Vihreä liitto

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Vihreät)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Vihreä liitto r.p. eli Vihreät muodostui 1980-luvulla vuoden 1979 Koijärven pelastusyrityksen seurauksena, etenkin ympäristö- ja vähemmistöaktivisteista. Taistolaisvaltauksen pelossa rekisteröitiin puolueeksi vasta 1987.

Liiton perustamisen aikoihin Liberaalinen kansanpuolue oli mennettämässä kannatustaan, ja osa jäsenistä (mm. Koijärven pelastusyritykseen osallistuneita) siirtyi tuolloin Vihreisiin. Keskeinen ideologi on ollut alusta asti VTL Osmo Soininvaara, puheenjohtaja 2001-05. (Tiettävästi Osmo Soininvaara kuului aiemmin liberaaleihin ja oli mm. liberaalinuorten puheenjohtaja.)

Puolueessa on osittaisia vasemmistoliberaaleja (Soininvaara, Heidi Hautala, Anni Sinnemäki), "punavihreitä", joista moni on enemmän punainen kuin vihreä (esim. Tapio Laakso, kaappikommunistin rajoilla) sekä usein konservatiivisia äärivihreitä (mm. Eero Paloheimo ja Erkki Pulliainen). Silti monessa arvokysymyksessä vihreät ovat eduskunnan liberaalein puolue.

Fundamentalistivihreät

Vihreiden liepeillä on piehenköjä "syvävihreitä", "fundamentalistisia" ryhmittymiä ideologeinaan mm. Pentti Linkola ja Eero Paloheimo, ja näillä oli oma puoluekin, Vihreät, jonka nimeksi tuli Ekologinen puolue vihreät vuonna 1992 ("Ekologinen puolue") ja Kirjava puolue 1998 Veltto Virtasen toimesta. Puolue poistettiin rekisteristä vuonna 2003 mutta sen lehti Elonkehä (1995-) toimii yhä. Paloheimo ja Erkki Pulliainen siirtyivät pian Vihreään liittoon.

Militanteimmat "vihreät", mm. väkivallantekoja harjoittavat, ovat pääosin äärivasemmistolaisia ja useimmilla on sidoksia ennemmin kommunistipuolueisiin kuin Vihreään liittoon (ks. esim. Vihreä puolue). Ekoterroristien joukossa on vähemmistönä myös kansallissosialistisempia ihanteita omaavia (voima, väkivalta, anti-marxilaisuus, power metal; tosin kaksi ensiksi mainittua ovat yleisiä marxilaisemmillakin ekoterroristeilla ja laajemminkin äärivasemmistossa; ks. myös antifasismi), joilla tiettävästi ei ole sidoksia puolueisiin.

Rakastamme veroja

Vihreiden yleisesitteen (2009) pääotsikoista yksi on "Rakastamme veroja", jonka toinen virke on "Veroja ei saa alentaa palveluiden kustannuksella". Siis ikinä ei saa laskea minkään palvelun laajuutta tai vaatimustasoa?

Myönteistä on kolmas virke: "Palvelun laatu on tärkeämpä kuin tapa, jolla se on tuotettu."

Vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjassa Vihreät ajaa kahden miljardin veronkiristyksiä (mm. pääoma, ympäristö ja alv) sekä pitää hyvinvointipalveluista leikkaamista poissuljettuna, vaikka yleisesti menoleikkauksia pidetään välttämättöminä. [1]

Viis yrityksistä

Demareista vain 1/3 ja vihreistä ja vasemmistoliitosta vain 1/4 pitää yritysten toimintaedellytysten turvaamista politiikan tärkeimpien osa-alueiden joukkoon kuuluvana, kun kysyttiin äänestäjiltä; koko väestöstä 34 % (luonto 30 %, asunnot ja elinympäristö 28 %, maahanmuuttopolitiikko 19 %). Kaikkien 8 eduskuntapuolueen puoluesihteerit nimesivät melko samat asiat tärkeimmiksi (mm. kaikki työllisyyden ja terveydenhoidon kuten kansakin: 59 % ja 55 %), vain vihreät kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ja luonnon (heidän äänestäjänsäkin nostivat luonnon kolmanneksi, kun useimmilla muilla se oli listan häntäpäässä). Joka toisen mielestä suomalaisten pitää "huhkia tosissaan taantuman nitistämiseksi". [2]

Keskellä vai vasemmalla?

Virallisen kannan mukaan "Vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä".[3][4] Turun yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan puolueen kannattajat ovat keskimäärin vasemmiston suuntaan kallellaan, jopa aavistuksen enemmän kuin SDP:n. Kun puolueet asetettiin vasemmisto-oikeisto-skaalalle niiden kannattajien ideologisten itsearvioiden perusteella, oli Vihreä liitto toiseksi vasemmistolaisin eduskuntapuolue Vasemmistoliiton jälkeen.[5]" [Wp]

"Periaateohjelmassaan puolue on kritisoinut sekä markkinataloutta että sosialismia koska vihreiden mielestä kumpikaan talousjärjestelmä ei ota huomioon ympäristöä, kehitysmaita ja tulevia sukupolvia taikka aineettomia, henkisiä arvoja vaan keskittyy liiaksi rahatalouden kasvuun.[6] [7] Lisäksi puolueen ohjelmassa korostuu kaikille valtion kassasta maksettava perustulo. Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Vihreä liitto julistautui feministiseksi puolueeksi." [Wp]

Kataisen hallituksessa 2011-2014 vihreät olivat vaa'ankielenä ja saivat siten näkemyksiään läpi painoarvoaan enemmän, tosin useimmiten he äänestivät vasemmiston mukana mutta toisinaan keskustaoikeiston. [8]

Vasemmalla

Professori Heikki Paloheimo analysoi vihreitä seuraavasti: "Vihreät on monissa asioissa lähempänä vasemmistoa kuin oikeistoa, mutta kuntien palvelurakenneuudistuksessa puolueella ei ole selkeää, omintakeista profiilia."[9]

Vuonna 2003 tehdyn kyselyn mukaan puolueiden kannattajat sijoittivat itsensä vasemmisto-oikeistoakselilla keskimäärin seuraavasti: Kok 7,36, Rkp 6,8, Kesk 6,64, KD 5,73, Sdp 4,78, Vihr 4,68, Vas 3,22.[10]

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan vihreiden ja kommunistien eurovaaliehdokkaat (2009) olivat suurissa poliittisissa kysymyksissä miltei identtisiä puolueryhmiä. Ehdokkaat suhtautuivat kriittisesti markkinatalouteen ja olivat toistensa kopioita ja kaikkein puhdasoppisimpia suhtautumisessaan ympäristökysymyksiin, talouskasvuun ja markkinatalouteen. [11] [12]

Vihreistä 75 % haluaa hallitukseen Sdp:n kanssa (sinipuna 38 % tai punamulta 37 %), vain 17 % porvarihallitukseen (Kok + Kesk)[13].

Osmo Soininvaaran mukaan vihreille on yhteistä vasemmiston kanssa tuloerojen ja kapitalismin vastustaminen vaikka he kannattavatkin sellaista markkinataloutta, jossa kapitalistit eivät saa rakennusmaata sopuhintaan vaan täyteen markkinahintaan tarjouskilpailulla. Vihreät ovat Sdp:stäkin vasemmalla siinä, miten he vastustavat markkinoiden valtaa. Vasemmistopuolueista vihreitä erottaa Soininvaaran mukaan se, että he haluavat suojella ympäristöä normeilla ja haittaveroilla ja että he ovat ulkopiirityöläisten puolella silloinkin, kun SAK, Sdp tai Vasemmistoliitto puolustavat sisäpiirityöläisten etuja työttömiä ja muita ulkopiirityöläisiä vastaan. [14]

Rosa Meriläisen mukaan vihreät on vasemmistopuolue mutta ensisijaiseti vähemmistöjen oikeuksien puolue ja ei-konservatiivinen, liberaali.[15]

Outi Alanko-Kahiluodon mukaan vihreät eroaa muista vasemmistopuolueista siinä, että vihreiden solidaarisuus ulottuu oman eturyhmän ulkopuolelle: he haluavat auttaa myös työmarkkinoiden ulkopuolella olevia, pienituloisia ja kehitysmaiden hädänalaisia. Hänen mukaansa vihreiden vasemmistolaisuutta on tuloerojen kaventaminen, hyvinvointivaltion säilyttäminen ja ympäristönsuojelu.[16]

Vesa Hack siirtyi 16.10.2010 vihreistä kokoomukseen kyllästyttyään siihen, että vihreät ovat entistä vasemmistolaisempia ja konservatiivisempia. Hänen mukaansa liian moni nuori vihreä on antikapitalistinen anarkisti, vaikka kaikki eivät ole, ja vihreissä on äänekäs vasemmistonuorten joukko, joka "ei tykkää siitä, että joku poikkeaa ruodusta". [17][18]

Poliittinen ohjelma

Vihreiden Poliittinen ohjelma sisältää mm. seuraavia asioita:[19] (suurimmaksi osaksi sitaatteja vihreiden tiedotteesta)

  • velvoittava ilmastolaki
  • laajoja suojelualueita myös eteläiseen Suomeen (väh. 10 %)

Prekariaatti

Eläkemaksuvelvollisuuden on koskettava myös palkkioita. Sijaisille, osa-aikaisille ja määräaikaisille työntekijöille, apurahalla eläville sekä itsensä työllistäville on saatava mahdollisimman samanlaiset edut kuin kiinteässä kuin työsuhteessa olevilla jo on. Työntekijään rinnastettaville alihankkijoille on pitkäkestoisemmissa yhteistyösuhteissa taattava samankaltainen turva kuin vakinaiselle työvoimalle. Oikeus vuosiloman kertymiseen on oltava samanlainen työsuhteen pituudesta riippumatta. Lomapankki. Perustulo.

Yrittäjät

  • yrittäjän palvelut pitää saada yhdeltä luukulta,
  • ensimmäisen työntekijän palkkaamista on helpotettava, [verottamalla sitäkin enemmän muiden palkkaamista vai leikkaamalla julkisia menoja?]
  • yrittäjän sosiaaliturvaa pitää parantaa.
  • pitää madaltaa kynnystä perustaa yritys (nopeus, helppous, kustannukset).

Ei Natolle ja aseviennille

  • Emme pidä Suomen Nato-jäsenyyttä tarpeellisena saati ajankohtaisena. Aseviennin sääntelyä on tiukennettava, jotta suomalaisten aseita ei päätyisi sotaakäyviin maihin.

Liberaalia

(verrattuna nykymalliin; osa tulkinnanvaraista, mikään ei "oikeistolaista")

  • Vihreä verouudistus: Työn verotuksesta kulutus- ja ympäristöveroihin
  • "Vanhemmuuden kustannukset on jaettava kaikkien työnantajien kesken."
  • Puolison tulojen vaikutus eri etuuksiin pitää poistaa. Omavastuuajoista on luovuttava, jotta kaiken työn vastaanottaminen olisi taloudellisesti kannattavaa.
  • perustulo

Uskonnonvapaus

  • "Kaikkia uskonnollisia yhteisöjä on kohdeltava tasaveroisesti"
  • Koulujen uskonnonopetuksesta yleissivistävää, päiväkodeista kokonaan pois
  • Kirkon varojen kerääminen yhteisöveron avulla lopetetaan

Antiliberaalia

  • pörssiyhtiöiden hallituksiin sukupuolikiintiöt
  • "kaikkiin oppilaitoksiin saatava yksi kasvisruokapäivä viikossa"[20].
  • "Suurten terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen on asetettava terveyspolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi, jotta esimerkiksi duunarimies ei kuolisi kuutta vuotta toimihenkilömiestä aiemmin." [ja naiset eivät eläisi 7 vuotta miehiä pidempään?[21]]
  • Uudisrakennusten energianormeja on kiristettävä asteittain [vs. vapaa valinta + haittaverot]
  • Syöttötariffit on ulotettava koskemaan kaikkea uusiutuvaa energiaa [-"-]
  • Koulutuksen on oltava maksutonta esikoulusta tohtorin tutkintoon – myös EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville ihmisille.
  • pääsy nettiin pitää saada uudeksi perusoikeudeksi[20]
  • "kannatamme valikoivaa ja sukupuolineutraalia asevelvollisuutta" (tosin voidaan tulkita muiden puolueiden linjaa liberaalimmaksi: pienempi, joskin mielivaltaisempi pakkotyöläisten joukko)

Muuten talousvasemmistolaista

Lisää progressiota, pääomatuloveroja ja kiinteistöveroja

  • Tuloerojen kaventaminen vaatii pääomatulojen verotuksen kiristämistä. (Tosin: "Työpaikkojen luomiseksi ja investointien kannustamiseksi voidaan yhteisöveroa maltillisesti laskea")
  • kiinteistöveron korottamista
  • veropaketissa on oltava osia, jotka kohdistuvat voimakkaammin suurituloisiin.
  • suhteellisesta kunnallisverosta painopistettä progressiiviseen valtionveroon
  • alle tuhannen euron kuukausitulot pitää vapauttaa veroista[20]

Lisää ei-haittojen sääntelyä

  • Työsuhdeautojen verotusta pitää kiristää, ja autoverot on porrastettava jyrkemmin niiden tuottamien päästöjen mukaan. [Ei ole ulkoishaittavero toisin kuin päästövero olisi, koska samanlaiset autot kun voivat olla aivan erimääräisessä käytössä.]

Lisää sosiaaliturvaa

  • Perusturvaa on parannettava
  • vanhempainvapaat 6+6+6 kk

Lisää tukiaisia

  • Rakennusten energiaremontteja on tuettava
  • Kehitysyhteistyöhön käytettäviä määrärahoja on käytettävä vain kehitysyhteistyöhön,

Aikaansaannokset hallituksessa

Vanhasen II hallituksessa vihreät saivat 2007-10 aikaan mm. seuraavaa:

  • Vihreä verouudistus työn verottamista korvattiin ympäristöhaittojen verotuksella
  • vaalijärjestelmän ja vaalirahoituksen uudistus
  • perusturvaa on parannettu ja apurahan varassa työskenteleville on saatu eläketurva
  • autoverotus muutettiin pieniä päästöjä suosivaksi[22].

"Vasemmistoliberaalien perillisiä"

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö nosti puoluekokouspuheessaan vihreiden esikuvaksi nuorsuomalaisen vasemmistoliberaali K. J. Ståhlbergin ja asemoi vihreät tämän ajan edistysmielisiksi[22].

Ympäristö

Ydinvoima

Voiko vihreä kannattaa ydinvoimaa

Osmo Soininvaara vaati maaliskuussa 2012, että vihreiden pitää suhtautua ydinvoimaan vasemmistoliiton tavoin: eduskuntaryhmässä pitää voida olla ydinvoiman kannattajiakin. [23]

Vihreisiin loikannut Lilja Tamminen kirjoitti maaliskuussa 2012, että vihreiden tulisi päästä "hiilivoimapuolueen" imagostaan.[24] Tammisen mukaan ydinvoimaloiden määrien vähentäminen on johtanut vain fossiilivoimaloiden lisärakennukseen, mikä on huonoin mahdollinen tulos ilmasto- ja terveysnäkökulmasta.[24] Tamminen on sosiaaliliberaali entinen Piraattipuolueen ehdokas.

Ydinvoima kynnyskysymyksenä

Vuoden 2011 vaalien alla puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoi, että vihreät eivät suostu hallitukseen, jonka ohjelmaan kirjataan ydin- tai vesivoiman lisärakentaminen. [25] Vaalien jälkeen he vaativat lisäksi, että hallitus ei muutenkaan hyväksy uusia ydinvoimalupia.

Ruokaturva

Ruokamyrkytyksiä lisää se, että EU:ssa ruoan säteilytys on pääosin kiellettyä. Vuonna 2000 Saksan vihreiden suosion kasvun vuoksi Saksa esti komission aikeen purkaa kielto. [26]

Vihreät naiset

Vuonna 2009 Vihreiden naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Heli Järvinen sanoi: "Eduskuntaryhmämme 14 jäsenestä 9 on naisia. Myös muun muassa kaikki ministerimme ja eduskuntaryhmämme puheenjohtaja ovat naisia. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että nainen on puolueessamme erinomaisen tasa-arvoinen." Järvinen myös väitti naisen euron olevan yhä 80 senttiä. [27]

Kun vuonna 2011 Vihreiden puheenjohtajiksi valittiin 5 miestä ja 2 naista (30 %), Vihreiden naisten varapuheenjohtaja Anita Birstolin kirjoitti: "On käsittämätöntä, että puheenjohtajistoon valituista vain 20 prosenttia on naisia" ja sanoi tällaisen vievän pohjan vihreiden uskottavuudelta tasa-arvopuolueena sekä vaati siksi sääntöjen muuttamista. Puoluehallitukseen valittiin rivijäseniksi vastaavasti enemmän naisia ja puoluevaltuustoon valittiin 21 naista ja 16 miestä (varajäseniä 20 ja 17). [28] Ministerit olivat yhä naisia ja

Muiden maiden vihreät

Suomalainen Vihreä puolue on ollut poikkeuksellisen liberaali ja markkinatalousmyönteinen eritoten aiemmin Soininvaaran johdolla, jos sitä verrataan muihin eurooppalaisiin vihreisiin puolueisiin, jotka ovat lähes poikkeuksetta erittäin vasemmistolaisia.

EU

Europarlamentin vihreät uhkasivat komissiota sensuurialoitteella, joka olisi toinen EU:n historiassa, kun jäsenmaat valitsivat olla äänestämättä komission päätöksestä hyväksyä toinenkin GM-maissi Eurooppaan. Biotekniikkateollisuuden edustaja piti toimenpidettä tieteenvastaisena. [29]

Miljöpartiet (MP, Ruotsin vihreät)

MP:llä on kaksi puheenjohtajaa, Ruotsin suosituin punavihreä poliitikko[30]Maria Wetterstrand (Ville Niinistön (vihr) vaimo) ja Peter Eriksson.

MP on sopinut sosiaalidemokraattien kanssa pysäyttävänsä Ruotsin vuonna 2010 rakennettaviksi hyväksyttävät ydinvoimalat mikäli punavihreät voittavat syksyn vaalit[30].

Johan Norberg totesi ensin MP:ssä olevan liberaaleja elementtejä mutta myöhemmin havaitsi erittäin elitistis-antiliberaalia valtiojohtoisuutta: http://www.vapaasana.net/huomioita/2009/11/johan-norberg-ylist%C3%A4%C3%A4-vihreit%C3%A4

MP muodostaa demarien ja vasemmistopuolueen kanssa "punavihreän rintaman", jolla on "yhteinen vihollinen: jatkuva talouskasvu, joka tuhoaa maapallon ja riistää työläisiä." Ruotsin (vihreät ja) vasemmisto onkin "paljon enemmän vasemmalla" kuin Suomessa. Ruotsin vihreät ehdottavat kuluttamisen vähentämistä siirtymällä lyhyempään työaikaan ja alentamalla palkkoja, mitä vasemmisto vastustaa tyyliin: "taas tässä tingitään työläisen osuudestä työnsä tuottamaan lisäarvoon". Vihreiden kansanedustajaehdokas Gustav Fridolin: "Kuluttamisen ja päästöjen lisääntymisen yhteys on ollut käsittelemätön dilemma vihreille - - Hyvä palkkakehitys ja turvatut työsuhteet lisäävät väistämättä kuluttamista."[31]

"Autoja on tehtävä valtion varoin tappiolla"

MP:n puheenjohtaja Peter Eriksson (s. 1958) vaati 18.12.2009, että tappiollisena lakkautettavan SAAB:n autoja onkin tehtävä jatkossakin veronmaksajien rahoin[32]. "Betoninharmaat antiliberaalit", päätteli Johan Norberg vihreistä, joiden hän oli aiemmin toivonut olevan liberalisoitumassa[33].

Britannian vihreät

Brittitutkimuksessa vihreiden äänestäjät ovat emotionaalisesti poikkeuksellisen epävakaita (neuroottisia) ja UKIP:n kannattajatkin tavallista enemmän. Vihreät ovat myös tavallista avoimempia kokemukselle, heillä oli vähemmin impulssikontrollia (tehtävä- ja tavoiteorientoituneisuutta), sekä muiden pienpuolueiden kannattajien tavoin he olivat vähemmän sovinnollisia ja introvertimpia kuin useimmat.[34]

Stereotypioita vihreistä

"Vihreistä on tullutkin pienten marginaaliryhmien puolue. Seksuaaliset vähemmistöt, aseistakieltäytyjät, ympäristöterroristit, katuhuligaanit, yliopistojen ikuiset elämäntapaopiskelijat ja muut työtä vieroksuvat yhteiskunnan elätit ovat heidän erityissuojelussaan. Niinpä vihreät ovat ottaneetkin vaaliteemakseen perustulon maksamisen jokaiselle kansalaiselle valtion kassasta. Juuri sitähän vihreitä äänestävät huumehörhöt haluavatkin." [35]

Ympäristöaktivistit ovat kyllä usein vihreitä tai lähellä vihreitä, mutta ympäristöterroristeistä moni on ollut julkisesti vasemmistoliittolainen tai vieläkin kommunistisemmista puolueista. Vasemmistoliiton vasemmalla puolella on myös sotaa ja terrorismia kannattava "Vihreä puolue" -plagiointijärjestö. Pentti Linkola oli mukana toisessa vihreiden kilpailijapuolueessa, ei koskaan vihreissä. Puhe, jossa korostetaan vihaa ja vastakkainasettelua, tulee yleensä punaisilta tai muilta sosialistisen suunnitelmatalouden myötäilijöiltä, vaikka sitä oikeutettaisiinkin vihreydellä.

"He kiihkoilevat, jos merenpohjasta löytyy hyppysellinen myrkkymaalin jätteitä, jos silakasta löytyy dioksiinia tai jos julkun hiuksista löytyy elohopeaa määrä, josta ei olisi mitään vaaraa, vaikka sitä olisi 3 000-kertainen määrä." [35]

Uskonnonvapaus

Vihreää liittoa voi pitää uskonnonvapausmyönteisimpänä eduskuntapuolueena ohjelmansa ja kahden edustajansa eduskunta-aloitteen vuoksi. Toisaalta puolueessa ollaan perustamassa valtakunnallista "Armon vihreät" -järjestöä.[36][37][38]

Vihreitä poliitikkoja

Viitteet

  1. Jukka Vahti ja Mari Valkonen, Vihreä Lanka 17.12.2010, sivu 5
  2. "Suomalaisten ykköstoive: työtä!", Suomen Kuvalehti 16/2010, s. 46-49
  3. Anne Brax ja Pauli Välimäki:Vihreä ABC-kirja (Vihreä liitto,1991) s.56
  4. Rauli Mickellsson:Suomen puolueet-historia, muutos ja nykypäivä (Vastapaino, 2007) s. 283
  5. Elo, Kimmo – Rapeli, Lauri (2008): Suomalaisten politiikkatietämys. Oikeusministeriön julkaisuja 2008:6.
  6. Vihreän liiton periaateohjelma, versio toukokuu 1990. Vihreä liitto, 1990. ISBN 951-95840-2-1. s.7
  7. Vihreän liiton periaateohjelma, versio kesäkuu 1994. Vihreä liitto, 1994. ISBN 952-9760-01-9. s.1-2
  8. Paraneeko hallituksen toimintakyky, jos vihreät lähtee?, Marko Junkkari, HS:n politiikan ja talouden toimituksen esimies, TALOUS 16.9.2014, HELSINGIN SANOMAT.
  9. Ekonomi 4/2006
  10. Kansalaisten näkemys suomalaisten puolueiden ja näiden kannattajien spatiaalisesta sijoittumisesta vasemmisto-oikeisto – akselille, Jukka Jonninen, 2005, luku 4. Tulokset olivat lähellä tutkimuksen Pesonen, Sänkiaho ja Borg (1993) vuoden 1991 tuloksia, jossa SMP:n lukema oli 5,7.
  11. Vihreiden ja kommunistien eurovaaliehdokkailla samoja näkemyksiä, Yle.fi 3.6.2009
  12. Vihreät ja kommunistit – kuin kaksi marjaa, Uusi Suomi 3.6.2009
  13. Vihreät vierastavat porvarihallitusta, Yle.fi 23.5.2010
  14. Oikealla, vasemmalla, keskellä vai edessä?, Osmo Soininvaara, Vihreä Lanka 26.11.2004
  15. Persuhtavat vihreät, Vihreä Lanka 28.9.2010, Rosa Meriläinen
  16. "Vihreät ei ole porvaripuolue", Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreä Lanka 15.4.2011, sivu 20
  17. Olen päättänyt tänään erota Vihreistä, Vesa Hack 16.10.2010
  18. "Vesa Hack loikkaa Helsingin vihreistä kokoomukseen", Helsingin Sanomat 18.10.2010 s. A13
  19. Vihreät hyväksyivät poliittisen ohjelman: Yhteiskunta on peruskorjattava lempeämmäksi, tasa-arvoisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi, Vihreät.fi 24.5.2010
  20. 20,0 20,1 20,2 "Vihreät vaativat kirkon tehtäviä valtion ja kuntien hoidettaviksi", HS 24.5.2010 s. A6
  21. https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/fields/2102.html Naiset 83 v., miehet 76 v. 2010
  22. 22,0 22,1 Vihreille ympäristö on kohtalonkysymys, Helsingin Sanomat 25.5.2010, s. A2
  23. Osmo Soininvaara: Poliittinen taistelu ydinvoimasta on Suomessa ohi, Vihreä Lanka.fi 8.3.2012
  24. 24,0 24,1 Laidan toisella puolen on vihreämpää, Lilja Tamminen, maaliskuu 12, 2012 ja hänen kommenttinsa: maaliskuu 12, 2012 at 17:15
  25. Vihreät ei lähde seuraavaan hallitukseen, jos ohjelmaan kirjataan ydinvoiman lisärakentaminen, 27.1.2011
  26. Food poisoning - The Difference Engine: Gut feeling, The Economist, Jun 17th 2011
  27. "Erinomaisen tasa-arvoinen", MTV3.fi, taltioitu 23.4.2009 Archive.org:iin. Alkuperäinen sivu on poistettu.
  28. Varapuheenjohtaja Anita Birstolin: Epätasa-arvo puoluejohdossa on huolestuttava, Anita Birstolin, Vihreät naiset, 13.6.2011. Puoluehallituksen ja -valtuuston luvut Salla Sinkkosen kommentista 13.6.2011 14.57.
  29. http://m.euractiv.com/details.php?aid=533456
  30. 30,0 30,1 "Myös ruotsissa vihreät hamuavat hallitukseen", HS 24.5.2010, s. A6
  31. "Vapise kapitalismi - Ruotsin punavihreä nuoriso aikoo kaapata ympäristöasiat oikeistolta", Vihreä Lanka 21.5.2010, s. 22
  32. Peter Eriksson (MP): Stort misslyckande för regeringen, DN 2009-12-18
  33. BETONGGRÅ ANTI-LIBERALER, Johannorberg.net 18.12.2009
  34. Populist personalities? The Big Five Personality Traits and party choice in the 2015 UK general election 24.8.2015. London School of Economics.
  35. 35,0 35,1 http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200701045556171_ko.shtml Kun viisaus puuttuu], Iltalehti 4.1.2007, Aarno Laitinen
  36. Uusi järjestö kuohuttaa vihreissä jo ennen perustamistaan, Vihreä Lanka 9.11.2011
  37. Vihreiden ateistien viha 8.11.2011 Simo Raittila
  38. http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tahan-on-tultu/armon-vihreat-eivat-tykkaa-kun-kirkon-yli-huudellaan-torkeyksia

Aiheesta muualla