kytkentä on täysin virheellinen tulkinta, samoin patriarkaatin ja kapitalismin samaistaminen, kuten yllä osoitetaan. Moni "julkifeministi" onkin lähinnä sosialisti eikä niinkään feministi.

"Feminism, Socialism, and Communism are one in the same, and Socialist/Communist government is the goal of feminism." - Catharine A. MacKinnon, Toward a Feminist Theory of the State (First Harvard University Press, 1989), p.10 (vaikutusvaltainen feministiprofessori, joka mm. sai aikaan Kanadan pornosensuurilakeja)

"A world where men and women would be equal is easy to visualize, for that precisely is what the Soviet Revolution promised." - Simone de Beauvoir, The Second Sex (New York, Random House, 1952), p.806

"The Women's Caucus [endorses] Marxist-Leninist thought." -- Robin Morgan, Sisterhood is Powerful, p. 597 (kuuluisa radikaalifeministikirjailija)

"When a woman reaches orgasm with a man she is only collaborating with the patriarchal system, eroticizing her own oppression..." -- Sheila Jeffrys

"Marriage has existed for the benefit of men; and has been a legally sanctioned method of control over women.... We must work to destroy it. The end of the institution of marriage is a necessary condition for the liberation of women. Therefore it is important for us to encourage women to leave their husbands and not to live individually with men ... All of history must be re-written in terms of oppression of women. We must go back to ancient female religions like witchcraft" (from "The Declaration of Feminism," November, 1971).

"All sex, even consensual sex between a married couple, is an act of violence perpetrated against a woman." -- Catherine MacKinnon

"Kokoomus ei puhu tasa-arvosta, vaan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kokoomus on naisen paskin ystävä!" -- Anne Moilanen

"Sosialistinen hyvinvointivaltio on feministin paras ystävä" -- Anne Moilanen

Feministinen puolue

Feministinen puolue perustettiin kesäkuussa 2016. Perustajina olivat mm. Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro ja varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim. Gudrun Schyman on monesti kannustanut suomalaisfeministeja puolueen perustamiseen. Puolue toimii vasemmistoliiton ja vihreiden välissä. Muista puolueista vain vihreät on kirjannut feminismin puolueohjelmaansa. Katju Aro ja moni muu feministi puolusti poliitikko Yasri Khania, kun tämä kieltäytyi kättelemästä naisia. Toimittajat, kuten Annamari Sipilä, pitivät tätä puolustamista naisten pettämisenä. Aron mukaan isoja kysymyksiä ovat seksuaaliset ja rodullistetut vähemmistöt.[8]

Intersektionaalinen feminismi

Intersektionaalinen feminismi jakaa naiset monenlaisiin ryhmiin. Esimerkiksi valkoinen feministi voi pyrkiä pörssiyhtiön hallitukseen eikä samalla huomaa olevansa osa sortavaa valtarakennetta, jota vastaan musta feministi kamppailee.[8]

Sektioiden sisäinen erilaisuus on tärkeä havainto. Sen ympärille on kehitetty totuudelle, tieteelle, ihmisoikeuksille ja tasa-arvolle vihamielinen marxilaispohjainen oppi, intersektionaalisuus. Kaikki "intersektionalistit" eivät kuitenkaan oppia niele.

Radikaalifeminismi

Radikaalifeministi Valerie Solanas sanoo SCUM Manifesto -julistuksessaan, että vaikka miehiä on aina ollut, kuten sairauksiakin, miehiä ei tarvitse tuottaa lisää, miestä ei tarvitse enää olla. Kun geneettinen kontrolli on pian mahdollista, "meidän tulee tuottaa vain täydellisiä olentoja, vailla vikoja kuten emotionaalinen vika, mieheys".[9][10]

Charlotte Haysin mukaan "radikaalifeminismin miesvastaisuus on suodattunut laajalti kulttuurimme ... tämä asenne on niin läpitunkeva, että tuskin enää huomaamme sitä."[11]

Jyrkimpien radikaalifeministien mielestä naisten pitäisi luoda erillinen yhteiskunta ja tuhota miessukupuoli.[8]

Ylen haastattelema akateeminen nainen halusi pysyä nimettömänä, koska pelkäsi feministien kostoa: "Feministinen liike on pahimmillaan autoritäärinen, vihamielinen ja kontrolloiva."[8]

Maryan Abdulkarim on eronnut Facebookin Feministiryhmästä sen riitelevän keskustelutavan vuoksi. Hän haluaisi, että siellä saisivat puhua nekin, jotka eivät osaa oikeata feminististä termistöä. Moni feministi on erotettu sieltä ja moni ei halua tai uskalla kirjoittaa mitään.[8]

Sukupuolentutkija Martina Reuterin mukaan valtavirtafeminismi voi kuitenkin muuttaa kulttuuria enemmän kuin omia sanojaan määrittelemään sulkeutuva Facebookin sisäpiirifeminismi.[8]

Feministinen vihapuhe

Anne Moilasen "Tulta munille!" -radio-ohjelmasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja sukupuolisyrjinnästä miehiä kohtaan. Toimittaja Anna-Stina Nykänen ihmettelee, miksei kukaan feministi ole julkisesti paheksunut edes ohjelman nimeä. Hänen mielestään feministinen vihapuhe pitäisi lopettaa. [12]

Lutkamarssilla haastateltu nainen sanoi marssin olevan suunnattu kaikkia miehiä vastaan. Toimittaja sanoi feministinä vastustavansa tällaista leimaamista pelkän sukupuolen perusteella. [12]

TERF-feminismi

TERF (Trans-exclusionary radical feminism) on vastustajien halveksiva nimitys niistä (radikaali)feministeistä, jotka haluavat sulkea transnaiset naisliikkeen ulkopuolelle. Modernit feministit yleensä paheksuvat TERFejä. Omasta mielestään moni TERF vain vastustaa joidenkin transnaisten tapaa leimata naisluonne ja -aivot stereotyyppisiksi korostaakseen naiseuden synnynnäisyyttä, kun moni feministi väittää sukupuolierojen olevan lähes pelkästään synnynnäisistä tekijöistä riippumattomia. Monen transnaisen mielestä jälkimmäinen horjuttaa transnaiseuden perusteluja. Jotkut TERFit taas kokevat, että transnaisilla ei ole vaginasta ja syntymässä naiseksi leimaamisesta seuraavaa "naisen kokemushistoriaa ja syrjintäkokemuksia".

(Feministi-journalisti) Elinor Burkettin mielestä on väärin, että ihmiset, jotka "eivät ole eläneet koko elämäänsä naisina" saavat määritellä naiseutta. Harvardin rehtori Lawrence Summersiä vastaan hyökättiin armottomasti, kun hän arveli naisten ja miesten aivojen voivan olla erilaisia, mutta kun (nyk. Caitlyn) Bruce Jenner sanoi aivojensa olevan paljon enemmän naisen kuin miehen, häntä kehuttiin rohkeudesta ja edistyksellisyydestä. Chelsea Manning jatkoi olevansa paljon herkempi emotionaalisesti ja fyysisesti (kuin miehet). Burkett sanoo taistelleensa tällaista "hölynpölyä" ja naisstereotypioita vastaan ja sen puolesta, että naiseus olisi pakotettu sosiaalinen konstruktio. Hänen mielestään naisilla on erilainen kokemushistoria kuukautisongelmista yllätysraskauksiin, raiskauspelkoihin ja tisseille puhumiseen ja Jennerillä on kokemuksia miesten etuoikeuksista. Burkettin mukaan neurotieteilijä Gina Rippon väitti, ettei naisen ja miehen aivoja voi erottaa, vaan erot aivoihin johtuvat kokemuksista.[13]

Burkett vertaa transnaisia "valkoisiin" miehiin, jotka kokisivat olevansa väärässä ruumiissa ja haluaisivat kemikaaleilla värjätä ihonsa olettaen tulevansa mustan yhteisön vastaanottamiksi.[13]

Tammikuussa 2014 Martha Plimpton järjesti aborttikampanjaillan "Tuhannen vaginan ilta" ja joutui laajan arvostelun, koska vagina-sanaa pidettiin trans-eksklusiivisena sukuelinpoliisitoimintana ja siten vahingollisena. Plimpton puolustautui sillä, että abortit koskevat vaginallisia, ja hänet leimattiin TERFiksi. Myös "#WeTrustWomen"-aborttikampanjaa arvosteltiin siitä, että abortit "eivät ole naisten asia" vaan "kohdullisten asia", koska transmieskin voi tarvita abortin. Kuuluisa feministinen "Vaginamonologit"-näytelmä peruttiin naisten Mount Holyoke Collegessa, koska se määrittelee naiseuden "äärimmäisen kapeasti".[13]

Burkett valittaa siitäkin, että naisten kollegeissa, joiden pitäisi kasvattaa naisjohtajia, on transmiehiä asuntoloiden ja hallitusten johtajina. Hänen mielestään Jennerin, Manningin ja muiden transnaisten naiskuva uhkaa naisliikkeen saavutuksia, kuten naisia pilotteina, mekaanikkoina ja housuissa, tyttöjä leikkimässä junilla ja rekoilla.[13]

Burkettin mukaan naisten stereotypioita on saatu väljennettyä mutta miesten stereotypiat ovat paljon ahtaampia, "kuristavia", ja siksi korjausleikkauksia tehdään transnaisille kolme kertaa niin paljon kuin transmiehille. Burkettin mukaan transihmiset voisivat olla feministien liittolaisia, jos he korostaisivat sukupuoliroolien lähes täydellistä muutettavuutta.[13]

Viimeiseen virkkeeseen transnaiset voinevat suurelta osin yhtyä muttei kaikkeen muuhun Burkettin sanomaan, ja moni transnaisista haluaa myös saada pitää stereotyyppistä naiseutta naiseutensa keskeisenä ilmentymänä. Kumpikin osapuoli voisi enemmän korostaa, että kaikki tavat olla naisia olla oikeita: stereotyyppiset, sellaiset, joihin kuuluu miesten etuoikeuksia, ja muut.

TERF: https://en.wikipedia.org/wiki/Feminist_views_on_transgender_and_transsexual_people#Feminist_exclusion_of_transgender_and_transsexual_people

Feminismin historia

Naisten asemasta on ehkä puhuttu ja kirjoitettu kautta historian, mutta 1700-luvun valistusfilosofit olivat ensimmäisiä varsinaisia feministejä (tosin käyttämättä tuota nimitystä) ja sukupuolisen tasa-arvon ja naisten äänioikeuden kannattajia sekä naisten kyvykkyyden puolustajia, mm. Jeremy Bentham (1781), Markiisi de Condorcet (1789) ja mainituimpana individualistianarkisti William Godwinin elämänkumppani Mary Wollstonecraft (1792).

Jeremy Bentham

Keskeinen utilitaristi ja klassinen liberaali filosofi Jeremy Bentham kirjoitti, että naisten heikompi juridinen asema oli se tekijä, joka inspiroi hänet 11-vuotiaana päättämään ryhtyä reformistin uralle. Bentham kannatti lähes kaikissa asioissa sukupuolten tasa-arvoa ja vaati naisille täyttä äänioikeutta ja oikeutta tulla äänestetyksi sekä vastusti sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa sukupuolimoraalia kuin miehiltä. [14] Bentham joissain kohdin pehmensi vaatimuksiaan sanomalla, että miehet eivät ole vielä valmiita täyteen uudistukseen.

Teoksessaan Introduction to the Principles of Morals and Legistlation (1781) Bentham tuomitsi jyrkästi sen, että monissa maissa evättiin naisilta oikeuksia verukkeena heidän muka kyvyttömämmät mielensä[15]. Bentham antoi monia esimerkkejä kyvykkäistä naishallitsijoista.

Myös Benthamin oppilas ja kummipoika John Stuart Mill oli keskeinen feministi ja hänen kirjansa Naisten asemasta ("The Subjection of Women") merkkiteos.

Markiisi de Condorcet

Matemaatikko, klassinen liberaali, filosofi, johtava vallankumouksellinen, tasavaltalainen ja voltairelainen antiklerikaali markiisi de Condorcet oli radikaali ihmisoikeuksien puolustaja, myös naisten tasa-arvon ja orjuuden lakkauttamisen aktivisti, jo 1780-luvulla. Hän vaati naisille äänioikeutta heti vallankumouksen alussa artikkelissaan lehdelle Journal de la Société de 1789 ja julkaisemalla teoksen De l'admission des femmes au droit de cité ("For the Admission to the Rights of Citizenship For Women") vuonna 1790. [16]

Mary Wollstonecraft

Mainituin alkuajan feministifilosofi oli Mary Wollstonecraft teoksellaan A Vindication of the Rights of Woman (1792), jonka perusteella hän on kiistatta feministi. Wollstonecraftin mukaan koulutus ja kasvatus saivat naiset omaksumaan rajoitetut odotukset ja "mieskatseen" saneleman itsekuvan. Teosta pidetään eräänä feminismin kulmakivenä.

Kolme aaltoa

Valistusajan feministien jälkeen feminismin "ensimmäinen aalto" 1700-luvun lopulta pitkälle 1900-luvulle korosti naisten ja miesten samanlaisuutta ja keskittyi mm. äänioikeuteen. Sen katsotaan olleen enimmäkseen liberaalifeminismiä ja Bentham, Condorcet, Wollstonecraft ja Mill olivat sen keskeisiä nimiä. Suomesta voidaan mainita monia kuten nuorsuomalainen Minna Canth, yleisen äänioikeuden toteuttanut liberaali professori ja senaatin johtaja Leo Mechelin sekä jälkimmäisen liberaali sukulaistyttö Tekla Hultin, naisasia-aktivisti, itsenäisyysaktivisti, kansanedustaja ja ensimmäinen ei-lääketieteen naistohtori Suomessa.

Toinen aalto 1960-80-luvuilla (ja yhä jatkuen) korosti naisten ja miesten eroja, osa jopa naisten paremmuutta, keskittyi pitkälti myös kulttuurisiin ja sosiaalisiin tekijöihin, osin myös miesvihaan, heterofobiaan, patriarkaattiteoriaan ja marxilaisiin vaikutteisiin. Yhdysvalloissa tuli vuonna 1963 voimaan laki samasta palkasta samassa työssä. Marxilaisvaikutteinen filosofi Simone de Beauvoir (Sartren rakastajatar) oli keskeinen auktoriteetti.

Feminismin kolmas aalto korosti naisten välisiä eroja, oli toistakin hajanaisempi, syntyi 1990-luvun alussa, tuomitsi toisen aallon virheitä, erotteli sosiaalisen ja biologisen sukupuolen (gender ja sex) ym. Koulukuntia mm.

  • valistusfilosofiaan ja liberalismiin pohjautuva liberaalifeminismi,
  • radikaalifeminismi, jonka suuntauksista osa on marxilaisia,
  • queer-feminismi, joka kyseenalaistaa heteronormatiivisuuden
  • marxilainen feminismi, kyberfeminismi, anarkofeminismi, ekofeminismi ym.

Tasa-arvo lain edessä

Alkuperäinen naisasialiike vaati klassisen liberalismin hengessä tasa-arvoa lain edessä sukupuolesta riippumatta, ei esimerkiksi samatuloisuutta tai samoja ammatteja.[17] Tämä on edelleen liberaalien ja etenkin libertaarien kanta sukupuolten tasa-arvoon.

Vielä vuonna 1988 myöhempi korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg totesi: "Yleistykset siitä, millaisia miehet ja naiset ovat ... eivät voi ohjata minua luotettavasti tehtäessä päätöksiä tietyistä yksilöistä".[18] Esimerkiksi ACLUn naisten oikeuksien projektissa 1970-luvulla Ginsburg haastoi lait, jotka takasivat terveydenhoitoetuuksia virkamiesten vaimoille muttei virkanaisten miehille tai kielsivät naisia yksin pitämästä baaria.[17]

Jotkut radikaalifeministit ovat sen sijaan vaatineet laillisesta tasa-arvosta luopumista, koska heidän mielestään se ylläpitää heikompien ryhmien heikkoa asemaa. [19]

Profeminismi

Profeministi kannattaa ainakin osaa feminismistä. Termiä käytetään useimmiten miehistä, jotka tekevät yhteistyötä feministien kanssa ja tavoittelevat sukupuolten tasa-arvoa. Jotkut eivät käytä nimitystä feministi lainkaan miehistä. [20][21]

Miestutkija Pasi Malmi kehottaa kaikkia miehiä ryhtymään profeministeiksi. Hän huomauttaa, että valitsemalla kannattamansa feministiset ajatukset profeministi määrittyy myös antifeministiksi, koska lähes kaikkia feminismin piirissä esitettyjä ajatuksia on kritisoitu feministien taholta. Malmi korostaa liberaalifeminismin ja hyvinvointivaltiofeminismin kannattavan naisten ja miesten tasa-arvoa mukaanlukien miehiin kohdistuvan syrjinnän poistaminen ja muistuttaa, että feminismin piirissä on esitetty laajamittaista kritiikkiä patriarkaattiteoriaa ja heterofobiaa kohtaan. [22]

Antifeminismi

Antifeminismi feminismin jonkin tai kaikkien muotojen vastustamista.[23] Feministit ovat leimanneet antifeministeiksi mm. naistutkijat ja kirjailijat Camille Paglia, Christina Hoff Sommers, Jean Bethke Elshtain ja Elizabeth Fox-Genovese.[24][25] Naistutkija Daphne Patai ja Noretta Koertge sanovat, että tällä tavalla termiä "antifeministi" käytetään tukahduttamaan akateeminen keskustelu feminismistä[26]. Paul Nathanson ja Katherine K. Young analysoivat kirjoissaan Spreading Misandry ja Legalizing Misandry feminismin inspiroimaa miesvihaa[27].

Etiikan professori Christina Hoff Sommersin mukaan feministinen miesviha johtaa suoraan naisvihaan: osa johtavassa asemassa olevista feministeistä vihaa naisten enemmistöä, joka rakastaa miehiä, Hoff Summers toteaa kirjassaan Who Stole Feminism: How Women Have Betrayed Women[28]. Summers on ensimmäisen aallon feministi, joka kannattaa tasa-arvoa ("equity feminism") sukupuolisodan ("gender feminism") sijaan.

Sovinismi

Monilla feministeillä on sovinistisia asenteita. Esimerkiksi professori Raija Julkunen kirjoittaa: "Vapaat markkinat eivät suosi naisia työntekijöinä ja sukupuolten palkkaero muodostuu suureksi." (Julkunen 1994, 30–35.) Julkunen on siis sitä mieltä, että palkkaerojen puuttuminen olisi todiste naisten suosimisesta eli miesten syrjimisestä, joten hän pitää naisia vähemmän tuottavina työntekijöinä.

Feminismin kritiikkiä

Professori Vesa Kanniainen huomautti, että kun Nasima Razmyar joutui Suomessa afgaaniyhteisön painostuksen kohteeksi osallistuessaan "Tanssii tähtien kanssa" -ohjelmaan, yksikään feministi ei näytä tukeneen häntä eikä iranilaisen Sakineh Mohammad Ashtianin saamaa kivitystuomiota. [29]

Katso myös:

Esimerkkejä

Saako ryhtyä kotirouvaksi?

Ruotsissa on 2010-2011 kiistelty siitä, onko naisilla oikeutta lopettaa työnteko ja ryhtyä kotirouviksi. Osa naisista pelkää tämän synnyttävän kotirouvakulttuuria ja siten rapauttavan tasa-arvoa. [30]

Valkoiset heteromiehet ja vihapuhe

HS-toimittaja Satu Vasantola: "Vuosia sitten havahduin siihen, että olin tottunut puhumaan ikävään sävyyn keski-ikäisistä, valkoisista heteromiehistä. Nuorelle naiselle he olivat luonteva kiukun kohde: sedät kähmivät, sedät tytöttelivät, sedät syrjivät rekrytoinnissa. Sedillä oli valtaa, jota nuorilla naisilla ei ollut. Kähminnästä kuuluikin olla kiukkuinen, mutta taisin unohtaa, että keski-ikäiset miehetkin ovat yksilöitä. Ryhmän leimaaminen muuttui hankalaksi ... Kun feminismi muuttui, aloin aavistaa, miltä keski-ikäisistä miehistä saattaa tuntua."[31]

Feminismi Kiinassa

Kiinassa jaettiin paljon feministitekstiä, joka kannusti käyttämään miehiä kuin lautasliinoja. Siellä myös kyseenalaistetaan niiden naisten feminismi, jotka seurustelevat miesten kanssa. 6b4t-liike kannustaa: ei miehiä, lapsia eikä penetraatiota. Jyrkimmät feministit haukkuvat miehiä sekä lapsia hankkineita naisia. Osa julistaa, että kaikkien miesten pitäisi kuolla. "Poliittisessa lesboudessa" ei ole kyse "siitä, mikä saa sinut märäksi, vaan mikä saa sinut tiedostavaksi", sukupuolentutkimuksen opiskelija täsmentää.[32]

Viitteet

  1. ↑ Kommentti, Anna Kontula, 24.2.2017.
  2. ↑ Stroup, Michael D.: Separating the Influence of Capitalism and Democracy on Women’s Well-Being. Journal of Economic Behavior and Organization, 21.11.2008, 67. vsk, nro 3-4, s. 560–72. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ How Mobile Telephones and Globalization Improve Lives in Poor Countries, Johan Norberg
  4. ↑ Gender empowerment measure and its components, UNDP (YK), 2009
  5. ↑ Michael D. Stroup: Does Economic Freedom Promote Women’s Well-being? (Chapter 4) Economic Freedom of the World: 2011 Annual Report.
  6. ↑ Terry Miller: Economic Freedom: Revolutionary Empowerment for Women (formerly Ambassador to the United Nations Economic and Social Council, a lecture in the 52nd Session of the United Nations Commission on the Status of Women, etenkin kaaviot 2 ja 3) 29.2.2008.
  7. ↑ " Feministi-sana puhtaaksi", Henna Leppämäki, Helsingin Sanomat 2.1.2011, sivu D5, toimittaja Tiina Keränen
  8. ↑ 8,0 8,1 8,2 8,3 8,4 8,5 Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse? Image. 17.6.2016.
  9. ↑ The S.C.U.M. Manifesto, Valerie Solanas, 1967, Gifts of Speech: Women's Speeches from Around the World
  10. ↑ Alice Echols: Daring to Be Bad: Radical Feminism in America, 1967-75, American Culture Series, 1990, University of Minnesota Pres, isbn 9780816617876: "SCUM Manifesto [...] was one of the earliest, wittiest, and most eccentric expressions of second-wave feminism. Solanas’s unabashed misandry — especially her belief in men’s biological inferiority — her endorsement of relationships between ‘independent women,’ and her dismissal of sex as ‘the refuge of the mindless’ contravened the sort of radical feminism which prevailed in most women’s groups across the country.
  11. ↑ Hays, Charlotte. 'The Worse Half'. National Review 11 March, 2002.
  12. ↑ 12,0 12,1 "Lutkaksi pukeutumisen riemu", toimittaja Anna-Stina Nykänen, HS Sunnuntai, sivu D3, 21.8.2011
  13. ↑ 13,0 13,1 13,2 13,3 13,4 ELINOR BURKETT: What Makes a Woman? The New York Times. JUNE 6, 2015.
  14. ↑ Miriam Williford, Bentham on the rights of Women
  15. ↑ Miriam Williford, Bentham on the rights of Women, Journal of the History of Ideas, 1975
  16. ↑ Marie-Jean-Antoine-Nicolas Caritat, Marquis de Condorcet, On the Admission of Women to the Rights of Citizenship (1790), The First Essay on the Political Rights of Women. A Translation of Condorcet’s Essay “Sur l’admission des femmes aux droits de Cité” (On the Admission of Women to the Rights of Citizenship). By Dr. Alice Drysdale Vickery (with preface and remarks) (Letchworth: Garden City Press, 1912).
  17. ↑ 17,0 17,1 Feminist Jurisprudence: Equal Rights or Neo-Paternalism?, Michael Weiss and Cathy Young, Policy Analysis No. 256, Cato Institute, June 19, 1996, pages 1-2
  18. ↑ Jeff Rosen, "The Book of Ruth," New Republic, August 2, 1993, p. 19.
  19. ↑ Martha Chamallas, "Feminist Constructions of Objectivity: Multiple Perspectives in Sexual and Racial Harassment Litigation," Texas Journal of Women and the Law 1 (1992): 95, 131, 125.
  20. ↑ Lingard, Bob & Douglas, Peter, "Men engaging feminisms: pro-feminism, backlashes and schooling", 1999, Open University Press, isbn=0-335-19818-X, p. 192
  21. ↑ Michael Scott Kimmel & Mosmiller, Thomas E.: Against the tide: pro-feminist men in the United States, 1776–1990: a documentary history 1992, Beacon Press, isbn=978-0-8070-6767-3
  22. ↑ Kymmenen syytä olla profeministi, Pasi Malmi, Tasa-arvotiedon keskus Minna.fi
  23. ↑ Anti-feminist, The Oxford English Dictionary. 2nd ed. 1989
  24. ↑ Stacey, Judith: Is Academic Feminism an Oxymoron? Signs, 2007, 25(4), Summer 2000: "Feminisms at a Millennium", p. 5
  25. ↑ Kamarck Minnich, Elizabeth: Review: 'Feminist Attacks on Feminisms: Patriarchy's Prodigal Daughters', Feminist Studies, 2007, 24(1), Spring 1998, p. 26
  26. ↑ Patai Daphne ja Noretta Koertge: Professing Feminism: Education and Indoctrination in Women's Studies, isbn=0739104551, 2003, Lexington Books
  27. ↑ Paul Nathanson ja Katherine K. Young: Legalizing misandry: from public shame to systematic discrimination against men, 2006, McGill-Queen's University Press, Montreal, isbn=0-7735-2862-8
  28. ↑ Christina Hoff Sommers: "Who stole feminism?: how women have betrayed women", 1995, Simon & Schuster, New York, isbn=0-684-80156-6, p. 320
  29. ↑ "Valikoivaa feminismiä", Vesa Kanniainen, Suomen Kuvalehti 42/2010, sivu 54. Myös vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ja ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin olivat Kanniaisen mukaan vaiti.
  30. ↑ "Miksi Ruotsi on täynnä feministejä?", tutkija Annamari Vänskän haastattelu artikkelin "En ole feministi, koska..." ohessa, Mirka Heinonen, Anna 19.5.2011, sivu 28
  31. ↑ Keski-ikäiset miehet, emme me feministit teitä vihaa Helsingin Sanomat. 24.11.2016.
  32. ↑ Naisten vuoro Helsingin Sanomat. 8.8.2024.

Katso myös

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Feminismi&oldid=14859#Feminismi_ja_sosialismi”