Intersektionaalisuus

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Intersektionaalisuus on feminismin haara, joka painottaa ryhmien (sektioiden) sisäistä erilaisuutta. Ajatus on tärkeä, mutta sen ympärille on kehitetty totuudelle, tieteelle, ihmisoikeuksille ja tasa-arvolle vihamielinen marxilaispohjainen oppi. Kaikki "intersektionalistit" eivät kuitenkaan oppia niele.

Intersektionaalinen feminismi jakaa naiset monenlaisiin ryhmiin. Esimerkiksi valkoinen feministi voi pyrkiä pörssiyhtiön hallitukseen eikä samalla huomaa olevansa osa sortavaa valtarakennetta, jota vastaan musta feministi kamppailee.[1]

Sosiaalipsykologi Johathan Haidtin mukaan intersektionaalisuus on syntynyt tärkeistä havainnoista, alun perin siitä, että vaikka GM:ssä sekä mustat että naiset olivat tasapuolisesti edustettuina, silti mustat naiset olivat aliedustettuja. Selitys oli, että mustat miehet ja valkoiset naiset yliedustettuja.[2] Oli siis tärkeää tutkia myös ryhmien sisäistä erilaisuutta, intersektionaalisuutta.

Haidtin mukaan silti nyt intersektionaalisuutta opetetaan yliopistoissa monissa pääaineissa tavalla, joka saa nuoret näkemään mustavalkoisia hyvä-paha-jaotteluita, kuten naiset-miehet, mustat-valkoiset, hedelmättömät-hedelmälliset. Tämä sytyttää ihmiselle heimosotaan kehittyneet vaistot, me-ne-jaottelut, ja täyttää nuoret merkityksen ja tarkoituksen tunteella yhteistä taistelua varten. Siksi intersektionaalisuuden valtaamilla kampuksilla on ikuinen konflikti, koska koskaan ei voi poistaa kaikkia loukkaantumisia, mikroaggressioita ja väärinkäsityksiä.[2]

Haidt kirjoittaa, että siksi vastaaminen sanoihin ja ajatuksiin alashuutamisella, ahdistelulla ja väkivallalla on yleisintä "edistyksellisimmissä" yliopistoissa ja alueilla, esimerkiksi Yale, Brown ja U.C. Berkeley. Hän ihmettelee, onko niissä sorto pahinta vai vain tämä ajattelutapa levinneintä.[2]

1980-luvulla Yalessa opiskelija varustettiin monenlaisilla näkökulmilla mihin tahansa tilanteeseen. Nyt "sosiaalista oikeudenmukaisuutta" puolueettoman totuuden etsinnän sijaan painottavien laitosten opiskelijat oppivat vain yhden näkökulman kaikkiin tilanteisiin: vallan. Jokainen tilanne pitää analysoida pahojen ihmisten yritykseksi säilyttää etuoikeutensa ja valtansa hyviin. Se ei ole koulutusta vaan uskonto, joka erottaa ihmiset toisistaan tielle vieraantumiseen, ahdistukseen ja älylliseen kyvyttömyyteen, Haidt kirjoittaa.[2]

Queer-aktivisti kuvasi tätä kulttuuria dogmaattiseksi anti-intellektualismiksi, jossa ihmiset jaetaan uskovaisiin ja pakanoihin, jossa vähänkin väärä ajatus työnsi sinua kauemmas muista ja jossa ihmiset olivat täsmälleen samaa mieltä epäilyttävän monenlaisista asioista. Tämä on Haidtista yliopistojen tehtävän vastakohta.[2]

Perustaessaan Virginian yliopiston Thomas Jefferson kirjoitti: "Täällä emme pelkää seurata järkeä minne tahansa se johtaa, emmekä suvaita mitä tahansa virheitä, kunhan järki saa vapaasti taistella sitä vastaan."[2]

Haidt syyttää yhteiskunnan polarisoitumisesta Fox Newsiä ja republikaanien Newt Gingrichiä mutta myös demokraattien harjoittamaa polarisointia. Haidt silti korostaa, että vaikka professorit ovat yleensä vasemmistolaisia, he ovat useammin liberaalia kuin epäliberaalia vasemmistoa.[2]

Haidt näkee silti toivoa. Kaikkina aikoina on sanottu yhteiskunnan nyt kääntyvän huonompaan suuntaan, yhtä hyvin perustein, ja silti aina virheellisesti, totesi historioitsija Thomas Macauley jo vuonna 1830.[2]

Yksi "oikeaoppisimmista" kouluista on Reed College. Siellä kukaan ei uskaltanut puuttua erään kurssin jatkuvaan häirintään, ettei leimautuisi rasistiksi, koska kurssilla opetettiin kuolleista valkoisista kirjailijoista. Lopulta joukko aasialaisia opiskelijoita rohkeni vaatia opiskelurauhaa ja protestit romahtivat.[2]

Haidt on tukenut ohjelmaa, jossa lapset opettelevat ottamaan toisensa huomioon niin, että heistä tulee demokraattiseen yhteiskuntaan sopivia. Siinä lapset saavat leikkiä vapaasti yhdessä. Peter Gray kirjoitti: "Leikkiäksesi toisen kanssa sinun pitää ottaa huomioon hänen tarpeensa, ei omiasi, tai se toinen lopettaa. Sinun pitää ylittää narsismi. Sinun pitää opetella neuvottelemaan kunnioittaen toisenkin ajatuksia, ei vain omiasi."[2]

Sisällysluettelo

Marxilainen totuusteoria

Intersektionaalisuus nojautuu marxilaiseen Standpoint-teoriaan, jonka mukaan sorretumman luokan näkökulma on puolueettomampi ja todenmukaisempi. Silti pitää arvioida tapauskohtaisesti, mikä feministinen väite on puolueettomin. Feministiteoreetikko Sandra Harding myöntää, että kyse on näkökulmasidonnaisuudesta eikä puolueettomuudesta, mutta "puolueeton"-sana (objective) on hänestä arvovaltaisempi, joten hän käyttää sitä. 1980-luvulla tätä marxilaista totuusteoriaa alettiin kyseenalaistaa, mutta riita jatkuu yhä.

Filosofian professori "Ilkka Niiniluodon mukaan ... Hardingin kanta on "varsin epäuskottava". Niiniluoto suosittelee naistutkimuksen teoriaksi kriittistä tieteellistä realismia." (Wp)

Näkökohtia

Äärivasemmistolaisuus

Helen Pluckrosen mukaan intersektionaalinen feminismi perustuu äärivasemmistolaisiin ideologioihin ja siksi poissulkee naisia, köyhiä, värillisiä, vammaisia ja LGBT-ihmisiä, jotka eivät ole äärivasemmistolaisia. Näissä ryhmissä on myös mielipiteitä, joita intersektionaalisuus ei suvaitse, koska ne rikkovat sen stereotypioita näistä ryhmistä. Siksi intersektionalistit eivät edusta ihmisiä, joita väittävät edustavansa. Intersektionalistien kanta on hänen mukaansa vähemmistön kanta, vieläpä sosio-ekonomisesti parempiosaisen vähemmistön, jolla on usein yliopistokoulutustakin ja aikaa opiskella kriittistä teoriaa, hän kuvaa.[3]

Epäeksaktius

Kathy Davisin Feminist Theory -lehden artikkelin mukaan intersektionaalisuus on niin epämääräinen käsite, että se voi vedota melkein mihin tahansa, ja juuri tämä tekee siitä niin hyvän feministisen teorian.[4]

Sorto

Emmi Bevenseen (queer, Antifa) mukaan intersektionaalisuus ei poista hierarkioita, vaan luo toisinpäin toimivia hierarkioita intersektionaalisten yhteisöjen sisälle. Tuloksena on toisten ryhmien sorto, ei maailma, jossa ei sorrettaisi. Vastaavasti ei-eurokeskeisissä konteksteissa intersektionalistien pitäisi sortaa mustia ja naiskeskeisissä naisia.

Monesti sorrettu voi sortoon vedoten käyttää väkivaltaa muita kohtaan. Muunsukupuolisella, transnaisella tai mustalla lesbolla voi myös olla niin paljon sortopääomaa, että hänen loukkaavaan/hyväksikäyttävään käytökseensä ei voi puuttua kuin saman pääoman omaava, ja sellaisiin hänellä voi olla hyvät välit. Intersektionalistit myös mielellään näkevät tilanteet mustavalkoisina ja siksi eivät edes selvitä "sorretun" osapuolen osuutta ja tilanteen mahdollista symmetriaa, koska yrityskin voisi olla "victim blaming". Bevenseen mukaan monesti sorrettuja vaiennetaan, mutta silti hekin voivat erehtyä, heillekään ei voi antaa avointa valtakirjaa fasismiin.[5]

Toiminnan halvaannuttaminen

Monen feministin mukaan intersektionaalisuuden loputtomat esteettömyysvaatimukset halvaannuttavat toiminnan tekemällä sen toisinaan liian raskaaksi.[6][7][8][9]

Motiivi ei ole uhrien pelastaminen vaan ideologinen vaino

Tärkeintä pitäisi olla ahdistelujen, etenkin vakavimpien, vähentäminen ja uhrien auttaminen. Nettiraivossa niillä ei yleensä ole paljon väliä, vaan heikoimmat uhrit jätetään usein huomiotta ja tärkeämpää on saada veruke ja kohde omalle ideologiselle vihalle.

Weinsteinin teoista (Yhdysvalloissa, esimerkiksi itsensä paljastaminen) on uutisoitu BBC:ssä tuntikausia samalla kun Telfordin sadoista tyttöjen ja naisten raiskauksista BBC ei halunnut kertoa mitään. Britannian parlamentissa Westminsterin tutkijoiden mahdollisesta kiusaamisestakin on puhuttu paljon suuremmassa mittakaavassa kuin Telfordin tapauksesta. Keskeinen syy on, että Telfordissa raiskaajat ja pahoinpitelijät olivat muslimeja, mikä rikkoo tarinaa patriarkaatista ja intersektionaalisista hierarkioista.[10][11]

Weisteininkin teot pitäisi tuomita, mutta pääpainon pitäisi olla pahimmissa teoissa ja motiivin uhrien auttaminen eikä ideologinen kosto, jota kostoa ei edes suunnata paljon julmempien rikosten tekijöille. Alaluokkaisten uhrien pitäisi olla yhtä tärkeitä kuin muiden. Pitää varoa, ettei tällaisista tapauksista synny etnistä vainoa, mutta varominen ei saa tarkoittaa vaikenemista.

Viitteet

  1. Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse? Image. 17.6.2016.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 2,8 2,9 Jonathan Haidt: The Age of Outrage City Journal. 17.12.2017.
  3. Pluckrose, Helen. "The problem with intersectional feminism", Areo magazine, 15 February 2017. 
  4. Davis, Kathy (April 2008). "Intersectionality as buzzword: A sociology of science perspective on what makes a feminist theory successful". Feminist Theory 9 (1): 67–85. Sage. doi:10.1177/1464700108086364. 
  5. Bevensee, Emmi (25 November 2016). Social capital and violence in radical communities (blog). The Conversations We Can't Have via WordPress.
  6. "Revisiting intersectionality: reflections on theory and praxis" (2015). Trans-Scripts: An Interdisciplinary Online Journal in the Humanities and Social Sciences 5. UC Irvine.  Pdf.
  7. Lewis, Helen. "The uses and abuses of intersectionality", New Statesman, 20 February 2014. 
  8. Wilder, Hannah (3 April 2012). The Unicorn Ally (blog). Pyromaniac Harlot's Blog via WordPress.
  9. Black, Chris. "Intersectionality's flawed approach to building alliances", Splice Today, 29 March 2017. 
  10. TELFORD GIRLS: THE WRONG KIND OF VICTIMS Spiked. 13.3.2018.
  11. A dangerous silence over Telford The Spectator. 17.3.2018.

Aiheesta muualla

Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut