Nälänhätä

Nälänhätä johtuu siitä, ettei ihmisillä ole rahaa ruokaan. Kapitalistisissa maissa ihmiset ovat rikastuneet niin, ettei nälänhätiä ole enää ollut, mutta sosialistisissa maissa on toisin.

Nälänhädät johtuvat enää sodista tai politiikasta, eivät väestönkasvusta. Esimerkiksi pohjoiskorealaisista 42 % oli aliravittuja vuonna 2015, kun koko maailman luku oli enää 13 % (vuonna 1991 vielä 23 %). Kalorinsaanti henkeä kohden on lisääntynyt kehitysmaissa 27 % vuosina 1963–1997, aliravitsemuskuolemia on vähemmän kuin koskaan ennen ja vehnän hinta on pudonnut 90 % vuodesta 1800.

Kuten vasemmistolainen Amartya Sen on todennut: nälänhädät johtuvat köyhyydestä eikä siitä, että ruokaa ei olisi tarpeeksi. Senin mukaan rahan antaminen köyhille on tähän parempi ratkaisu kuin hintasääntely eli ruoan antaminen alihintaan ja Afrikan nälänhätien lopettaminen vaatii yleistä talouskasvua, ei vain ruoantuotannon kasvattamista.

Nälkä vähenee

Kriittisen vähällä ruoalla (alle 2000 kaloria) elävien määrä oli 52 % vuonna 1965 ja 3 % vuonna 2005. Yli 2500 kaloria päivässä saavien määrä lähes kaksinkertaistui 61 %:iin. Nykyään maailmankauppa tasapainottaa paikallisia ruokavajeita, jotka ennen johtivat ruokapuliin.

Kalorinsaanti henkeä kohden on lisääntynyt kehitysmaissa 27 % vuosina 1963 - 1997. Aliravitsemuskuolemia on vähemmän kuin koskaan ennen.

World Peace Foundationin mukaan vuosina 1870-1970 suuret nälänhädät tappoivat keskimäärin 928 000 ihmistä vuodessa. Vuodesta 1980 luku on ollut keskimäärin 75 000, alle kymmenesosa aiemmasta.

87 % vuosien 1870-2010 nälänhätäkuolemista tapahtui Aasiassa tai Itä-Euroopassa, vain 9,2 % Afrikassa.

Nälänhädästä kärsivien määrä

Aliravitsemuksesta kärsi 1 011 miljoonaa ihmistä (19 %) vuonna 1991, joista 991 miljoonaa kehitysmaissa (23 %). Vuoden 2001 luvut olivat 930 miljoonaa (15 %) ja 908 miljoonaa (18 %), ja vuoden 2015 luvut 795 miljoonaa (11 %) ja 780 miljoonaa (13 %).

YK:n raportin mukaan vuonna 2004 nälkäisten määrä lisääntyi ensimmäisen kerran 9 vuoteen. Ruokaa oli tarpeeksi mutta ongelmana oli köyhyys ja ihmisten vaikeus työllistyä ja saada rahaa. Nälänhädät ovat yleistyneet etenkin Afrikassa parinkymmenen viime vuoden aikana. Ruokakriisejä esiintyy kolme kertaa niin usein kuin 1980-luvun puolivälissä. Tosin sekin oli vain tilapäistä vaihtelua laskutrendin ympärillä.

Vuonna 2012 arvioitiin, että YK:n tavoite puolittaa äärimmäinen köyhyys vuosina 1990 - 2015 toteutui jo tuolloin, etuajassa. Vuonna 1990 ihmisistä 43 % eli alle 1,25 dollarilla päivässä, vuonna 2008 enää 22 %, ja alustavien lukujen mukaan lasku on jatkunut. Vuonna 1981 osuus oli 52 % ja lukumääräkin hieman suurempi. Ensimmäistä kertaa sekä äärimmäisen köyhien väestöosuus että heidän lukumääränsä vähenivät kaikilla kuudella alueella (vuodesta 2005). Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äärimmäinen köyhyys koski ensi kerran alle puolta kansasta (47 % vuonna 2008). Itä-Aasiassa alle 1,25 dollarilla päivässä eli 77 % vuonna 1981 ja 14 % vuonna 2008. Luvuissa on korjattu inflaatio ja ostovoima.

Kapitalismi poistaa nälänhädät, Korea

Kaikki pidempään kapitalistisina olleet maat ovat rikastuneet niin, että niissä ei ole ikinä nälänhätiä. Korean köyhempi puolisko muuttui kapitalismin myötä kymmeniä kertoja pohjoista rikkaammaksi, vauraammaksi kuin Portugali, kun taas ennen rikkaampi puolisko vajosi sosialismissa niin köyhäksi, että siellä miljoonat kuolevat nälkään ja ihmiset syövät ruohoa ja pikkulapsia.

Jyvämäärän monikymmenkertaistuminen

1800-luvun maatiaislajike antoi 5 jyvää rukiinsiemenestä, nykyinen hybridisiemen jopa 150 jyvää, 30 tähkää kohden. Suomessa on enää 3 000 rukiinviljelijää, mutta he tuottavat saman ruissadon kuin 1800-luvulla, jolloin ruis hallitsi peltoja. Ruis oli Suomen tärkein vilja.

Pessimistisiä ennusteita

Worldwatch Instituten Lester Brown on vuodesta 1973 asti ennustanut väestönkasvun ohittavan ruoantuotannon. Brown toistaa ennustuksensa aina vehnän hinnan noustessa. Oltuaan jo 21 vuotta väärässä vuonna 1994 hän ennusti, että 40 vuoden ennätyslisätuotannon jälkeen "tuotanto henkeä kohden on nyt kääntynyt yllättävän nopeaan laskuun". Kaksi satoa myöhemmin vehnän hinta oli ennätysalhainen mutta silti Brownin pessimistiset näkemykset ovat suosittuja lehdissä.

Sen sijaan ihmiset, jotka ennustivat ruoan ja muiden luonnonvarojen riittävyyden paranevan ja hinnan laskevan, vaietaan lehdissä ja ympäristöliike panettelee heitä mm. "oikeistolaisiksi".

Stanfordin yliopiston kuuluisa professori Paul Ehrlich väitti, että globaalit nälänhädät tappaisivat miljardeja 1970- ja 1980-luvuilla. Silti vuodesta 1960 kehitysmaissa ruoan määrä henkeä kohden on kasvanut 38 % ja aliravittujen määrä on pudonnut 35 %:sta 18 %:iin ja putoaminen näyttäisi jatkuvan huomattavana. Ruoan hinta on 2/3 alhaisempi kuin 1960-luvulla. Kehitysmaiden farmien sato on paljon alhaisempi kuin se jo nykyisillä tekniikoilla voisi olla, edes ilman tulevaa kehitystä.

Esimerkiksi vuonna 1962 asiantuntijat kiistelivät YK:ssa siitä, pystytäänkö ikinä tuottamaan ruokaa 3 miljardille ihmiselle (silloinen väkiluku). Puolet maailman väestöstä näki tuolloin nälkää.

Maapallon kantokyky

YK:n mukaan vuonna 2050 ihmisiä olisi 9,2 miljardia ja sitten väkimäärä alkaisi laskea. Jopa pelkän 1960-luvun teknologian avulla maapallo elättäisi Harvardin yliopiston Roger Revellen mukaan 40 miljardia ihmistä, Colin Clarkin mukaan 157 miljardia, mutta arvioita on monenlaisia eikä 1960-luvun teknologiaan tarvitse rajoittua. Michael Lindin mukaan teknologian kehitys on monesti tehnyt virheellisiksi esitetyt arviot maapallon kantokyvystä. Nälänhädät ovat tyypillisesti johtuneet omavaraisuuteen pyrkivästä politiikasta.

Lind huomauttaa, että mm. libertarismeissa, marxilaisissa ja Lindin kaltaisessa liberaalissa vasemmistossa on vahva antimalthusilainen traditio, jonka mukaan maapallon kantokyky ei ole tulossa vastaan. Lindin mukaan köyhyys ei pääsääntöisesti johdu väestönkasvusta ja ympäristöongelmienkin ratkaisemissa on kyse teknologiasta eikä väestönmäärästä.

Historia

Ruoan- ja energiantuotantoa on pystytty lisäämään nopeammin kuin väestömäärä on kasvanut ja raaka-aineiden niukkuuskin on vähentynyt (reaalihinnoilla mitattuna).

YK:n mukaan vuodesta 1948 ruoantuotannon kasvu on ylittänyt väestönkasvun. Kuolleisuus on selvästi vähenemään päin. Kehitysmaissakin elinikä pitenee.

1900-luvulla ei ole enää ollut nälänhätiä kuin poliittisina kostoina, sisällissodan seurauksena tai irrationaalisen talouspolitiikan tuloksena. Lisäksi nälänhädistä kärsivien määrä on laskenut 1800-luvun lopulta sekä suhteellisesti että absoluuttisesti.

Nälänhädät johtuvat vapauden puutteesta

On usein sanottu, että merkittäviä nälänhätiä ei ole koskaan tapahtunut vapaissa maissa. Tämä väite on totta monella erilaisella sanan "vapaa" määritelmällä, ja vasemmistolainen Amartya Sen on valinnut näistä melko vasemmistolaisen vaihtoehdon:

• "Yhtään merkittävää nälänhätää ei ole ikinä tapahtunut itsenäisessä ja demokraattisessa maassa, jossa on suhteellisen vapaa lehdistö."

Ennen vuotta 1800 nälänhädät olivat tavallinen kuolinsyy kaikkialla. Sitten parantuneet kaupankäyntiedellytykset teki mahdolliseksi erikoistua entistä enemmän: ihmiset alkoivat tuottaa yhtä asiaa tehokkaasti ja sitä kauppaamalla hankkia muun tarvitsemansa. Erikoistuneet tuottavat enemmän kuin kaikkea tekevät. Kilpailu lisäsi innovaatioita ja nälänhädät vähitellen loppuivat.

1920-luvun jälkeen kuivuuden aiheuttamat nälänhädät ovat vähentyneet 99,9 % [Euroopassa?] erikoistumisen ja kaupan ansiosta.

Suomi ja Irlanti

Kilpailun ja kaupan piiriin päässeessä Euroopassa nälänhädät loppuivat 1800-luvulla. Ainoat poikkeukset olivat Irlannin (1845-1852) ja Suomen (1866-1868) nälänhädät. Ne johtuivat siitä, että valtio rajoitti ihmisten oikeutta omistaa maata ja käydä kauppaa, joten hyvinäkin vuosina ihmisten tulot riittivät vain niukasti elämiseen, huonoina moni kuoli.

Intia

Jopa kapitalismin vastustajien kuvauksen mukaan Britannian kolonialismi Intiassa oli antikapitalistista: viljelijät pakotettiin viljelemään tiettyjä kasveja, heidät määrättiin myymään ne Britanniaan ja heidät pakotettiin maksamaan sortavia veroja jopa pahimpina aikoina. Kapitalismi päinvastoin käsittää omistusoikeuden, verojen alhaisuuden ja vapaakaupan.

Kun Intia siirtyi kolonialismista maltilliseen sosialismiin, lähteestä riippuen nälänhädät vähenivät tai jatkuivat.

Vapauden rajoittaminen oli myös Intian vuoden 1965 nälänhädän syynä. Kuivuudesta kärsi 100 miljoonaa ihmistä ja 1,5 miljoonaa kuoli. Sittemmin Intia vapautti talouttaan, joten vaikka 1987-2002 peräti 300 miljoonaa ihmistä kärsi kuivuudesta, tilastojen mukaan vain 300 kuoli tähän vuonna 1987 eikä kukaan vuonna 2002.

Afrikka

Myös Itä-Afrikan viime vuosikymmenten suuret nälänhädät johtuvat kyseisten maiden politiikasta, joka rajoitti vapautta ja kannustimia käydä kauppaa, omistaa maata ja investoida tuottavasti.

Sosialistisen Etiopian nälänhätä 1983-85 johtui sosialistisesta politiikasta ja valtion määräämästä uudelleenasutuksesta. Ihmisten ei sallittu käydä kauppaa, joten he olivat niin köyhiä, että kuivuuden myötä toimeentulo ei enää riittänyt. Hallituksen auttamattomuus pahensi tätä. Yli miljoona kuoli, mutta Mengistu jatkoi sosialismia. Ennen hänen valtaantuloaan 1973 Etiopian elintaso oli noussut 50 % 20 vuodessa mutta hänen kaudellaan 1973-1990 se laski 10 %. Vuonna 1991 kauppaa vapautettiin jonkin verran, mikä on tuottanut nopean talouskasvun, mutta maanomistus on yhä hyvin säänneltyä, mikä haittaa maatalousinvestointeja ja on pitänyt 14 miljoonaa ihmistä köyhyydessä.

Ugandan diktaattori Idi Amin sosialisoi teollisuutta ja vainosi kauppiaita 1970-luvulla, mikä romutti maan talouden. Seuraaja Yoweri Museveni on vapauttanut taloutta ja saanut aikaan kasvua paitsi että maan koillisosa on fundamentalistiskristillisen Herran vapautusarmeijan (LRA) armoilla.

Keniassa talouden liberalisoiminen on saanut aikaan kasvua viime vuosina, mutta maakauppa on yhä haitallisesti rajoitettua.

Somaliassa omistusoikeus on heikosti suojattua, mikä pitää puolet kansasta köyhinä.

Zimbabwessa talous kasvoi yli 5 % vuodessa 1980-luvulla ja 4,3 % 1990-luvulla, ja maa tuotti viljaa yli oman tarpeen. Vuosina 2000-2003 maa otti väkisin haltuunsa korvauksetta valkoisten viljelijöiden kaupallisia maatiloja muka antaakseen ne maattomille mustille. Monia mustia maatyöläisiä jäi työttömiksi ja korkein oikeus totesi nämä sosialisoinnit laittomiksi, mutta Mugabe jatkoi niitä. Tämä oli ensimmäinen kerta maan historiassa, kun omistusoikeuden suojaa koskevia lakeja ei kunnioitettu. Maan talous romahti kymmeniä prosentteja, valuutan arvo putosi nopeasti ja syntyi ruokapula. Tästä syytettiin monia asioita, mutta ne olivat olleet samanlaisia aiemminkin lukuunottamatta maauudistusta ja sademäärää, ja kuivuuden vaikutus oli aiempien kuivuustilastojen valossa minimaalinen, ero johtui lähinnä maauudistuksesta. Sittemmin maahan tuli hyperinflaatio.

Monet tutkimukset osoittavat, että maat, joissa on hyvä omistusoikeuden suoja, saavat nopeamman talouskasvun, myös kehitysmaat. Scully (1988) osoitti, että omistusoikeudet ja markkinarakenteet omaavissa maissa on keskimäärin 2,6 %:n vuosikasvu, kun taas maissa, joissa valtio puuttuu huomattavasti talouteen, kasvu oli 1,1 %. Heitger (2004) osoitti, että omistusoikeusindeksin kaksinkertaistaminen yli kaksinkertaistaa elintason. Goldsmith (1995) osoitti, että myös kehitysmaiden joukossa ne maat kasvavat nopeammin, joissa omistusoikeus on suojatumpi. Torstennson (1994) osoitti, maissa, joissa puututtiin mielivaltaisesti omistusoikeuteen, talouskasvu oli negatiivista. Omistusoikeuden suoja myös luo kannustimet investoida maahan enemmän ja näyttäisi vähentävän eroosiota.

Irlanti

Irlannin vuosien 1845-1852 aikaiset nälänhädät johtuivat siitä, että valtio rajoitti ihmisten oikeutta omistaa maata ja käydä kauppaa, joten hyvinäkin vuosina ihmisten tulot riittivät vain niukasti elämiseen, huonoina moni kuoli.

Brittihallinto oli kieltänyt Irlannin katolisilta maan ostamisen. Siksi he joutuivat vuokraamaan pieniä peltotilkkuja lähinnä Englannissa asuvilta omistajilta. Vuonna 1845 puolet tiloista oli alle 2 hehtaaria.

Poissaolevat tilanherrat ("absentee landlords") eivät olleet kehittämässä tilojaan, ja vuokraviljelijöillä ei ole kannustimia investoida maan parantamiseen, koska hyöty menisi omistajalle pellon arvon ja vuokran nousuna.

Lisäksi vuonna 1801 Irlanti otettiin Englannin protektionististen viljalakien alaisuuteen, mikä nosti hintoja ja siten muutti irlantilaisten viljelyä tavalla, joka tuli ongelmalliseksi, kun vapaakauppaan siirryttiin 1846-1849. Hyöty tästä väliaikaisesta hinnannoususta päätyi lähinnä tilanherroille Englantiin (vuokran nousuna).

Siis vaikka proksimaalinen syy olivat köyhyyttä lisäävät huonot säät ja perunasairaus, syy siihen, että huonoista oloista ei selvitty, oli köyhyys. Enää huonoina vuosina ei kuolla.

Brittihallinto myös syrjäytti paikallista hyväntekeväisyyttä perimällä kovia paikallisveroja ja rahoittamalla niillä työllisyystöitä. Työllisyytöissä rakennettiin usein hyödyttömiä teitä ja kulutettiin usein enemmän kaloreita kuin palkalla saattoi ostaa. Ulkomaista hyväntekeväisyyttä rajoitettiin.

Vasemmisto joskus syyttää nälänhädistä sitä, että Irlannista joissain nälänhädissä vietiin ruokaa, mutta tämä johtui juuri siitä, että irlantilaisilla ollut varaa ruokaan, koska sääntely oli pitänyt heidät köyhinä, joten huonoina vuosina kuoltiin.

Ranska

Filosofi David Hume kritisoi sitä, miten Ranska vielä 1700-luvulla kielsi viljan viennin muka estääkseen nälänhätiä, vaikka juuri viljan vientikiellot ovat pääsyy tätä viljavaa maata riivaaviin nälänhätiin. Yleensäkään valtiot "eivät ymmärrä taloutta", sitä, että juuri viennin salliminen kannustaa kansalaiset tuottamaan enemmän.

Tiheä väestö vähentää nälänhätiä

Peter Bauer on osoittanut, että nälänhätiä ei tapahdu tiheästi asutuissa maissa. Tyypillisesti ne tapahtuvat harvaan asutuissa maissa, joissa on paljon käyttämätöntä maata. Malthusin teoria väestönkasvun tuottamasta jatkuvasta nälänhädästä on 200 vuotta vanha ja yhtä kauan sitä vastaan on kertynyt todisteita, mutta yhä moni uskoo siihen. Ei ole yhtäkään maata, jossa elintaso olisi ollut korkeampi, kun siellä oli puolet vähemmän asukkaita. Elintason noustessa luonnolliset taloudelliset kannustimet saavat ihmiset itsestään vähentämään lapsilukujaan ja väestömäärän asettumaan tasapainoon.

Koska talouskasvu lisää väestönkasvua tiettyyn rajaan asti, väestönkasvun tuoma positiivinen lisävaikutus talouskasvuun ei välttämättä ole niin suuri kuin miltä tilastollinen korrelaatio näyttää.

Tiheä väestö mahdollistaa erikoistumisen ja tehokkaamman talouden. Tiheimmin asutuilla alueilla on vähemmän nälänhätiä kuin harvimmin asutuilla. Vuonna 1981 harvaan asuttuja nälänhätäalueita olivat mm. Etiopia, Uganda, Zaire ja Tansania, tiheään asuttuja ja nälänhädättömiä, joskin vielä tuolloin melko köyhiä Taiwan, Hongkong, Singapore, Malesia ja osa Länsi-Afrikkaa.

Stanfordin yliopiston kuuluisa professori Paul Ehrlich väitti, että globaalit nälänhädät tappaisivat miljardeja 1970- ja 1980-luvuilla. Silti vuodesta 1960 kehitysmaissa ruoan määrä henkeä kohden on kasvanut 38 % ja aliravittujen määrä on pudonnut 35 %:sta 18 %:iin ja putoaminen näyttäisi jatkuvan huomattavana. Ruoan hinta on 2/3 alhaisempi kuin 1960-luvulla. Kehitysmaiden farmien sato on paljon alhaisempi kuin se jo nykyisillä tekniikoilla voisi olla, edes ilman tulevaa kehitystä.

Myös ympäristö on parantunut: USA:ssa rikkidioksidin määrä on pudonnut 80 % vuodesta 1962, hiilimonoksidin 75 % vuodesta 1970, typpioksidien 38 % vuodesta 1970. Samanlainen trendi on muuallakin kehittyneessä maailmassa ja kehitysmaat voivat käyttää samaa teknologiaa. Tosin metsän määrä maailmassa on pudonnut 0,44 % vuodesta 1961 mutta mm. Brasiliassa hakkuut ovat vähenemässä talouskasvun myötä.

Katso myös

• Ruoka (ruoan hinta on romahtanut)
• Väestönkasvu
• Talouskasvu
• Optimismi: lähes kaikki mittarit osoittavat maailman paranevan jatkuvasti