Markkinamonetarismi

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta NBKT)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Markkinamonetarismi (market monetarism, quasi-monetarism[1]) on rahapolitiikan koulukunta, jonka mukaan keskuspankkien tavoitteena tulee olla tietty nimellisen BKT:n (NBKT) kasvu eikä esimerkiksi tietty inflaatio, myös kriisiaikoina. [2]

Termi "markkinamonetarismi" keksittiin elokuussa 2011 ja levisi nopeasti. Professori Scott Sumner on ollut markkinamonetarismin merkittävin puolestapuhuja. Toisaalta Irving Fisherin 1930-luvun laman aikainen "compensated dollar plan" on myös nähty samana ajatuksena.[3]

Markkinamonetaristit katsovat tällaisen politiikan elvyttävän huonoina aikoina ja hillitsevän ylikuumenemista hyvinä aikoina sekä reagoivan ulkoisiin shokkeihin paremmin. Esimerkiksi vuonna 2011 EKP turhaan kiristi politiikkaansa öljyn hinnan nousun vuoksi, mikä katkaisi alkaneen heikon elpymisen tarpeettomasti. Markkinamonetaristit korostavat myös rationaalisten odotusten merkitystä ja NBKT-sääntöpohjaisen rahapolitiikan uskottavuutta verrattuna nykyiseen "harkinnanvaraiseen" reagoimiseen shokkeihin ja taantumiin.

NGDP-LT (NGDP Level Target)[4] eli NBKT-tasotavoite tarkoittaa sitä, että tavoitteeksi asetetaan NBKT:n tietyt tasot kullekin vuodelle, siis tietty kasvu-ura, jolle pyritään aina palaamaan. Näin ollen tavoitenopeudesta jäänyt nimelliskasvu joudutaan kompensoimaan nopeammalla nimelliskasvulla kunnes uralle palataan.

Kannattajia

Nimellistuloa rahapolitiikan tavoitteena ovat esittäneet jo Nobel-palkittu James Meade ja myöhemmin Tobin (1980) ja Brittan (1981). Nimellistulotavoitetta tukevia tutkimustuloksia ovat esittäneet mm. Bean (1983), Gordon (1985), McCallum (1997), Hall ja Mankiw (1994), Feldstein ja Stock (1994), Theran (1999). Tosin he kannattivat tavoitteeksi nimellistulon kasvuvauhtia, Kanadan ja sittemmin Englannin pankin pääjohtaja Mark Carney nimellistulon tavoiteuraa.[5]

Vuonna 2011 NBKT-tavoitteen taakse asettuivat Goldman Sachs[6] ja Northern Trust[7] sekä Paul Krugman, joka vaati keskuspankkia omaksumaan "expectations-based monetary policy" ja kehui markkinamonetarismin NBKT-tavoitetta.[8] Milken Institute julkaisi loppuvuodesta Clark Johnsonin tutkimuksen, joka puolsi markkinamonetarismia.[9] Talousneuvonantajien neuvoston entinen puheenjohtaja Christina D. Romer vaati lokakuun 2010 lopulla New York Timesin pääkirjoitussivulla Fediä siirtymään NBKT-tavoitteeseen.[10]

Marraskuussa 2011 Fedin puheenjohtaja Ben Bernanke piti lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoi, että Fedin johtokunta harkitsee NBKT:n lisäämistä tärkeiden talousindikaattoriensa joukkoon.[10]

29.11.2011 Keskuspankin kansainvälisen osaston johtajan tehtävät elokuussa Citigroupin vastaaviin tehtäviin vaihtanut Nathan Sheets vaati keskuspankkia asettamaan tavoitteekseen tietyn nimellisen kulutuksen. Sheets arvioi, että Fed ei tee näin ennen uutta käännettä huonompaan. [11]

Englannin pankin pääjohtaja: NBKT-taso tavoitteeksi

Englannin pankin pääjohtajaksi heinäkuussa 2013 siirtyvä Kanadan pankin pääjohtaja Mark Carney ehdotti joulukuussa 2012, että inflaation sijaan otettaisiin tavoitteeksi nimellisen kansantuotteen taso (NGDP-LT). Pankilla itsellään ei ole valtaa muuttaa tavoitetta. Tästä olisi sekin hyöty, että huonona aikana voitaisiin luottaa korkojen pysyvän matalana pienen kasvunkin tullen, vaikka inflaatio olisi vanhan tavoitteen yli. Matalat korot elvyttäisivät nykyistä paremmin, jos niiden jatkumiseen voisi luottaa. [12]

BBC:n haastattelema pankkiekonomisti piti NGDP-LT:tä periaatteessa hyvin aggressiivisena mutta myönsi, että jo viime vuosina politiikka on ollut hieman samansuuntaista, inflaatiotavoite on ylitetty miltei koko ajan. Yhdysvalloissa käydään samansuuntaista keskustelua. [12]

Carneyn mukaan NBKT-taso on työttömyystasoa monella tapaa tehokkaampi rahapolitiikan ohjenuora. Siinä keskuspankki joutuu korjaamaan menneet virheensä. Tämä historiariippuvuus tuottaa suurimmat hyötynsä matalien korkojen aikana lisäämällä rahapolitiikan uskottavuutta ja ymmärrettävyyttä. [13]

Maineikkaaksi Carney tuli Kanadan keskuspankin johtajana 2008 - 2013, kun hän ohjasi maansa lähes vahingoittumattomana läpi globaalin talouskriisin (HS/Reuters).[14] Talouslehdet ylistivät häntä ja Britannia valitsi hänet omaksi keskuspankkijohtajakseen heinäkuusta 2013 alkaen, missä toimessa Carney heti jatkoi epätavanomaisia rahapoliittisia elvytystoimia.

Vaikutus taantumiin

Professori Scott Sumnerin mukaan NBKT-tavoite pitää NBKT-muutosten vaihtelut vähäisinä, mikä johtaa siihen, että palkat eivät nouse liikaa hyvinä aikoina eikä niitä tarvitse samalla tavalla laskea huonoina aikoina työttömyyden estämiseksi. Koska palkat ovat jäykkiä laskemaan, nykypolitiikka johtaa suurempaan työttömyyteen. [15]

Sumner kirjoittaa, että NBKT:n suuri lasku on tyypillisesti kysyntävetoinen taantuma. Jos silloin inflaatio ei putoa niin paljon kuin luulisi, nimellisten tuntipalkkojen jäykkyys on usein syynä. Jos nekin laskevat paljon, taantuma voikin olla tarjontavetoinen, esimerkiksi korkeammat tuontihinnat. Tarjontashokkien aikana inflaation pitäisikin nousta, koska muuten on yhtaikaa tarjonta- ja kysyntäshokit ja sitäkin suurempi työttömyys. [15]

Sumner myös kritisoi inflaatiokäsitettä: inflaatiosta on kilpailevia määritelmiä. Koska tuotteet muuttuvat jatkuvasti [esimerkiksi samaan hintaan saa yhä parempia puhelimia ja tietokoneita], ei osata tarkkaan sanoa, minkä verran hintataso on muuttunut. Pitäisikö määritellä utiliteetti ja mitata, vaatiiko sama utiliteetti yhä suuremman rahasumman? Nimellisen tavoitteen (NBKT) rahapolitiikan ei tarvitse tietää inflaatiota. [15]

Käytännön toteutus

Markkinamonetaristit kannattavat sääntöpohjaista politiikkaa talouden vakauden lisäämiseksi. Heidän mielestään harkinnanvarainen rahapolitiikka on ongelmallista.[16]

Markkinamonetaristien mukaan keskuspankin tulisi ilmaista selkeästi NBKT-tavoitteensa ja käyttää rahapolitiikan työkaluja kunnes NBKT-futuurimarkkinat ennustavat tavoitteen mukaista NBKT-kasvua. Eräissä vaihtoehtoisissa ehdotuksissa keskuspankki vain mekaanisesti ostaisi ja myisi NBKT-futuureja rajattomasti tai rajoitetummin hinnalla, joka kasvaa tavoitevauhdilla.

Suomen Pankin analyysi

Nimellistulotavoite ei vaatisi tietoa siitä, miten hinnat ovat yhteydessä kokonaistuotantoon tai millainen on tuotantokuilu. Simulointien mukaan se ei toimisi hyvin malliepävarmuuden ja mittausvirheiden oloissa, mutta tämä ongelma koskee kasvutavoitetta, ei ura- eli tasotavoitetta.[5]

Kasvu olisi 2-3 % ja toivottu inflaatio 2 %, nimellistulon kasvutavoitteen pitäisi olla 4-5 % vuodessa. Sen vakauttaminen vakauttaisi myös valtioiden ja muiden toimijoiden lainanmaksukykyä. Velkaongelmien haitallisuus voisi lievittyä, joten velkakriisit luovat tilauksen nimellistulotavoitteelle.[5]

Uratavoite lisää tulevaisuuden ennustettavuutta verrattuna siihen, että pyrittäisiin vakauttamaan vain kunkin vuoden kasvuvauhti korjaamatta aiempien vuosien virheitä.[5]

Jotkut epäilevät, että kansa ei ymmärtäisi nimellisen ja reaalisen tuotannon eroa tai sitä, että kansantulotilastot saadaan vasta viiveellä.[5]

Suomen Pankin analyysissä "nimellistulo" tarkoittaa nimellistä bruttokansantuotetta.[5]

Nimellinen BKT

Sumner korostaa, että tavoitteena pitäisi olla tietty NBKT:n kasvu-ura, siis nyt periaatteessa palaaminen vuotta 2008 edeltäneelle uralle. Käytännössä hän ehdottaa maltillisempaa linjaa: esimerkiksi kaksi vuotta 7 %:n kasvua ja sitten pysyvästi 5 %:n kasvu-uralla. Jos uralta poiketaan, on palattava vanhalle uralle eikä jatkettava uudella yhtä jyrkällä uralla. [17]

Markkinamonetaristien mukaan inflaatio kertoo menneestä, ei nykyisestä rahapolitiikasta. Rahan määrän mittarit taas ovat epäluotettavia kokonaiskysynnän mittareita siksi, että rahan kiertonopeus on hyvin vaihteleva. Sen sijaan nimellinen BKT huomioi sekä rahan määrän eli kiertonopeuden eli mittaa Fisherin yhtälön MV=PT (rahan määrä kertaa kiertonopeus = hintataso kertaa reaalinen BKT) oikeaa puolta suoraan.

Koska palkat eivät jousta alaspäin, huonoina aikoina työllisyys joustaa: monen työn arvo putoaa heidän palkkojaan alemmalle tasolle, mutta ay-liike ei anna laskea palkkoja. Jos keskuspankki asettaa nimellisen BKT:n kasvamaan vakiovauhdilla, tämä ongelma vältetään ja inflaatio sopeuttaa palkkatasoa työllisyyden sijaan. Tämä reaalipalkan lasku ei estä maksamasta takaisin omassa valuutassa otettuja asuntolainoja, kun nimellistulot eivät laske ja korko peräti laskee.

Likviditeettiansa

Markkinamonetaristien mukaan likviditeettiansat voidaan välttää: keskuspankki voi aina lisätä inflaatiota, laskea korkoja, ostaa arvopapereita tai jopa maksaa negatiivista korkoa pankin ylimääräisille varannoille, kuten Ruotsi teki nykyisessä kriisissä, ja keskuspankin avoin sitoutuminen NBKT-tavoitteeseen voi jo sinänsä estää deflaation.

Kuplat

Sumnerin mukaan pitäisi tuottaa pysyvä kasvukausi. Hän muistuttaa, että rahapolitiikan parantuessa kasvukaudet ovat pidentyneet, Australiassa kasvu jatkui juuri 17 vuotta yhteen menoon. [18]

Sumnerin mukaan keskuspankki ei voi vaikuttaa kupliin suoraan, vain BKT:n kautta. Esimerkiksi vuosina 1928-29 Yhdysvaltain keskuspankki Fed yritti monesti turhaan puhkaista osakekuplaa nostamalla korkoa kunnes se nosti korkoja niin paljon, että sai vedettyä talouden taantumaan. [18]

Vuosina 1936-37 Fed kiristi reservivaatimuksia hillitäkseen raaka-ainehintakuplaa mutta onnistui vasta kun veti talouden uuteen taantumaan. Tämän jälkeen Fed on ymmärrettävästi vältellyt varallisuuskuplien hienosäätöä. [18]

Korko ei ole rahan vaan luoton hinta

Rahan hinta on se, mitä rahalla saa, siis rahan ostovoima eli 1 / hyödykkeiden hinta. Korko on luoton (lainan, velan) hinta. Näin sanovat paitsi markkinamonetaristit myös aiemmat monetaristit. "INTEREST RATES ARE NOT THE PRICE OF MONEY, THEY ARE THE PRICE OF CREDIT" (Scott Sumner isoin kirjaimin). [19]

Markkinatalouden vapaus ja markkinamonetarismi

Vaikka markkinamonetaristit ovat yleensä klassisia liberaaleja, monet vapaan markkinatalouden kannattajat suhtautuvat markkinamonetarismiin skeptisesti pitäen sitä kvasi-keynesiläisyytenä. Ekonomisti Lars Christensenin mukaan markkinamonetarismi on vapaan markkinatalouden mukaista seuraavista syistä: [20]

  1. NBKT-targetointi on neutraalia: se jättää tarjontasokit huomioimatta eikä vääristä suhteellisia hintoja toisin kuin inflaatiotargetointi.
  2. NBKT-targetointi ei vääristä säästämis-investointivalintaa. Sekä George Selgin ja David Eagle ovat painottaneet tätä.
  3. NBKT-targetointi emuloi Free Bankingin allokatiivista lopputulosta.
  4. Tason (uran) targetointi (eikä hetkellisen vauhdin) minimoi harkintavallan ja maksimoi rahapolitiikan vastuunalaisuuden. Keskuspankit eivät saa anteeksi sitä, että ne "unohtavat" aiemmat virheensä, vaan kuopat pitää täytää ja mäet tasoittaa, jotta päästään takaisin kasvu-uralle, johon on sitouduttu.
  5. Targetoinnin futuuripohjaisuus poistaa efektiivisesti kaiken harkintavallan rahapolitiikasta.
  6. NBKT-targetointi tekee keskuspankin "pienemmäksi" kuin nykypolitiikka. Kun markkinat tuottavat suurimman osan tarvittavista rahapolitiikan soveltamisesta, rahakantaa tarvitsee luultavasti laajentaa paljon vähemmän rahan kiertonopeuden kohdatessa negatiivisen sokin. [20]

Christensenin mukaan NBKT:hen sisältyy pelastuspakettien kielto. NBKT myös vähentäisi huomattavasti talouden epävakautta sekä pankki- ja valtionvelkakriisien riskejä ja poliittista painetta pelastuspaketteihin, tulleihin, pääomakontrolleihin ja muihin interventioihin. Samoin perustein Friedman vastusti kiinteitä valuuttakursseja. [20]

Christensenin mukaan NBKT-targetointi korvaisi keskuspankin tietokoneella. Hän huomauttaa, että Free Bankingiä kannattavat George Selgin, Larry White ja Steve Horwitz ovat hänen kanssaan samaa mieltä, että NBKT-targetoinnin ja Free Bankingin ero on vähäinen ja molempia voi kannattaa yhtaikaa. [20]

Keynesiläisyys ja markkinamonetarismi

Vaikka Paul Krugman kehui markkinamonetaristien NBKT-tavoitetta ja vaati keskuspankille odotuspohjaista politiikkaa,[8] Lars Christensenin mielestä markkinamonetarismi ei ole uuskeynesiläisyyttä toisin kuin jotkut libertaarit ja konservatiivit ajattelevat.[20] Christensen esittää ja kumoaa seuraavat "harhaluulot":[20]

  1. "NBKT-targetointi on vastasyklistä keynesiläisyyttä." Taantumat ovat monetaarisia, ja markkinamonetaristit haluavat (nimelliskasvu)"neutraalia" eikä stimuloivaa politiikkaa, siis vastustavat taantumien "luomista". [20] (ks. myös "Milton Friedman" alempana)
  2. "Interventiot." NBKT-targetointi ei reagoi tarjontasokkeihin toisin kuin (nykyinen) inflaatiotargetointi ja on näin vähemmän [interventio|intervenoivaa]. [20]
  3. "Harkintavalta." NBKT-targetointi on äärimmäisen sääntöpohjaista. Jotkut luulevat päinvastaista, koska nykykriisissä markkinamonetaristit vaativat löysempää (neutraalimpaa) rahapolitiikkaa. [20]
  4. "Inflaatio lisääntyisi." Inflaatio voidaan valita. Jos keskuspankin tavoitteeksi valitaan 4 %:n NBKT-vuosikasvupolku, saadaan noin 2 %:n keski-inflaatio. [20]

Henkilöiden kantoja

Suomalaisten kantoja

Tutkija Mikko Särelän mukaan EKP alkoi keväällä 2011 kiristää rahapolitiikkaa arabikevään aiheuttaman öljyn hinnannousun vuoksi ja tämä pysäytti euroalueen kasvun ja levitti velkakriisin Italiaan ja Espanjaan. [21]

Särelän mukaan inflaatiotavoitteen (nyt "alle 2 %") sijaan keskuspankin pitäisi tavoitella nimellisen BKT:n (NBKT) pitämistä esimerkiksi 5 %:n vuosikasvun vakiouralla. Näin NBKT kasvoikin aiemmin mutta vuonna 2008 se romahti 10 % kasvu-uraltaan ja on sittemmin kasvanut alle 3 % vuodessa, kevään 2011 kiristämisen jälkeen ei lainkaan. [21]

"Nimellisen bruttokansantuotteen lasku tarkoittaa sitä, että jonkun yhteiskunnassa on pakko saada vähemmän tuloja. Käytännössä länsimaissa palkat eivät laske, joten kansatuotteen lasku näkyy kasvavana työttömyytenä (esim. Espanjassa nyt 22%) ja kutistuvina verotuloina." [21]

The Economist

The Economist vaati joulukuussa 2012 poliitikkoja asettamaan selkeämmän tavoitteen keskuspankeille. Lehden mukaan inflaatiota pidetään laajalti riittämättömänä ohjenuorana talouden vakauden ylläpitämiseen ja keskuspankeilta vaaditaan kriisien estämistä. Monen mielestä nimellisen BKT:n vakauttaminen olisi parempi tavoite, mutta lehden mukaan keskuspankkiirien ei pidä tehdä sitä päätöstä vaan poliitikkojen. [22]

Milton Friedman

Vuonna 1997 Milton Friedman kutsui korkotasoharhaluuloksi käsitystä, että matala korkotaso kertoisi rahapolitiikan olevan löysää. Korkotaso on löysää vain, jos se on alle neutraalin korkotason, joka esimerkiksi 1930-luvun USA:ssa ja 1990-luvun Japanissa oli matala. Neutraali korkotaso on se, jolla talous kulkee kohti kasvupotentiaalinsa toteuttamista olematta liian stimuloiva. [23]

Vuonna 1992 Milton Friedman ehdotti kirjassaan Money Mischief, että Fed vakauttaisi reaali- ja nimelliskorkoisten valtionlainojen eron eli markkinoiden inflaatio-odotukset eikä rahamäärää tai reagoisi jo toteutuneeseen inflaatioon, taaksepäin katsova reagointipolitiikkahan saa rahapolitiikan toimimaan pitkän ja vaihtelevan viiveen verran myöhässä. Lokakuussa 2010 David Beckworth ja William Ruger arvostelivat tällä perusteella Fedin liian kireää rahapolitiikkaa ja sanoivat sen johtavan deflaatioriskiin. [23]

Nimellistulojen vakaa kasvu oli Friedmanin mielestä tärkeä rahapolitiikan tavoite, koska hintojen ja palkkojen hidas sopeutuminen muutoksiin aiheuttaa muuten vakavia ongelmia. Friedman myös kehui sitä, kun 1990-luvulla Fed reagoi rahan kiertonopeuden nousuun hidastamalla rahamäärän kasvua ja arvosteli sitä, että Japani antoi nimellistulojen kasvun romahtaa. Tämän vuoksi Friedman olisi Beckworthin ja Rugerin mukaan järkyttynyt siitä, miten Fed antoi vuoden 2008 lopulta alkaen nimellistulon (NBKT) pudota nopeimmin suuren laman jälkeen ja että rahapolitiikka jatkuu samanlaisena. [23]

Helikopteri-Ben Bernanke sai liikanimensä Milton Friedmanin kuuluisasta deflaationvastaisesta "helikopteripudotus"-ajatuksesta. Beckworthin ja Rugerin mukaan Friedman ei todellakaan sanoisi, että Fediltä ovat nyt matalien korkojen myötä keinot loppuneet, vaan Friedman muistuttaisi, miten jopa 1930-luvun alkupuolen paljon vaikeammassa tilanteessa rahapolitiikalla saatiin aikaan uusi nousu. [23]

Markkinamonetaristeja

Scott Sumner

Sumneria pidetään markkinamonetarismin kätilönä, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen kaikki mielipiteensä vastaisivat koulukunnan keskiarvoa. Sumnerin ahkera argumentointi on vähitellen saanut monet muut vakuuttumaan ydinnäkemyksistä.

Lars Christensen

The Market Monetarist: Lars Christensen, Chief Analyst at Danske Bank.[24]

Abstract: "Market! Monetarism! shares! many! of! the! views! of! traditional! monetarism! but! unlike! traditional! monetarism! Market! Monetarism! is! sceptical about! the! usefulness! of! monetary! aggregates! as! policy! instruments! and! as! an! indicator! for! the! monetary! policy! stance.! Instead,! Market! Monetarists!recommend!using!market pricing!to!evaluate!the!stance!of!monetary!policy!and!as!a! policy! instrument.! Contrary! to! traditional! monetarists! ! who! recommend! a! rule! for! money! supply!growth!! Market!Monetarists!recommend!targeting!the!Nominal!GDP!(NGDP)!level.!The! view!of!the!leading Market!Monetarists!is!that!the!Great!Recession!was!not!caused!by!a!banking! crisis! but! rather! by! excessively! tight! monetary! policy.! This! is! the! soFcalled! Monetary! Disorder! view!of!the!Great!Recession."

David Glasner

Uneasy Money: David Glasner, FTC economist, "most of my research and writing has been on monetary economics and policy and the history of monetary theory."

Glasnerin mukaan Paul Krugman käyttää markkinamonetarismista nimitystä "kvasimonetarismi". Glasner ei pidä nimityksestä markkinamonetarismi, koska hän ei halua leimautua Milton Friedmanin seuraajaksi. Vaikka Friedman oli Glasnerinkin mielestä kiistatta suuri taloustieteilijä, Glasner pitää aikaisempien rahateoreetikkojen kuten Hawtreyn näkemyksiä rahateoriasta oikeampina. [25]

FAQ

Rahapolitiikan lähitulevaisuuden vaihtoehdot lienevät inflaatiotavoite, NBKT-tyyppinen tavoite sekä näiden epäselvä välimuoto, jollaista Fed nyt harjoittaa. NBKT-tyyppinen tavoite johtanee alimpaan työttömyyteen, nopeimpaan talouskasvuun sekä vähäisimpään "tarpeeseen" sille, että valtio puuttuu talouteen, elvyttää aktiivisesti, lisää sääntelyä ja verotusta pysyvästi ja toteaa "markkinoiden epäonnistuneen". Tällöin mahdollisuudet vieläkin libertaarimmille kauemman tulevaisuuden vaihtoehdoille paranevat.

Vasemmistolaiset puolestaan voivat ajatella, että markkinamonetarismi yhdistää keynesiläisyyden opit vääriksi osoittaneen monetarismin hyvät puolet keynesiläisyyden "hyviin tavoitteisiin" ja tuottaa sellaisen lopputuloksen, jollaista Keynes tavoitteli löytämättä oikeita keinoja.

Kannattavatko libertaarit markkinamonetarismia?

  • Jyrkimmät libertaarit kannattavat usein kultakantaa, mutta on vaikea arvioida, kuinka moni heistäkään.
  • Maltillisempien mielipiteet jakautunevat laajemmin, mutta markkinamonetarismi saattaa olla suosituin heidän joukossaan. Maltillisemmat usein välttävät ehdottomien kantojen ottamista ja pyrkivät korjaamaan kantojaan uuden tutkimustiedon perusteella.
  • Periaatteessa liberaali kanta olisi, että yksityiset saavat tuottaa millaista rahaa tahansa, ja markkinat sitten osoittaisivat, minkä rahapolitiikan raha menestyy parhaiten.
    • Jotkut liberaalit (Hayek?) ajattelevat, että valtion toimimisessa rahan takaajana olisi niin paljon hyötyjä, että valtio voi hoitaa tämän tehtävän. Heitä ei tietenkään voi pitää libertaareina.
      • Näidenkin liberaalien on vaikea perustella, miksi yksityiset rahat pitäisi kieltää.
    • Libertaaritkin voivat kannattaa sitä, että niin kauan kuin valtiolla on raha, rahapolitiikka on markkinamonetaristista, ja he voivat myös kannattaa yksityisiä markkinamonetaristisia rahoja.

Ks. myös Markkinamonetarismi#Markkinatalouden vapaus ja markkinamonetarismi.

Voiko vasemmistolainen kannattaa markkinamonetarismia?

  • Kyllä, ainakin NBKT-tavoitteen osalta, kun kerran Paul Krugman kannattaa sitä.

Eikö markkinamonetarismi ole tyhmää vasemmistolaista keynesiläisyyttä?

  • Krugman on uuskeynesiläinen ja varmasti näkee näissä tiettyä yhteyttä.
  • On paljon syitä sille, miksi keynesiläisyys, esimerkiksi aktiivinen finanssipolitiikka kuten velkaelvytys, ei toimi. Esimerkiksi "rahapolitiikka toimii viimeisenä", joten se pitkälti neutraloi finanssipolitiikan tavoitteet ja toteuttaa niiden sijaan rahapolitiikan tavoitteet. Mahdollinen talouselvytyskin on tästä ja muista syistä parempi tehdä rahapolitiikalla.
  • Keynes saattoi kuitenkin olla oikeassa siinä, että ay-liike mieluummin nostaa työttömyyttä kuin tinkii palkoista. NBKT-tavoite korjaa tämän ongelman osittain: kun kasvu hidastuu ja työttömyys kasvaa, rahapolitiikka löystyy siten, että nimelliskasvu säilyy, kasvu hidastuu vähemmän, inflaatio nopeutuu ja siksi reaalipalkat laskevat ilman että ay-liike antaa siihen luvan. Reaalipalkkojen lasku vähentää työttömyyden kasvua ja tuo talouteen osan siitä luonnollisesta palkkajoustosta, jonka ay-liike on poistanut.

Miten markkinamonetarismi on parempaa kuin keynesiläisyys?

  • Kuten yllä ja etenkin sivulla keynesiläisyys kerrotaan, keynesiläisyys ei toimi, ainakaan pääosin.
  • Markkinamonetarismissa elvytys tapahtuu rahapolitiikalla eikä velkaelvytyksellä, jossa poliitikot kanavoisivat ylimääräistä rahaa suosikeilleen. Korkojen lasku johtaa siihen, että yksityiset tekevät mahdollisimman kannattavia investointeja, sen sijaan, että valtio tekisi itse "puuttuvat investoinnit".
  • Puhdasoppisessa markkinamonetarismissa rahapolitiikka tehtäisiin automaattisesti NBKT-ennustusmarkkinoiden ohjaamana, mutta harkinnanvaraisempikin keskuspankin rahapolitiikka on paljon vähemmän altista julkisen valinnan teorian ongelmille kuin velkaelvytys tai edes Fedin nykypolitiikka, joka huomioi vaalit ja tasapainoilee epäläpinäkyvästi työttömyyden ja inflaationhallinnan välillä.

Ks. myös Markkinamonetarismi#Keynesiläisyys ja markkinamonetarismi.

Miten markkinamonetarismi on parempaa kuin inflaatiotavoite tai kultakanta?

  • Tiukka inflaatiotavoite tai kultakanta johtaa siihen, että huonona aikana ay-liikkeen joustamattomuuden vuoksi palkkojen sijaan työllisyys joustaa.
  • Tämä tuottaa kovan poliittisen paineen velkaelvytykseen, STX:n telakkatukiin, valtionyhtiöiden perustamisiin jne., ja useimmissa maissa tällaisia paineita ei pystytä vastustamaan riittävästi.
  • Koska työllisten määrä pienenee ja ay-liike ajaa lähinnä sisäpiirityöläisten etua, pitkäaikaistyöttömyys jää joka taantuman jälkeen entistä korkeammalle tasolle. Tämä tulee yhteiskunnalle kalliiksi, nostaa veroastetta ja lisää painetta sääntelyyn. Eivät ihmiset tajua, että työttömyys on sääntelyn eikä markkinoiden vika.
  • Markkinamonetarismissa suhdanne, kysyntä- ja työllisyysvaihtelut jäisivät paljon pienemmiksi ja paineet sosialismin lisäämiselle pysyisivät pienempinä. Kehitys kohti liberalismia voisi jatkua tasaisemmin, ilman takapakkeja ja aikoja, joina sosialismin eri muodot kansallissosialismista marxilaiseen sosialismiin keräävät lisää kannatusta.

Eikö markkinamonetarismi johda keynesiläisyyden tapaan siihen, että ay-liike korottaa palkkoja liikaa?

  • Vähemmän kuin Fedin nykypolitiikka, joka on vielä poliittisempaa ja ei-mekaanisempaa.
  • Jos NBKT-kasvutavoite on niin alhainen, että se johtaa keskimäärin vähäisempään inflaatioon kuin EKP:n nykyinen vajaan 2 %:n inflaatiotavoite
  • Missä tahansa regiimissä ay-liikkeen vaikutus keskipalkkoihin on vain tilapäistä ja talouskasvu määrää palkat pitkällä aikavälillä.
    • Poikkeus on siinä, että ay-liike voi monopolisoida jonkin alan hyvin pienelle joukolle, jolloin se ala - esimerkiksi ahtaus tai paperintuotanto - tehdään tehottoman pääomavaltaisesti ja alan työllisyys jää erityisen pieneksi. Näin pienelle joukolle voi kannattaa maksaa korkeampaa palkkaa. Tällöin vastaavasti muiden alojen palkat jäävät alhaisemmiksi ja/tai työttömyys kasvaa. Kansantalouden nettopalkat alenevat joka tapauksessa verrattuna passiivisemman ay-liikkeen yhteiskuntaan.
    • Tällainen monopolisointi jää siis sitä pienemmäksi, mitä pienempiä työllisyysvaihtelut ovat. Siinä markkinamonetarismi on ylivoimainen.

Eikö markkinamonetarismi estä talouden rakennemuutosta huonoina aikoina?

Rakennemuutosta voi tietysti edistää siten, että muutaman vuoden välein kielletään kaikkien yritysten toiminta. Ihmiset joutuisivat perustamaan uusia yrityksiä ja työntekijät joutuisivat rekrytoitumaan niihin.

Tästä koituvat transaktiokustannukset, organisatorisen pääoman menetykset ja luottamus- ja verkostopääomien menetykset olisivat kuitenkin kohtuuttomat.

Samantapainen tulos on silloin, kun esimerkiksi finanssikriisissä ja 1930-luvun lamassa rahapolitiikan huomattava kiristäminen johti siihen, että neutraalimmalla rahapolitiikalla kannattavia yrityksiä kaatui paljon ja tilalle ei päässyt syntymään uusia.

Markkinamonetaristinen rahapolitiikka olisi johtanut siihen, että vain kannattomimmat yritykset olisivat kaatuneet. Sen sijaan lisääntyvä inflaatio olisi leikannut ylisuuria palkkoja, jolloin moni muu yritys olisi pysynyt kannattavana. Tämä reaalipalkkojen leikkautuminen olisi myös lisännyt kannustinta siirtyä tuottavampiin yrityksiin, jotka pystyvät maksamaan korkeampia palkkoja.

Näin lamojen sijaan olisi tullut lieviä taantumia ja esimerkiksi New Deal ja muu pahin sosialismi olisi jäänyt toteutumatta, eivätkä Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden "älyköt" olisi alkaneet uskoa, että neuvostososialismi ja kansallissosialismi ovat ylivertaisia verrattuna lamoja "tuottavaan" kapitalismiin. Vastaavasti nytkin puheet "markkinoiden epäonnistumisesta" olisivat vähäisempiä ja talouden liberalisointi voisi jatkua.

Viitteet

  1. ↑ http://modeledbehavior.com/2011/09/13/market-monetarism/
  2. ↑ Christensen, Lars (September 13, 2011). Market Monetarism:The Second Monetarist Counter­revolution. Luettu October 19, 2011.
  3. ↑ Evans-Pritchard, Ambrose. "Should the Fed save Europe from disaster?", The Telegraph, 2011-11-27. Luettu 2011-12-01. 
  4. ↑ NGDP-LT: “A target for all seasons”, economist João Marcus Marinho Nunes, December 12, 2012.
  5. ↑ 5,0 5,1 5,2 5,3 5,4 5,5 Rahoituskriisi avasi keskustelun rahapolitiikan tavoitteista (1/2013) Euro & talous. 5.3.2013. Suomen Pankki.
  6. ↑ The Case for a Nominal GDP Level Target. Goldman Sachs (October 14, 2011). Luettu October 18, 2011.
  7. ↑ Goldman Advises The Fed To Go Nuclear, And Set A Target For Nominal GDP
  8. ↑ 8,0 8,1 Krugman, Paul (October 19, 2011). Getting Nominal. The New York Times. Luettu October 19, 2011.
  9. ↑ Johnson, Clark (Fourth Quarter 2011). Monetary Policy and the Great Recession. Luettu October 22, 2011.
  10. ↑ 10,0 10,1 Wong, Yue Chim Richard. Easy Money, Tight Money, and Market Monetarism. Luettu 2011-12-02.
  11. ↑ Harding, Robin (2011-11-29). "Nominal Consumption, not nominal GDP?". Financial Times. Viitattu 2011-11-30. 
  12. ↑ 12,0 12,1 Mark Carney suggests targeting economic output, BBC News, 12 December 2012.
  13. ↑ Mark Carney: Guidance, Remarks by Mr Mark Carney, Governor of the Bank of Canada and Chairman of the Financial Stability Board, to the CFA Society Toronto, Toronto, Ontario, 11 December 2012.
  14. ↑ Britannian keskuspankki jatkaa elvytystä, Helsingin Sanomat 5.7.2013 / Reuters.
  15. ↑ 15,0 15,1 15,2 Reason magazine on NGDPLT, professor Scott Sumner, TheMoneyIllusion, 21.1.2013
  16. ↑ Lee, Timothy. "The Politics of Market Monetarism", Forbes, 2011-11-05. Luettu 2011-11-10. 
  17. ↑ Reply to Kevin Drum, Scott Sumner, Oct 23, 2011
  18. ↑ 18,0 18,1 18,2 The Fed should create the mother of all stock bubbles, permanently, Scott Sumner, 14.7.2009
  19. ↑ Market Monetarism - The Second Monetarist Counter-revolution, DRAFT, September 13, 2011, Lars Christensen, Chief Analyst at Danske Bank
  20. ↑ 20,0 20,1 20,2 20,3 20,4 20,5 20,6 20,7 20,8 20,9 NGDP level targeting – the true Free Market alternative (we try again), Lars Christensen, JULY 19, 2012
  21. ↑ 21,0 21,1 21,2 Euron raunioilla?, Mikko Särelä 28.11.2011
  22. ↑ The grey man’s burden, The Economist, Dec 1st 2012.
  23. ↑ 23,0 23,1 23,2 23,3 What Would Milton Friedman Say about Fed Policy Under Bernanke?, David Beckworth and William Ruger, Investor's Business Daily, October 20, 2010
  24. ↑ Lars Christensen on Market Monetarism, David Glasner, Uneasy Money, September 20, 2011
  25. ↑ Christensen on Market Monetarism, Lars Christensen, September 20, 2011

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Markkinamonetarismi&oldid=12273”