Jean-Jacques Rousseau
Jean-Jacques Rousseau (28.6.1712, Geneve, Sveitsi – 2.7.1778 Ranska) oli tunnetuin antiliberaali valistusajan yhteiskuntafilosofi, vastavalistuksen alullepanijoita.
Rousseau oli pitkälti sosialismin (osin nationalisminkin) isä.
Takaisin luontoon
Rousseau muistetaan takaisin luontoon -filosofina ja yhdistetään hieman erilaiseen käsitteeseen "jalo villi" (molemmat Voltairen kritiikin seurauksena). Hän toisti ajoittain esiintyvää käsitystä rappeuttavasta sivilisaatiosta. Rousseau ei kuitenkaan pitänyt paluuta luontoon mahdollisena vaikka näkikin sivilisaation turmelevana.
Jacques Barzun kirjoittaa, että Rousseaun esikuva ei olisi ollut luonnontilan villi vaan itsenäinen farmari, mutta toisaalta Roussaeu piti maanviljelyksen keksimistä rappauttavana.
Tieteet ja taiteet ovat pahasta
Kirjoituksessaan Discours sur les sciences et les arts (1750) Rousseau väitti, että taiteet ja tieteet eivät olleet hyödyttäneet ihmiskuntaa vaan olivat ylpeyden ja turhamaisuuden välineitä (tässä saattoi olla kalvinismin vaikutusta; alunperin kalvinismi suhtautui maallisiin asioihin ankaran tuomitsevasti).
Tämä sai alkunsa, kun Rousseaun oli tarkoitus osallistua vuonna 1749 kirjoituskilpailuun ylistämällä taiteiden ja tieteiden vaikutusta sivilisaatioon. Valistusfilosofi, Encyclopédien päätoimittaja Denis Diderot kuitenkin sanoi hänelle, että voiton mahdollisuudet olisivat paremmat, jos hän, päinvastoin kuin muut, kirjoittaisi niitä vastaan. Rousseau totteli neuvoa ja voitti palkinnon Discoursilla (1750). Tästä sai alkunsa Rousseaun sivistyksenvastustus. Tosin luultavasti Diderot ja Rousseau olivat kuulleet ajatuksen sen aiemmin esittäneeltä naturalisti Buffonilta, joka oli väittänyt ihmiskunnan olevan moraalisen rappeutumassa omaisuuden ja kulttuurin vuoksi.
Tuolloin Diderot oli mielipidevankina kirjoituksistaan, joissa vihjasi materialismiin, atomeihin ja luonnonvalintaan. Hän kannatti sananvapautta, uskonnollista suvaitsevaisuutta, tiedettä, teollisuutta ym. ja oli ajatuksiltaan lähempänä monia liberaaleja ystäviään kuin Rousseauta.
Totalitarismi
Rousseau kannatti rajatonta totalitarismia, siis hänestä valtio sai tehdä jäsenilleen mitä tahansa. Hän väitti, että se ei olisi totalitarismia, kun kansa tekisi lait itse, mutta tällöin kyseessä olisi enemmistön totalitarismi muita kohtaan. Sen sijaan Liberalismissa ihmisoikeudet suojaavat jokaista ihmistä muiden, enemmistönkin sorrolta.
Filosofi J.L. Talmon kritisoi Rousseauta kirjassaan "Totalitaarinen demokratia". Hän korosti, miten Robespierre käytti Rousseaun ideologiaa toimintansa oikeutuksena. Talmonin mukaan totalitaarisessa demokratiassa valtio kontrolloi kaikkea mutta sentään päätökset tehdään enemmistön äänen mukaisesti toisin kuin Rousseaun "yleistahdossa".
Yleistahto
Rousseau vastusti edustuksellista demokratiaa ja vaati, että kansan yleistahdon annettaisiin hallita kansaa. Joskus tulitaan tämän tarkoittavan suoraa demokratiaa (Rousseaun synnyinmaa Sveitsin mallin mukaan) sekä toimeenpanevaa raatia, mutta Rousseaun mielestä myöskään enemmistön tahto ei ole aina oikeassa, joten tämä jättää hämärän oikeutuksen kelle tahansa väittää tietävänsä kansan yleistahdon paremmin kuin harhautunut kansa itse.
Rousseau kielsi järjen ja puolusti sortoa ja tyranniaa epämääräisen "yleistahdon" varjolla - Robespierre sitten toteuttikin tämän käytännössä. [1]
Termiä "yleistahto" (volonté générale) olivat monet käyttäneet aiemminkin (myös Montesquieu ja Diderot), joskin eri merkityksessä.
Sensuuri
Jean-Jacques Rousseau korosti, miten tarvitaan sensuuria, jottei kansa vieraantuisi omasta oikeasta mielipiteestään (yleistahdostaan).[2]
Robespierren oppi-isä
Ranskan suuren vallankumouksen tekivät klassiset liberaalit, joita tuolloin kutsuttiin (maltilliseksi) vasemmistoksi, koska rojalistit istuivat oikealla. Äärivasemmalla oli sekalainen vuoripuolue, jossa suurin vaikutusvalta oli sosialisteilla kuten Rousseaun oppilas Robespierrellä. Rousseaulaisia oli myös vieläkin äärimmäisempi ryhmä, lähes kommunistinen "hébertistit".[3]
Vuoripuolueen päästyä valtaan 1792-93 vallankumous muuttui totalitaristiseksi ja veriseksi.
Vuosina 1793-94 valtaa piti Rousseauhun uskova[4] Robespierren, Saint-Justin ja Couthonin triumviraatti.
Benjamin Constant ja Hegel syyttivät Rousseauta Robespierren terrorihallinnosta ja totalitarismista. Heistä Rousseaun ideologia salli totalitaristisen hallinnon ilman kansalaisoikeuksia, mm. hengen ja omaisuuden suojaa. Heinrich Heine käytti Robespierrestä nimitystä "Rousseaun verinen käsi"[5].
Robespierreen ja Saint-Justin käsite L’intérêt général eli "kansan tahto" oli Rousseaun yleistahdon pohjalta toteutettu ja näiden kahden sosialistin ylin inspiroija oli Rousseau[6]. Mielestään he vain "karsivat pois turhan ja korruptoituneen" Rousseaun opin mukaisesti[6] Vallankumouksen väkivaltaistuminen tapahtui, kun jakobiiniklubit ympäri Ranskaa vaativat radikaalimpia uudistuksia vedoten Rousseauhun[6].
Benjamin Constant arvosteli vuonna 1819 kuuluisassa puheessaan “On Ancient and Modern Liberty" Rousseauta ja etenkin hänen radikaaleja seuraajiaan (kuten Abbé de Mably) kaiken alistamista kollektiiviselle tahdolle ja yksilövapauksien alistamista sosiaaliselle voimalle.
Monet liberaalit kuten Karl Popper ja J. L. Talmonin "The Origins of Totalitarian Democracy" (1952) ovat arvostelleet Rousseauta totalitarismin ja nationalismin puolustelemisesta. Myös vasemmistolainen filosofi Hannah Arendt katsoo Rousseaun ideologian puolustelevan totalitarismia ja johtaneen Ranskan vallankumouksen ylilyönteihin.
Valtiotieteilijä J. S. Moloy kirjoitti: "1900-luku lisäsi natsismin ja stalinismin jakobinismin rinnalle luetteloon kauhuista, joista Rousseauta voidaan syyttää ... Rousseaun katsottiin puolustaneet juuri sellaista ihmismielen peukalointia, jota 1900-luvun puolivälin hallinnot yrittivät toteuttaa." On kuitenkin kiistelty siitä, oliko Rousseaulla todellista vaikutusta näihin hallintoihin.
Sosialismi
Rousseau oli uuden ajan ensimmäisiä omistusoikeutta vastaan hyökänneitä ajattelijoita.
Kirjoituksessaan Discourse on Inequality (1754) hän kirjoitti, että maatalous, varhainen teollisuus kuten metallinvalmistustaito, omaisuus ja työnjako aiheuttivat epätasa-arvoa ja konflikteja, joita muka ei olisi aiemmin ollut.
Teoksessaan The Social Contract (1762) Rousseau vaatii ihmisiä luopumaan ihmisoikeuksista ("natural rights") ja antautumaan "yleistahdon" totalitaarisesti hallittaviksi. Robespierreen vaikutti eniten tämä teos[7].
Liberaalit
Useimmat valistusfilosofit kannattivat liberalismia ja edistystä mutta Rousseau vastusti molempia. Rousseaun vaikutus myöhempiinkin liberaaleihin lienee marginaalinen ja välillinen. Hän kuitenkin jakoi joitain monien liberaalien käsityksiä tasavaltalaisuudesta.
"Rousseau, whose romantic and egalitarian tenets had practically no influence on the course of Jefferson's, or indeed any American, thought", kirjoitti Nathan Schachner teoksessaan "Thomas Jefferson: A Biography" (1957), s. 47. Jefferson ei yhdessäkään kirjoituksessaan maininnut Rousseauta mutta viittasi usein Lockeen.
Valistuksen vihollinen
Arthur M. Melzerin mukaan Rousseau teki ensimmäiset merkittävät hyökkäykset valistusta vastaan, uskonnollisin motiivein[8].
Tohtori Graeme Garrard on samoilla linjoilla kirjoissaan "Rousseau's Counter-Enlightenment" (2003) ja "Counter-Enlightenments" (2006). Hänen mukaansa Ranskan vallankumous on hämärtänyt Rousseaun ja valistusfilosofien eroa. Valistusfilosofit asettivat järjen ja kirjoitetun lain etusijalle ja kyseenalaistivat uskomukset, kun taas Rousseau vetosi vaistoihin ja "hyveen" mielivaltaan. [9]
Useimmat kirjoittajat ovatkin pitäneet Rousseauta vastavalistuksen liikkeellepanevana voimana[10], mutta Berlin esittelee vähemmän tunnettujen Giambattista Vicon ja Johann Gottfried Herderin valistusvastaisia näkemyksiä sekä sanoo lopulta vastavalistuksen lähteneen kunnolla liikkeelle vasta saksalaisten halusta hyökätä valistusajan universalismia ja ranskalaista kulttuuria vastaan romantiikan keinoin. Rousseauta Berlin piti pikemminkin harhautuneena valistusfilosofina.
Kasvatusteoreetikko
Rousseau esiintyi kasvatusteoreetikkona ja kirjoitti maailman tunnetuimman kasvatusoppaan nimeltä Émile eli kasvatuksesta. Voltaire kritisoi Rousseauta tästä, koska Rousseau epäonnistui kotiopettajana ja antoi kaikki viisi omaa lastaan vastoin äidin tahtoa orpokotiin sitä mukaa kun nämä syntyivät. Rousseaun mukaan lapsen tuli "oppia seuraamaan sosiaalisia vaistojaan ja suojelemaan itseään urbaanin individualismin ja itsetietoisuuden 'paheilta'" [Wp].
"Naiset hellan ääreen"
Feministit kuten Mary Wollstonecraft (1792)[11] ovat syyttäneet Rousseauta vaatimuksesta, että naisten tulisi jäädä kodin piiriin. Jos naisia ei kesytettäisi ja rajoitettaisi häpeällä ja vaatimattomuuden vaatimuksella, Rousseaun mukaan[12] "naiset tyrannisisoivat miehiä - - koska miehistä tulisi naisten uhreja siksi, että naiset voivat niin helposti saattaa miesten vaistot kiihottumaan"[13]. Kirjassaan Émile Rousseau kuvaa, miten Sophie kasvatetaan Émilen vaimoksi opettamalla hänelle, kuinka naisen tulee alistua miehen valtaan, kun taas Émile kasvatetaan autonomiseksi. Rousseaun mielestä naisten ei myöskään tule osallistua julkisiin asioihin.
Uskonto
Rousseau oli ankara kalvinisti vaikka olikin välillä katolilainen eikä seurannut kaikessa kalvinisminkaan oppeja. Hän piti uskontoa välttämättömyytenä (moraalille?) vaikkei uskonutkaan kalvinismin perisyntioppiin vaan piti ihmisiä pohjimmiltaan (Jumalan luomina) hyvinä (vrt. "jalo villi"). Hän oli voimakkaan emotionaalisen uskonnollinen, vaikka hänen kantansa olikin lähellä deismiä.
Rousseau ja Robespierre pitivät ateismia moraalittomana ja kuolemalla tuomittavana, se oli yleistaholle vaarallinen petos, koska usko tervehdytti kansakuntaa sekä hengellisesti että poliittisesti. He uskoivat kumpikin jonkin sortin korkeampaan olentoon, Robespierre deistisesti. [14]
Hulluus
Syyskuussa 1765 Rousseau pakeni kotoaan Britanniaan, jossa David Hume antoi hänelle asunnon ystävänsä maaseutuasunnosta Staffordshiressä. Rousseau ei ollut koskaan ollut emotionaalisesti vakaa, mutta tuolla hänen mielenterveytensä heikkeni huomattavasti ja hänelle kehittyi kuvitelmia siitä, että Hume ja monet muut juonittelisivat häntä vastaan. “He is plainly mad, after having long been maddish”, Hume kirjoitti ystävälleen[15].
Viitteet
- ↑ Atheism and the Enlightenment - In the name of godlessness / An 18th-century Paris salon where philosophers met to eat and drink and deny the existence of God and the soul, The Economist, Oct 28, 2010 "By denigrating reason, celebrating impulse and advocating repression and tyranny in the name of a loosely defined “general will”, Rousseau’s thinking, argues Mr Blom, was actively maleficent (and, unsurprisingly, venerated by Robespierre)"
- ↑ Literature Network » Jean Jacques Rousseau » The Social Contract or Principles of Political Right » 7. The Censorship Viitattu 22.12.2012
- ↑ Radical revolution, World Civilizations: An Internet Classroom and Anthology, Washington State University, accessed Jan 3, 2011
- ↑ Maximilien François Marie Isidore de Robespierre, 1902 Encyclopedia (Encyclopaedia Britannica)
- ↑ The Rise of Totalitarian Democracy, by J. L. Talmon, IRVING KRISTOL, Commentary magazine, Sep 1952
- ↑ 6,0 6,1 6,2 Jonathan I. Israel: Radical Enlightenment: Philosophy and the Making of Modernity, Oxford University Press, 2002, s. 274, 717.
- ↑ Encyclopedia of the Age of Political Revolutions and New Ideologies, 1760-1815, Gregory Fremont-Barnes, Greenwood Publishing Group, 2007, 867 sivua, sivu 618
- ↑ Arthur M. Melzer, The American Political Science Review, Vol. 90, No. 2, 1996
- ↑ Graeme Garrard: Rousseau's+Counter-Enlightenment:+A+Republican+Critique+of+the+Philosophes&source=bl&ots=NVyKqwMYf_&sig=KRmnLFks2PDDCPXqzN7Aa1hcC5E&hl=fi&ei=Jd0hTOW3E82XOOW8lV8&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=2&ved=0CBsQ6AEwAQ#v=onepage&q&f=false Rousseau's Counter-Enlightenment: A Republican Critique of the Philosophes, SUNY Series in Social and Political Thought, 2003
- ↑ ISAIAH BERLINS ENLIGHTENMENT AND COUNTER-ENLIGHTENMENT, Robert Wokler, s. 2
- ↑ Mary Wollstonecraft, A Vindication of the Rights of Woman, 1792, kappale V
- ↑ Nancy Tuana: The Less Noble Sex: Scientific, Religious and Philosophical Conceptions of Women's Nature, Indiana University Press 1993, p. 161, isbn=0-253-36098-6
- ↑ Rousseau, Emile, kirja V, s. 359
- ↑ James Michael Eagan, "Maximilien Robespierre: Nationalist Dictator", New York: Farrar, Straus & Giroux, 1978, p. 31
- ↑ Leo Damrosch: "Jean-Jacques Rousseau: Restless Genius", New York: Houghton Mifflin, 2005, s. 432
