Intersektionaalisuus

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Intersektionalismi)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Intersektionaalisuus on feminismin haara, joka painottaa ryhmien (sektioiden) sisäistä erilaisuutta. Ajatus on tärkeä, mutta sen ympärille on kehitetty totuudelle, tieteelle, ihmisoikeuksille ja tasa-arvolle vihamielinen marxilaispohjainen oppi. Kaikki "intersektionalistit" eivät kuitenkaan oppia niele.

Intersektionalismin kehittäjä, professori Catharine MacKinnon: "Feminismi, sosialismi ja kommunismi ovat yksi ja sama asia, ja sosialistinen/kommunistinen hallinto on feminismin tavoite". "tunnettu feministi- ja lesboaktivisti nimeltä Sally Miller Gearhart ehdotti, että miesten osuus väestöstä pitäisi leikata kymmenen prosentin paikkeille ja pitää siellä, professori Daly ilmoitti pitävänsä Gearhartin ehdotusta oikein hyvänä." Andrea Dworkin: "every woman’s son is her potential betrayer and also the inevitable rapist or exploiter of another woman." Dworkin kuvaa myös fantasioitaan naisia seksualisoivien miesten pahoinpitelystä veriseksi massaksi.[1]

Atte Kaleva vaati, että keskityttäisiin intersektionaalisen feminismin sijaan yhdenvertaisuusperiaatteen vahvistamiseen eikä ismeihin, joissa yhdet ovat "tasa-arvoisempia kuin toiset".[2]

Marxilainen totuusteoria

Intersektionaalisuus nojautuu marxilaiseen Standpoint-teoriaan, jonka mukaan sorretumman luokan näkökulma on puolueettomampi ja todenmukaisempi. Silti pitää arvioida tapauskohtaisesti, mikä feministinen väite on puolueettomin. Feministiteoreetikko Sandra Harding myöntää, että kyse on näkökulmasidonnaisuudesta eikä puolueettomuudesta, mutta "puolueeton"-sana (objective) on hänestä arvovaltaisempi, joten hän käyttää sitä. 1980-luvulla tätä marxilaista totuusteoriaa alettiin kyseenalaistaa, mutta riita jatkuu yhä.

Filosofian professori "Ilkka Niiniluodon mukaan ... Hardingin kanta on "varsin epäuskottava". Niiniluoto suosittelee naistutkimuksen teoriaksi kriittistä tieteellistä realismia." (Wp)

Intersektionaalinen feminismi ja muut feminismit

Intersektionaalisuuden katsotaan olevan radikaalisti vastakkain liberaalifeminismin kanssa.[3]

Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aron mukaan tasa-arvofeminismi kamppailee intersektionaalista feminismiä vastaan. He esimerkiksi vaativat, että naisia pitää kätellä siinä missä miehiä, kun intersektionaalisilla feministeillä oli ymmärtämystä muslimien tavoille olle kättelemättä toisen sukupuolen edustajia.[4]

Monitasa-arvo on Risto Moision ehdotus intersektionaalisen feminismin suomennokseksi.[5]

Intersektionalistit sortavat sorrettuja

HS-toimittaja Marjukka Liitenin mukaan intersektionaalisuuden voi tulkita tarkoittavan mahdollisimman moninaista tasa-arvoa tai "kisaa siitä, ketä on kovimmin kolhittu".[6]

Käytännössä se on kumpaakin osittain mutta muutakin. Esimerkiksi osa kolhituista ryhmistä saa miinuspisteitä ja tulee intersektionalistien ivan kohteeksi, "potkitaan päähänpotkittuja". Esimerkki ovat vastentahtoisessa selibaatissa olevat, jotka joko assosioidaan ryhmän misogyynisiipeen tai vakava ongelma kuitataan olemattomaksi sillä, että "eihän muiden miesten ja naisten pidä heille antaa, elleivät halua", kuten ei liberaalien mielestä pidäkään. Ei ongelma sillä poistu. Joskus sanotaan, että heidän vain pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta samaa ei saa sanoa muille kolhituille ryhmille. Esimerkkejä kummankin sortin ryhmistä on loputtomasti.

Intersektionalismi ja standpoint-teoria

Intersektionaalisuus on vahvasti sidoksissa standpoint-teoriaaan eli näkökulmasidonnaisuuden teoriaan. Tämä johtaa Louise Antonyn (1992) näkökulmasidonnaisuuden paradoksiin. Jos eri näkökulmia ei voi vertailla, ei voi arvostella valtavirtatutkimusta. Jotta niitä voisi vertailla, pitäisi luopua näkökulmasidonnaisuudesta ja voida asettaa näkökulmat paremmuusjärjestykseen. Kristina Rolin (2015) problematisoi sen, että standpoint-teoriassa tutkija "oikeuttaa tieteellisen hypoteesin pelkästään vetoamalla omaan yhteiskunnalliseen asemaansa" ja sen mukaan "alistetuissa asemissa olevien ryhmien näkökulma on tiedollisesti parempi kuin muiden ryhmien".[7]

Patricia Hill Collins (1997: 375, 380) ei esitä standpoint-teorian olevan totuuden objektiivinen kuvaus vaan keino haastaa muita käsityksiä. Kyse ei ole yrityksestä löytää totuutta. Päinvastoin, tieto on keskeinen keino ylläpitää epäoikeudenmukaisia valtajärjestelmiä. Collinsin mukaan ei pidä keskittyä totuuteen vaan valtaan. Hänen mukaansa näkökulmia pitää arvioida sen mukaan, selittävätkö ne epäoikeudenmukaisuutta vai haastavatko ne sitä.[7]

Standpoint-teorian mukaan tieto ei ole puolueetonta, joten objektiivista, neutraalia tai puolueetonta tutkimusta ei voi tehdä. Intersektionaalisuuden mukaan tieteenteko on poliittista valtakamppailua eri teorioiden välillä.[7]

Edustaa vain hyvin pientä osaa naisista, värillisistä ja vammaisista

Toimittaja-tutkija Helen Pluckrosen mukaan hänen kaltaisilleen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajille esitetään intersektionaalinen feminismi avainratkaisuna, mutta siinä on kyse äärivasemmistolaisen ideologian tukemisesta ja se jättää huomiotta valtaosan naisista, värillisistä, LGBT:stä ja vammaisista - näiden ryhmien poliittiset kannat ovat hyvin moninaisia. Intersektionalistit väittävät edustavansa näitä ryhmiä, mutta esimerkiksi afroamerikkalaisista 45 % katsoo olevansa konservatiiveja, eikä ole viitteitä siitä, että vammaisten poliittiset kannat olisivat vähemmän moninaisia. Brittinaisista 9 % on feministejä, ja tämä näyttää olevan riippumatonta rodusta (race). Feministeistäkin moni kuuluu intersektionaalista feminismiä vastustaviin feminismin haaroihin. Vasemmistoa äänestävät värilliset kannattavat paljon harvemmin LGBT-ihmisten tasa-arvoa kuin valkoiset vasemmistolaiset. Kaliforniassa 70 % afroamerikkalaisista äänestäjistä äänesti samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltämisen puolesta. Demokraattipuolue joutuukin tasapainoilemaan kulttuuriliberaalien hyväosaisten valkoisten ja traditionalististen afroamerikkalaisten ja latinoiden välillä.[8]

Brittimuslimeista 0 % piti homoseksuaalisuutta moraalisesti hyväksyttävänä, vaikka he äänestävät yleensä vasemmistoa. 39 % heistä katsoi, että vaimon pitää aina totella miestään.[8]

Pluckrosen mukaan intersektiot pitää ottaa huomioon mutta intersektionalismia ei pidä tukea, koska se sisältää muutakin. Pluckrosen mukaan liberalismi mahdollistaa syrjinnän tuomitsemisen kaikissa muodoissaan ja kaikissa ryhmissä, kun nyt on syytetty rasismista ja islamofobiasta niitä, jotka tuomitsevat naisten käyttäytymiskoodit tai mustien muusikoiden laulut LGBT-ihmisten tappamisesta.[8]

Pluckrosen mukaan niitä mustia, jotka eivät hyväksy mustille kategorisoituja näkemyksiä, jopa äärivasemmistolaisuutta ja ehdotonta tukea Black Lives Matter -liikkeelle, on solvattu nimillä "Setä Tuomo" ja "kotinekru". Samoin intersektionalistit ovat olleet kiinnostuneempia siitä, identifioituuko hän, vammainen nainen, biseksuaaliksi, kuin hän itse. Jos hän ei tee niin, se on biseksuaalien marginalisoimista, jos tekee, se on marginaaliaseman väärinkäyttöä, koska hän on nyt miehen kanssa.[8]

Intersektionalistit myös nimittelevät misogyyneiksi, valkoisiksi suprematisteiksi, homofibeiksi, transfobeiksi ja ableisteiksi niitä, jotka eivät ole intersektionaalisia feministejä, vaikka nämä kannattaisivat tasa-arvoa ja moniarvoisuutta ja vastustaisivat syrjintää, kuten Pluckrose.[8]

Intersektionaalinen feminismi

Intersektionaalinen feminismi jakaa naiset monenlaisiin ryhmiin. Esimerkiksi valkoinen feministi voi pyrkiä pörssiyhtiön hallitukseen eikä samalla huomaa olevansa osa sortavaa valtarakennetta, jota vastaan musta feministi kamppailee.[4]

Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin mukaan intersektionaalisuus on syntynyt tärkeistä havainnoista, alun perin siitä, että vaikka GM:ssä sekä mustat että naiset olivat tasapuolisesti edustettuina, silti mustat naiset olivat aliedustettuja. Selitys oli, että mustat miehet ja valkoiset naiset yliedustettuja.[9] Oli siis tärkeää tutkia myös ryhmien sisäistä erilaisuutta, intersektionaalisuutta.

Haidtin mukaan silti nyt intersektionaalisuutta opetetaan yliopistoissa monissa pääaineissa tavalla, joka saa nuoret näkemään mustavalkoisia hyvä-paha-jaotteluita, kuten naiset-miehet, mustat-valkoiset, hedelmättömät-hedelmälliset. Tämä sytyttää ihmiselle heimosotaan kehittyneet vaistot, me-ne-jaottelut, ja täyttää nuoret merkityksen ja tarkoituksen tunteella yhteistä taistelua varten. Siksi intersektionaalisuuden valtaamilla kampuksilla on ikuinen konflikti, koska koskaan ei voi poistaa kaikkia loukkaantumisia, mikroaggressioita ja väärinkäsityksiä.[9]

Haidt kirjoittaa, että siksi vastaaminen sanoihin ja ajatuksiin alashuutamisella, ahdistelulla ja väkivallalla on yleisintä "edistyksellisimmissä" yliopistoissa ja alueilla, esimerkiksi Yale, Brown ja U.C. Berkeley. Hän ihmettelee, onko niissä sorto pahinta vai vain tämä ajattelutapa levinneintä.[9]

1980-luvulla Yalessa opiskelija varustettiin monenlaisilla näkökulmilla mihin tahansa tilanteeseen. Nyt "sosiaalista oikeudenmukaisuutta" puolueettoman totuuden etsinnän sijaan painottavien laitosten opiskelijat oppivat vain yhden näkökulman kaikkiin tilanteisiin: vallan. Jokainen tilanne pitää analysoida pahojen ihmisten yritykseksi säilyttää etuoikeutensa ja valtansa hyviin. Se ei ole koulutusta vaan uskonto, joka erottaa ihmiset toisistaan tielle vieraantumiseen, ahdistukseen ja älylliseen kyvyttömyyteen, Haidt kirjoittaa.[9]

Queer-aktivisti kuvasi tätä kulttuuria dogmaattiseksi anti-intellektualismiksi, jossa ihmiset jaetaan uskovaisiin ja pakanoihin, jossa vähänkin väärä ajatus työnsi sinua kauemmas muista ja jossa ihmiset olivat täsmälleen samaa mieltä epäilyttävän monenlaisista asioista. Tämä on Haidtista yliopistojen tehtävän vastakohta.[9]

Perustaessaan Virginian yliopiston Thomas Jefferson kirjoitti: "Täällä emme pelkää seurata järkeä minne tahansa se johtaa, emmekä suvaita mitä tahansa virheitä, kunhan järki saa vapaasti taistella sitä vastaan."[9]

Haidt syyttää yhteiskunnan polarisoitumisesta Fox Newsiä ja republikaanien Newt Gingrichiä mutta myös demokraattien harjoittamaa polarisointia. Haidt silti korostaa, että vaikka professorit ovat yleensä vasemmistolaisia, he ovat useammin liberaalia kuin epäliberaalia vasemmistoa.[9]

Haidt näkee silti toivoa. Kaikkina aikoina on sanottu yhteiskunnan nyt kääntyvän huonompaan suuntaan, yhtä hyvin perustein, ja silti aina virheellisesti, totesi historioitsija Thomas Macauley jo vuonna 1830.[9]

Yksi "oikeaoppisimmista" kouluista on Reed College. Siellä kukaan ei uskaltanut puuttua erään kurssin jatkuvaan häirintään, ettei leimautuisi rasistiksi, koska kurssilla opetettiin kuolleista valkoisista kirjailijoista. Lopulta joukko aasialaisia opiskelijoita rohkeni vaatia opiskelurauhaa ja protestit romahtivat.[9]

Haidt on tukenut ohjelmaa, jossa lapset opettelevat ottamaan toisensa huomioon niin, että heistä tulee demokraattiseen yhteiskuntaan sopivia. Siinä lapset saavat leikkiä vapaasti yhdessä. Peter Gray kirjoitti: "Leikkiäksesi toisen kanssa sinun pitää ottaa huomioon hänen tarpeensa, ei omiasi, tai se toinen lopettaa. Sinun pitää ylittää narsismi. Sinun pitää opetella neuvottelemaan kunnioittaen toisenkin ajatuksia, ei vain omiasi."[9]

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma ja intersektionaalisuus

Kesäkuussa 2020 syntyi kohu, kun vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo antoi ymmärtää hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman näkökulman olevan intersektionaalinen feminismi.[10]

Tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist kummasteli kohua, koska koko sanaparia "intersektionaalinen feminismi" ei ohjelmassa ole kertaakaan. Sen sijaan ohjelmassa "intersektionaalisuus" mainitaan seitsemästi. Blomqvistin mukaan sekään ei ole ohjelman pääviesti, ja hän toivoo, että puhuttaisiin ohjelman sisällöstä, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta, eikä vaikeasti ymmärrettävistä sanoista.[11]

Kokoomuksen Atte Kaleva vaati, että keskityttäisiin yhdenvertaisuusperiaatteen vahvistamiseen eikä ismeihin, joissa yhdet ovat "tasa-arvoisempia kuin toiset".[2]

Näkökohtia

Äärivasemmistolaisuus

Helen Pluckrosen mukaan intersektionaalinen feminismi perustuu äärivasemmistolaisiin ideologioihin ja siksi poissulkee naisia, köyhiä, värillisiä, vammaisia ja LGBT-ihmisiä, jotka eivät ole äärivasemmistolaisia. Näissä ryhmissä on myös mielipiteitä, joita intersektionaalisuus ei suvaitse, koska ne rikkovat sen stereotypioita näistä ryhmistä. Siksi intersektionalistit eivät edusta ihmisiä, joita väittävät edustavansa. Intersektionalistien kanta on hänen mukaansa vähemmistön kanta, vieläpä sosio-ekonomisesti parempiosaisen vähemmistön, jolla on usein yliopistokoulutustakin ja aikaa opiskella kriittistä teoriaa, hän kuvaa.[8]

Epäeksaktius

Kathy Davisin Feminist Theory -lehden artikkelin mukaan intersektionaalisuus on niin epämääräinen käsite, että se voi vedota melkein mihin tahansa, ja juuri tämä tekee siitä niin hyvän feministisen teorian.[12]

Sorto

Emmi Bevenseen (queer, Antifa) mukaan intersektionaalisuus ei poista hierarkioita, vaan luo toisinpäin toimivia hierarkioita intersektionaalisten yhteisöjen sisälle. Tuloksena on toisten ryhmien sorto, ei maailma, jossa ei sorrettaisi. Vastaavasti ei-eurokeskeisissä konteksteissa intersektionalistien pitäisi sortaa mustia ja naiskeskeisissä naisia.

Monesti sorrettu voi sortoon vedoten käyttää väkivaltaa muita kohtaan. Muunsukupuolisella, transnaisella tai mustalla lesbolla voi myös olla niin paljon sortopääomaa, että hänen loukkaavaan/hyväksikäyttävään käytökseensä ei voi puuttua kuin saman pääoman omaava, ja sellaisiin hänellä voi olla hyvät välit. Intersektionalistit myös mielellään näkevät tilanteet mustavalkoisina ja siksi eivät edes selvitä "sorretun" osapuolen osuutta ja tilanteen mahdollista symmetriaa, koska yrityskin voisi olla "victim blaming". Bevenseen mukaan monesti sorrettuja vaiennetaan, mutta silti hekin voivat erehtyä, heillekään ei voi antaa avointa valtakirjaa fasismiin.[13]

Toiminnan halvaannuttaminen

Monen feministin mukaan intersektionaalisuuden loputtomat esteettömyysvaatimukset halvaannuttavat toiminnan tekemällä sen toisinaan liian raskaaksi.[14][15][16][17]

Rasismi ja seksismi

Intersektionalistien väitetään kohtelevan eri rotuihin tai sukupuoliin kuuluvia eri tavoin ja soveltavan näihin eri moraalisääntöjä ja moraaliarvioita. Historia on täynnä tästä on varoittavia esimerkkejä. Siltojen alla elävä pitkäaikaistyötön ei välttämättä ole etuoikeutettu, vaikka olisikin mies, sen enempää, kuin nainen on väärässä siksi, että on nainen.[18]

Estää ottamasta kantaa epäkohtiin

VTM, Lähi-idän asiantuntija Seida Sohrabi arvostelee sitä, että intersektionaalisuus esimerkiksi estää kantasuomalaisia ottamasta kantaa vähemmistöjen epäkohtiin ja näin vahvistaa sortoa.[19]

Motiivi ei ole uhrien pelastaminen vaan ideologinen vaino

Tärkeintä pitäisi olla ahdistelujen, etenkin vakavimpien, vähentäminen ja uhrien auttaminen. Nettiraivossa niillä ei yleensä ole paljon väliä, vaan heikoimmat uhrit jätetään usein huomiotta ja tärkeämpää on saada veruke ja kohde omalle ideologiselle vihalle.

Weinsteinin teoista (Yhdysvalloissa, esimerkiksi itsensä paljastaminen) on uutisoitu BBC:ssä tuntikausia samalla kun Telfordin sadoista tyttöjen ja naisten raiskauksista BBC ei halunnut kertoa mitään. Britannian parlamentissa Westminsterin tutkijoiden mahdollisesta kiusaamisestakin on puhuttu paljon suuremmassa mittakaavassa kuin Telfordin tapauksesta. Keskeinen syy on, että Telfordissa raiskaajat ja pahoinpitelijät olivat muslimeja, mikä rikkoo tarinaa patriarkaatista ja intersektionaalisista hierarkioista.[20][21]

Weisteininkin teot pitäisi tuomita, mutta pääpainon pitäisi olla pahimmissa teoissa ja motiivin uhrien auttaminen eikä ideologinen kosto, jota kostoa ei edes suunnata paljon julmempien rikosten tekijöille. Alaluokkaisten uhrien pitäisi olla yhtä tärkeitä kuin muiden. Pitää varoa, ettei tällaisista tapauksista synny etnistä vainoa, mutta varominen ei saa tarkoittaa vaikenemista.

Viitteet

  1. ↑ https://paivanbyrokraatti.com/2020/07/21/intersektionaalinen_feminismi/
  2. ↑ 2,0 2,1 Miksi en ole intersektionaalinen feministi Verkkouutiset. 04.07.2020.
  3. ↑ Shahrzad Mojab ja Sara Carpenter: Marxism, feminism, and “intersectionality” Journal of Labor and Society. 18.3.2019.
  4. ↑ 4,0 4,1 Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse? Image. 17.6.2016.
  5. ↑ Monitasa-arvo voisi toimia intersektionaalisuuden suomennoksena Helsingin Sanomat. 4.7.2020.
  6. ↑ Korkeakoulutuksen tasa-arvo rakoilee yhä – yliopistojen eliitti­aloille valikoituu yläluokkaisempaa väkeä kuin muille aloille Helsingin Sanomat. 12.7.2020.
  7. ↑ 7,0 7,1 7,2 Kaikki naiset ovat valkoisia ja kaikki mustat miehiä: intersektionaalisuus, rotu ja valkoistaminen (sivut 33-35) 2019. Tampereen yliopisto.
  8. ↑ 8,0 8,1 8,2 8,3 8,4 8,5 The Problem with Intersectional Feminism Areo Magazine. 15.2.2017.
  9. ↑ 9,0 9,1 9,2 9,3 9,4 9,5 9,6 9,7 9,8 9,9 Jonathan Haidt: The Age of Outrage City Journal. 17.12.2017.
  10. ↑ Intersektionaalinen feminismi on hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus, sanoo Maria Ohisalo – ja ihmettelee, miksi se pelottaa osaa Helsingin Sanomat. 27.6.2020.
  11. ↑ Tasa-arvon ministeri on pettynyt intersektionaalinen feminismi -kritiikkiin: ”Sanapari ei esiinny ohjelmassa” Iltalehti. 01.07.2020.
  12. ↑ Davis, Kathy (April 2008). "Intersectionality as buzzword: A sociology of science perspective on what makes a feminist theory successful". Feminist Theory 9 (1): 67–85. Sage. doi:10.1177/1464700108086364. 
  13. ↑ Bevensee, Emmi (25 November 2016). Social capital and violence in radical communities (blog). The Conversations We Can't Have.
  14. ↑ "Revisiting intersectionality: reflections on theory and praxis" (2015). Trans-Scripts: An Interdisciplinary Online Journal in the Humanities and Social Sciences 5. UC Irvine.  Pdf.
  15. ↑ Lewis, Helen. "The uses and abuses of intersectionality", New Statesman, 20 February 2014. 
  16. ↑ Wilder, Hannah (3 April 2012). The Unicorn Ally (blog). Pyromaniac Harlot's.
  17. ↑ Black, Chris. "Intersectionality's flawed approach to building alliances", Splice Today, 29 March 2017. 
  18. ↑ Sanna Ukkola: Mies vaietkoon seurakunnassa Yle Uutiset. 7.12.2018.
  19. ↑ Seida Sohrabin kolumni: Intersektionaalisen feminismin voi heittää romukoppaan Iltasanomat. 2.7.2020.
  20. ↑ TELFORD GIRLS: THE WRONG KIND OF VICTIMS Spiked. 13.3.2018.
  21. ↑ A dangerous silence over Telford The Spectator. 17.3.2018.

Aiheesta muualla

Katso myös

Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Intersektionaalisuus&oldid=14341”