Naomi Klein

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Naomi Klein (s. 5.5.1970 Montreal) on kanadalainen toimittaja-antikapitalisti, joka on kirjoittanut best-seller-pamflettikirjat No Logo (2000) ja Tuhokapitalismin nousu (The Shock Doctrine, 2007).

No Logo hyökkää suuryrityksiä ja etenkin brändejä vastaan mutta tulee tahtomattaan todistaneeksi, että arvokkaat brändit luovat yrityksille kannustimen pitää maineestaan parempaa huolta, kun taas tuntemattoman brändin yritysten on vähemmän tappiollista käyttäytyä huonosti.

Arvostelua

Suomessa Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen on kirjoittanut: ”Suuri yleisö ihastelee Naomi Kleinin kirjoja tietämättä, että hänen analyysinsä ovat virheellisiä. - - Taloustieteilijät eivät vaivaudu edes arvioimaan niitä.”[1]

Jopa antikapitalisti Heikki Patomäki on kyseenalaistanut Kleinin kirjan Tuhokapitalismin nousu uskottavuuden.

London Review of Books -lehdessä Stephen Holmes kritisoi kirjaa naiiviksi ja sanoi sen sekoittavan keskenään vapaan markkinatalouden ja joidenkin yritysten predatorisen toiminnan.[2] Financial Times -lehdessä John Willman kuvasi kirjan olevan "syvästi vääristynyt teos, joka sekoittaa keskenään erillisiä ilmiöitä luodakseen houkuttelevan - mutta epärehellisen - väitteen."[3] New York Times -lehdessä Tom Redburn toteaa Kleinin olevan "täysin sokea yritteliään kapitalismin välttämättömyydelle siinä, että selvitään minkä tahansa yhteiskuntajärjestelmän väistämättömästä taipumuksesta vaipua pysähtyneisyyteen".[4] The Times -lehden Robert Cole sanoi: "Klein solvaa 'tuhokapitalistista rakennelmaa' ja voittoja ja yksityistämisiä muttei esitä vakuuttavaa kritiikkiä vapaan markkinatalouden periaatteille, ja ilman tätä kirja vajoaa tarinoiden sekasotkuksi."[5] The New York Sun -lehdessä taloustieteilijä Tyler Cowen sanoi Kleinin retoriikkaa "naurettavaksi" ja kirjaa "todelliseksi taloustieteelliseksi tuhoksi" ja totesi kirjan sisältävän "joukon sepitettyjä väitteitä kuten sen, että Margaret Thatcher olisi luonut Falklandin saarten kriisin (1982) murskatakseen ammattiliitot ja ujuttaakseen vastentahtoiselle Britannian kansalle pidäkkeettömän kapitalismin."[6] Fred Kaplan sanoi Slate-lehdessä, että Naomi Kleinin kuvaus vuoden 1993 Venäjän perustuslaillisesta kriisistä "yhteenottona Chicagon-tyylisten kapitalistien ja kunniallisten demokraattien välillä oli naurettava".[7] Johan Norberg toteaa kirjan analyysin olevan toivottoman virheellinen joka tasolla, esimerkiksi Klein väittää Tiananmenin aukion protestien murskaamisen poistaneen markkinauudistusten esteet, vaikka ne itse asiassa viivyttivät vapauttamista vuosilla.[8]

Osmo Soininvaara kirjoittaa: "Populistinen politiikka ei merkitse vain yli varojen elämistä. Se merkitsee myös talouden vanhanaikaisten rakenteiden sementoimista. Naomi Kleinin ihannoimat peronistit tuhosivat aikanaan vauraan ja hyvinvoivan Argentiinan, sama on menossa Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa."[9] Argentiina oli aiemmin maailman kaikkein rikkaimpia maita, ja sille povattiin loistavaa tulevaisuutta.

Silvia Hosseini (SK): "Hän tulkitsee Christchurchin joukkomurhaa reaktiona ilmastokriisiin, vaikka ampujaa motivoi rasistinen viha". Hänestä Kleinin ongelmana on myös "mustavalkoisuus", ja "kaupallisuus näkyy kirjoitustyylissä" melkein koomisuutena, koska näiden bestsellerien kirjoittaminen on Kleinille tuottoisaa liiketoimintaa.[10]

Tuhokapitalismin nousu

Aatehistorioitsija Johan Norberg kumoaa kaikki kirjan keskeiset väitteet ja osoittaa Kleinin tavan vääristellä totuutta, lausumia ja tilastoja.

Klein on vastannut Norbergin ym. kritiikkiin. Norberg vastaa tähän vastaukseen uudessa artikkelissaan, josta seuraavassa on tiivistelmä.

Kleinin keskeiset väitteet

1. Klein väittää, että talouden vapauttaminen ei ole suosittua ja siksi liberaalit toivovat kriisejä, jotta saisivat verukkeen uudistuksilleen. Tämän "tuhokapitalismin" olisi luonut talousnobelisti Milton Friedman, pahuuden ruumiillistuma. Klein ei kuitenkaan ole löytänyt yhtään siihen uskovaa ekonomistia, lähin "todiste" on, kun eräs ekonomisti kysyi eräässä seminaarissa, voisiko korkea inflaatio luoda uudistusmielialaa.

2. "Talouden vapauttaminen viime vuosikymmeninä olisi tämän 'globaalin strategian' tulosta." Kuitenkin taloutta on vapautettu lähes kaikkialla, joten joukosta löytyy kaikenlaisia maita, siis myös tuhomaita, joissa esim. on ollut vallankaappaus.

Jos kuitenkin katsotaan tilastoja eikä yksittäistapauksia, Kleinin "villin kapitalismin aikakausi" on ollut demokratian aikaa, Freedom Housen mukaan demokratioiden määrä on noussut 76:sta 121:een 1990-2007. Pisimmälle talouden liberalisointi on edennyt rauhanomaisissa demokratioissa.

3. "Tämä liberalisointi on saanut aikaan köyhyyttä ja työttömyyttä, etenkin vuodesta 1990, kun kapitalismi pääsi villeimmilleen." Vuodesta 1990 maailman BKT/asukas on noussut kolmanneksen ja absoluuttinen köyhyys on vähentynyt 42 %:sta 26 %:iin. Villin kapitalismin aikana joka päivä 76 000 ihmistä vapautui köyhyydestä. Lisäksi korrelaatio on vahva: mitä vapaampi maa (taloudellisesti), sitä vähäisempiä köyhyys ja työttömyys ovat.

Vääristelyä vääristelyn perään

Lisäksi Klein poimii lauseita irti asiayhteyksistään, vääristelee väitteitä ja esittää aikajärjestykset virheellisesti.

Hänen mukaansa vuoden 1989 Tiananmenin aukion verilöyly oli liberalisoinnin aloittanut sokki, kun se päinvastoin melkein lopetti Kiinan talouden vapauttamisen.

Hän antoi kirjassaan moneen kertaan tahallaan ymmärtää, että Friedman olisi uuskonservatiivi, mutta toimittajien ihmetellessä tätä puolustautui, ettei koskaan eksplisiittisesti väittänyt Friedmanin olevan uuskonservatiivi. Myös liberaali Cato-instituutti vastustaa uuskonservatismia. Liberaalit haluavat pienen valtion, konservatiivit ja sosialistit vahvan.

Friedman sanoi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) olevan monin tavoin syyllinen Aasian kriisiin, ja arvosteli myös Maailmanpankkia. Silti Klein väittää näiden sääntelyelinten olevan puhdasoppisia "Chicagon poikia" (eli Friedmanin oppilaita)!

[IMF ja Maailmanpankki ovat vasemmistolaisen John Maynard Keynesin luomia talouden sääntelyelimiä.]

Milton Friedman vastusti sosialistista Irakin sotaa

Kleinin mukaan Irakin sota on pahin esimerkki "Friedmanin" tuhokapitalismista. Hän ei paljasta, että Friedman vastusti Irakin sotaa. Kun toimittajat ihmettelivät tätä, Klein selitti, ettei koskaan eksplisiittisesti väittänyt Friedmanin kannattaneen sotaa (vain antoi ymmärtää niin).

Nyt hän on löytänyt Friedmanin lausunnon, jossa hän väittää tämän sittenkin kannattaneen sotaa (sodan jälkeen). Se kuitenkin on Friedmanin kuvaus siitä, miten Bush perusteli sotaa Friedmanin arvojen vastaisella tavalla - omissa kannanotoissaan Friedman on aina vastustanut sotaa.

Lisäksi sodankäyntitapa oli juuri sellaista veronmaksajien rahojen syytämistä yksityisille yrityksille ilman avointa tarjouskilpailua, mitä Friedman on aina vastustanut.

Tilastotieteilyä, jolle lapsikin nauraisi

Huolimatta bestsellerinsä Tuhokapitalismin nousu 74 sivun huomautus- ja viiteluettelosta Klein usein jättää kertomatta lähteitä ja huomioita keskeisille väitteilleen markkinoiden kauheuksista. Osoittaakseen että (Milton Friedmanin) Chicagon koulukunnan talouspolitiikka epäonnistui hän usein valitsee yksittäisen vuoden, joka sopii hänelle, ja poimii uuden mittatikun silloin kun vanhan tuottamat tulokset eivät miellytä häntä.

Kirjan keskeinen "todiste" on: "maissa, joissa talous vapautetaan, 25 - 60 % kansasta hylätään tai heistä tulee pysyvää alaluokkaa". Tämä on hänen ainoa "todisteensa" siitä, että liberalismi on pahasta ihmiskunnalle, lukuunottamatta tapauksia, joissa hän valitsee vain yhden yksittäisen maan ja siitäkin vain lyhyen ajanjakson.

Artikkelissani kirjasta ihmettelin, miksei hän esitä tälle väitteelle merkitystä, lähdettä eikä alaviitettä. Nyt tiedämme, sillä hän myöntää vastauksessaan, että tämä on vain hänen oma yhteenvetonsa, jossa hän on valinnut eri mittareita eri maille (!), jotkin köyhyyteen, jotkin työttömyyteen liittyviä, ja poiminut vain neljä maata ja niistäkin vain yhden lyhyen ajanjakson, vieläpä eri jakson eri maille, jopa vain vuoden. Bolivia vuonna 1987, Venäjä vuonna 1996, jotkin Puolan alueet vuonna 1993 jne. Hänen lähteinään ei edes ole aikasarjoja vaan lehtijuttu tai kirja, jossa on tietoa vain ko. vuodesta.

Hämmästyttävää kyllä, Klein nimittää tätä tilastonkäyttötapaa "standardikäytännöksi". Ehkä joissain kanadalaisissa vasemmistolehdissä, mutta yliopistolla me kutsumme sitä "roskaksi", ei vain tiedonpuutteen vaan myös puolueellisten valintojen vuoksi. Kyseiset maat eivät liberalisoineet muita enemmän, eivät ole edustavia, maat ja vuodet on valittu erityisen vääristävästi. Bolivian työttömyys putosi pian kolmannekseen, Puolankin valtavasti.

Saisin helposti päinvastaiset tulokset, jos ottaisin muita maita ja/tai ajanjaksoja, esimerkiksi talouttaan vapauttaneet Viro, Irlanti, Islanti ja Australia, joista Klein ei koskaan kirjoita, koska ne ovat liian rauhanomaisia, demokraattisia ja menestyksekkäitä.

Se, että Klein väittää tätä vakavaksi tutkimukseksi, on paljon vahingollisempaa hänelle kuin mikään muu hänen tietoisista vääristelyistään, jotka olen aiemmin osoittanut.

Mitä enemmän vapautta, sitä vähemmän työttömyyttä ja köyhyyttä

Jos halutaan puolueettomia tuloksia, ei voi käsin valita maita ja vuosia vaan pitää tutkia pidempiä ajanjaksoja ja useampia maita. Kun näin tehdään, saadaan päinvastaiset tulokset: mitä vapaampi talous, sitä vähemmän työttömyyttä ja köyhyyttä. Tästä syystä Klein ei edes yritä tätä.

Maiden vapaimmassa viidenneksessä köyhyys on 15,7 % ja muussa maailmassa 29,8 %, työttömyys 5,2 % ja muussa maailmassa yli tuplasti.

Taloudellisesti vähiten vapaassa viidenneksessä, jossa on sellaiset yksityisen omistusoikeuden, liiketoiminnan ja kaupan rajoitukset, joita Klein väittää keinoksi auttaa köyhiä, työttömyys on 37,4 % ja työttömyys 13 %.

Kleinin vastaus kritiikkiin

Klein vastasi Norbergin ensimmäiseen kritiikkiin väittämällä, että Friedman ensin kannatti Irakin sotaa (vaikka aiemmin hän oli kiistänyt väittäneensä kirjassaan näin, vaikka tahallaan antoi sen kuvan) ja alkoi vasta myöhemmin vastustaa sitä. Klein oli näet tällä välin löytänyt Friedmanin haastattelun saksalaisessa Focus-lehdessä. Friedman muka oli sanonut, että lopputulos pyhittää keinot[11] [12]. Johan Norberg sanoi Kleinin siteeranneen Friedmania tahallaan vääristäen: Friedman sanoi, että USA ja EU ajattelevat suhteissaan, että tarkoitus pyhittää keinot, kun taas Friedman itse on jo aiemmin ilmoittanut olevansa päinvastaista mieltä. Friedman myös piti sotaa virheenä (ja aiemmin Klein oli väittänyt, ettei hän olisi kirjassaan sanonut Friedmanin kannattaneen sotaa, vaikka kirjasta saa sen kuvan). [13]

Klein väitti myös, ettei hän missään kohtaa kirjassaan väittänyt Friedmanin olevan uuskonservatiivi[14]. Kuitenkin hän kirjassaan pyrkii Johan Norbergin mukaan tekemään kaikkensa, jotta lukija harhautuisi tuohon käsitykseen, mm. sanomalla uuskonservatiivien agendan olevan ytimeensä asti friedmanilainen (s. 322), Friedmanin luoneen uuskonservatiivien agendan (s. 56), uuskonservatiivien olevan Friedmanin älyllisiä seuraajia (s. 444) (vaikka olivat samanaikaisia) ja Friedmanin olleen sidoksissa "uuskonservatiiviseen" Cato-instituuttiin (s. 17) (joka johtajiensa artikkelin mukaan päinvastoin on liberaali ja pitää uuskonservatismia uhkana[15])[16]. Norbergin mukaan kirjassa on paljon muutakin samanlaista tahallista harhaanjohtamista. [13]

Klein väitti edelleen, että Friedman tuki Pinochetin hallintoa. Todisteena väitteelleen Klein pitää ainoaa Friedmanin Pinochetille lähettämää kirjettä, jossa Friedman toteaa Chilen talouden ongelmia ja neuvoo niiden ratkaisuissa. [17] Friedman on vieraillut myös Itä-Euroopassa ja Kiinassa ja neuvonut näidenkin hallintoja vaikkei hyväksy kommunismia, ja Kiinassa hän piti saman luennon kuin Chilessä[18].

Friedman itse on aina vastustanut kaikkia diktatuureja (Chile ja Kiina mukaan lukien) ja sanonut, että Chilen talousuudistukset olivat tärkeitä siksi, että ne johtaisivat demokratiaan [19] ja että Kiinassa on edessä "rysähdys", koska se yrittää vapauttaa talouttaan ilman poliittista vapautta.[8]

Norberg oli kritiikissään syyttänyt Kleiniä täysin perustelemattomista väitteistä kuten "talouttaan vapauttavissa maissa 25-60 % kansasta hylätään tai muuttuu pysyväksi alaluokaksi"[13]. Klein vastasi tähän esittämällä väitteilleen "lähteitä" nettisivuillaan[20][21]. Norbergin mukaan paljastui, että lähteet olivat mielivaltaisesti valittuja, usein vertailukelvottomia ominaisuuksia, mielivaltaisesti valituilta vuosilta, mielivaltaisesti valituista maista, esimerkiksi Bolivian työttömyys vuonna 1987 (pian se putosi kolmannekseen), Puolan vuonna 1993 (sekin on pudonnut) jne., ja tästä mielivaltaisesta otoksesta oli "saatu" mainittu väite. Jos taas katsotaan koko maailmaa, otetaan esimerkiksi maiden taloudellisesti vapain viidennes, YK:n tilastojen mukaan siellä köyhyys on 15,7 % ja työttömyys 5,2 % ja muualla maailmassa 29,8 % ja toistakymmentä prosenttia. Taloudellisesti vähiten vapaimmassa eli "Kleinin suosittelemaa politiikkaa noudattavassa" viidenneksessä luvut ovat 37,4 % ja 13 %. Lisäksi Kleinin Puolan vuoden 2006 lukema oli vuonna 2005 julkaistusta artikkelista. [13]

Shock Doctrine = lisää sääntelyä

  • Päinvastoin kuin Klein väittää (sokkidoktriini), shokit ovat johtaneet useimmiten sääntelyn eikä suinkaan vapauden lisääntymiseen, Robert Higgs osoittaa kirjassaan Crisis and Leviathan (1987). [22]
  • Obaman henkilöstöpäällikkö (USA:n kakkosmies) Rahm Emanuel on jo sanonut haluavansa käyttää finanssikriisin momenttia sääntelyn lisäämiseen, mitä Paul Krugman on jo kehunut. (Cato: Obama's shock doctrine)
  • Euroopan parlamentin keskeisessä raportissa kaavaillaan verotuksen yhtenäistämistä finanssikriisin varjolla (SHOCK DOCTRINE, Johan Norberg 12.1.2010)

Lähteet

  1. ↑ [1] Tieteessä tapahtuu 8/2008, Vesa Kanniainen
  2. ↑ Free Marketeering, 2008-05-08
  3. ↑ The profits of doom, John Willman, Financial Times, 20.10.2007
  4. ↑ It’s All a Grand Capitalist Conspiracy, Tom Redburn, New York Times, 29.9.2007
  5. ↑ [2] The Times, 12.10.2007
  6. ↑ Shock Jock, Tyler Cower, 3.10.2007
  7. ↑ Blame Yeltsin Fred Kaplan, Slate 2.10.2007
  8. ↑ 8,0 8,1 Kleinin doktriini (ks. lähteet)
  9. ↑ Portugali (1) mikä on sairaus?, 8.5.2011 19:00 Osmo Soininvaara
  10. ↑ Me edistysmieliset: Naomi Klein vaatii ympäristötietoista sosialismia (SK 18/2022, sivu 56) Suomen Kuvalehti. 5.5.2022.
  11. ↑ [http://www.focus.de/finanzen/news/wirtschaft-lasst-erhard-auferstehen_aid_196501.html Focus.de - Wirtschaft Lasst Erhard auferstehen]
  12. ↑ NaomiKlein.org - Resurrect Erhard
  13. ↑ 13,0 13,1 13,2 13,3 Three Days After Klein's Response, Another Attack, Johan Norberg, 4.9.2008
  14. ↑ NaomiKlein.org - One Year After the Publication of The Shock Doctrine, A Response to the Attacks Viitattu 2.11.2009
  15. ↑ Upholding Liberty in America, Edward H. Crane & William A. Niskanen, Financial Times, June 24, 2003
  16. ↑ Shock Doctrine (engl.), s. 17, 56, 322, 444
  17. ↑ friedman-pinochet-letters.pdf Viitattu 2.10.2009
  18. ↑ On Freedom and Free Markets, PBS, haastattelu
  19. ↑ SWEDISH MEDIA ON FRIEDMAN (englanniksi) (Friedmanin diktatuurienvastaisista kannoista)
  20. ↑ NaomiKlein.org - One Year After the Publication of The Shock Doctrine, A Response to the AttacksViitattu 2.11.2009
  21. ↑ NaomiKlein.org - Primary Documents / Chapter Resources Viitattu 2.11.2009
  22. ↑ Cato: Obama's shock doctrine, Cato, 22.11.2008
  23. ↑ Euroopan tulevaisuus ja solidaarisuuden rajat, Osmo Soininvaara, Soininvaara.fi 15.7.2012
Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Naomi_Klein&oldid=14124”