Julkisen valinnan teoria
Julkisen valinnan teoria (public choice theory) tutkii poliittista päätöksentekoa huomioiden myös sen, että poliitikkojen ja virkamiesten oma etu vaikuttaa huomattavasti heidän toimintaansa, sen sijaan, että valtion toiminta idealisoitaisiin tai kuviteltaisiin sen olevan kaikkitietävä.
Teoria soveltaa politiikkaan taloustieteellisiä työkaluja kuten peliteoria ja osoittaa monia tehottomia käytäntöjä.
"Me kaikki tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta me vain emme tiedä, miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen." - Euroryhmän puheenjohtaja, Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker.[1][2][3]
"Tarvittavat päätökset ovat poliittisesti liian aikaisia, kunnes ne ovat taloudellisesti liian myöhäisiä." - Vesa Vihriälä Sixten Korkmanin mukaan.[2]
"... sairaalat innostuivat tekemään myös turhia tai ainakin kustannustehottomia tutkimuksia. Tästä opimme sen, että taloudelliset kannustimet vaikuttavat myös julkisten organisaatioiden toimintaan." - Osmo Soininvaara[4]
Ilmiöitä
Rationaalinen tietämättömyys (rational ignorance) on sitä, kun ihminen ei vaivaudu perehtymään politiikkaan, koska perehtymisen hyödyt jakautuvat kaikille kansalaisille sen sijaan, että äänestäjä saisi hyödyn itse kuten valitessaan ostamaansa tuotetta. Tämän vuoksi usein eturyhmät voittavat politiikassa: jos tietty kohdennettu etu on tuhansien eurojen arvoinen tietyn eturyhmän jäsenille, se voi olla silti yleisen edun vastainen, vaikka se maksaisi vain muutaman euron keskivertoäänestäjälle. Tällaisiin etuihin keskivertoäänestäjän ei kannata perehtyä, etenkin kun ne yleensä tehdään tarkoituksella monimutkaisiksi perehtymättömyyden varmistamiseksi, vaikka monimutkaistaminen tuottaisi paljon lisää tehottomuutta.
Eturyhmät saavat usein päätöksenteossa läpi asioita, jotka ovat yleisen edun vastaisia (ks. myös siltarumpupolitiikka). Auttaessaan eturyhmiä (esimerkiksi yritysten, ammattiliittojen tai yhdistysten edustajat) poliitikot tai virkamiehet kokevat itsensä tärkeiksi ja voimakkaiksi. Tämä myös saattaa tuottaa heille suoraa korruptiota tai myöhemmin hyvän työpaikan. Päättäjät eivät välttämättä kärsi juuri mitenkään eturyhmän suosimisesta, koska he eivät käytä omia rahojaan ja mm. rationaalisen tietämättömyyden vuoksi äänestäjät eivät välttämättä ole selvillä asiasta. Pienet, keskittyneet eturyhmät pystyvät suuria paljon tehokkaammin estämään jäsentensä vapaamatkustamista ja tuottamaan poliittista painetta ja tukea sekä organisoitumaan vähemmin kustannuksin.[5] George Stigler, Sam Peltzman ja Gary Becker ovat osoittaneet viranomaistahojen olevan vastaavasti pienten eturyhmien vaikutettavissa.[5] Tarvittaessa eturyhmien vaikuttamat päättäjät hankkivat riittävän kannatuksen lehmänkaupoin, joilla sovitaan muiden päättäjien kanssa yhteisestä kannatuksesta usean eturyhmän tavoitteille.[5]
Sääntelyhäiriö (government failure) viittaa moniin eri syihin sille, miksi sääntelyn tulos on usein muuta kuin se olisi ihanteellisessa maailmassa.
Välistäveto (rent seeking) tarkoittaa eduntavoittelua, joka aiheuttaa muille sitäkin enemmän haittoja. Välistävedon mahdollistaa joskus markkinahäiriö mutta vielä useammin sääntelyhäiriö.
Signalointiäänestäminen ja demokratian irrationaalisuus. Äänestämisen paradoksin mukaan kansalaisen todennäköisyys vaikuttaa päätökseen on niin pieni, että siitä keskimäärin koituvat hyödyt alittavat asioihin perehtymisen vaivan. Siksi ihmiset usein äänestävät pikemminkin signaloidakseen eli viestiäkseen muille tietynlaisia asioita itsestään, koska siitä hyödyt koituvat itselle. Geoffrey Brennan and Loren Lomasky arvioivat, että tämän vuoksi poliitikot keskittyvät vaikuttamaan ilmaisullisiin (ekspressiivisiin) motiiveihin sisällöllisten motiivien kustannuksella. Tämä johtaa äänestyskäyttäytymisen irrationalisoitumiseen. Esimerkiksi ihmiset saattavat kannattaa protektionismia ilmaistakseen nationalismiaan, vaikka protektionismin katsotaan alentavan taloudellista hyvinvointia. Lobbaaminen vaikuttaa eniten politiikan yksityiskohtiin, koska niissä ilmaisullisuus on vähäisintä. Breannan ja Lomasky väittävät teoriansa sisällöllisten ja ilmaisullisten syiden yhteisvaikutuksesta olevan koherentimpi ja todellista äänestyskäyttäytymistä paremmin vastaava kuin oletus siitä, että äänestäjät vain äänestäisivät etujensa mukaisia vaalituloksia sisällöllisin perustein. [6][7]
Regulatory capture on korruptiota, jossa yleistä etua suojelemaan perustettu julkinen sääntelyelin ajautuu ajamaan sääntelemänsä sektorin valtatahon asiaa.
Esimerkkejä
NIMBY
Julkisen valinnan teorian mukaan keskitetyt eturyhmät voittavat politiikassa laajalle hajautuneen yleisen edun. Rakennusoikeuden eli lisäneliöiden kaavoittamista vastustavat mm. NIMBY-ryhmät, jotka koostuvat mm. alueella jo olevien asuntojen omistajista. Heillä on vahva intressi lobata asuntojensa arvoa laskevaa rakentamista vastaan, esimerkiksi lähettää poliitikoille kannustuksia ja uhkauksia, seurata päätöksentekoa asiassaan ja huomioida toiminta äänestyskäyttäytymisessään. Hyöty asuntojen hintojen laskusta jakautuisi niin laajalle, että kellään meistä hyötyjistä ei ole vahvaa intressiä lobata kaupunginvaltuuston käsitellessä jonkin tietyn alueen rakentamista.
Kreikka
Helsingin Sanomien taloustoimittaja Petri Sajarin mukaan euroalueen velkakriisissä poliitikot ovat osoittaneet ihmisen olevan "luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva". Kreikka otti vuosikaudet lainaa, koska vaalitappion pelossa poliitikot eivät uskaltaneet lopettaa holtitonta velkaantumista. Saksan ja Ranskan johtajat ajattelivat vain omaa vaalimenestystään pakottamaan eurovaltiot rahoittamaan Saksan ja Ranskan pankkeja Kreikan "tukemisen" kautta, millä Kreikka kurjistettiin. Näin eurovaltioiden ei tarvitse myöntää rahaliiton perustavanlaatuisia ongelmia, joista yhdysvaltalaiset taloustieteilijät ovat muistuttaneet pitkään. [8]
Euro
Professori Markku Kuisma kirjoitti, että euro luotiin "toiveunien fantasiakivijalan varaan" ja virhettä paikkailtiin "epäkorrekti todellisuus kieltämällä", byrokratiaohjelmilla ja syytämällä rahaa vääriin paikkoihin. Toimittaja Tuomo Lappalainen myönsi toimittajien laiminlyöneen työnsä: kun euro perustettiin, toimittajat "jotenkin kummasti" uskoivat poliitikkojen ajattelevan "juuri tässä asiassa" pelkästään yleistä hyvää, vaikka "halu patsastella 'eurooppalaisina' valtiomiehinä näkyi kilometrien päähän". [9]
Autokoulut
Taloustoimittaja Jarmo Aaltosen (HS) mielestä Autokoululiitto on Suomen kovin lobbausorganisaatio. Mopokortin hinta on yli 600 euroa, ennen ei mitään, kevytmoottoripyöräkortti 835 euroa lisää, henkilöautokortti yli 2500 euroa jne. Ajamisen kotiopetuksesta on Aaltosen mukaan tehty kannattamattoman kallista, vaikka onnettomuudet ovat vähentyneet. [10]
Yleiskuvaus
Tunnettuja julkisen valinnan teorian tutkijoita ovat Kenneth Arrow, Duncan Black, James Buchanan ja Gordon Tullock.[5] Arrow ja Buchanan on palkittu taloustieteen Nobelin palkinnolla.
Nobelisti James Buchananin mukaan julkisen valinnan teoria tutkii politiikkaa ilman romantiikkaa - ilman toiveajattelua siitä, että poliitikot ja viranomaiset vain ajaisivat yleistä etua, ja päätöksiä tekevät viime kädessä yksilöt, ei "kansa" tai "yhteisö".[5] Poliittiset päättäjät ovat ihmisiä siinä missä markkinoilla toimivatkin.[5]
Ero on kannustimissa: markkinoilla päättäjä tyypillisesti saa itse päätöksensä hyödyt ja kantaa sen kustannukset, politiikassa ei.[5] Sopimus syntyy vain, jos molemmat osapuolet sen hyväksyvät.[5] Sen sijaan poliittisessa päätöksenteossa ei ole vastaavaa taetta siitä, että syntyvät päätökset keskimäärin hyödyttävät kaikkia.[5] Arrow'n paradoksi osoittaa, että millään äänestystavalla ei voida tuottaa äänestäjien preferensseistä konsistentisti yhteiskunnan preferenssejä.[5] Ei myöskään ole löytynyt äänestystapaa, jonka lopputulosta ei voisi manipuloida toisenlaiseksi esimerkiksi äänestysjärjestykseen vaikuttamalla.[5]
Yleistä
Julkisen valinnan teoria eli public choice -teoria analysoi ihmisten kollektiivista päätöksentekoa samoilla menetelmillä, kuin perinteinen taloustiede tutkii ihmisten toimintaa. Vaikka politiikassa ja äänestäessään periaatteessa monilla ihmisillä onkin altruistisia taipumuksia ja he haluavat huolehtia myös muista ihmisistä, public choice -teoreetikkojen empiiriset tutkimukset pyrkivät pikemminkin todistamaan etenkin poliitikkojen ja virkamiesten toimivan lähinnä omaa etuaan ajatellen.
James Buchanan popularisoi public choice -teorian tutkimuksillaan aiheesta, voittaen lopulta Nobelin taloustieteiden palkinnon ja perustaen Public choice -teorian tutkimuskeskuksen George Masonin yliopistolle. Buchananin omin sanoin public choice -teoria yrittää korvata "romanttista ja idealistista kuvaa valtion toiminnasta realistisemmalla ja skeptisemmällä mallilla."
Ehdotuksiksi parempaan järjestelmään monet public choice -teoreetikot suosittelevat subsidiariteettiperiaatetta eli vallan tuomista mahdollisimman lähelle kansalaisia. Kuntatasolla ihmisillä on vielä kohtalaisen helppo äänestää jaloillaan, kun maastamuutto on jo vaikeampaa. Myös julkisten palvelujen kilpailu parantaa niiden toimintaa, joten joidenkin mielestä valtion virastot voisi jakaa aina kahteen osioon. On jopa ehdotettu erillisen virastojenvalvontaviraston perustamista, jonka tarkoituksena olisi tarkkailla ja valvoa muiden virastojen budjetteja niin, että sen oma tulo perustuisi sen aikaansaamiin parannuksiin.
Mancur Olson on tunnettu vasemmistolainen tutkija, joka on keskittynyt public choice -teoriaan. Hän analysoi Japanin ja Saksan tilanteita toisen maailmansodan jälkeen, ja tuli lopputulokseen jonka mukaan tyhjältä pöydältä rakennetuja hallituksia eivät manipuloineet eturyhmät, vaan yrittäjät ja ammattiliitot saivat rakentaa keskenään yhteiskuntaa. Olsonin mielestä valtiolla tulisi silti olla vahva rooli yhteiskunnan toiminnassa, eturyhmäpolitiikkaa vain tulisi pyrkiä estämään.
Julkisen valinnan teorian osoittamat demokratian ongelmat vaativat institutionaalisia ratkaisuja.[5] Professori William F. Shughartin mukaan esimerkiksi julkiselle vallalle voidaan säätää rajoituksia, jotka hillitsevät tyypillisiä ongelmia, ja pohtia jakoa julkisesti ja yksityisesti päätettäviin asioihin.[5]
Julkisen valinnan teoria ei siis oleta poliitikkojen olevan kaikkitietäviä, täydellisen älykkäitä ja puhtaasti hyväntahtoisia kuten eräät muut teoriat olettavat.
Muuta
Myös monet muut taloustieteilijät kuten vasemmistolainen nobelisti Paul Krugman ovat korostaneet politiikan vapaamatkustajan ongelmaa: demokratia toimii heikosti, koska yksittäisen ihmisen ei kannata perehtyä riittävästi poliitikkojen tekemisiin, sillä järkevän äänestämisen hyödyt koituvat kaikille kansalaisille eikä perehtyvälle äänestäjälle itselleen[11].
Puutteita
Julkisen valinnan teoria tutkii usein sitä, missä määrin sääntely käytännössä poikkeaa siitä, mikä olisi ihanteellista, ja millaisilla instituutioilla tätä poikkeamaa voisi hillitä. Teoria ei yleensä tutki sitä, millaisia epäsuoria haittoja ihanteellisellakin sääntelyllä on, ks. sääntely.
Johtopäätöksiä
Julkisen valinnan teoria osoittaa, että tulisi harkita tarkemmin, mitä asioita kannattaa ylipäänsä ottaa julkisen sääntelyn piiriin ja mitä ei. Vasemmistolainen johtopäätös teoriasta on, että sääntelyhäiriöitä voidaan myös lieventää sopivilla instituutioilla.
1 tavoite - 1 toimenpide
"Yleinen periaate toimivassa julkisessa politiikassa ja sääntelyssä on, että yhtä tavoitetta kohden on yksi toimenpide. Jos on monta tavoitetta, tulee olla monta toimenpidettä ja niiden tulee olla keskenään riippumattomia tai vähintäänkin keskenään ristiriidattomia (Lundberg ja Marklund 2018)." (VATT:n lausunto valtiovarainministeriölle)[12]
Katso myös
Linkkejä
- Eturyhmäpolitikointi ja klassinen liberalismi, Mikko Laakso 24.6.2011 (yksinkertainen selitys julkisen valinnan teoriasta esimerkkeineen)
- Public Choice: Kuvaus public choice -teoriasta (Library of Economics)
Viitteet
- ↑ The quest for prosperity: Europe's economy has been underperforming. But whose fault is that?, The Economist, Mar 15th 2007.
- ↑ 2,0 2,1 "Sixten Korkman - Valtakunnan näkyvin ekonomisti lähti eläkkeelle mutta jatkaa talouspoliittista vaikuttamista", Suomen Kuvalehti 11/2012, sivut 48 - 51. Nettiversio ”Professionell tyckare” - Hän-henkilökuvassa ekonomisti Sixten Korkman.
- ↑ Suomi kasvaa ja kituuttaa, Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 23.3.2010.
- ↑ http://www.soininvaara.fi/2018/03/17/soten-korjaaminen-2-terveydenhuollon-kannustimien-lyhyt-historia/
- ↑ 5,00 5,01 5,02 5,03 5,04 5,05 5,06 5,07 5,08 5,09 5,10 5,11 5,12 Public Choice, William F. Shughart II, Professor of Economics at the University of Mississippi, the editor in chief of Public Choice. The Concise Encyclopedia of Economics, 2008.
- ↑ Geoffrey Brennan and Loren Lomasky, Democracy and Decision: The Pure Theory of Electoral Preference (New York: Cambridge University Press, 1997). Pages 89, 105, 107, 139 and back cover among others.
- ↑ Default and Dynamic Democracy, Loren E. Lomasky, in "The Democratic Ideal", ed. "Tibor R. Machan". Pages 18-22.
- ↑ "Kreikan näännyttäminen osoittaa Wahlroosin väitteen todeksi", alaotsikko: "Uutisanalyysi: Kreikka ylivelkaantui ja euroalueen velkakriisi paheni, koska poliitikot ovat ajatelleet vain omaa etuaan seuraavissa vaaleissa", HS 13.2.2012, sivu B5
- ↑ "Silmät ummessa", Tuomo Lappalainen, Suomen Kuvalehti 27/2012, sivu 58, 6.7.2012
- ↑ Korttia kortin päälle, Jarmo Aaltonen HS, HS.fi 10.2.2013.
- ↑ Rat Democracy - Economics explains a political scandal, Paul Krugman, The Dismal Science
- ↑ kolme professoria ym.: VATT:n lausunto valtiovarainministeriölle 11.8.2020. VATT.
