Uusmerkantilismi
Uusmerkantilismi (neomerkantilismi) tarkoittaa politiikkaa, joka kannustaa vientiin, lannistaa tuontia, kontrolloi pääomanliikkeitä ja keskittää valuuttakurssin hallinnan keskushallinnolle. Uusmerkantilistisen politiikan tavoite on lisätä valtion valuuttavarantoja sekä lisätä valtion raha- ja finanssipoliittista valtaa.
Näiden tulosten hintana pidetään yleensä alhaisempaa elintasoa kuin mihin avoimessa taloudessa yllettäisiin, mutta vastapainoksi valtiovalta pystyy voimakkaammin kontrolloimaan taloudellista toimintaa. Kiina, Japani ja Venäjä on mainittu uusmerkantilistisiksi.
Uusmerkantilismin merkittävin ero vanhaan, liberalismin 1700-luvulla syrjäyttämään merkantilismiin on siinä, että uusmerkantilismissa painopiste on enemmän taloudellisessa kuin sotilaallisessa kehityksessä ja uusmerkantilismi antaa maan sisäisten hintojen (vaikkei ulkoisten kuten liberalismi) määräytyä vapaammin kuin merkantilismi.
Uusmerkantilismin politiikkasuositukset ovat pitkälti samoja kuin merkantilismissa: kiinteä valuuttakurssi, protektionismi kuten tullit ja muut tuonnin esteet sekä hallituksen interventiot kotimaisen teollisuuden suojelemiseksi. Uusmerkantilismia puolustellaan asettamalla tavoitteeksi omavaraisuus tai "teollisuuden suojeleminen kunnes se kasvaa kilpailukykyiseksi".
Historia
Merkantilismin nousu
Uusien tuotantomuotojen myötä feodalismi väistyi merkantilismin tieltä, jota puolestaan liberalismi alkoi 1700-luvulla syrjäyttää. Merkantilismiin liittyi kolonialismi, esimerkiksi Itä-Intian kauppakomppania sai valtionmonopolin ja siirtokuntien taloutta säänneltiin vahvasti.
Laajoihin sisämarkkinoihin perustunut Yhdysvaltain ja Saksan nousu kuitenkin lisäsi protektionismia 1800-luvun lopulla, ja tätäkin ilmiötä on kutsuttu uusmerkantilismiksi.
Varhainen arvostelu
Kirjassaan Kansakuntien varallisuus (1776) klassinen liberaali Adam Smith oli merkantilismin tunnetuin arvostelija ja esitti vapaakaupan olevan yleinen etu, merkantilismin hyödyntävän vain niitä kauppiaita, joita valtio suosi. Kirjassa hän myös vastusti kolonialismia vastaavin perusteluin. Smithin mukaan Britannia oli jo tuolloin kilpailijoitaan paljon vähemmän merkantilistinen, ja siksi mm. kallista kolonialismia harrastaneiden Espanjan ja Portugalin vauraus virtasi Britanniaan.
Periaatteet
Uusmerkantilismissa - pitkälti merkantilismin tapaan - kontrolloidaan pääomanliikkeitä ja lannistetaan kansalaisia kuluttamasta, tuetaan vientiä ja verotetaan tuontia, jotta vienti ylittäisi tuonnin ja maahan kerääntyisi rahaa. Etenkin kulutukseen suuntautuvaa tuontia vaikeutetaan ja kehitetään esteitä ulkomaisten yritysten tulolle omille markkinoille, esimerkiksi sääntelyä ja rajoituksia.
Uusmerkantilistit ovat väittäneet, että merkantilistiset toimet auttavat kehittyviä maita pärjäämään maailmankaupassa. Toisaalta taloustieteessä yleisesti hyväksytty suhteellisen edun periaate todistaa, että kaikilla mailla, köyhimmilläkin, on aina aloja ja tuotteita, joissa se on suhteessa tehokkaimmillaan, ja vapaakaupassa ne päätyvät tekemään näitä ja tuomaan muita, jolloin kaikkien maiden kuluttajat saavat kaikkea enemmän kuin omavaraistaloudessa.
Vangin dilemma
On esitetty, että merkantilismi ja protektionismi ovat peliteoreettisesti eräänlainen vangin dilemma: kaikki hyötyisivät, jos kaikki siirtyisivät vapaakauppaan, mutta jokaiselle olisi vielä parempi, jos muut vapauttavat mutta itse pysyy protektionismissa - ja itse asiassa maan sisällä kukin yritys toivoo itselleen suojelua ja muille aloille markkinataloutta. Merkantilismin suosiota on selitetty tällä.
Liberaalien mukaan yksipuolinenkin siirtyminen vapaakauppaan hyödyttää maan kansalaisia ja protektionismin selittää siitä hyötyvien eturyhmien (kustakin toimesta esimerkiksi kyseisen alan teollisuus ja ammattiliitto) lobbaus ja korruptio.
Parker Thomas Moonin mukaan taloudellinen nationalismi ja uusmerkantilismi tarttuvat maasta toiseen, mikäli suurvallat käyttävät niitä valtaamaan yksinoikeuden raaka-aineisiin ympäri maailmaa. Moonin mukaan nettohyötyä tästä ei ole uusmerkantilistisille maille, vaan ainoastaan toimien suosimat tahot hyötyvät muiden kansalaisten kustannuksella. [1]
Katso myös
Viitteet
- O'Brien, Patrick Karl & Clesse, Armand. (editors) Two Hegemonies: Britain 1846-1914 and the United States 1941-2001. Aldershot: Ashgate. (2002)
- ↑ Parker Thomas Moon, Imperialism and World Politics (Macmillan, 1926)
Tietoa muualla
- Neo-Mercantilism Mises Daily: Tuesday, February 09, 1999, by Murray N. Rothbard 1986
