Rikotun ikkunan ongelma
Rikotun ikkunan ongelma on alunperin Frederic Bastiatin kynäilemä esimerkkitarina, joka kuvastaa taloustieteissä yleistä virhettä, piilotettujen kulujen unohtamista.
Tarina
Tarinassa pikkupoika rikkoo kaupanpitäjän ikkunan. Kaikki tuntevat myötätuntoa kaupanpitäjää kohtaan, mutta pian keksivät, että lasittaja saa tästä lisää työtä. Lasittaja puolestaan ostaa rahoillaan leipää, leipuri villapaitoja jne., joten kokonaistaloudelle ikkunan rikkominen olikin siis ihan hyvä juttu!
Tosiasiassa ihmiset unohtavat piilotetut kulut ja menetetyt mahdollisuudet, jotka syntyivät, kun rahaa piti käyttää ikkunaan. Pitää miettiä, mitä kaupanpitäjä olisi rahoillaan tehnyt, jos hän ei ikkunaa olisi ostanut - hänhän olisi myöskin ostanut leipää, leipuri taasen villapaidan jne. Nyt kaupanpitäjällä on yksi ehjä ikkuna, mutta ilman tapahtunutta hänellä olisi myöskin ollut ehjä ikkuna, minkä lisäksi hänellä olisi ollut villapaita tai ranskanleipä.
Kokonaiselintaso ei tietenkään voi nousta, jos osa siitä tuhotaan. Poika ei lisännyt kaupungin kokonaiselintasoa vaan vähensi sitä yhden ikkunan hinnalla.
Henry Hazlitt esittelee kirjassaan Economics in One Lesson useita käytännön esimerkkejä siitä, kuinka paljon ihmiset loppujen lopuksi pitävät erittäin hyvänä ideana ja täysin moraalisesti perusteltuna "rikkoa ikkunoita". Erityisesti Hazlitt ja Bastiat vertaavat lasittajaa eturyhmiin ja pikkupoikaa valtioon. Eturyhmät pyytävät tukiaisia, tulleja ja erityislainsäädäntöä ja valtio "rikkoo ikkunan". Eturyhmät hyötyvät ja syntyy illuusio positiivisesta vaikutuksesta, vaikka suurin osa ihmisistä häviääkin (ainakin välillisesti). Villapaitoja ja suklaalevyjä, joita ihmiset olisivat muuten ostaneet rahoillaan ei ikinä näy, joten ihmisten on vaikea tajuta niiden "hävinneen" mihinkään. Koska kulut ovat piilotettuja, syntyy illuusio, ettei niitä olisi ollenkaan. Hazlett tiivisti periaatteen muotoon "kaikesta, mitä emme luonnolta ilmaiseksi saa, täytyy maksaa". Heinlein taas käytti lentävää lausetta "there ain't no such thing as a free lunch", "ilmaista lounasta ei ole olemassakaan".
Sotien taloudelliset vaikutukset
Rikotun ikkunan positiivisilla vaikutuksilla perustellaan esimerkiksi sotia. Vaikka sodissa tuhotaankin paljon rakennuksia ja yrityksiä ja lähes puolet kansasta on sotimassa eikä tuottavissa töissä, seuraa sotia kuitenkin aina valtava taloudellisen kasvun aika, ja sotiminen on siis kaiken kaikkiaan taloudellisestikin kannattavaa.
Tosiasiassa unohdetaan, että talouskasvua on ilman sotiakin. Totta kai sotilaat kotikaupunkeihin palatessaan löytävät omatkin kotinsa raunioina, joka motivoi heitä tekemään paljon töitä ja rakentamaan uudelleen sitä, mikä sodissa menetettiin. Mutta jotta sota oikeasti olisi kannattanut, tulisi ihmisten tehdä yli 200% työteholla töitä yhtä kauan kuin sota kesti; heidänhän tulisi korjata kaikki sodan vahingot, tehdä vähän ylimääräistä ja vielä lisäksi hoitaa normaali työnsä.
Monesti sitten perustellaan, että vastarakennetut tehtaat ovat tuottoisampia, kuin vanhentuneet tehtaat, mutta unohdetaan, että vanhentuneet tehtaat ovat maksaneet itsensä jo takaisin, kun taas vastarakennettuihin tehtaisiin on juuri pitänyt käyttää paljon rahaa. Jos tehtaiden pommittaminen ja uudellenrakentaminen olisi kannattavaa toimintaa, kannattaisi tietysti samalla argumentilla pommittaa kaikki Suomenkin tehtaat kerran vuodessa maan tasalle.
Julkinen kulutus
Itävaltalaisen koulukunnan edustajat sekä monet liberaalit väittävät usein, että valtion julkista kulutusta perustellaan nimenomaan rikotun ikkunan kaltaisilla argumenteilla. Kun vaikkapa rakennetaan silta, työttömiä muurareita työllistyy ja betoni- ja teräsyritykset saavat tilauksia. Ihmiset näkevät aikaisemmin työttömät muurarit töissä ja kaiken sen elintason, jota sillan rakentaminen on aiheuttanut.
Piilokuluja ei vain taaskaan noteerata. Siltahan rakennetaan verotuloilla, joka on tavallisilta ihmisiltä pois. Ihmiset olisivat voineet käyttää rahan vaikkapa suklaahan, jolloin suklaatehdas olisi työllistänyt joitain muita työttömiä lisääntyneen kysynnän takia.
Tällaisen ajattelumallin mukaan esimerkiksi aktiivinen työllistämispolitiikka ei useinkaan ole kovin järkevää, vaan muistuttaa tilkkutäkin jatkamista sen alkupäästä.
Englanniksi: Parable of the broken window
