Sanna Marin

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Sanna Marin (s. 16.11.1985 Helsinki) on pääministeri (2019-), Sdp:n 2. varapuheenjohtaja (2014-), Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja hallintotieteiden kandidaatti (TaY). Broileri, jonka kerrotaan olleen lähinnä vain Sdp:n jäsenkirjalla saaduissa työtehtävissä opintojen lomassa.

Vaalikoneen mukaan hän on äärimmäisen vasemmistolainen.

Kohuja

23.12.2014 Marin twiittasi: "Mitä jos veropakolaisuudesta/veronkierrosta seuraisi kansalaisuuden menetys tai muu vastaava rangaistus." Hän poisti twiittinsä, kun hänen oli kummasteltu ehdottavan ulkomaille muuttamisen estämistä kansalaisuuden menetyksen uhalla. [1]

Kun Eija-Riitta Korhola ilmoitti eurovaalitappionsa tulleen niin kalliiksi, että hänellä ei ole varaa eduskuntavaaliehdokkuuteen toisin kuin rikkailla ja ay-rahaa saavilla,[2] Marin kirjoitti suuttuneensa Korholan "tekeytymisestä vähävaraiseksi" ja lisäsi myöhemmin, että tältä oli "todellisuudentaju hukassa".[3] Kimmo Sasi kuvasi Marinia Sdp:n "likaisten temppujen osaston tykiksi".[3]

Sipilän syyttäminen ja ehkä katuminen

Vuonna 2017 Marin twiittasi, että pääministeri Juha Sipilä tuntuu olevan politiikassa edistämässä lähipiirinsä etua eikä isänmaan. Syksyllä 2020 hän ei suostunut vastaamaan, onko yhä tekstinsä takana. Kun Sipilä joutui väkivallan kohteeksi ja twiitti taas nousi esiin, Marin pyysi anteeksi sitä, että se oli "ehkä tarpeettoman kovaa kieltä".[4][5]

Hoitajamitoitus

Vuonna 2019 Marin syytti kokoomusta siitä, että Marin ja SDP äänestivät marraskuussa 2018 hoitajamitoituksen laskemisen puolesta. Tampereen Kokoomuksen, KD:n ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja sanoi perättömäksi Marinin väitettä, että kokoomus olisi vaatimut tätä budjettisovun ehtona. Hänen mukaansa laskeminen perustui demaripormestarin ja sote-apulaispormestarin esitykseen, mutta porvariryhmä esti omaishoitoon kaavaillut leikkaukset.[6]

Sähköpostien salaaminen

Iltalehden toimittajien mukaan Sanna Marinin johtama valtioneuvoston kanslia "pyyhkii lattiaa" perustuslaissa säädetyllä julkisuusperiaatteella, kun se kieltäytyy toistuvasti luovuttamasta sähköpostejaan paitsi kun ne tukevat Marinin imagonrakennusta. Marin kiersi lehden kysymykset aiheesta, vaikka professori Tomi Voutilaisen mukaan ministerien sähköpostit ovat julkisuuslain piirissä ja ainoa peruste olisi, että ne olisivat salassapidettäviä. Myös Professori Olli Mäenpää pitää salauspäätöstä täysin vääränä.[7]

Tällöin Marin väitti, ettei voisi vaikuttaa kansliansa päätöksiin, mutta Iltalehden mukaan hän teki juuri niin. Toukokuussa 2020 uutisoitiin kanslian salailusta, jolloin Marin vaati viestejä julki ja kanslia julkisti ne. Lehden kysymykseen siitä, miksi se pyörsi päätöksensä Marinin vaatimuksen jälkeen, kansliassa asiaa johtanut Timo Lankinen kieltäytyi vastaamasta. Lehti kysyi uudelleen Marinilta, osallistuiko tämä päätöksentekoon julkistamisesta, ja nyt Marin ei suostunut vastaamaan.[8]

Mies auttoi hakemaan hallituksen tukia

Keväällä 2020 syntyi kohu, kun Marinin puoliso auttoi yrityksiä hakemaan koronatukia ja eräs toimitusjohtaja kertoi, että hänen yritystään houkuteltiin tähän kertomalla: "meillä on neuvonantajana pääministerin puoliso, joten me tiedämme, miten rahan hakemisen koukerot tällä hetkellä menevät."[9]

Korona-altistuneen baari-ilta ja valehtelusyytökset

Altistuttuaan koronalle Marin meni hallituksen omien ohjeiden vastaisesti yökerhoon koko illaksi. Toimittajien Jarno Liski ja Jari Hanska mukaan Marinin selitykset tapahtuneelle ovat järjenvastaisia.[10] Keskeiset keskustakansanedustajat sanoivat Marinin valehdelleen heille muuttuvilla selityksillään.[11] Kaksi kolmesta suomalaisesta piti Marinin käytöstä vakavana virheenä, mutta joka toinen sanoi, että hänen ei tarvitse erota.[12] Sdp:n Uudenmaan-puheenjohtajan mukaan Marinilla petti arvostelukyky.[13] Marin pahoitteli toimintaansa.[14] HS-päätoimittaja Antero Mukan mukaan kyse ei ollut juhlimistavoista vaan siitä, että koronarajoituksia uudelleen kiristettäessä kansalaiset odottavat tärkeimmältä päättäjältä esimerkillistä koronavarovaisuutta.[15]

Olavi Uusivirta ja huumesyytökset

4.-6.8.2022 Marin tanssi ravintola Teatterin VIP-tiloissa intiimisti Olavi Uusivirran kanssa, joka myös pitkään suuteli Marinia kaulalle tanssittaessa, tai "painaa videolla kasvonsa vasten Marinin kaulaa". Marin sanoo juoneensa alkoholia. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3bdf24a6-7169-4469-8be0-38e963f1c71f

6.8.2022 Marinin "villi bileremmi ilmestyi Teatteriin pääministerin johdolla reippaassa juhlakunnossa aamuyöllä", Seiska kirjoittaa. Silminnäkijän mukaan Marin oli "ihan kännissä". "Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta. – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan." Seiskan mukaan tiedot perustuvat monien riippumattomien silminnäkijöiden havaintoihin. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Uusi-shokkipaljastus-Sanna-Marin-kiehnasi-ja-tanssi-intiimisti-vieraiden-miesten-syleissa

19.8.2022 levisi video, Marinin mukaan muutaman viikon takaa, jossa Marin biletti humalassa seurueessa ja seurueen epäiltiin olleen huumeissa. Videon ”vittu, tästä tulee hyvä fiilis” ja ”tuupa tänne testaa” -huudahdukset herättivät epäilyjä. Marin sanoi, ettei tiedä, mihin "jauhojengi"-termi viittaa videolla ja ettei tiedä kenenkään käyttäneen huumeita. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi, etät Marinilla on Sdp:n eduskuntaryhmän tuki. https://www.is.fi/politiikka/art-2000009013374.html Iltalehden käyttämän äänitekniikan asiantuntijan spektrianalyysin perusteella on "satavarmaa", että videolla huudetaan "jauhojengi", samoin kielitieteilijä Janne Saarikivi. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6028179-18c5-44d1-a6b7-caac4e655c7f

Äärivasemmistoa

Vaalikoneessa 2019 Marin oli äärimmäistä vasemmistoa.

Suomen Kuvalehden mukaan hän on vieläkin vasemmistolaisempi kuin vasemmistodemari Antti Rinne.[16]

Vaalikoneessa 2019 häntä lähimpänä olivat Feministinen puolue ja vasemmistoliitto. Sdp oli 5. ja Skp 6. lähin.[17] Ruotsin yleisradiossa Marin arvioitiin sosiaalidemokraattien äärivasemmistoon.[18]

Sdp on liian oikeistolainen ja Vasemmistoliitolla on hyvät arvot

Marinin mielestä Sdp on liian oikeistolainen ja vasemmistoliitolla on hyvät arvot, mutta hän valitsi Sdp:n sen tekojen historian vuoksi. Vihreiden talous- ja sosiaalipoliittinen linja ei ollut Marinista tarpeeksi selkeä. Marin haluaisi aktiivisempaa puuttumista tuloeroihin. [19]

Ydinvoimaa ei, maanpuolustusta leikattava

Vaalikoneessa 2011 Marin vaati tuloerojen huomattavaa kaventamista ja pääomatuloveron korottamista. Hän vastusti lisäydinvoimaa, Natoa sekä eläkeiän nostamista ja muita esitettyjä työurien pidennyskeinoja, halusi eläkkeiden "taitetun indeksin" vähemmän taitetuksi, leikkaisi puolustusmäärärahoja, päästäisi Kreikan velkasaneeraukseen, halusi pankkiveron ja globaalin rahoitusmarkkinaveron. Käsiaseet pitäisi hänestä kieltää kokonaan, palveluita ei saisi ulkoistaa enempää.[20]

Ydinvoiman vastustus jatkui 2014.[21]

Forssan ohjelmasta 1903 toteuttamatta jääneestä kirkon erottamisesta valtiosta hänellä "ei ole suurta näkemystä" ja kieltolakia hän ei kannata.[19]

Marinin hallitus 2019

Rinteen hallituksen kaaduttua kaikki hallituspuolueet halusivat jatkaa samalla hallitusohjelmalla. Pääministeriehdokkaan valitsi Sdp:n puoluevaltuusto 8.12.[22]

Rinne ja Marin vastaan Heinäluoma ja Lindtman ("ruusujen sota")

Marin on Antti Rinteen uskollinen tukija. Suomen Kuvalehden mukaan heillä on samanlaiset ajatusmaailmat ja pääministerinä Marin johtaa Rinteen neuvotteleman hallitusohjelman toteuttamista.[23]

Marin voitti Lindtmanin 32-29 Sdp:n pääministeriäänestyksessä 2019. HS:n pääkirjoitustoimittaja Juha Akkasen mukaan ei ole koko totuus, että kahden ay-demarin taistelussa "Rinne voitti Heinäluoman äänin 32-29", koska moni äänesti Marinia vain siksi, että Heinäluoman perillinen Lindtman oli Rinteen ehdokastakin (Marin) pahempi vaihtoehto.[24]

Marko Junkkarin mukaan nelikko on poliittisesti melko samoilla linjoilla, samoin Marinin soturi Krista Kiuru, joten vuosia jatkuneen ruusujen sodan syynä lienevät valta ja henkilökysymykset.[25]

Lindtman pois puoluehallituksen valmistelusta

Yleensä puheenjohtajat eivät anna äänestysohjeita puoluekokoukselle, mutta elokuun 2020 puoluekokouksessa Marin kehui niin paljon varapuheenjohtaja Ville Skinnarin ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paateron toimintaa keväällä 2019, että puolueväki ihmetteli tätä, ja kaksikko valittiin uudelleen tehtäviinsä. Heti kokouksen jälkeen hän lakkautti presidiumin eli puolueen ja eduskuntaryhmän johtajien yhteistapaamiset. Näin Antti Lindtman ei enää pääsisi siten mukaan asioiden valmisteluun, vaan valta keskittyi Sanna Marinin puoluejohdolle. Varapuheenjohtajaksi valittiin myös Marinin ystävä Matias Mäkynen.[25]

Yritys siirtää Lindtman tilapäisesti eduskuntaryhmän johdosta varapuhemieheksi

Joulukuussa 2020 Marin ilmoitti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin siirtyvän varapuhemieheksi, jolloin Marinin ystävä Ilmari Nurminen olisi toiminut eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Lindtmanin leirissä tätä pidettiin yrityksenä pudottaa Lindtman pysyvästi eduskuntaryhmän johdosta, joten Lindtman kieltäytyi. Varapuhemies Rinteen Marin antoi sijaistaa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaa. Lindtman oli aiemmin suostunut harkitsemaan asiaa. Marin ei edes kysynyt Sdp:n eduskuntaryhmän kantaa asiaan vaan vain ilmoitti "puoluejohdon" päättäneen asian, vaikka varapuhemiehistä ja valiokuntien puheenjohtajistä päättäminen kuuluu eduskuntaryhmälle, eivät puoluejohdolle. Marko Junkkarin mukaan moni demari suuttui toiminnasta niin, että Marinin mahdollinen yritys syrjäyttää Lindtman epäonnistunee ja Lindtman valittaneen uudelleen eduskuntaryhmän johtoon.[25]

Hallitus on uhka taloudelle

Yli 70 prosenttia suuryrityksistä koki Marinin hallituksen harjoittaman talouspolitiikan uhkana syksyllä 2020.[26]

MMT ("Moderni rahateoria" eli "raha tulee töpselistä")

Matias Mäkynen (sd) edustaa Sdp:ssä MMT:tä, ja Sanna Marin näytti asettuvan samoille linjoille jakaessaan Antti Ronkaisen Ekp-arvostelua, HS totesi 2022. Sdp:n ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtmanin ilmoitus tarpeesta leikata valtion menoja näyttää HS:n mukaan yritykseltä korjata Marinin aiheuttamaa vahinkoa.[27]

HS suosi Marinia, syrji Stubbia

Pro gradun mukaan "Sanna Marinista (sd.) rakennettiin jutuissa neutraaleilla sanavalinnoilla helposti lähestyttävä ja sovinnainen kuva. Teksteissä haluttiin lukija Marinin puolelle. Alexander Stubbia (kok.) kritisoitiin avoimesti jo ennen virallista nimityspäivää ja hänet esitellään epäsovinnaisena hahmona. Kirjoittelu oli paikoin jopa hyvin negatiivista. ”Miehistä on totuttu kirjoittamaan politiikan diskurssin sisällä kautta aikojen, joten tietynlainen varovaisuus on jäänyt pois kielen käytöstä”, [Ella-Maria] Suhonen pohtii eroja." "Politiikan diskurssi on Stubbin osalta Marinia kriittisempää ja paikoin jopa hyvin negatiivista" jo hänen noustessaan pääministeriksi. "Kumpikin oli jo pääministeriksi noustessaan täysiverinen poliitikko eli ministerinä toiminut kansanedustaja. Tasa-arvo ei Suomessa näytä toteutuvan." (Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola)[28]

Valehtelu

Sanna Marin valehteli, totesi perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiainen elokuussa 2022. Rautiainen sanoi, että Marinin arvostelema avin päätös oli täsmälleen STM:n ohjauskirjeen mukainen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bac96e56-7b46-4a3d-b35f-0aae30a3124d

Perhe

Marinilla on kaksi äitiä, joista toinen on eronnut hänen alkoholisti-isästään. Puoliso on viestintäkonsultti Markus Räikkönen. Tytär syntyi 2018.

Työura

Hän on poliittinen broileri, jonka kerrotaan olleen lähinnä vain Sdp:n jäsenkirjalla saaduissa työtehtävissä opintojen lomassa. Noustessaan pääministeriksi Marin yritti paikata tätä mainettaan sanomalla, että on ollut kaupan kassana.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta totesi, että kesätyötä ei pidä sekoittaa sosiaaliseen liikkuvuuteen.[29]

Ulkonäköpaineiden luominen tytöille

Tutkija Essi Pöyry arvostelee Marinin muista poliitikoista poikkeavaa tapaa käyttää muokattuja julkkistyylisiä kuvia, jatkuvasti ihoa silottavaa ja silmänalusia vaalentavaa filtteriä, vaikka Marin on itsekin myöntänyt, että some aiheuttaa nuorille ulkonäköpaineita. Usein kuvissa ei ole mitään poliittista sisältöä. Pöyryn mukaan Marin ei kuitenkaan ole yksin vastuussa somen aiheuttamista ulkonäköpaineista.[30]

(Politiikantutkija, tasa-arvon, kestävyyden ja vuorovaikutuksen varadekaani[31]) Hanna Wass piti Pöyryn arvioita erinomaisina ja kummasteli, miten poliittista sisältöä vailla olevia kuvia runsaasti julkaiseva Marin väittää henkilöönsä kohdistuvaa huomiota rasitteeksi. Wass muistutti tutkija Johanna Vuorelman todenneen saman muistuttaessaan lisäksi, että Marin puhuu ilmastopolitiikan tärkeydestä muttei edistä sitä.[32]

Viitteet

  1. SDP:n Marin poisti veropakolaisuus-tviittinsä – ehdotti kansalaisuuden menetystä, Verkkouutiset 24.12.2014
  2. Korhola: Vaaleissa pärjävät jatkossa vain rikkaat ja ammattiyhdistysjyrät, Helsingin Sanomat KOTIMAA 14.11.2014
  3. 3,0 3,1 Sanna Marin tyrmistyi Sasin rankasta syytöksestä: "Tämä on asiatonta ja olen ihmeissäni", Aamulehti 16.11.2014
  4. Näkökulma: Huippusuosittu Sanna Marin päätti vaieta Sipilä-tviittinsä kuoliaaksi Iltalehti. 24.10.2020.
  5. Puoluejohtajat tuomitsevat väkivallan­teon Juha Sipilää vastaan – Sanna Marin pyysi anteeksi vanhaa twiittiään Iltasanomat. 12.1.2021.
  6. Kokoomuksen Sasi älähti Sanna Marinin väitteistä koskien hoitajamitoitusäänestystä Tampereella: ”Ei yksinkertaisesti pidä paikkansa” Iltalehti. 7.2.2019.
  7. Analyysi: Sanna Marinin sähköpostit salataan – paitsi ne, jotka kirkastavat pääministerin imagoa Iltalehti. 18.01.2021.
  8. Sanna Marin vaati keväällä julkaisemaan sähköposteja vastoin virkamiesten päätöstä – kiistää poliittiset tarkoitusperät Iltalehti. 20.1.2021.
  9. Sanna Marinin puoliso on auttanut yrityksiä hakemaan koronatukia – työpaikalla käytettiin pääministeriyhteyttä markkinoinnissa Iltalehti. 23.4.2020.
  10. IL-Analyysi: Pääministerin kertomus baari-illasta on järjenvastainen Iltalehti. 7.12.2021.
  11. Keskustasta kova väite: ”Marin valehteli meille – tarinat vaihtuvat koko ajan” Iltalehti. 7.12.2021.
  12. MTV Uutisten kysely: Pääministeri Marinin baari-ilta oli vakava virhe – näin kansa tuomitsee yökerhoillan MTV Uutiset. 7.12.2021.
  13. ”Haastetaanko hänen uskottavuuttaan sen takia, että hän on nuori päättäjä?” – Sanna Marinilla on yhä Sdp:n piiri­johtajien luottamus Helsingin Sanomat. 7.12.2021.
  14. Viestintäkouluttaja kuvailee Sanna Marinin Facebook-kirjoitusta osa-anteeksi­pyynnöksi: jätti asioita mainitsematta Iltasanomat. 7.12.2021.
  15. Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka: Kuinka armoton taakka menneestä saa kertyä? Helsingin Sanomat. 12.12.2021.
  16. Tuomo Lappalainen ja Heikki Vento: Takaisin lähtöruutuun (50/2019, sivu 25) Suomen Kuvalehti. 11.12.2019.
  17. Analyysi: Sanna Marin ajattelee hyvin vasemmistolaisesti - näin hän vastasi vaalikoneeseen Iltalehti. 09.12.2019.
  18. Sanna Marinin nousu Suomen pääministeriksi huomattiin maailmalla, ruotsalaismedia laittoi nuoren iän lisäksi merkille Marinin vasemmisto­laisuuden Helsingin Sanomat. 9.12.2019.
  19. 19,0 19,1 Sanna Marin: Mikä on demarin tarkoitus?, Suomen Kuvalehti 1/2015, sivut 54-55
  20. http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/pirkanmaa/sdp/marin_sanna/
  21. https://twitter.com/MarinSanna/status/520952342062321664
  22. Kaikki kaatuneen hallituksen viisi puoluetta ovat valmiit jatkamaan vanhalta pohjalta Yle Uutiset. 7.12.2019.
  23. Taitava autokauppias saa paikan Suomen Kuvalehti. 3.9.2020.
  24. Pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen: Marinin noususta pääministeriksi voi seurata tulitauko Sdp:n sisäiseen sotaan Helsingin Sanomat. 12.12.2019.
  25. 25,0 25,1 25,2 Sanna Marin pyrkii saamaan ”oman joukkueensa” Sdp:n johtoon, mutta viime viikolla hän teki virheen Helsingin Sanomat. 20.12.2020.
  26. Suuryrityksiltä täystyrmäys hallitukselle: "Luottamus kilpailukykyä ylläpitävään politiikkaan on heikoissa kantimissa", sanoo OP:n Keitaanniemi Yle Uutiset. 12.1.2021.
  27. Vaalikampanjoita käynnistellään suuren epävarmuuden tunnelmissa Helsingin Sanomat. 14.10.2022.
  28. Pekka Mervola: Nimellä Pekka Mervola: Miksi Marin ja Stubb saivat eri kohtelun? Keskisuomalainen. 24.7.2021.
  29. Ilkka Kaukorannan twiitti 16.12.2019. Twitter.
  30. Tutkija ihmettelee Marinin kuvien tyyliä Helsingin Sanomat. 29.11.2022.
  31. https://www.helsinki.fi/fi/tutustu-meihin/ihmiset/henkilohaku/hanna-wass-9036769
  32. https://twitter.com/hanna_wass/status/1597667329063591936 https://twitter.com/hanna_wass/status/1597670534606901248