Antiamerikkalaisuus

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Amerikkalaisvastaisuus kohdistuu Yhdysvaltojen ihmisiin, kulttuuriin tai hallintoon. Vastustajille Yhdysvallat on symboloinut rahvaan valtaa, rahvaanomaisen kulttuurin leviämistä kansallisten tilalle, liberalismia, vapaakauppaa, juurettomuutta, rotujen sekoittumista, sivistymättömyyttä, rahan palvontaa tai Yhdysvaltojen suoraa puuttumista muiden maiden asioihin.

Filosofi Jean-Francois Revelin mukaan "Äärioikeiston antiamerikkalaisuutta ruokkii sama demokratian ja liberaalin talouden viha, joka innostaa äärivasemmistoa."[1]

Sivistyneistön antiamerikkalaisuus syntyi jo 1700-luvulla. Amerikassa valta oli rahvaalla ja kulttuuri sen mukaista. Demokratian pelon jälkeen antiamerikkalaisuuden sytykkeiksi nousivat kapitalismin ja modernisaation pelot. Amerikasta tulvi autoja, elokuvia ja villitsevää neekerijatsia. Siellä uskottiin arvostettavan vain rahaa, ei perinteitä ja kulttuuria.[1]

Toimittaja Saska Saarikosken mielestä Donald Trump näyttäisi toteuttavan amerikanvastaisten toiveet, koska hän vetäisi Yhdysvaltojen sotilastuen pois muilta mailta ja vastustaa vapaakauppaa. Pohjois-Korea iloitsikin Trumpin toteuttavan iskulauseen "jenkit, menkää kotiin".[1]

Suomalaisen antiamerikkalaisuuden erityispiirre on halu pitää Yhdysvaltoja yhtä pahana kuin Venäjää.[1]

Amerikkalaisuutta ovat vastustaneet vasemmistolaiset natseista kommunisteihin ja uusnatseista uuskommunisteihin. Jyrkimpiä antiamerikkalaisia yhdistää vapauden, itsemääräämisoikeuden, moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden viha.

Historiaa

Konservatiivifilosofit arvostelivat Ranskan vallankumousta (1789) perustuslain ja yhteiskunnan rakentamisesta luonnon ja tieteen abstrakteille periaatteille. Sama koski Ranskan vallankumouksen edeltäjää, Amerikan vallankumousta (1776). Näiden aatteiden katsottiin rappeuttaneen Yhdysvaltoja.[2]

Rotuteorian isä Arthur de Gobineau moitti Yhdysvaltojen tasa-arvoperiaatteen johtavan rotujen sekoittumiseen ja siten älyltään ja kauneudeltaan ylivertaisen arjalaisen/anglosaksisen (valkoisen) rodun rappeutumiseen, etenkin "roskarotuiset" maahanmuuttajat sekoittuivat näiden kanssa. Tämä johtaisi keskinkertaisuuteen kaikessa. Professori Ceaser tosin nostaa esiin Tiger Woodsin sekoittumisesimerkkinä.[2]

Nietzschelle Yhdysvallat edusti massatuotantomentaliteettia ja henkistä tyhjyyttä. (Natsien hovifilosofi) Martin Heidegger paheksui Amerikkaa modernismin ruumiillistumana. Se edusti teknologiaa, kulutuskeskeisyyttä ja keskivertoihmisen vapautta Venäjän tavoin, vain Euroopassa näitä osattiin hillitä perinteiden avulla. Kulttuurista oli tullut pelkkä kulutushyödyke. Jean-Paul Sartren kaltaiset kommunistit omaksuivat Heideggerin ajattelun muunneltuna vasemmistoälymystön aseeksi Yhdysvaltoja vastaan. Venäjää ei enää nähty uhkana.[2]

Myös kansallissosialismista kehittynyt arabisosialismi on perinyt Heideggerin antiamerikkalaisuuden.

Antiamerikkalaisia

Johan Galtung väitti, että (Venäjän tukeman arabisosialistisen) Syyrian hallinnon sariinikaasuisku vuonna 2013 oli Yhdysvaltojen peiteoperaatio. Vuonna 1972 hän ylisti Kuubaa ja Kiinaa vapaiksi. Kun (vasemmistojohtoinen) Yhdysvallat vuonna 1998 pysäytti ex-Jugoslavian kansanmurhan, Galtung rinnasti sen Natsi-Saksaan ja esitti serbit tragedian uhreina.[3]

Vuonna 2002 peräti puolet suomalaisista oli sitä mieltä, että Suomessa ei ole mitään opittavaa Yhdysvalloista.[4]

Viitteet

Katso myös