Autoritarismi

Kohteesta Liberalismiwiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Autoritarismi tarkoittaa vahvaa, keskitettyä vallankäyttöä ja poliittisen vapauden rajoittamista. Yksilönvapaus alistetaan valtiovallalle, jolla ei ole perustuslaillista valvontaa.[1]

Hyvin liberaali epädemokraattinen valtio ei siis olisi autoritaarinen. Usein autoritarismilla tarkoitetaan kuitenkin epädemokraattisuutta, joskus ei-ideologista epädemokraattisuutta, joskus eräitä persoonallisuuspiirteitä. Ainakin kolme ensimmäistä muotoa menevät sekaisin en-wikissäkin: eri kohdat ja viitteet käyttävät termiä eri merkityksissä.

Autoritaariset valtiot voi jakaa esimerkiksi sen mukaan, ovatko ne personalistisia vai populistisia..[2] Personalistisia hallitaan kannattajaverkostojen ja pakottamisen avulla enemmän kuin instituutioiden ja muodollisten sääntöjen.[2] Personalistisia autoritaarihallintoja on ollut siirtomaa-ajan jälkeisessä Afrikassa. Populistinen autoritarismi perustuu karismaattiseen ja manipuloivaan vahvaan johtajaan, jonka koalitioon kuuluu alempien luokkien avainryhmiä.[2] Tällaisia ovat Juan Perónin Argentiina,[2] Nasserin Egypti[2] sekä Venezuela Hugo Chávezin ja Nicolás Maduron aikana.[3][4]

John Duckitt korostaa autoritarismin ja kollektivismin yhteyttä, koska molemmat vastustavat individualismia.[5] Ne asettavat ryhmän tavoitteet yksilöiden oikeuksien ja tavoitteiden sijalle.[6]

Usein romahtaa suoriutuessaan huonosti

Autoritaarisen hallinnon legitimiteetti on riippuvainen sen suorituskyvystä. Haasteiden tullen hallinto usein tiukentaa otettaan, jolloin sen on usein vaikea tyydyttää kansan tarpeita. Tämä voi viedä legitimiteetin ja kaataa autoritaarisen hallinnon.[7]

Ideologinen hallinto (totalitarismi) sen sijaan voi jatkaa pitkään, vaikka se palvelisi kansaa surkeasti, kuten Maon Kiina ja kommunistimaat yleensä (ks. Neuvostoliitto, Pohjois-Korea, Kuuba), koska hallinto vetoaa ideologian itseisarvoon tai sen tuleviin hyötyihin, kuten kommunismin rakentamiseen.

Totalitarismi ja autoritarismi

Joskus ei-demokraattiset valtiot jaetaan totalitaarisiin ja autoritaarisiin sen mukaan, ovatko ne ideologisia. Totalitaarisia ovat etenkin marxilaiset ja kansallissosialistiset valtiot. Yhdysvallat pitivät autoritarismisia hauraampina ja helpommin demokratisoituvina ja siksi mieluummin tukivat näitä taisteluissa totalitaarisia ideologioita vastaan.

Joskus totalitaarisiksi lasketaan ne valtiot, joissa valtio (tai muu hallintomuoto) kontrolloi kaikkia elämänaloja taloutta ja yksityiselämää myöten. Tällöin autoritaarisiksi kutsutaan epädemokraattisia valtioita, joissa talouteen ja yksityiselämään jätetään ainakin tiettyjä vapauksia.

Pinochetin Chile konservatiivisen alkupuoliskon jälkeen ja etenkin nykyinen Singapore ovat esimerkkejä autoritaarisista valtioista, joissa politiikkaan puuttumattomat ihmiset saavat elää hyvinkin vapaasti ja siksi hyvinvointi on noussut hyvin nopeasti. Näihin maihin ihmiset haluavat muuttaa naapurimaista, kun vasemmistolaisissa autoritaarisissa ja totalitaarisissa maissa asia on päinvastoin, Venezuelastakin paenneet lasketaan miljoonissa (2018).

Demokratia ja autoritarismi

En-wikissä annetaan ymmärtää, että epäliberaali demokratia olisi osittain autoritaarinen. Sen tätä "puoltava" viite kuitenkin sanoo muuta: "The gradual implementation of the rule of law and due process is an accomplishment of liberal politics, provide a basis for distinguishing liberal from illiberal democracies, and both from authoritarian regimes."

Viitteet

  1. Sekiguchi, Masashi. Government and Politics - Volume I. EOLSS Publications, 92. ISBN 9781905839698. Viitattu 26 December 2016. 
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 Mark J. Gasiorowski, The Political Regimes Project, in On Measuring Democracy: Its Consequences and Concomitants (ed. Alex Inketes), 2006, p. 110–11.
  3. Juan de Onis, "After Chavez, Authoritarianism Still Threatens Latin America", World Affairs (May 15, 2013): "the followers of the late President Hugo Chávez continue to apply the playbook of authoritarian populism throughout Latin America in their pursuit of more power...one of the Mercosur partners are challenging the basic political practices of authoritarian populism implanted in Venezuela."
  4. Kurt Weyland, "Latin America's Authoritarian Drift: The Threat from the Populist Left", Journal of Democracy, Vol. 23, Issue 3 (July 2013), pp. 18–32.
  5. "Authoritarianism and Group Identification: A New View of an Old Construct" (1989). Political Psychology 10 (1): 63–84. doi:10.2307/3791588. 
  6. "Individualism, Collectivism, and Authoritarianism in Seven Societies" (2003). Journal of Cross-Cultural Psychology 34 (3). doi:10.1177/0022022103034003005. 
  7. Theodore M. Vesta, Ethiopia: A Post-Cold War African State. Greenwood, 1999, p. 17.