Irlanti

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Irlanti oli pitkään hyvin säännelty, katolinen ja konservatiivinen maa. Nyt talous on melko vapaa mutta arvoliberalismin suhteen maa ei ole ehtinyt pitkälle.

Talousuudistusten myötä Irlannista tuli yksi maailman taloudellisesti vapaimmista maista ja maassa tapahtui pitkäaikainen nopea talouskasvu. Näin yhdestä Euroopan köyhimmistä maista tuli yksi rikkaimmista.[1] Sitten EKP:n liian löysä korkopolitiikka johti talouskuplaan, jossa ihmiset innostuivat sijoittamaan halpaa rahaa kannattamattomiinkin hankkeisiin, ja arvot nousivat liian korkeiksi. Vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena kupla puhkesi ja vuonna 2010 maa joutui turvautumaan ulkopuoliseen talousapuun. Maan BKT on silti yhä huomattavasti korkeampi kuin olisi ollut ilman talousuudistuksia.

Myös vasemmistolaisen Paul Krugmanin mukaan Irlannissa oli aito talousihme kunnes lopulta syntyi talouskupla. [2]

Historia

Nälänhädät

Irlannin vuosien 1845-1852 aikaiset nälänhädät johtuivat siitä, että valtio rajoitti ihmisten oikeutta omistaa maata ja käydä kauppaa, joten hyvinäkin vuosina ihmisten tulot riittivät vain niukasti elämiseen, huonoina moni kuoli. Ks. nälänhätä#Irlanti. [3]

Vasemmisto joskus syyttää nälänhädistä sitä, että Irlannista joissain nälänhädissä vietiin ruokaa, mutta tämä johtui juuri siitä, että irlantilaisilla ei ollut varaa ruokaan. Kuten vasemmistolainen Amartya Sen on todennut: nälänhädät johtuvat köyhyydestä eikä siitä, että ruokaa ei olisi tarpeeksi, vaikka köyhien kuolema nälänhätään tapahtuukin tyypillisesti huonoimpina vuosina.

Vuoden 2008 pankkikriisi

Finanssikriisin myötä myös Euroopan "PIIGS"-maat kohtasivat vakavia talousongelmia. Välillä puhuttiin myös PIGS-maista, koska muut neljä elivät pitkään yli varojensa mutta Irlannissa oli pelkkä halvan lainarahan tuottama asuntokupla ja pankkikriisi.

Osmo Soininvaara kirjoittaa: " Populistinen politiikka ei merkitse vain yli varojen elämistä. Se merkitsee myös talouden vanhanaikaisten rakenteiden sementoimista. Naomi Kleinin ihannoimat peronistit tuhosivat aikanaan vauraan ja hyvinvoivan Argentiinan, sama on menossa Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa." Irlantia tämä ei hänen mukaansa koske. [4]

Myös vasemmistolaisen Paul Krugmanin mukaan Irlannissa oli aito talousihme kunnes lopulta syntyi talouskupla. Kuplan puhjettua lainanneet eurooppalaispankit joutuivat vaikeuksiin, koska lainanottajat eivät pystyneet maksamaan takaisin. Krugmanin mukaan pankkien olisi pitänyt antaa kärsiä tappionsa, kuten Islanti teki, sen sijaan, että Irlannin valtio lupasi maksaa niille takaisin veronmaksajien rahoilla. [2]

Juuri tämä, että valtiot kuittaavat pankkien tappiot, saa pankit lainaamaan liikaa riskeistä piittaamatta ("moraalikato"). Vapaassa markkinataloudessa pankit miettisivät kahdesti ennen antolainauspäätöstä.

Irlannissa pankkisektori meni konkurssiin samanaikaisesti kuin maa oli taantuman pohjalla. Irlanti myi omaisuuttaan ja leikkasi julkisia menoja rajusti. Vaikka säästöjen on väitetty pahentavan kriisejä leikkaamalla kulutusta, Irlannissa talous päinvastoin jo kasvaa ja maata pidetään jälleen menestystarinana päinvastoin kuin Kreikkaa, markkinatkin luottavat Irlantiin. [5]

Toipuminen

Helsingin Sanomien mielestä Baltian maat ja Irlanti ovat osoitus siitä, että talouskriisistä pahasti kärsineet maat voivat päästä nousuun leikkaamalla palkkoja, etuja ja kustannuksia, kun taas Etelä-Euroopan kriisimaat hidastelevat uudistuksissa ja säästöissä. [6]

Viitteet

  1. Sometimes, austerity makes sense, The Economist, Dec 20th 2010
  2. 2,0 2,1 Eating the Irish, PAUL KRUGMAN, New York Times, November 25, 2010
  3. Starving for Freedom, Wall Street Journal, OCTOBER 15, 2009
  4. Portugali (1) mikä on sairaus?, 8.5.2011 19:00 Osmo Soininvaara
  5. Irlanti nieli talouslääkkeensä, HS pääkirjoitus 9.9.2011
  6. Baltialla olisi paljon opetettavaa Kreikalle, Helsingin Sanomat, pääkirjoitus 16.1.2013.