Yhteisrintamataktiikka

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Kansanrintama)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Yhteisrintamataktiikka oli Neuvosto-johtoisen Kominternin 1930-luvulla omaksuma[1] maailmanlaajuinen taktiikka tehdä sosiaalidemokraattien kanssa yhteistyötä ("yhteisrintama") sekä oikeistolaisuutta että fasismia (joita molempia kommunistit kutsuivat "fasismiksi") vastaan. Kun näitä olisi riittävästi heikennetty, voitaisiin sosiaalidemokraatit pettää ja tehdä kommunistinen vallankumous.

Taktiikkaa oli jossain määrin noudatettu jo 1920-luvulla, Suomessakin[2].

Myöhemmin, etenkin 1970-luvulta alkaen, yhteisrintamataktiikka yhä enemmän laajeni siihen, että Neuvostoliitto kehotti kätyreitään kietomaan asteittain pauloihinsa erilaisia punertavia ja sitoutumattomia, sittemmin vihreitäkin järjestöjä. Järjestöjä myös kaapattiin tai solutettiin (osittain myös Naisasialiitto Unioni).

SKDL oli esimerkki puolueesta, jonka puheenjohtajaksi pyrittiin usein nostamaan ei-kommunistinen äärisosialisti mutta joka oli käytännössä SKP:n hallitsema (SKP osallistui vaaleihin SKDL:nä saadakseen suuremman eduskuntaryhmän). Lukemattomista muistakin järjestöistä oli kommunistinen sekä laajempi versio, ja identtiset kokoukset pidettiin usein peräkkäin samassa paikassa samojen henkilöiden toimesta.

Vasemmistolehtien puheet "yhteisrintaman" tarpeesta ovat usein kommunistien tai heidän liittolaistensa piiloviestejä tällaisten rintamien perustamisen puolesta.

Laajoja yhteisrintamajärjestöjä

Nykyisellään Attac, Suomen ja Maailman sosiaalifoorumit ym., monenlaiset sodanvastaiset verkostot, Voima-lehti jne. ovat tällaisia järjestöjä, joskaan niissä valta ei ole yksin kommunisteilla, vaikka esim. trotskilaiskommunisti Juhani Lohikoski onkin ollut kaksi ensimmäistä kautta Attacin puheenjohtaja.

Kommunistien hallitsemia yhteisrintamajärjestöjä

Selvästi kommunistien vallassa olevia "yhteisrintamajärjestöjä" ovat mm. STP (Kommunistien liiton SKDL:ää vastaava vaalipuolue), sekä taistolaisten kommunistien "rauhanjärjestö" Rauhanpuolustajat, joka kannattaa kommunistiterroristien ja -sissien sotia ja järjestää yhteisrintamamielenosoituksia.

EU:n Vastainen Kansanrintama ry ja sen lehti Kansan ääni ovat niin ikään äärikommunistien hallussa.

Viitteet

  1. Viholliskuviin ja viranomaisiin vetoamalla vaiennetut työväentalot, Esa Ruuskanen, JY 2006, s. 190: "Yhteistyön sosialidemokraattien kanssa salliva fasismin vastainen yhteisrintamataktiikka tuli Kominternin linjaksi vasta 1930-luvun puolivälissä. SKP kehottikin vuonna 1930 jatkamaan taistelua, jota se ei ollut kenties koskaan nähnyt edes alkavankaan muualla kuin ideologisten odotusten sävyttämissä kuvitelmissaan."
  2. Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela. Luokka, liike ja yhteiskunta 1918-1944. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla II; Nide 2 Aatsinki Ulla & Lampi Mika & Peltola Jarmo, University of Tampere, 2007, ISBN 9514469879, 9789514469879, s. 182

Katso myös

Aiheesta muualla