Suomen 1990-luvun lama
Suomen 1990-luvun lama kesti noin 1990 - 1993. BKT romahti noin 11 %.
Laman syitä
Suomessa vapautettiin valuuttalainat mutta jatkettiin valuuttakurssin sääntelyä. Moni erehtyi ottamaan ylisuuria ulkomaisia lainoja tajuamatta, että niiden edullisempi korko kertoi devalvaatioriskistä. Tämä johti korkoriskeihin ja talouskuplaan. Kuplan puhkeaminen ajoittui idänkaupan romahtamisen kanssa yksiin, mistä syntyi Suomen 1900-luvun suurin lamakausi. Ehdoiltaan hyvin edullinen idänkauppa oli ollut viidennes Suomen viennistä, ja se oli kelpuuttanut niin surkeaa laatua, että sitä ei saatu kaupaksi vapaaseen maailmaan, jossa ihmiset saivat itse valita, mitä ostavat ja mistä.
Vahvan markan rahapolitiikka nosti korot pilviin ja teki yrittäjien elämän vaikeaksi. Sitten devalvaatio ja devalvoituminen tekivät lainoista ylikalliita. Konkursseja tuli paljon ja puoli miljoonaa suomalaista päätyi työttömäksi, suurelta osin myös idänkaupan romahduksen ja sen kerrannaisvaikutusten vuoksi.
Silloisen pääministeri Esko Ahon mukaan kesäkuussa 1991 AKT pysäytti viennin kuukaudeksi lakollaan, kun kansantuote supistui 7–8 prosentin kuukausitahdilla.[1]
Pyrkimys palkanalennuksiin
Vuonna 1991 Sdp:n Kalevi Sorsa yritti taivutella palkansaajajärjestöjä palkanalennuksiin, jotta irtisanomistarve olisi vähentynyt. Teollisuusammattiliittojen johtajat ymmärsivät tilanteen mutta tajusivat ratkaisun vaarantavan heidän uudelleenvalintansa ja sanoivat lopulta: "Ei meitä ole valittu alentamaan vaan korottamaan palkkoja". Reaalipalkat nousivat 5 %:n luokkaa pahimpanakin lamavuotena.
Työttömyyden pitkittyminen
Hystereesi-ilmiö selitti työttömyyden pitkittymistä. Nousukaudella ennen lamaa oli keksitty ansiosidonnainen työttömyyskorvaus, joka kannusti työntekijöitä olemaan ottamatta vastaan muita kuin hyväpalkkaisia töitä. Tämä pitkitti työttömyydet pariin vuoteen, minkä jälkeen moni oli syrjäytynyt ja toisaalta maan talous ei ollut saanut tarvitsemaansa työvoimaa. Ammattiliitot välittivät lähinnä vain töihin jääneestä sisäpiiristä eivätkä suostuneet työllisyyttä parantaneisiin palkkajoustoihin, joten työttömyys jäi pysyvästi korkeammalle tasolle.
Sdp:n kieltäytyminen hallituksesta 1991
Maaliskuussa 1991 eduskuntavaalit hävinnyt Sdp kieltäytyi hallituksesta puheenjohtajansa Pertti Paasion aloitteesta, vaikka Paasio sanoi, että muut puolueet hyväksyisivät millaisen hallitusohjelman tahansa saadakseen Sdp:n hallitukseen. Päätöstä vastusti jyrkästi vain Tarja Halonen, joka uhkaili Paasiota puheenjohtajan vaihdolla, jos puolue jättäytyy oppositioon. Jo syksyllä 1991 näin kävikin. Toimittaja Unto Hämäläinen eduskuntavaalien 2015 alla, tekeekö Sdp tai Kokoomus saman tempun vaalitappion jälkeen.[2]
Sekä 1991 että 2015 tiedettiin, että lama, työttömyys ja leikkaustarve verottaisivat hallituspuolueiden kannatusta ja nostaisivat oppositiota.
Leikkausten pakko
Joku taloustieteilijä (ja erikseen Esko Aho) kirjoitti siitä, miten lainahanojen sulkeutuminen oli hilkulla ja leikkaukset olivat välttämättömiä. Siitä olisi hyvä lisätä tänne tekstiä.
Viitteet
- ↑ Esko Aho oli 36-vuotiaana Suomen nuorin pääministeri ja joutui heti kättelyssä todella tukalaan paikkaan: ”Myönnän, että välillä mopo keuli” Iltasanomat. 16.10.2020.
- ↑ Sdp jättäytyi oppositioon 1991 – tässä tausta Helsingin Sanomat. 3.4.2015.
