Luomutuote

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Luomuruoka)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Luomutuote. Luomuruoka sisältää usein liian vähän seleeniä. Esimerkiksi luomumaidossa ei ole puoltakaan siitä seleenimäärästä mitä tavallisessa ja Suomessa on puutetta seleenistä.[1] Luomumaitoa juovat lapset voivat kärsiä myös D-vitamiinin puutteesta; tavalliseen maitoon sitä lisätään. Kasvinsuojeluaineiden välttelyn vuoksi luomutuotteissa voi olla paljon homemyrkkyjä. Monet terveelliset asiat on kielletty "luonnonmukaisuuden" nimissä.

Tutkimustulosten perusteella ei voida väittää, että luomu olisi turvallisempaa tai terveellisempää kuin tavanomainen ruoka[2][3][4][5][6][7][8] eikä myöskään paremman makuista[2][4] tai ympäristöystävällisempää.[9][10][11]

Terveellisyys

Tutkimustulosten perusteella ei voida väittää, että luomu olisi turvallisempaa tai terveellisempää kuin tavanomainen ruoka.[2][3][4][5][6][7][8]

Ravintosisältö

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen emeritusprofessori Jouko Tuomisto johti luomun terveyshyötytutkimuksia analysoinutta (Kansanterveyslaitoksen) selvitystä. Luomun terveellisyydestä ei löytynyt näyttöä. American Journal of Clinical Nutrition kävi läpi melkein 100 000 tutkimusta luomun ravintosisällöstä. Tutkimuksista 99,99 % osoittautui kelvottomiksi. Useimmissa ei edes verrattu pitoisuuksia tavallisiin elintarvikkeisiin. C-vitamiinia voi olla hitunen enemmän. [11]

Vuonna 2012 tieteellinen konsensus on, että todistusaineisto ei tue väitettä luomuruoan paremmasta ravintosisällöstä.[12] FSA:n vuoden mittainen systemaattinen tutkimuskatsaus (2009) 50 vuoden tutkimusaineistoon päätyi samaan.[13] Joissain luomukasviksissa (etenkin vihreät lehtivihannekset) on vähemmän nitraatteja, mutta tutkimuskirjallisuudesta ei löydy näyttöä sille, että tällä erolla olisi terveysvaikutuksia.[3]

Vuonna 2012 julkaistun systemaattisen tutkimuskatsauksen (17 ihmiskoetta ja 223 pitoisuuskoetta) mukaan eri tutkimuksissa on saatu erilaisia tuloksia, mutta kokonaisuutena luomu- ja tavallisen kasvis- ja eläinruoan väliltä ei löytynyt merkitseviä eroja vitamiinipitoisuudessa.[5]

Britannian elintarvikevirastolle tehtiin 162 tutkimusraportin yhteenveto 50 vuoden ajalta, ja siinäkään ei löytynyt olennaisia ravintosisältöeroja tavanomaisen ja luomuruoan välillä. Joissain raporteissa on puhuttu luomun terveellisyydestä, mutta ne eivät perustuneet kaiken tutkimuksen huomioon ottaviin systemaattisiin yhteenvetoihin. Dosentti Jussi Tammisolan mukaan eräitä huonoja tutkimuksia on törkeästi väärinkäytetty luomun markkinointiin mutta nyt tekijänä oli luotettava tutkimuslaitos ja tulokset julkaistiin The American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä. [14]

Jos myös laaduttomimmat tutkimukset huomioitiin, eroja löytyi, mutta ne erot eivät olleet terveydelle tärkeitä ja johtuivat todennäköisesti eri sadonkorjuuajoista tai eri lannoitteiden käytöstä.[15][16]

Brittitutkijat saivat tutkimuksesta uhkauksia ja vihaista palautetta. Suomessa reaktiot Kansanterveyslaitoksen tutkimukseen olivat samansuuntaisia. [14]

Suomessa kuitenkin maaperästä saa seleeniä ja auringosta D-vitamiinia paljon heikommin kuin muualla, ja siksi meillä luomuruoan ravintoarvot ovat usein selvästi heikompia. Ei-luomumaitotuotteisiin sentään lisätään D-vitamiinia ja lannoitteisiin seleeniä. Heikomman ravintosisällön lisäksi luomuruokaan liittyy monessa tapauksessa suurempi sairausriski.

Sen sijaan Suomessa luomumaitoa juovat lapset voivat kärsiä D-vitamiinin ja seleenin puutteesta. Luomukananmunissa on todettu ulkoruokinnan vuoksi suurempia dioksiinipitoisuuksia.

Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Antti Aron mukaan suomalainen luomu on parhaimmillaan yhtä terveellistä kuin tavallinen suomalainen ruoka. Ongelmana Aro pitää mm. sitä, että luomuruoassa on niukasti seleeniä, joskin onneksi kukaan ei syö pelkkää luomuruokaa. [17]

Helsingin yliopiston ravitsemustiedon professori Mikael Fogelholmin mukaan luomun ja normaalin ruoan terveellisyydessä, ravintosisällöissä tai kemikaalijäämissä ei ole havaittu merkittäviä eroja. [18]

Eräät luomuhedelmät ovat tavallisia kuivempia.[19] Ellei tutkimus ota tätä huomioon, kaikkien aineiden pitoisuudet näyttävät korkeammilta.[19] (Korkeampi kuiva-ainepitoisuus kertoo juuri tästä.)

Professori Mikael Fogelholmin mukaan tehotuotannossa voidaan kompensoida maaperän puutteita ja näin saavuttaa parempi ravintosisältö kuin samassa paikassa luomutuotetussa ruoassa. [20]

Luomun puolustajien kantoja

Maatalousministeri Jari Koskinen puolustaa luomun edistämistä sen kysynnällä mutta myöntää kysyttäessä, ettei usko sen olevan tavallista terveellisempää.[11]

Luomuliiton puheenjohtaja Esa Partanen sanoo, ettei liitto ole koskaan väittänytkään luomun olevan terveellisempää, ravitsevampaa tai turvallisempaa, vaan ympäristöystävällisempi ja "luontoa paremmin seuraava".[17] Tosin vain 8 % ilmoitti ostaneensa luomua ympäristösyin ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan luomuruisleipä saastutti vesistöjä enemmän kuin tavallinen.[17]

Organic Watch -luomujärjestön Roger Blobaumin mukaan luomuviljelijät eivät ole koskaan väittäneet luomun olevan tuholaismyrkytöntä, turvallisempaa tai ravinteikkaampaa kuin muut tuotteet. [21]

2014 Newcastlen tutkimus

Vuonna 2014 Newcastlen yliopistossa tehdyn metatutkimuksen mukaan luomuhedelmissä, -kasviksissa ja -viljassa on esimerkiksi 17 prosenttia tavallista enemmän antioksidantteja ja vähemmän torjunta-ainejäämiä ja myrkyllisiä raskasmetalleja kuten kadmiumia.[22][23]

Tutkimuksesta ei kuitenkaan ollut suljettu pois metodologisesti heikkoja tutkimuksia ja se oli saanut rahoitusta luomuteollisuudelta.[24]

King’s Collegen professori Tom Sandersin mukaan tutkimus oli kaunisteltu. Kolme viime vuosina tehty vastaavanlaista meta-analyysiä oli todennut, että ravitsemuksessa ei löydetty eroja tai erot olivat vähäisiä. Niistä erään johtava tutkija, Alan Dangour, moitti sitä, että heikoimpia tutkimuksia ei ollut suljettu pois Newcastlen metatutkimuksesta. Tämän vuoksi tulokset ovat hänestä epäluotettavia. [24]

Tutkimuksesta oli jätetty pois ne tuholaismyrkyt ja kemikaalit, joita luomuviljelyssä yleisesti käytetään. American Council on Science and Healthin Ruth Kava pitää tätä salailuna, koska aineiden turvallisuus on epävarmaa. [24]

Ruokatutkimusinstituutin Richard Mithen sanoo tekijöiden markkinoivan luomua ja siksi peittelevän sitä, että tutkimus paljasti proteiinien ja kuitujen vähyyden luomussa. Mitchen korostaa, että luomun ja muun mahdollisia sisältöeroja paljon tärkeämpää olisi lisätä hedelmien ja vihannesten kulutusta, minkä vuoksi korkeampihintainen luomu on luultavasti terveydelle selvästi huonompi vaihtoehto. [24]

Koska ilman metodologisesti heikoimpia tutkimuksia tehdyissä meta-analyyseissä tuollaisia tuloksia ei saatu, heikoimmat tutkimukset ehkä vinouttivat tuloksen. Luomuteollisuus ideologisine myötäjuoksijoineen tuottaa jatkuvasti heikkoja tutkimuksia puolustamaan tuotteitaan.

Mutaatiojalostus

Sertifioidut luomutuotteet voivat olla mutaatiojalostettuja Yhdysvalloissa.[25]

Koska luomuyhteisö on sallinut säteilytysmutaatiojalostuksen ja kromosomimutatoinnin, USA:n maatalousministeriö (USDA) katsoi, että myös GM-kasvien ja GM-eläinten tulisi saada kuulua luomutuotantoon, sillä niihin ei liity suurempia riskejä. Organic Watch -luomujärjestön Roger Blobaum vastusti ehdotusta vedoten siihen, että luomuviljelijät eivät ole koskaan väittäneetkään luomun olevan turvallisempaa tai ravinteikkaampaa kuin muut tuotteet tai tuholaismyrkytöntä. [26]

Ravitsemussuositukset

Suomen vuoden 2014 ravitsemussuosituksissa todetaan, että yleisesti ottaen luomun ravintosisällöstä on sekä myönteisiä että kielteisiä tutkimuksia, eikä johtopäätöksiä kumpaankaan suuntaan voida tehdä. Suositukset kuitenkin varoittavat, että Suomessa kuitenkin luomuruoasta saa heikosti seleeniä ja D-vitamiinia. [27]

Jotkin tutkimustulokset saattavat kertoa pelkästään kyseisen tutkimusmaan tai kyseisen tuotteen tilanteesta. Ainakin Kansanterveyslaitos (THL) tutkimus otti huomioon Suomen olot. Esimerkiksi Suomen luomuruoasta saa seleeniä paljon vähemmän kuin yleensä muiden maiden luomuruoasta, maaperän vuoksi.

Marjojen, hedelmien ja kasvisten saanti

Professori Antti Aron mielestä luomu/lähiruoan suosiminen päiväkodeissa uhkaa johtaa hinnan vuoksi siihen, että päiväkotiruoan heikko ravitsemuksellinen laatu heikkenee entisestään.[17]

Dosentti Jussi Tammisolan mukaan suomalaisten terveydelle olisi erittäin tärkeää syödä kaksinkertaisesti marjoja, hedelmiä ja kasviksia, ja luomutuotteiden 2-6-kertainen hinta päinvastoin vähentää näiden syömistä. [20]

Myös kansainvälisen tiedelehden artikkeli arvioi, että vaikka luomuhedelmät ja -vihannekset voivat suojata kroonisilta sairauksilta ja kuolemalta siinä missä tavallisetkin, niiden korkeampi hinta voi estää tämän, etenkin kun nytkään moni ei syö suositeltua viittä päiväannosta. [3]

Taudit

Saskatchewanin yliopiston professori Stuart Smyth kertoo, että luomuruoka aiheuttaa jatkuvasti ruokaturvallisuusongelmia. Siitä leviää sairauksia siksikin, että luomussa käytetään eläinten lantaa ja kotitaloudet eivät pese luomutuotteita riittävästi. Kanadassa luomuruoka aiheuttaa tuhansia sairauksia joka vuosi. Salmonella, E. coli ja norovirus ovat maailman yleisimmät ruoasta saadut sairaudet. Ruoasta saatuja sairauksia oli 582 miljoonaa vuonna 2010, ja ne surmasivat 351 000 ihmistä. [28]

Luomuviljelyssä lannoitteena käytetty karjanlanta voi sisältää taudinaiheuttajia. Esimerkiksi Egyptistä Eurooppaan tuotujen sarviapilan luomusiemenien veriripuli-kolibakteeri (ehec) surmasi vuonna 2011 yli 50 ja vahingoitti 4000 ihmistä. Lähes 800 kärsi munuaisten vakavasta vajaatoiminnasta. [29][30][18][31]

Vuoden 2011 epidemia jäljitettiin saksalaiselle luomutilalle, ja alkulähde olivat joulukuussa 2009 Egyptistä laivatut idut. [32][30]

Vuoden 2012 meta-analyysin mukaan E. coli -bakteereita ei ollut luomussa merkitsevästi enemmän kuin tavanomaisessa ruoassa (7 % luomussa, 6 % tavanomaisessa), vaikka neljä viidestä tutkimuksesta olikin siihen päätynyt. Poistettaessa salaattia koskeva tutkimus saatiin tulokseksi, että luomun kontaminaatioriski oli 5 % korkeampi kuin tavallisen ruoan. [5]

Ihmiskokeissa ei ollut merkisevää eroa kampylobakteereissa. [5]

USA:n virallinen tautien valvontakeskus raportoi, että luomua syövillä on kahdeksankertainen ehec-riski. Ehec tappaa ainakin 250 yhdysvaltalaista vuosittain. Luomun korkeampi ehec-riski johtuu siitä, että lannoitteena käytetään karjan lantaa. Ehec tulee naudan suolistosta. [17]

Tutkijat varoittavat myös luomukananmunien salmonellariskistä ja luomusikojen trikiiniriskistä.[17] Dosentti Jussi Tammisolan mukaa ulkona tarhatun luomusian trikiiniriski on jopa 28 000 -kertainen.[31]

Myrkyllisyys

Sekä voimakkaimmat akuutit myrkyt että kaikkein karsinogeenisimmät aineet ovat kummatkin puhtaita luonnontuotteita. Ravitsemus- ja elintarvikebiotekniikan professori Atte von Wrightin mukaa ihmisen valmistamat ovat vähemmän vaarallisia. [17]

Ruoasta saatavista torjunta-aineista alle 0,01 % on keinotekoisia, yli 99,99 % luonnollisia (1500 mg/päivä).[33] Myrkyillään kasvit puolustautuvat hyönteisiä, ihmisiä ja muita eläimiä vastaan, ja nämä myrkyt ovat yhtä karsinogeenisia kuin keinotekoiset aineet.[34] Kupillinen kasvi sisältää luonnonmyrkkyjä enemmän kuin ihmisen koko vuosiannos keinotekoisia torjunta-aineita.[34] Vihannesten ja hedelmien terveyshyödyt silti ylittävät haitat. [34]

Luomuviljelyssä käytetään luonnollista pyretriini-hyönteismyrkkyä. Sen sukulaisaineet pyretroidit ovat luomussa kiellettyjä, vaikka ne eivät allergisoi. [34]

Blogi: "Luonnon pyretriini on hyvin herkistävä aine, joka aiheuttaa paljon allergisia reaktioita, ihottumia, astmaa ja jopa asafylaktisia reaktioita (farmakologia & toksikologia, Koulu, Tuomisto, KustannusOY Medicina, 2001). Sen takia pyretriinin johdoksia on syntetisoitu, jotta ongelmista on päästy eroon. Tiivistäen voisi sanoa, että pyretroidi on ihmisille aiheuttamista haitoista puhdistettua pyretriiniä" [35]

Ulkomaisissa luomutuotteissa torjunta-aineita on useammin kuin kotimaisissa tavallisissa tuotteissa.[17]

Luomuviljelyssä tuhohyönteisiä torjutaan BT-bakteerilla (bacillus thuringiensis), mikä saattaa professori von Wrightin mukaan aiheuttaa ruokamyrkytyksiä.[17]

Tavallisen ruoan myrkyllisyys

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen emeritusprofessori Jouko Tuomisto toteaa, että torjunta-aineiden määrät suomalaisten ruoassa ovat valvonnan ansiosta muutenkin mitättömiä. Ne ovat prosentin luokkaa sallitusta määrästä, kotimaisessa ruoassa usein vähäisintä. Kuoriminen poistaa 90 % näistäkin jäämistä mutta samalla useimmat hyödylliset ainesosat. [34]

Homemyrkyt

Luomussa saattaa olla korkeampi homeriski, koska luomuviljaan ei voi käyttää lakoontumista estäviä korrenvahvistajia. Suomen tuotantoeläimissä homemyrkkysairastumisia on havaittu. [17]

Raskasmetallit

Kirjallisuuskatsauksissa ei löytynyt merkitseviä eroja arsenikin, kadmiumin tai muiden raskasmetallien pitoisuuksissa luomuruoan ja tavallisen väliltä. [3][2]

Luomumaidossa on vähemmän D-vitamiinia

Suomalaisten D-vitamiininsaanti on parantunut maitotuotteisiin lisätyn D-vitamiinin ansiosta, mutta luomumaitoon sitä ei saa lisätä, joten siitä saa heikosti D-vitamiinia, vuoden 2014 ravitsemussuositukset varoittavat. Tutkimustiedon perusteella D-vitamiinin heikko saanti lisäisi ainakin riisitautia, osteomalasiaa ja luunmurtumia, ja saantisuositusta nostettiin entisestään. [27]

Muista riskeistä ks. D-vitamiini.

Helsingin yliopiston tutkimuksen perusteella luomumaitoa juovat lapset saavat yli puolet vähemmän D-vitamiinia kuin tavanomaista maitoa juovat. Toisaalta he kompensoivat tätä D-vitamiinilisillä. Voitakaan ei D-vitaminoida toisin kuin margariinit. [36]

Useimmat kunnat eivät ole halunneet tarjota lapsille luomumaitoa kouluissa ja päiväkodeissa, koska lasten ei uskota saavan siitä D-vitamiinia ja se on yli kaksi kertaa kalliimpaa.[37] Ratkaisuksi ministeriö suunnittelee pakollista D-vitamiinin lisäämistä, koska nyt sitä lisätään vain tavalliseen maitoon, vapaaehtoisesti, luomumaitoon ei saa lisätä ja Pohjoismainen saantisuositus nostettiin jo 10 mikrogrammaan.[37]

Ravitsemusasiantuntija kehottaa kompensoimaan luomumaidon D-vitamiinin vähyyttä esimerkiksi metsäsienillä.[37]

Joidenkin tutkimusten mukaan D-vitamiini laskee myös seuraavia riskejä: sydän- ja verisuonitaudit, syöpätaudit, MS-tauti, fibromyalgia, reumataudit, metabolinen oireyhtymä, tyypin 2 diabetes, flunssa, influenssa, hengitystieinfektiot. Lue Wikipediasta, mitkä määrät ovat hyödyllisiä: https://fi.wikipedia.org/wiki/D-vitamiini

Seleeni

Suomalaiset saavat seleeninsä pääosin lannoitteiden seleenilisästä. Luomutuotteiden seleenipitoisuus on hyvin alhainen, koska luomulannoitteisiin ei lisätä seleeniä. Vuoden 2014 ravitsemussuositukset varoittivat tästä ja kertoivat, että seleeniä tarvitaan entsyymien ja muiden proteiinien toimintaan. Sen puutos tuottaa sydänlihaksen rappeumaa, sydän- ja verisuonisairauksia ja syöpiä. Ei kuitenkaan ole tutkimustietoa siitä, miten tämä on vaikuttanut runsaasti luomuruokaa syövien ravitsemustilaan. [27]

Suomen maaperässä on poikkeuksellisen vähän liukoista seleeniä, joten lannoitteisiin on lisätty seleeniä vuodesta 1984 väestön ja eläinten seleeninsaannin turvaamiseksi.[38] Kansanterveyslaitos (THL) ja MTT seuraavat toimenpiteen vaikutusta ja lannoitteiden seleenimääriä voidaan säädellä tilanteen mukaan.[1]

Joissain luomuruoissakin voi olla merkittävästi seleeniä, esimerkiksi osittain ulkomaalaisista jauhoista tehdyssä luomuleivässä voi olla enemmän seleeniä kuin kotimaisessa luomuleivässä.[1] Luomumaidon seleenimäärä on alle puolet tavallisesta mutta luomusianlihassa ja -kananmunissa seleeniä on saman verran kuin tavallisessa.[1] Tärkeimpiä seleeninlähteitä ovat maito ja liha.[1]

Kotieläimet voivat kärsiä ja saada puutossairauksia, jos ne eivät saa tarpeeksi seleeniä.[1] Silti 1.1.2014 alkaen kiellettiin orgaanisen seleenihiivan käyttö luomueläinten rehussa eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.[39] Luomulannoitteista se oli jo aiemmin kiellettyä.[39] Luomumaidontuottaja Heikki Korhonen pahoitteli päätöstä, koska jatkossa luomussa joudutaan turvautumaan epäorgaanisiin seleeninlähteisiin, jotka huonomman imeytyvyyden vuoksi tulevat kalliimmiksi ja eläimen terveydelle haitallisemmiksi.[40]

Myös Pro Agria toteaa seleeninpuutteen luomutilojen ongelmaksi ja johtavan karjan vastustuskyvyn alenemiseen ja altistumiseen monenlaisille sairauksille.[41]

Perinnöllisyystieteen professori Petter Portinin mukaan luomunpuolustajien väite, että GMO:t aiheuttaisivat syöpää, perustuu vain Gilles-Eric Séralinin ja Arpad Pusztain kolmeen tutkimukseen, jotka on todettu kelvottomiksi. Turvallisuuden osoittavia tutkimuksia on lukemattomia. Sen sijaan luonnonmukainen ruoka voi olla vaarallista, esimerkiksi vuonna 2011 luomuiduista saatu veriripuli tappoi 50 ja vahingoitti 2000 eurooppalaista. Luomukasviksista puuttuu myös keinolannotteisiin lisättävä seleeni, joka on elintärkeä hivenaine sydämen ja aivojen terveydelle. Suomi on maailman pahinta seleenin puutosaluetta. [42]

Muut ravintoaineet

Luomutuotteet sisältävät yleensä vähemmän proteiinia ja eräitä vitamiineja. Moni tutkija pitää parempana syöttää etenkin lapsille tavallista ruokaa. [17]

Luomutuotannossa lannoitteiden ja tautien torjunnan puutteen vuoksi kasvit elävät usein kituen ja vähällä typellä ja niissä voi siksi useammin olla homeita ja torajyviä. Tämä johtaa mm. proteiinivajeeseen. Normaaliviljelyssä kasvin ravintoainesaanti optimoidaan ja maaperän puutteet kompensoidaan.

Allergiat

Tutkimuskatsauksessa (2012) ihmiskokeissa ei löydetty merkitseviä eroja allergisoivuudessa.[5]

Luomukasveihin ei käytetä kasvinsuojeluaineita. Siksi kasvit voivat altistua hyönteisille, mikrobeille ja homeelle ja tuottaa ihmisillekin allergioita aiheuttavia puolustautumisaineita. Esimerkiksi perunan valmistamien myrkkyjen, glykoalkaloidien, pitoisuudet olivat 30 % suurempia luomuperunoissa ja etenkin lapsille haitalliset nitraattipitoisuudet 60 % suurempia. Myös luomumaidon pahemmasta allergeenisuudesta on tutkimysnäyttöä. [17]

Kaura sopii yleensä keliaakikoille mutta luomukaurassa on liikaa epäpuhtauksia, mm. rikkakasvien ja muiden viljojen siemeniä. [17]

Lisäaineet

Luomutuotteissakin voi olla niin paljon lisäaineita, että vastaavan valmistaminen synteettisesti todennäköisesti kiellettäisiin. Esimerkiksi luomupuolukassa voi olla erittäin paljon bentsoehappoa E210.[43]

Maku

Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden[2] ja meta-analyysin[4] perusteella luomuruoka ei ole osoittautunut tavallista maukkaammaksi.

Marieke Saherin väitöstutkimuksessa (HY 2006) koehenkilöt kehuivat luomuksi väitettyä ruokaa selvästi vertailuannosta paremmaksi, vaikka molemmat olivat samaa tavallista ruokaa. Ruotsalaisessa väitöstutkimuksessa tehdyssä kaksoissokkokokeessa jopa luomuihmiset pitivät tavallisia porkkanoita "oikean makuisina" ja luomuporkkanoita "karvaina", huonompina. [31]

Ylen MOT-ohjelman mukaan luomun mausta on tehty satoja testejä, mutta kuluttajat eivät ole pitäneet luomua tavallista ruokaa parempana. [17]

Ostopaikat

Luomuruokaa saa halvimmalla suuresta marketista, seuraavana kivijalkakaupasta. Kalleimpia ostopaikkoja Vihreän Langan ostoskorivertailussa olivat luomutilat ja Maatilatori, vaikkei näiltä edes saanut kaikkia tuotteita. Syynä ovat marketin tehokas logistiikka ja suuren volyymin tuottama kustannustehokkuus. Lisäksi luomutiloilta saadut 5 tuotetta ostettiin neljältä eri tilalta. [44]

Silti luomun logistiikkaketju on pienen volyymin vuoksi tehottomampi ja ympäristölle haitallisempi kuin tavallisen ruuan. Lisäksi suurin osa kuljetuksen ympäristöhaitoista syntyy asiakkaan kuljettaessa ostokset kotiin.

Luomubisnes

Luomu on Yhdysvalloissa 20 miljardin dollarin bisnes (2009). Sitä hallitsevat monet suuryhtiöt kuten Pepsi, Nestle, Kraft, Kellogg, Danone, Cargill ja M&M. [45]

Globaalit kuljetukset

Ruoan luomu-status ei takaa ympäristöystävällisyyttä, ja luomuruoka tuodaan usein toiselta puolen maailmaa.[46]

Yritysten mainonta / luonnonmukaisuus

Tammisolan mukaan monet yritykset ovat alkaneet markkinoida luonnonmukaisuushumpuukimielikuvia sen sijaan, että tuottaisivat parempia tuotteita. [47]

Ruokaturvallisuuden professori Marina Heinosen mukaan "luontaisuus" tai luomu ei takaa terveyttä eikä turvallisuutta. Luomutuotteita saastuttavat bakteerit, homeet ja ympäristömyrkyt. Suomalaisissa elintarvikkeissa ei juurikaan ole kasvinsuojeluaineiden jäämiä, mutta vaarana ovat luontaiset yhdisteet, kuten sienimyrkyt, salaatin nitraatti ja kanelin kumariini.[48]

Kuluttajien mielikuvat ovat virheellisiä

Marieke Saher tutki väitöskirjassaan ruokaan liittyviä mielikuvia. Hän huomasi, että edes tieto ei horjuta niitä, vaan luomu koetaan terveelliseksi geenimuuntelu epäilyttäväksi (kuten Saher itsekin koki ennen tutkimusta), vaikka tutkijoiden mielestä lopputuloksissa ei ole laadullista eroa. [49]

Hinta

Suomen Kuvalehden hintavertailussa luomutuotteet olivat 39-112 % kalliimpia kuin tavalliset. [50] Näin on siitä huolimatta, että luomun tukiaiset ovat suurempia.

Aviisin hintavertailussa luomukorin hinta oli 2,5-kertainen marketista, 3,5-kertainen erikoisliikkeistä. Useimpien luomukasvisten hinta oli moninkertainen marketissakin mutta lihan vain puolet enemmän ja soijarouheen sama kuin tavanomaisilla tuotteilla.[51] Kokkolan Citymarketissa luomutomaatti maksoi yli tuplasti tavallisen hinnan mutta maito- ja lihatuotteissa ero oli paljon pienempi, keskiarvo 138 %.[52]

Vihreän Langan artikkeli neuvoo luomua kaipaavaa ostamaan luomua esimerkiksi silloin, kun löytää sitä melko edullisesti. Artikkelin mukaan väitetyt maku-, terveys- ja ekologisuuserot ovat tutkimuksen valossa kyseenalaisia mutta luomueläimiä kohdellaan paremmin ja luomulihan kalleus saa vähentämään lihansyöntiä. [53]

Yhdysvalloissa luomuruoan on laskettu olevan 40-175 % tavanomaista kalliimpaa.[3]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 Luomuruuastakin saa seleeniä, Koetoiminta ja käytäntö 61(1), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, 15.3.2004.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 Organic Production and Food Quality: A Down to Earth Analysis. Robert Blair (DSc, Professor Emeritus in the Faculty of Land and Food Systems at the University of British Columbia, Vancouver, Canada). Wiley-Blackwell, Oxford, UK, 2012. ISBN 978-0-8138-1217-5.
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 Magkos F (2006). "Organic Food: Buying More Safety or Just Peace of Mind? A Critical Review of the Literature". Critical reviews in food science and nutrition 46 (1): 23–56. doi:10.1080/10408690490911846. PMID 16403682. 
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 Bourn D, Prescott J (January 2002). "A comparison of the nutritional value, sensory qualities, and food safety of organically and conventionally produced foods". Crit Rev Food Sci Nutr 42 (1): 1–34. doi:10.1080/10408690290825439. PMID 11833635. 
  5. 5,0 5,1 5,2 5,3 5,4 5,5 Smith-Spangler, C; Brandeau, ML; Hunter, GE; Bavinger, JC; Pearson, M; Eschbach, PJ; Sundaram, V; Liu, H; Schirmer, P; Stave, C; Olkin, I; Bravata, DM (September 4, 2012). "Are organic foods safer or healthier than conventional alternatives?: a systematic review.". Annals of Internal Medicine 157 (5): 348–366. doi:10.7326/0003-4819-157-5-201209040-00007. PMID 22944875. 
  6. 6,0 6,1 Dangour AD et al (2009) Nutritional quality of organic foods: a systematic review The American Journal of Clinical Nutrition 92(1) 203–210
  7. 7,0 7,1 You must specify archiveurl = and archivedate = when using {{cite web}}.Organic food. UK Food Standards Agency. Archived from the original on 11 June 2011.
  8. 8,0 8,1 Williams, Christine M. (February 2002). "Nutritional quality of organic food: shades of grey or shades of green?" (PDF). Proceedings of the Nutrition Society 61 (1): 19–24. doi:10.1079/PNS2001126. 
  9. Organic farms not necessarily better for environment, University of Oxford, 04 Sep 12.
  10. Does organic farming reduce environmental impacts? - A meta-analysis of European research, H.L. Tuomisto, I.D. Hodge, P. Riordan & D.W. Macdonald, Authors’ version of the paper published in: Journal of Environmental Management 112 (2012) 309-320
  11. 11,0 11,1 11,2 Onko luomu oikeasti parempaa?, Helsingin Sanomat 3.2.2013.
  12. You must specify archiveurl = and archivedate = when using {{cite web}}.The Food Standards Agency’s Current Stance. Archived from the original on March 31, 2010.
  13. Sophie Goodchild for the London Evening Standard. July 29, 2009 "Organic food 'no healthier' blow"
  14. 14,0 14,1 Luomuruoka ei ole välttämättä tavallista terveellisempää, Suomen Kuvalehti, 22.8.2009.
  15. Systematic review finds no difference in nutritional value of organic vs. conventional foods, The European Food Information Council, 06/02/2014.
  16. Nutritional quality of organic foods: a systematic review, Alan D Dangour, Sakhi K Dodhia, Arabella Hayter, Elizabeth Allen, Karen Lock, and Ricardo Uauy. Am J Clin Nutr September 2009 vol. 90 no. 3 680-685.
  17. 17,00 17,01 17,02 17,03 17,04 17,05 17,06 17,07 17,08 17,09 17,10 17,11 17,12 17,13 Luomu on lumetta, Yle MOT, TV1 7.5.2001. Haastatellut henkilöt. Hometta kommentoi MTT:n johtaja, elintarvikekemian tri Jorma Kumpulainen.
  18. 18,0 18,1 Luomun terveellisyydestä on vähän näyttöä, Uutispäivä Demari 13.1.2012.
  19. 19,0 19,1 Organic Production and Food Quality: A Down to Earth Analysis. Robert Blair (DSc, Professor Emeritus in the Faculty of Land and Food Systems at the University of British Columbia, Vancouver, Canada). Wiley-Blackwell, Oxford, UK, 2012. ISBN 978-0-8138-1217-5. Page 72.
  20. 20,0 20,1 Luomu herättää tunteita Keskisuomalainen (Tiede), 28.5.2012.
  21. Mendel in the Kitchen: A Scientist's View of Genetically Modified Foods, By Nina V. Fedoroff and Nancy Marie Brow. Pages 17, 249, Joseph Henry Press, 2004.
  22. New study finds significant differences between organic and non-organic food 11.7.2014. Newcastle University Press Office. Viitattu 14.7.2014.
  23. Organic Choices are more Nutritious and Possibly Healthier, Too 13.7.2014. Science World Report. Viitattu 14.7.2014.
  24. 24,0 24,1 24,2 24,3 Study claiming organic food more nutritious ‘deeply flawed’, say independent scientists, XiaoZhi Lim | July 15, 2014 | Genetic Literacy Project, University of California Washington Center.
  25. Mutant Crops Drive BASF Sales Where Monsanto Denied: Commodities, Washington Post, Nov 12, 2013.
  26. Mendel in the Kitchen: A Scientist's View of Genetically Modified Foods, By Nina V. Fedoroff and Nancy Marie Brow. Pages 17, 249, Joseph Henry Press, 2004.
  27. 27,0 27,1 27,2 Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, Valtion ravitsemusneuvottelukunta / Evira, Helsinki, 2014.
  28. [http://www.producer.com/daily/canada-has-world-class-food-safety-system/ Canada has world-class food safety system], Dan Yates, The Western Producer, News, April 9th, 2015.
  29. EFSAlta yhteenveto Saksasta alkaneesta EHEC -epidemiasta, Evira, 04.10.2011. "Lähes 4 000 henkilöä sairastui touko-heinäkuussa EHEC -bakteerin aiheuttamaan ripulitautiin Saksassa alkaneessa epidemiassa. Heistä lähes 800 kärsi vakavasta munuaisten vajaatoiminnasta (HUS) ja noin 50 henkilöä on kuollut. Haastatteluihin ja niiden analysointiin perustuneet epidemiologiset tutkimukset osoittivat, että välittäjäelintarvike epidemiassa olivat tuoreena syödyt idätetyt egyptiläiset sarviapilan siemenet."
  30. 30,0 30,1 Outbreak of Shiga Toxin–Producing Escherichia coli O104:H4 Associated With Organic Fenugreek Sprouts, France, June 2011, Lisa A. King et al., Clinical Infectious Diseases Volume 54, Issue 11, pp. 1588-1594. doi: 10.1093/cid/cis255 Oxford Journals, 2012.
  31. 31,0 31,1 31,2 Asiantuntija: Luomu myy luuloja, Helsingin Uutiset 8.2.2014. Sama artikkeli tieteellisine viitejulkaisuineen.
  32. New insight from whole-genome sequencing of Europe's 2011 E. coli outbreaks, Biotechnology, February 6, 2012.
  33. Paracelsus to parascience: the environmental cancer distraction, Bruce N. Ames, Lois Swirsky Gold, Mutation Research 447 2000 3–13, page 5.
  34. 34,0 34,1 34,2 34,3 34,4 Älä huoli torjunta-aineista, Tiede-lehti 3/2013, tiedetoimittaja Jukka Ruukki.
  35. http://luomulakko.blogspot.fi/2012/05/luomu-on-puhdasta-ruokaa.html
  36. LUOMUMAITOA JUOVAT LAPSET SAAVAT RUUASTA VAIN VÄHÄN D-VITAMIINIA, Ruokatieto, 15.11.2013.
  37. 37,0 37,1 37,2 "Maitolaki" toisi D-vitamiinin myös luomumaitoon, Yle 14.11.2013.
  38. Seleenityöryhmän raportti 2011, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, 2011. Tiivistelmä (sivu 3).
  39. 39,0 39,1 Luomutila voi käyttää epäorgaanista seleeniä, Maaseudun tulevaisuus 25.11.2013.
  40. Nyt kielletään orgaaninen seleeni – mitä seuraavaksi?, Heikki Korhonen, luomumaidontuottaja, Sotkamo. Maaseudun Tulevaisuus 22.11.2013.
  41. Seleeni ruokinnassa – tuleeko puutetta myös tavanomaisilla tiloilla?, Pro Agria, muokattu 30.9.2013.
  42. Luomua markkinoidaan väärin perustein, Perinnöllisyystieteen professori Petter Portin, Turkulainen 8.2.2014, sivu 6. ([1]).
  43. Luomu voi olla lisäainepommi Helsingin Sanomat. 12.6.2020.
  44. "Luomuruuan hinta yllättää", Vihreä Lanka 4.11.2011, sivu 8.
  45. Organic Industry Structure, Howard, Philip H., Michigan State University. Media-N: Journal of the New Media Caucus, 5(3), 2009.
  46. "Luomuruoka on kasvanut maailmanlaajuiseksi liiketoiminnaksi - Kuljetusten lisääntyessä luomun hiilijalanjälki kasvaa", Maaseudun Tulevaisuus 17.2.2012, sivu 13
  47. "Luomu on mätä kompromissi tiedettä ja taikauskoa", Yle Uutiset 13.3.2013.
  48. Luomutuotanto ei takaa, että ruoka on terveellistä Helsingin Sanomat. 7.2.2018.
  49. Tutkija romutti omatkin ruokamielikuvansa, Helsingin Sanomat 3.8.2006.
  50. Luomu tuplaa maidon ja munien hinnat, Elina Ruhanen, Suomen Kuvalehti, Kotimaa, 13.9.2013.
  51. Luomu myy hinnasta huolimatta, Aviisi 01/2012.
  52. Hintavertailu: Luomu kolmanneksen kalliimpaa, Yle Keski-Pohjanmaa 9.3.2011.
  53. Luomu käy kukkarolle, Vihreä Lanka 28.10.2013.

Katso myös

Aiheesta muualla

Wikipedia

Muuta

Jussi Tammisola