Hamas

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Hamas on militanttijärjestö, jonka tavoite on Israelin tuhoaminen ja islamilaisen valtion luominen Palestiinaan. Hamas vastusti vuoden 1993 rauhansopimusta PLO:n ja Israelin välillä.[1] Muun muassa EU luokittelee Hamasin terroristijärjestöksi.[2] Se kaappasi vallan Gazassa vuonna 2007.

Vuonna 1987 Muslimiveljeskunnan ja PLO:n uskonnollisen siiven väki perustivat Hamasin.[1]

Hamasin peruskirja väittää, että Ranskan vallankumous, Lokakuun vallankumous, kolonialismi ja molemmat maailmansodat olivat juutalaisten sionistisia salajuonia ja vapaamuurarit ja rotarikerhot ovat sionistisia järjestöjä. Peruskirja viittaa Siionin viisaiden pöytäkirjoihin [antisemitistinen väärennös, joka on olevinaan suunnitelma juutalaisten maailmanvaltaan].[3]

Hamas tapattaa homoja, kiduttaa toisinajattelijoita ja sallii kunniamurhat ja raiskaukset

Hamas tuomitsee homot kuolemaan ja antaa raiskausten, perheväkivallan ja ”kunniamurhien” tapahtua rankaisematta, ja sen lait ovat lähinnä shariasta.

Human Rights Watch tuomitsi myös 14-vuotiaana tehdystä rikoksesta epäillyn teloittamisen. Tiedot oli saatu kiduttamalla. Sekä Länsirannan Fatah-johtoinen hallinto että Gazan Hamas-hallinto harjoittavat kidutusta, surmia ja muuta toisinajattelijoiden vainoa, jopa toistensa.

Amnestyn mukaan palestiinalaishallinto käyttää yhä toistuvasti kohtuutonta ja perusteetonta väkivaltaa rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan, mm. hakkaa pampuin ja lyö, ja jättää tekijät seurauksitta. Poliisi syyllistyy myös surmiin. Myös Arabien ihmisoikeusjärjestö AOHR on arvostellut palestiinalaishallintoa jyrkästi.

Vuodesta 2008 Hamas on heikentänyt yhdistäytymis- ja järjestäytymisvapautta. Turvallisuusjoukot hajottavat väkivaltaisesti Fatahin ja muiden ryhmien luvattomia kokoontumisia. Syyskuussa 2012 Bureijin pakolaisleirillä oli poikkeuksellisesti 500 hengen mielenosoitus, jossa kolmivuotiaan pojan kuoleman jälkeen vaadittiin Hamasin kukistamista. Hamasin joukot hajottivat mielenosoituksen nopeasti.

Ihmisoikeudet

Amnesty Internationalin vuonna 2015 julkaiseman raportin mukaan Hamas pidättää, kidnappaa ja surmaa palestiinalaisia ilman oikeudenkäyntiä. Hamas käytti Al-Shifan sairaalaa kuulusteluihin ja kidutukseen vuoden 2014 konfliktin aikana. Monet kidutetuista olivat Fatah-järjestön jäseniä.[4][5]

Vuoden 2012 Maailman ihmisoikeusraportissa Human Rights Watch esitti 43-sivuisen luettelon Hamasin tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista, kuten pahoinpitelyt, hirttämiset ja 102 ihmisen kidutuksen. Hamas myös vainoaa ihmisiä "moraalirikosten" ja tiedotusvälineiden sensuurin vuoksi.[6][7] HRW:n Lähi-idän johtajan mukaan Hamasin viiden vuoden Gazan hallitsemisen jälkeen sen oikeusjärjestelmässä vallitsee epäoikeudenmukaisuus ja se "rutiininomaisesti rikkoo pidätettyjen oikeuksia ja takaa rankaisemattomuuden väärinkäytöksiä harjoittaville turvallisuusjoukoille." Hamas kielsi syytökset ja kutsui niitä poliittisesti motivoiduiksi.[8]

Homoseksuaaleilta katkaistaan kaula

Homoseksuaalien oikeusjärjestön Shaul Ganon kertoo Palestiinalaishallinnon yleensä käyttävän homojen vainon tekosyynä näiden leimaamista kollaboraattoreiksi ”mutta tiedän kaksi tapausta viimeisten kolmen vuoden ajalta, joissa teloitettuja oli oikeudessä syytetty avoimesti nimenomaan homoseksuaalisuudesta.” Ganonin mukaan palestiinalaishallinto vetoaa käytännöissään islamilaiseen lakiin.

Usein hallinto kuitenkin verhoaa shariatuomionsa tekaistuista rikoksista tuomitsemiseen näyttääkseen paremmalta avunantajien silmissä.

Arviolta 300 palestiinalaishomoseksuaalia on ylittänyt rajan salaa ja elää Israelissa, koska he kokevat olevansa siellä paremmassa turvassa, vaikka he voivat jäädä kiinni ja tulla vihollisalueen asukkaina palautetuiksi Palestiinaan.

Tämä sekä uskonnonvapaus, kehitysavun varastaminen tai käyttäminen kiristykseen, siviilikohteiden altistaminen sotatoimille ja holokaustifantasiat: ks. Ihmisoikeudet Palestiinassa tai https://vapaasana.net/2014/08/18/hamas-tapattaa-homoja-kiduttaa-toisinajattelijoita-ja-sallii-kunniamurhat-ja/

2017-linjanmuutos: "Haluaa yhä tappaa kaikki juutalaiset maailmanlopun aikaistamiseksi"

Vappuna 2017 Hamas ilmoitti luopuvansa Israelin valtion tuhoamisesta ja voivansa suostua vuoden 1967 rajoihin. Koska se ei vieläkään tunnusta Israelin valtiota, tutkijat ovat pitäneet tätä vain näennäisenä ja yrityksenä viedä kannatusta kilpailevalta Fatah-järjestöltä. Helsingin yliopiston Hannu Juusela kuitenkin piti mahdollisena, että Hamas oikeasti hyväksyisi kahden valtion mallin, koska Hamasin legitimiteetti on uhattuna ja Egyptikin suhtautuu järjestöön torjuvasti. Ulkopoliittisen instituutin Olli Ruohomäki oli toista mieltä.[9]

Peruskirjasta poistettiin tuolloin esimerkiksi kytkös Muslimiveljeskuntaan ja profeetta Muhammedin väitetty lause, että juutalaiset pitäisi tappaa, jotta apokalypsi tulisi pikemmin.[10]

Hamas-vaikuttaja, entinen kulttuuriministeri Mustafa al-Sawwaf sanoo, että kyse on vain retoriikasta, Hamas aikoo yhä ajaa juutalaiset pois Israelista ja tulee myös onnistumaan siinä. Aseellinen vastarinta on yhä tärkein keino. Sitä ei enää sanota ainoaksi, koska linja on saanut gazalaiset arvostelemaan Hamasia voimakkaasti. Aseellista taistelua yritetään lisätä etenkin Länsirannalla. Hamasin linja on etäännyttänyt monia palestiinalaisia aiemmin tukeneitä arabi- ja länsimaita. Al-Sawwaf tuntee Hamasin ajattelun perusteellisesti.[10]

Tuki Syyrian hallitusta

Vuonna 2014 Hamas lakkasi tukemasta Syyrian hallitusta, kun ISIS-järjestön kannatus Gazassa nousi uhaten Hamasin asemaa.

Katso myös

Viitteet