Imperialismi

Kohteesta Liberalismiwiki
(Ohjattu sivulta Kolonialismi)
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Imperialismi ja kolonialismi (eli siirtomaavalta) olivat antikapitalistisia, monien liberaalien vastustamia ilmiöitä.

Imperialismilla voidaan tarkoittaa kaikkea valtion väkivaltaista laajentamista. Kolonialismilla voidaan tarkoittaa imperialismin erään muodon ensi vaihetta: siirtokuntien perustamista.

Osa kolonialismin alle joutuneista maista on nyt maailman rikkaimpia, osa joutumattomista rutiköyhiä. Rikastuminen riippuu eniten siitä, miten vapaa markkinatalous maassa on sallittu.

Jyrkimmät libertaarit pitävät yhtä lailla orjuutena kaikkia hallintoja, joilla ei ole kaikkien alamaisten suostumusta, hallitsijan kansallisuudesta riippumatta. Liberaalit voivat hyväksyä lievän hallinnon, jota demokraattinen enemmistö kannattaa, mutteivät valloituksia.

Kolonialismi oli antikapitalistista

Jopa kapitalismin vastustajien kuvauksen mukaan Britannian kolonialismi Intiassa oli antikapitalistista: viljelijät pakotettiin viljelemään tiettyjä kasveja, heidät määrättiin myymään ne Britanniaan ja heidät pakotettiin maksamaan sortavia veroja jopa pahimpina aikoina. Kapitalismi päinvastoin käsittää omistusoikeuden, verojen alhaisuuden ja vapaakaupan.[1][2]

Karl Marx kannatti imperialismia, koska näki sen vievän kehitystä eteenpäin. Marx myös kannatti militaarista aggressioita nähtävästi jokaisessa sodassa, joka hänen aikanaan nähtiin.[3][4]

Imperialismin nousu liittyy uusmerkantilismin ja taloudellisen nationalismin nousuun[5][3].

Liberaalit vastustavat kolonialismia

Liberaalit vastustavat kolonialismia, ja jo 1700-1800-luvuilla monet keskeiset liberaalit (eivät kaikki) olivat äänekkäitä kolonialismin vastustajia, esimerkiksi klassiset ja myöhemmät liberaalit Adam Smith, Frederic Bastiat, Richard Cobden, John Bright, Henry Richard, Herbert Spencer, H. R. Fox Bourne, Edward Morel, Josephine Butler, W. J. Fox ja William Gladstone. Liberaali Amerikan vallankumous oli ensimmäinen siirtomaavallan vastainen sota, ja sen esimerkki innoitti muita.[3][2]

Adam Smith vaati teoksessaan Wealth of Nations Britanniaa vapauttamaan kaikki siirtomaansa. Hän kertoi, että se olisi lisäksi Britannian taloudellinen etu, kun erottaisiin sovussa, voitaisiin käydä keskinäistä kauppaa, ja Britannian ei tarvitsisi käyttää resurssejaan siirtomaihin. Kokonaisuus voittaisi vaikka siirtomaakauppamonopolista hyötyvät kauppiaat häviäisivätkin.[3]

Lähinnä vain James Millin ja John Stuart Millin yksityiset mielipiteet heitä työllistäneestä Britannian siirtomaavallasta Intiassa ovat epäselviä, mutta ainakin James Mill, Jeremy Bentham ja Say kannattivat Amerikan siirtokuntien vapauttamista[3][6]. John Stuart Mill oli tosin ajoittain sosialismiin kallistuva vasemmistoliberaali ja hänen isänsä ei kuulunut tärkeimpiin liberaaleihin.

Liberaalit ovat muutenkin yleensä vastustaneet militarismia, protektionistit taas kannattaneet[7].

Joseph Schumpeter ja Herbert Spencer pitivät imperialismia barbaarisena ja valtiojohtoisuutta vahvistavana[3], William Graham Sumner korosti, että USA:nkin imperialismi on haitallista paitsi muutamalle plutokraatille.

Kolonialismi lisäsi kehitysmaiden ja vähensi imperialistien talouskasvua?

Vaikka kolonialismi "merkitsi julmaa sortoa, ei se sinänsä ole mikään pohjoisen ja etelän välisten erojen selitys. Rikas maailma on kasvanut nopeimmin sen jälkeen, kun se menetti siirtomaansa. Alueilla, jotka siirtomaavallat alistivat, oli myös nopeampi talouskasvu sen jälkeen, kun niistä tuli siirtomaita." Rikkaimmista maista osalla ei koskaan ole ollut siirtomaita ja toiset ovat entisiä siirtomaita ("USA, Kanada, Uusi-Seelanti, Hongkong ja Singapore"). Afganistan, Liberia, Nepal ja Tiibet eivät koskaan ole olleet siirtomaita.[8]

Tulojen epätasaista jakautumista maailmassa ei selitä kolonialismi vaan kapitalismin epätasainen jakautuminen [9].

Portlandin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Bruce Gilleyn todistelun mukaan kolonialismi oli useimmille alueille hyödyllistä ja pitkälti alkuperäisväestön hyväksymää. Se tarjosi hyvinvointia ja paremman hallinnon. Esimerkkejä tästä ovat Kongon itsenäisyysjohtaja Patrice Lumumban ja nigerialaiskirjailija Chinua Acheben puheenvuorot siirtomaahallinnosta. Sen sijaan kolonialismin vastainen aate ja taistelu ovat aiheuttaneet kurjuutta ja estävät vieläkin kehitystä. Singapore, Belize ja Botswana ovat rakentaneet maansa siirtomaavallan pohjalta ja menestyneet. Siksi Gilleyn mielestä hauraiden maiden pitäisi ottaa oppia siirtomaahallinnosta. Kohun jälkeen Third World Quarterly ilmoitti poistavansa artikkelin verkkoversion, koska päätoimittajaa oli uhkailtu väkivallalla.[10]

Jyväskylän yliopiston tutkija Timo Särkän mukaan imperiumien tuodessa länsimaista oikeuskäytäntöä ja rakentaessa rautateitä, terveydenhuoltoa, koulutusta ja asuntoja, alkuperäisväestön hyvinvointi oli toissijainen tavoite ja oma hyöty ensisijainen. Taloustieteilijät William Easterly ja Ross Levine osoittivat eurooppalaisten tuoneen inhimillistä pääomaa, joka ajan mittaan koitui siirtomaiden eduksi. Mitä suurempi osuus alueen väestöstä oli eurooppalaisperäistä siirtomaa-aikana, sitä paremmin valtiolla nykyisin menee. Taloustieteilijät Leander Heldring ja James Robinson puolestaan arvioivat, että ilman kolonialismia Afrikalla olisi mennyt paremmin. Tampereen yliopiston professori Jukka Pirttilä kertoo monen pohtineen, voisiko nykyäänkin romahtanut valtio tuoda hallintoa ulkomailta.[10]

"Siirtomaavallat pilkkoivat Afrikan ja Lähi-idän väärin"

Monen mielestä osa ongelmista johtuu siitä, että siirtomaavallat pilkkoivat Afrikan ja Lähi-idän piittaamatta etnisistä, kielellisistä ja uskonnollisista rajoista. He siis kannattavat ajatusta "Ein Volk, ein Reich" ja vastustavat maahanmuuttoa?

Valitettavasti he saattavat olla oikeassa. Väestön homogeenisuus näyttää vähentävän konflikteja ja lisäävän sosiaalista pääomaa, välittämistä ja solidaarisuutta. Sitä on pidetty Pohjoismaidenkin vahvuuksien ja hyvän hallinnon salaisuutena pitkäaikaisen poikkeuksellisen vahvan omaisuudensuojan ohella.

Ilmiö ei silti ole syynä suurimpaan osaan ongelmia (vai onko maahanmuutto niin mahdotonta?), ja esimerkiksi Lähi-itä oli myös Turkin vallan aikana heterogeenisesti muodostettu, samoin moni siirtomaa ennen siirtomaavaltaa.

Antikolonialismin historia ja lännen nousu muista syistä

Vuonna 1917 Lenin nojasi imperialisminvastustuksessaan Hobsonin antisemitistisiin juutalaiskapitalistien vastaisiin kirjoituksiin. Leninin teoria oli kommunistimaille hyödyllinen, kun se selitti lännen taloudellisen nousun johtuvan kolmannen maailman riistosta eikä teknologisista parannuksista. Voitiin myös syyttää länttä taloudellisista väärinkäytöksistä, joita itsenäistyneissä maissa on ollut sen jälkeen, kun eurooppalaiset lähtivät. Brittien lähtiessä Hongkong oli 12 % rikkaampi kuin Britannia ja Kiinan hallitsemat kiinalaiset olivat hyvin köyhiä hongkongilaisiin verrattuna.[11]

Harva taloustieteilijä ja historioitsija on tukenut Leninin ajatuksia. Monet yhtyvät Nobel-voittaja Douglass North esitykseen, jonka mukaan lännen kehityksen syynä oli instituutioiden muutos, kuten perustuslait ja omaisuudensuoja.[11]

Ylivoimainen enemmistö tutkijoista katsoo, että lännen nousun syynä olivat lännen omat ideat ja innovaatiot, eivät ulkoiset tekijät, kuten orjakauppa taisiirtomaiden riisto. Lännen kehitys mahdollisti kolonialismin, ei päinvastoin.[11]

Taloushistorioitsija Deirdre McCloskey esitti, että rikastumisen takana olleet asennemuutokset saivat vaikutteita vallankumouksista Hollannissa 1568, Englannissa 1642 ja 1688, Yhdysvalloissa 1776 ja Ranskassa 1789. Kehittyneissä maissa tulot henkeä kohden nousivat kolmesta yli sataan dollariin päivässä.[11]

Orjuus teki yksittäisiä orjanomistajia rikkaiksi mutta orjuutta käyttävät yhteiskunnat pysyivät köyhinä, esimerkiksi Egypti, Kiina, Senegambia, Venäjä, azteekki- ja inka-imperiumit ja Yhdysvaltojen monet intiaaniheimot.[11]

Yksilöllinen lahjakkuus ja kova työ ovat ratkaisevia. Yhdysvalloissa valkoisia amerikkalaisia enemmän mediaanitulojen mukaan ansaitsevat Yhdysvaltojen intialaiset, taiwanilaiset, filippiiniläiset, indonesialaiset, pakistanilaiset, iranilaiset, libanonilaiset, kiinalaiset, japanilaiset, turkkilaiset, korealaiset, syyrialaiset, hmongit, vietnamilaiset, kambodzhalaiset, ghanalaiset, nigerialaiset, bangladeshilaiset, guyanalaiset, egyptiläiset, thait ja laoslaiset.[11]

Kolonialismiartikkeli peruutettiin tappouhkausten vuoksi

Bruce Gilleyn artikkeli The case for colonialism läpäisi kaksoissokkovertaisarvioinnin ja julkaistiin tiedelehdessä Third World Quarterly syyskuussa 2017. Päätoimittajan tappouhkausten vuoksi artikkeli peruttiin, vaikka lehti ilmoitti, että se oli valitusten vuoksi teettänyt läpikotaisen tutkimuksen artikkelin vertaisarviointiprosessista ja todennut arvioinnin päteväksi. Lehti korosti asettavansa työntekijöittensä turvallisuuden etusijalle.[12]

Yhdysvaltojen kansallinen tieteilijäyhdistys NAS julkaisi artikkelin omilla sivuillaan. Noam Chomsky ja moni muu asettuivat puolustamaan Gilleyä, joka myös oli saanut tappouhkauksia.[13]

Olot paranivat

Gilleyn mukaan tuore antikolonialististen hallintojen vuosisata on ollut ihmisille synkkä. Kolonialismi puolestaan paransi useimpien kolmannen maailman kansojen elinoloja. Ennen kolonialismia yhteiskunnat olivat jakautuneita ja elivät nälkärajalla, Gilley jatkaa, edelleen lähdeviittein. Maailmanpankin raportti vuonna 1996 kertoi, miten lähes kaikki Afrikan maat ovat taantuneet järjestelmällisesti 30 vuoden aikana. Siksi menetettiin kymmeniä miljoonia ihmishenkiä.[13]

Huolelliset, kontrolleja käyttävät tutkimukset ovat löytäneet todisteita kolonialismin sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista hyödyistä: koulutus, terveys, orjuuden lakkauttaminen, laajemmat työllistymismahdollisuudet, parempi hallinto, infrastruktuuri, naisten oikeudet, kastittomien ja pois suljettujen vähemmistöjen voimistaminen, reilu verotus, pääomat, kulttuurisen ja historiallisen tiedon lisääminen ja muuta.[13]

Guilleyn mukaan kolonialismi ei ollut pelkästään hyvästä ja itsenäisyys pelkästään pahasta. Muutama itsenäistynyt valtio on melko hyvässä kunnossa. Ne, joita antikolonialistinen ideologia ei hallitse, ovat pärjänneet parhaiten.[13]

Elleivät britit juhlisi kolonisoijiaan roomalaisista normanneihin vaan olisivat olleet antikolonialisteja, valtio olisi yhä druidinpalvojien takapajula, Guilley kirjoittaa.[13]

Antikolonialismin tuhot

Guinea-Bissaun antikolonialistinen "sankari" Amilcar Cabral aloitti sissisodan Portugalia vastaan vuonna 1963. Hän vaati tuhoamaan kaiken kolonialistisen, vaikka siirtomaahallinto oli nelinkertaistanut riisin tuotannon ja lisännyt elinikää. Cabral myönsi, ettei saanut ihmisiä mobilisoitua, joten hän hankki aseita Neuvostoliitosta ja Kuubasta ja tukea Ruotsista. Hänen sotansa tappoi 15 000 sotilasta ja vähintään yhtä monta siviiliä 600 000 kansalaisesta sekä ajoi 150 000 pois kotoaan. "Vapautuminen" 1974 johti ainakin 10 000 lisäsurmaan. Riisintuotanto oli pudonnut alle puoleen vuoteen 1980 mennessä. Salaisen poliisin jäljiltä löytyi satoja ruumiita joukkohaudoista ja kymmenesosa väestöstä pakeni Senegaliin. Yksipuoluehallinto palkkasi kymmenen kertaa niin paljon ihmisiä kuin portugalilaishallinto enimmillään. Marxilaisoppineet syyttivät tuloksista kolonialismia, säätä tai Israelia. Kaoottinen maa saa miljoonittain tukia ja riisintuotanto on ponnisteluista huolimatta kolmannes entisestä. Kolonialismin aikana elinikä nousi yli kaksi kertaa nopeammin.[13]

Samanlainen kohtalo oli ainakin puolella toisen maailmansodan jälkeen kolonialismista irrottautuneista maista.[13]

Kansa muutti kolonialistien luokse

Miljoonat muuttivat intensiivisemmän kolonialistihallinnon lähelle tai vapailta alueilta kolonisoiduille, lähettivät lapsensa kolonialistisiin kouluihin ja sairaaloihin, raportoivat rikoksia siirtomaapoliisille. Kolonialistien yhteistyökumppaneita oli paljon enemmän kuin vastustajia, ainakin ennen loppuaikoja. Siksi kolonisointi onnistui pienellä joukolla. Brunein sulttaani asetti englantilaismatkaajan kaoottisen maakuntansa hallitsijaksi vuonna 1841. Järjestys ja vaurastuminen saivat sulttaanin jättämään maakunnan matkaajan perheen hallintaan yli vuosisadaksi.[13]

Kultarannikon (Ghana) kansa olisi helposti voinut ajaa britit pois toisen maailmansodan aikaan, mutta he tulivat tuhansittain palvellakseen armeijassa ja lahjoittivat rahaa sodan tueksi. Ennen myöhäistä kääntymistään antikolonialistiksi Patrice Lumumba ylisti Belgian hallintoa "ihmisarvomme palauttamisesta ja meidän muuttamisestamme vapaiksi, onnellisiksi, tarmokkaiksi ja sivistyneiksi" (1962). (Modernin afrikkalaisen kirjallisuuden isä, professori) Chinua Achebe usein korosti kolonialismin hyötyjä.[13]

Kuningas Leopoldin Kongon yksityisomistus eli "Kongon vapaavaltio" (1885-1908) oli hirvittävää. Palkollisten väärinkäytösten paljastuttua Belgian parlamentti otti Kongon hallintaansa ("Belgian Kongo") ja hallinto inhimillistyi. Muu kolonialismi oli yleensä hyvästä, mutta poikkeuksiakin oli. Vaikka kolonialismi oli parempaa kuin "itsehallinto", se olisi saanut olla parempaa kolonialismia.

Guilleyn mukaan antikolonialistinen aate on epätieteellistä ja politisoitunutta.[13]

Kolonialismia pitäisi palauttaa

Siksi huonon hallinnon kehitysmaiden kannattaisi jäljitellä entistä kolonialistista hallintoaan menestyneiden Singaporen, Belizen ja Botswanan tavoin. Länsimaita voisi rohkaista hallitsemaan osa-alueita, kuten finanssipolitiikkaa ja oikeuslaitosta. Kolonialismi voisi palata kolonisoitujen luvalla, nyt kun kolonialismin kumonneet nationalistit ovat kuolleet. Kehitysmaissa on taas alettu arvostaa kolonialisteja. Kongolaismies odottaa Belgian vallan paluuta ja Kenia on kiitollinen mau-mau-kapinan kukistamisesta, joka esti sisällissodan ja ehkä kansanmurhan.[13]

Maailmanpankin myöhempi pääekonomisti Paul Romer ehdotti vuonna 2009, että rikkaat maat rakentaisivat charter-kaupunkeja köyhiin maihin, koska Hongkong, tuo pieni brittisiirtokunta, "vähensi maailman köyhyyttä enemmän kuin kaikki 1900-luvun apuohjelmat yhteensä."[13]

Alkuperäiskansojen maanomistus ylläpitää patriarkaattia

Alkuperäiskansojen maanomistusoikeus voi ylläpitää patriarkaattia ja olla vähemmän tärkeää kuin naisten oikeudet, kuten Iris Andreski esitti Pohjois-Nigeriassa käyneen. Kolonialismia ei paljon ollut Kiinassa, Etiopiassa, Liberiassa, Libyassa, Saudi-Arabiassa, Thaimaassa, Haitissa ja Guatemalassa, joten niiden kohtalo kertoo kolonialismin vaihtoehdosta.[13]

Antikolonialismia julistaneet kommunistit nälkiinnyttivät kiinalaiset ja 40 miljoonaa kuoli. Sitten Kiina alkoi matkia Hongkongin menestynyttä koloniaa ja nousi kehitysmaasta maailman suurimmaksi taloudeksi. Haitissa on Amerikan surkein omaisuudensuoja ja tuhot sen mukaisia: ei kannata investoida ja mitään ei kannata pitää kunnossa, edes koteja.

Ristiriitaiset syytökset

Antikolonialistit ristiriitaisesti kehuvat sekä Herbstiä, joka väittää kolonialismin muodostaneen valtioita liian vähän, ja Youngia, jonka mukaan se muodosti valtioita liikaa. Arvostellaan vedettyjen uusien rajojen pakottavan sosiaaliseen integraatioon ja vanhojen rajojen käytön vahvistavan tribalismia. Marxilaistutkijat arvostelevat sekä kolonialistien investoimista terveydenhoitoon ja infrastruktuuriin että investoimattomuutta. Kolonialistien arvostellaan vahvistaneen ja heikentäneen heimopäälliköitä ja heimoidentiteettejä.[13]

Kolonialismi lopetti orjuuden

Kolonialismi lopetti orjuuden ja orjakaupan. Arvostelijoiden mukaan ei tarpeeksi nopeasti.[13]

https://www.youtube.com/watch?v=5V8t4pPbr4k Guilleyn luento aiheesta.

Uuskolonialismi

Jos Afrikan maille annettaisiin sama valta kansainvälisissä yhteisöissä kuin länsimaille, olisi politiikan professorin mukaan vaikea enää saada tarpeeksi tukea seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeuksille. Näin ruskeille ihmisille annetaan vähemmän valtaa ruskeiden naisten suojelemiseksi. Tätä voi kutsua uuskolonialismiksi, professori totesi.[14]

Suomi

Dosentti Aarne Mattilan mukaan suomalaiset eivät olleet kolonialisteja eivätkä rasisteja, eikä Ruotsin suomalaisilla maakunnilla ollut minkäänlaista roolia Ruotsin vaatimattomissa siirtokuntahankkeissa. Tervantuottajana Suomi oli pikemminkin kolonialismin kohde kuin hyötyjä.[15]

Kallonmittauksia tehtiin myös suomalaisille ja Ruotsissa lienee yhä suomalaisten kallokokoelma. Suomalaiset olivat muutenkin rodullisen vähättelyn kohde ja kieltäkin syrjittiin. Suomalaiset ovat syrjineet saamelaisia, mutta ylipäänsä syrjivien käytäntöjen mittaluokka on Suomessa pieni ja vailla raskasta historiallista taakkaa.[15]

Ylivoimaisesti eniten afrikkalaisia orjuuttivat toiset afrikkalaiset. Amerikkaan vietiin vain kymmenisen miljoonaa, ja näistä vain kolmisen prosenttia Yhdysvaltojen alueelle. Amerikkaan viedytkin olivat yleensä toisten afrikkalaisten orjuuttamia.

Viitteet

  1. Late Victorian Holocausts: El Niño Famines and the Making of the Third World, Mike Davis, 2000
  2. 2,0 2,1 Johannorberg.net 4.9.2004
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 Liberal Anti-Imperialism, professori Daniel Klein, 1.7.2004
  4. Karl Marx: His Life and Environment, Isaiah Berlin, Oxford University Press, 4th ed. 1978
  5. Parker Thomas Moon, Imperialism and World Politics (Macmillan, 1926)
  6. Edmund Silberner, The Problem of War in Nineteenth Century Economic Thought (Princeton UP, 1946), s. 43-45, s. 86
  7. Edmund Silberner, The Problem of War in Nineteenth Century Economic Thought (Princeton UP, 1946)
  8. Globaalin kapitalismin puolustus, s. 142
  9. Globaalin kapitalismin puolustus, s. 144
  10. 10,0 10,1 Kolonialismin parempi puoli on tulenarka aihe: siirtomaa­järjestelmää puolustanut tieteellinen artikkeli poistettiin väkivallan pelossa Helsingin Sanomat. 27.2.2018.
  11. 11,0 11,1 11,2 11,3 11,4 11,5 Marian L. Tupy: Anti-Colonialism’s Bad History Quillette. 13.4.2021.
  12. Bruce Gilley: The case for colonialism Third World Quarterly. 8.9.2017.
  13. 13,00 13,01 13,02 13,03 13,04 13,05 13,06 13,07 13,08 13,09 13,10 13,11 13,12 13,13 13,14 Bruce Gilley: The Case for Colonialism kesä 2018. National Association of Scholars.
  14. Ketkä kuuluvat kansainväliseen yhteisöön? Helsingin Sanomat. 9.5.2021.
  15. 15,0 15,1 Suomi ei ollut kolonialistinen Helsingin Sanomat. 3.7.2020.

Aiheesta muualla

  • Intia ennen brittejä oli vielä pahempi (Vapaasana.net): "Maharadžojen suunnattomat rikkaudet oli saatu polkemalla alamaiset rutiköyhään kurjuuteen. Verotus oli jopa 50 % ja käytettiin hallitsijoiden hyväksi. Tiet ja kastelu jätettiin rempalleen. Hallinto oli mielivaltaista. Vuodet 1757-1947 kestänyt brittihallinto toi useita parannuksia mutta oli silti ”julma, ahne ja rasistinen”." "Itsevaltiaat maharadžat olivat ennen brittejä alistaneet täysin alamaisensa rutiköyhiksi ja surkeiksi. ”Epätasa-arvo oli äärimmäistä.”"