Julkisen valinnan teoria
Liberalismiwiki
Julkisen valinnan teoria (public choice theory) kuvaa miten järkevät ja fiksut ihmisetkin äänestävät politiikassa kuin lampaat.
Rationaalinen tietämättömyys (rational ignorance) kuvaa sitä, etteivät äänestäjät keskimäärin tiedä mitään politiikasta, koska heillä ei ole mitään hyvää syytä tietää. Vaikka esim. maataloustukiaiset olisivat hieno asia ja hyödyttäisivät monia, äänestäjän oman edun kannalta ei kannata opiskella aiheesta eikä empatiaa muille jaksa riittää.
Sisällysluettelo |
Esimerkkejä
Julkisen valinnan teorian mukaan keskitetyt eturyhmät voittavat politiikassa laajalle hajautuneen yleisen edun. Rakennusoikeuden eli lisäneliöiden kaavoittamista vastustavat mm. NIMBY-ryhmät, jotka koostuvat mm. alueella jo olevien asuntojen omistajista. Heillä on vahva intressi lobata asuntojensa arvoa laskevaa rakentamista vastaan, esimerkiksi lähettää poliitikoille kannustuksia ja uhkauksia, seurata päätöksentekoa asiassaan ja huomioida toiminta äänestyskäyttäytymisessään. Hyöty asuntojen hintojen laskusta jakautuisi niin laajalle, että kellään meistä hyötyjistä ei ole vahvaa intressiä lobata kaupunginvaltuuston käsitellessä jonkin tietyn alueen rakentamista.
Yleistä
Public choice -teoria on taloustieteiden haara, joka tutkii verotusta ja julkista kulutusta.
Public choice -teoria analysoi ihmisten kollektiivista päätöksentekoa samoilla menetelmillä, kuin perinteinen taloustiede tutkii ihmisten toimintaa. Vaikka politiikassa ja äänestäessään periaatteessa monilla ihmisillä onkin altruistisia taipumuksia ja he haluavat huolehtia myös muista ihmisistä, public choice -teoreetikkojen empiiriset tutkimukset pyrkivät pikemminkin todistamaan etenkin poliitikkojen ja virkamiesten toimivan lähinnä omaa etuaan ajatellen.
James Buchanan popularisoi public choice -teorian tutkimuksillaan aiheesta, voittaen lopulta Nobelin taloustieteiden palkinnon ja perustaen Public choice -teorian tutkimuskeskuksen George Masonin yliopistolle. Buchananin omin sanoin public choice -teoria yrittää korvata "romanttista ja idealistista kuvaa valtion toiminnasta realistisemmalla ja skeptisemmällä mallilla."
Ehdotuksiksi parempaan järjestelmään monet public choice -teoreetikot suosittelevat subsidiariteettiperiaatetta eli vallan tuomista mahdollisimman lähelle kansalaisia. Kuntatasolla ihmisillä on vielä kohtalaisen helppo äänestää jaloillaan, kun maastamuutto on jo vaikeampaa. Myös julkisten palvelujen kilpailu parantaa niiden toimintaa, joten joidenkin mielestä valtion virastot voisi jakaa aina kahteen osioon. On jopa ehdotettu erillisen virastojenvalvontaviraston perustamista, jonka tarkoituksena olisi tarkkailla ja valvoa muiden virastojen budjetteja niin, että sen oma tulo perustuisi sen aikaansaamiin parannuksiin.
Mancur Olson on eräs vasemmistolaisempi tutkija, joka on keskittynyt public choice -teoriaan. Hän analysoi Japanin ja Saksan tilanteita toisen maailmansodan jälkeen, ja tuli lopputulokseen jonka mukaan tyhjältä pöydältä rakennetuja hallituksia eivät manipuloineet eturyhmät, vaan yrittäjät ja ammattiliitot saivat rakentaa keskenään yhteiskuntaa. Olsonin mielestä valtiolla tulisi silti olla vahva rooli yhteiskunnan toiminnassa, eturyhmäpolitiikkaa vain tulisi pyrkiä estämään.
Muuta
Myös monet muut taloustieteilijät kuten vasemmistolainen nobelisti Paul Krugman ovat korostaneet politiikan vapaamatkustajan ongelmaa: demokratia toimii heikosti, koska yksittäisen ihmisen ei kannata perehtyä riittävästi poliitikkojen tekemisiin, sillä järkevän äänestämisen hyödyt koituvat kaikille kansalaisille eikä perehtyvälle äänestäjälle itselleen[1].
Katso myös
Linkkejä
- Eturyhmäpolitikointi ja klassinen liberalismi, Mikko Laakso 24.6.2011 (yksinkertainen selitys julkisen valinnan teoriasta esimerkkeineen)
- [1] Kuvaus public choice -teoriasta (en)
Viitteet
- ↑ Rat Democracy - Economics explains a political scandal, Paul Krugman, The Dismal Science
