Rautatieliikenne

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lailliset monopolit

Monopoli 186x164.jpg

Monopolit

Luvanvaraiset liiketoiminnat

Hyödykemonopolit

Suomessa rautatieliikenne on monopolisoitu VR-Yhtymä Oy:n haltuun.

Vuonna 2010 Liikenneministeriö käsitteli mietinnössään muidenkin operaattorien kuin VR:n sallimista rataverkolle. Kukaan yli 40 lausunnonantajasta VR:ää itseään lukuunottamatta ei vastustanut johtopäätöksiä.

Kilpailun sallineessa Ruotsissa junien osuus henkilökilometreistä on noussut 6,1 %:sta 8,1 %:iin jaksolla 1995 - 2007 mutta Suomessa laskenut 7,1 %:sta 4,5 %:iin. Suomen Rautatiematkustajien puheenjohtaja Kalevi Kämäräinen vertaa tilannetta siihen, että yksi ainoa liikennöitsijä saisi päättää kaikista kumipyöräliikenteen henkilökuljetuksista. [1]

Raideliikenteeseen erikoistuneen logistiikan professori Olli-Pekka Hilmolan (LTY) mukaan kilpailun vapauttaminen parantaisi tarjontaa ja laskisi hintoja, vähitellen. Valtiolliset yritykset jarruttavat kehitystä; väitetään, että kilpailu rapauttaisi toimialaa, vaikka asia on päinvastoin.[2]

Viitteet

  1. "Kilpailun vapauttaminen lisäisi junamatkustamista", Suomen Rautatiematkustajien puheenjohtaja Kalevi Kämäräinen, Helsingin Sanomat Mielipide 1.9.2011, sivu C8
  2. Ekojunalla Espanjaan Suomen Kuvalehti. 18.7.2014.

Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut