Kulttuurituet

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Liberaalit suhtautuvat usein myönteisesti kulttuuriin mutta pitävät epätoivottavana sitä, että valtio päättää, mikä on hyvää ja suosittavaa kulttuuria, koska tällöin sen tukeminen vaatii lisäverottamista ja on pois muulta kulttuurilta ja inhimilliseltä toiminnalta. Valtion tulisi suhtautua puolueettomasti ihmisten arvostuksiin.

Liberaalit kannattavat pääsääntöisesti hajautettua päätöksentekoa, jossa jokainen päättää itse, mitä kulttuuria (ja muuta) rahoillaan tai työllään tukee tai itse tuottaa, yksin tai yhdessä, yhdistyksissä, yhteisöissä tai yrityksissä. Jotkut liberaalit kuitenkin haluavat nykymalliin pakottaa vanhempia käyttämään osan verorahoistaan musiikkikasvatukseen esimerkiksi musiikkiopistojärjestelmän tai palvelusetelien avulla sen sijaan, että nämä rahat annettaisiin vanhemmille käteisenä itse käytettäviksi.

Lisäksi julkinen rahanjako johtaa lobbaukseen ja korruptioon ja samalla ohjaa kulttuurintekijät keskittymään kulttuurin sijaan poliitikkojen miellyttämiseen.

Taide on kukoistanut yleensä parhaiten kapitalistisimmilla alueilla: Perikleen Ateenassa, renessanssin Italiassa, 1600-luvun Hollannissa - mm. ahne muotokuvamaalari Rembrandt - ja 1600-luvulta Englannissa - Shakespeare ei nauttinut valtionapuja vaan rahasti teatteriyleisöään. (ks. Taide) Nyt Yhdysvalloissa elokuvista oopperaan, teatteriin ja tanssiin, jazzista ja rockista klassiseen musiikkiin ja kirjallisuudesta moderniin rappiotaiteeseen. Jos hallitsija haluaa kestävästi taidetta, hänen tulee panostaa kapitalismiin ja vapauteen eikä verotukseen ja taiteeseen.

Che Guevara ehdottikin jazzin ja rockin kieltämistä "imperialistisena musiikkina", ja oli niitä kielletty muissakin sosialistimaissa, joissa kansa välitti niitä salaa kiellettyjen vastalehtien ja huumeiden tavoin.

Sisällysluettelo

Esimerkkejä

Elokuvasäätiö tuki elokuvia 29 miljoonalla eurolla vuonna 2010, keskimäärin 40 % pitkien näytelmäelokuvien rahoituksesta. Tuki on kolminkertaistunut vuodesta 2000. Levittäjät rahoittivat 14 % ja tv-yhtiöt 13 %. Sponsorit, kansainväliset tahot ja tekijät itse rahoittivat loput.[1]

Esimerkiksi Pahat pojat -elokuva sai Elokuvasäätiön tukea 1,25 euroa katsojaa kohden mutta Broidit-elokuva 667 euroa katsojaa kohden, yhteensä 383 638 euroa vuonna 2003. Katsojia oli 575. Katsojamäärä ei ole keskeinen tukiperuste.[2][1]

"Aki Kaurismäen Sputnik Oy:n tuottamaa viittä elokuvaa" Elokuvasäätiö tuki katsojaa kohden 39 eurolla.[1]

Miljardi euroa vuodessa

Julkisen sektorin tuki kulttuurille on ainakin miljardi euroa vuodessa, mistä opetus- ja kulttuuriministeriön osuus on lähes puoli miljardia, puoliksi rahapelivaroista. Tukia tulee myös muilta ministeriöiltä ja monilta muilta lähteiltä.[3]

Kuntien kulttuurimenot olivat 636 miljoonaa euroa vuonna 2004, mistä kirjastojen osuus oli 242 miljoonaa. Yritysten kulttuurituki oli 9 - 10 miljoonaa euroa vuonna 1999, 4 miljoonaa vuonna 2004. [4]

Valtion kulttuurimenot olivat 293 miljoonaa euroa vuonna 2000. Siitä 71 % tuli veikkauksesta ja raha-arpajaisista. Yksin neljä suurinta kulttuurisäätiötä tukivat kulttuuria 14 miljoonalla eurolla. [5]

Kotitalouksien joukkoviestintä- ja kulttuurimenot olivat vajaat 3000 miljoonaa euroa vuonna 2001. Kotitaloudet käyttivät kulttuuriin ja joukkoviestintään keskimäärin 1200 euroa vuodessa, mistä lehtien ja kirjojen osuus oli 420 euroa. [6]

Hyödyt: musiikkivienti 38 miljoonaa euroa

Suomen musiikkivienti oli 38 miljoonaa euroa vuonna 2010.[7] Ilman valtavia musiikkitukia se olisi saattanut olla vähän alhaisempi - tai sitten korkeampi, koska tällöin musiikintuotanto olisi enemmän kuluttajamakujen ja vähemmän politiikan ohjaamaa.

Apurahat pakottavat tekemään taidetta saleille, ei ihmisille

Taidegraafikko Pekka Hannulan mukaan apurahojen saamiseksi taiteilijoiden on pakko osallistua "järjettömään näyttelytouhuun", koska apurahat jaetaan pitkälti näyttelyiden perusteella. Siksi apurahat päätyvät galleristeille ja huomattava osa taiteesta ei sovi kuin näyttelytiloihin.[8]

Julkinen rahanjako johtaa lobbaukseen ja korruptioon

Kun valtio jakaa rahoja yrityksille tai kulttuurintuottajille, tämä kannustaa näitä korruptoimaan poliitikkoja ja virkamiehiä rahan saamiseksi. Olisi parempi keskittyä tuottamaan sellaista kulttuuria, mitä yleisö pitää maksunsa arvoisena.

Kulttuurituet keskittyvät tyypillisesti rikkaiden eliittiharrastuksiin sen sijaan, että köyhien harrastamia kulttuurimuotoja tuettaisiin. "Tuemme me vähän niitäkin", poliitikot vastaavat. Paljon vähemmän suhteessa yleisön päälukuun, ja liian myöhään.

"Kulttuurirahoja käytetään puolueiden teatterimatkoihin"

Helsingin kulttuurivirkamiehet yrittivät poistaa puolueiden kulttuuriyhdistysten tuet (77 000 euroa), mutta "esitys kaadettiin demareiden, vasemmistoliiton ja kokoomuksen äänin". Kulttuurilautakunnan jäsen Hannu Oskalan mukaan rahoilla kustannetaan "muutaman kymmenen ikääntyneemmän kansalaisen lähialuematkailua - - samaan aikaan oikeiden kulttuuritoimijoiden" avustuksia leikataan.[9]

Julkiset tuet estävät riippumattoman taiteen

Tohtori Heikki Pursiaisen mukaan "kapitalismi vapautti taiteilijat palvelusväen asemasta." Vielä "säveltäjä Joseph Haydn käytti palvelijoiden livreepukua" ja taiteilijat olivat hallitsijoiden palveluskuntaa. Pursiaisen mielestä kulttuurituet pitävät Suomessa palvelijat jälleen palvelusväkenä, mitä heijastaa sekin, että kulttuuriväki kauhisteli perussuomalaisen Sampo Terhon nousua kulttuuriministeriksi, vaikka riippumattoman kulttuurialan ei tarvitsisi ministereistä piitata.[3]

Julkisesti rahoitettujen taidelaitosten tulisi olla poliittisesti riippumattomia. Tämä on ristiriidassa taiteen vapauden kanssa. Esimerkiksi kun Ateneum asettai esille turvapaikanhakijoita puolustavan banderollin, sitä arvosteltiin poliittisesta kannanotosta. Pursiaisen mielestä taidemuseon ei pitäisi joutua pyytelemään anteeksi valintojaan, mikä on ristiriidassa valtionrahoituksen kanssa.[3]

Kulttuurisetelit poistaisivat ongelman

Tutkija Pasi Holm ehdottikin, että kulttuurin tukeminen tehtäisiin kulttuuriseteleillä suoraan kansalaisille. Näin kulttuurilaitokset eivät ottaisi vastaan rahaa valtiolta.[3]

Tosin tällöin pitäisi ainakin määritellä laissa, mikä on kulttuuria, jotteivät ruokakaupat ja baarit voisi alkaa lunastaa kulttuuriseteleitä rahaksi. Silti ainakin aika lailla kaikki tällä sivulla kuvatut ongelmat sentään poistuisivat.

128 000 kulttuuriammattilaista

Suomessa on yli 128 000 kulttuuriammatin työllistä ja 110 000 kulttuurialan työllistä. Edellinen luku oli vakaa 2011-2014, vaikka moni muu taiteilija onkin ryhtynyt muihin töihin elannon vuoksi. (Päälle tulevat työttömät.)[10]

Musiikin maisteri, säveltäjä Kristian Rusila piti säveltäjän työtä mielenkiintoisena. Tilauksia oli kuitenkin vähän eikä hän halunnut elää apurahoilla tai opetustöillä. Hänen mielestään tulee ottaa vastuu omasta toimeentulosta ja tulevaisuudesta, joten hän opiskeli vielä kauppatieteitä ja työskentelee nyt laskentapäällikkönä.[10]

Tuetaan kuluja, ei tuotoksia

Siitä asti kun 1990-luvun alussa luotiin nykymuotoinen kulttuurin valtionosuusrahoitus, tuki on riippunut lähinnä henkilötyövuosista. Tämä sementoi kulttuurilaitosten aseman. Laitosteattereissä kävijöiden määrä kääntyi heti nopeaan laskuun. Yleisöä siirtyi paljon vähemmän tukia saaville teatteriryhmille. Esimerkiksi Tampereen Komediateatteri, Linnateatteri ja Ryhmäteatteri hankkivat yli 60 % tuloistaan itse, mutta 12 kaupunginteatteria saavat yli 80 % tuloistaan tukina.[11]

"Kyllä katsojia löytyy, jos menee Puuhamaahan teatteria tekemään", Turun kaupunginteatterin johtaja arvosteli Linnateatteria, joka keräsi melkein yhtä paljon katsojia kuin kaupunginteatteri tukien vähäisyydestä huolimatta. Linnateatteri oli mm. esiintynyt Muumimaailmassa. Linnateatterin johtaja Mikko Kouki kysyi, onko hyvä vai paha, että teatterissa on yleisöäkin.[11]

Vuonna 2005 Turun kaupunginteatterin keskimääräinen pääsylippu maksoi 25 euroa, minkä päälle oli 58 euroa tukia. Vuoden 1990 jälkeen kaupunginteatterin katsojamäärät ovat olleen paljon pienempiä kuin ennen sitä. Vuonna 1975 luku oli 176 334. Esityksiä on enää 360 - 400 vuodessa, ennen 470 - 600. Tampereen teatterin ja Tampereen työväen teatterin (TTT) kävijämäärä putosi alle puoleen 1986-2004.[12]

Yleisölle tehty taide on hyvää, valtionapukomitealle tehty huonoa (mielipide)

Suuri yleisö, sivistynytkin, haluaa pääosin nähdä klassikkoja, jotka tehtiin maksavalle yleisölle eikä sosialistitaiteilijoiden ja poliitikkojen miehittämille valtionapukomiteoille.

Sääntöön on yksi poikkeus. Cheekin musiikki on oikeasti surkeaa - paitsi niille sadoilletuhansille ihmisille, joille se jostain käsittämättömästä antaa iloa ja voimaa elämään. Jos he ovat valmiita maksamaan siitä suostuvaisten aikuisten kesken, se luultavasti on paljon enemmänkin kuin hintansa arvoista (“kuluttajan ylijäämä”), ja Cheek pitää kutsua Linnan juhliin kansakunnan hyväntekijänä. Me muut vain emme ymmärrä taidetta, tältä osin. Arvostamamme epäsuosittu eliittitaiteilija luultavasti antaa ihmiskunnalle yhteensä paljon vähemmän, vaikka meistä kaikkien tulisi arvostaa häntä.

Taiteen arvo ei ole vain sen tekijälleen tuottama rahamäärä vaan myös kuluttajan ylijäämä. Arviot kuluttajan ylijäämästä ovat niin puolueellisia, että ne ovat yleensä virheellisempiä laatuarvioita kuin taiteen tuottamaan rahamäärään perustuvat arviot.

Tarvitaan siis järjestelmä, jossa taiteen rahoitus riippuu sen tuottamasta rahamäärästä. Järjestelmällä on jo nimikin - kapitalismi. Kapitalismi sallii myös lahjoitukset ja talkooavun - ehkä verottajakin.

Kun kulttuuri- ja elinkeinotuet ja useimmat muutkin lakkautetaan, verotus kevenee ja ihmisten on entistä helpompi tienata elantonsa taiteella. Jokainen voi lyhentää työpäiväänsä ja käyttää entistä enemmän aikaa taiteen vapaaseen tuottamiseen tai kuluttamiseen, nekin, joita nykyjärjestelmä sortaa ja pakottaa rahoittamaan vasemmistolaista taidetta omansa sijaan.

FAQ

Eikö mielestänne ooppera ole tukemisen arvoinen? Millä perusteella kiellätte teattereilta julkisen rahoituksen?

Mielestämme poliitikkojen ei pidä päättää kansan puolesta, mitä kulttuuripalveluja kansan tulisi käyttää. Miksi emme alentaisi veroja ja antaisi ihmisten pitää omat rahansa, jolloin he voisivat päättää, mihin haluavat ne käyttää?


Eikö kulttuurilla ole mielestänne itseisarvo?

Ei tosiaankaan. Ihmisillä ja luonnolla on itseisarvo. Kuinka kulttuuri voisi olla tärkeämpää kuin ihmiset? Jokainen oopperan tukemiseen käytetty sentti on pois köyhiltä ja vähäosaisilta.


Kulttuurihan "maksaa itsensä takaisin", koska oopperassakäynnin yhteydessä ihmiset kuluttavat rahaa myös muihin yrityksiin, käyvät ulkona syömässä, jne.?

Väärin. Mihin tuo raha sitten muuten menisi? Jos ooppera rahoitettaisiin pelkästään pääsylipputuloilla ja hyväntekeväisyydellä, ihmiset käyttäisivät edelleen tuon saman summan rahaa niihin ravintoloihin ja muihinkin yrityksiin - se, onko ooppera julkisesti vai yksityisesti rahoitettu ei asiaan vaikuta. Itse asiassa, vaikkeivat ihmiset kävisi oopperassa, he varmasti käyttäisivät tuon summan rahaa. Ehkä sitten villapaitoihin tai suklaapatukoihin oopperan sijaan.


Mielestänne teatterit, ooppera ja muu kulttuuri tulisi siis lakkauttaa?

Ei, mielestämme ihmisten pitäisi vain saada päättää itse, mihin omat rahansa käyttävät. Jos joku haluaa oopperan sijaan käyttää rahansa rock-konserttiin tai rave-tapahtumaan, saa vapaasti tehdä niin. Tai jos joku haluaa mieluummin jättää konsertit väliin ja ostaa samalla rahalla mieluummin uudet kengät, saa tehdä myös niin. Sitä se vapaa markkinatalous on. Kuluttaja saa vapaasti valita.

Aino Ackté perusti Kansallisoopperan osuuskuntana 1911, vuonna 1914 se muuttui osakeyhtiöksi. Vuonna 1912 Ackté perusti Savonlinnan oopperajuhlat. Alkuvuosina Kansallisoopperan talous oli tiukoilla, johtaja ei ottanut palkkaa ja työntekijöidenkin palkat olivat matalat. Vuodesta 1926 valtio alkoi tukea oopperaa veikkausvoittovaroin. (Aiemmin ei ollut julkisia tukia oopperalle eikä veikkauspelejä?) http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kansallisooppera

Eikö kuntien pitäisi kumminkin ylläpitää kirjastoja, jotta kansaa voidaan valistaa?

Ensimmäisen nykyaikaisen kirjaston perusti liberaali Benjamin Franklin mutta kansalaisyhteiskunnan pohjalta eikä valtion väkivaltakoneiston kautta.

Liberaalit yleensä kannattavat kirjastoja, mutta heillä on vaihtelevia mielipiteitä siitä, pitäisikö julkisen sektorin puuttua niiden toimintaan kuten nyt. Osa katsoo, että kirjastoista on niin suuria ulkoishyötyjä, että joko nykymuotoiset tai ainakin lapsille suunnatut kirjastot voidaan rahoittaa verorahoinkin, osa ei.

Libertaristit eivät erityisesti usko, että sosialismi toimisi kulttuurintuotannossa tai kirjojen lainausbisneksessä sen paremmin kuin missään muuallakaan. "Tasa-arvoisten lähtökohtien" luomista opiskeluun on turha sotkea tähän, koska taloudellista tasa-arvoa olisi parempi luoda pelkillä tulonsiirroilla, eikä vääristämällä ihmisten valintamahdollisuuksia tuotantopuolella ("ilmaisilla" julkisilla palveluilla).

Yleisesti ottaen kirjastolaitosta pidetään dogmaattisesti pyhänä arvona, jolta ei saa vaatia mitattavia tai verifioitavissa olevia tuloksia. Siinä mielessä se muistuttaa enemmän kirkkoa kuin palvelubisnestä, mikä on hyvin ongelmallista, kun siihen vaaditaan rahoitusta veronmaksajilta.

Jos kirjojen lainaaminen olisi yksityinen bisnesala:

  • Se toimisi kirjakauppojen ja divarien yhteydessä, mikä tietenkin on jo maalaisjärjellä ajatellen järkevämpi tapa.
  • Se markkinoisi itseään paremmin, sillä nythän kukaan ei mainosta kirjastopalveluja, ja siksi ihmiset eivät lue niin paljon kirjoja, kuin he kirjojen vapaassa lainausmarkkinataloudessa lukisivat.
  • Se maksaisi parempaa palkkaa työntekijöilleen kuten yksityinen sektori yleensä.
  • Se toimisi asiakkaiden ehdoilla, eikä ylhäältä annetun etatistisen kansanvalistusfilosofian hengessä.
  • Se ei kuluttaisi verorahoja.
  • Asiakkaat olisivat tyytyväisempiä, koska maksettuuaan jostain palvelusta ihmiset tutkitusti ovat siihen tyytyväisempiä kuin saatuaan sen ilmaiseksi.
  • Ihmisillä olisi rohkeutta ja kannusteita vaatia kirjastoilta enemmän, kun taas nykyään vallitseva mentaliteetti on, että asiakas ei voi vaatia kovin paljon ilmaispalvelulta.

Eikö liikunnalla ole kansanterveydellinen vaikutus? Ihmisten työkyky paranee ja he ovat tehokkaampia työpaikallaan?

Libertaarien mielestä ihmiset saavat itse päättää, miten paljon liikuntaa harrastavat, hehän siitä itse hyötyvät. Ihmisillä ei todellakaan ole mitään velvoitteita "pysyä parhaassa mahdollisessa työkyvyssä". Valtio on ihmisiä varten eikä päinvastoin. Mikäli joku haluaa antaa kuntonsa laskea, on se hänen oma asiansa, koska ihmiset eivät ole valtion omaisuutta. Jos työnantaja haluaa huolehtia työntekijöidensä työkyvystä, voi vapaasti järjestää jotain puulaakiurheilua tai antaa verovapaana työsuhde-etuna liikuntaseteleitä käytettäväksi kuntosalilla. Tämä ei kuulu valtiolle lainkaan, joten valtiolla ei ole mitään syytä tukea moista.

Useimmat liberaalit kuitenkin kannattavat valtion osallistumista terveydenhuollon rahoitukseen, ja osa heistä ajattelee, että rahoitussäästöjä vastaava kuntourheilun varovainen tukeminen on tämän vuoksi perusteltua. Huippu-urheilun tukeminen verovaroin on selkeän epäliberaalia.

Libertaarit eivät kannata julkista terveydenhoitoa yms., joten he pitävät julkisia liikuntatukia tarpeettomina.

Kirjailijoiden ja runoilijoiden huonot palkat?

WSOY:n ja Tammen kaunokirjallisuuden kustantajat muistuttivat vanhasta sanonnasta: "Suomessa on neljä miljoonaa runoilijaa, mutta vain neljäsataa runo­kirjan ostajaa." Nyt kirjojen ostaminen on vähentynyt entisestään. Runoja julkaistaan kannattamattomasti, eikä valtio tue julkaisua. Silti runous voi hyvin, jakelutapa vain on muuttunut. Esimerkiksi lavarunous on vahvaa ja runoja julkaistaan netissä ilmaisina.[13]

"Suomalainen kaunokirjailija ansaitsee keskimäärin 10 000 euroa vuodessa, koska ihmiset haluavat kirjoittaa, vaikka siitä ei paljon saisi. Jos tukia lisätään, entistä useampi haluaa kirjailijaksi ja tukia vaille jäävät joutuvat kirjoittamaan entistä köyhempinä, entistä kovemman verotaakan alla. Valtio ei saisi tukea tai suosia mitään taidetta, koska sellainen aina sortaa muuta taidetta."

"Moni kirjailija tai runoilija rahoittaa elämänsä muilla töillä ja kirjoittaa vapaa-aikanaan. Kyselyn tehnyt Kirjailijaliitto ei tietenkään paljon näistä piittaa, vaan sen tehtävänä on ajaa noin 600 jäsenensä etua Suomen kymmenien tuhansien muiden kirjailijoiden kustannuksella." http://www.vapaasana.net/blogi/2011/09/k%C3%B6yhi%C3%A4-kirjailijoita-on-aina

Lisää: ks. Kirjailija.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Valtio tuki Broidien katsojaa tonnilla Helsingin Sanomat. 28.1.2011.
  2. Tämä elokuva sai suomalaisilta 380 000 € – katsojia vuodessa 575, Uusi Suomi 29.1.2011
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 Taiteen valtiontuesta pidetään kiinni kynsin hampain, vaikka se vaarantaa taiteen vapauden Helsingin Sanomat. 21.5.2017.
  4. Kuntien kulttuurimenot yli 600 miljoonaa euroa, Tilastokeskus
  5. Valtion kulttuurimenot ja säätiöiden tuki kasvussa, Tilastokeskus
  6. Kulttuuriin ja joukkoviestintään 5 prosenttia kotitalouksien kulutusmenoista, Tilastokeskus 25.1.2005. Kotitalouksia oli 2,4 miljoonaa.
  7. "Musiikkivienti on Suomessa nappikauppaa", HS Nyt 44/2011, sivu 26
  8. Taiteilijat polkevat oravanpyörässään Helsingin Sanomat. 5.4.2017.
  9. HS 11.12.2009 "Kulttuurirahoja käytetään puolueiden teatterimatkoihin"
  10. 10,0 10,1 Taiteilijat vaihtavat alaa yhä useammin, sillä taiteella ei elä HELSINGIN SANOMAT. 21.5.2016.
  11. 11,0 11,1 Ei seiniä vaan toimintaa (9/2017, pääkirjoitus) Suomen Kuvalehti.
  12. Mihin katosi 100 000 katsojaa? Turun Sanomat. 4.6.2005.
  13. Runot tuskin häviävät, vaikka niiden jakelutapa muuttuu Helsingin Sanomat. 27.1.2017.

Katso myös

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut