Yleisiä vastalauseita

Libertarismi on varsin ehdoton ja älyllinen aate. Me yritämme ymmärtää yhteiskuntaa kokonaisuutena, mutta usein se yllättää meidät. Niinpä poliittiset suosituksemmekin ovat usein yllättäviä. Me seuraamme kuitenkin päätelmiämme järkähtämättä, koska uskomme ne oikeiksi. Usein tämä herättää rajua vastarintaa. Yritämme vastata siihen seuraavassa.

Ihmiset ovat heikkoja. Emmekö tarvitse vahvoja johtajia?

Libertaarien mielestä jokainen saa valita johtajansa, mutta kenelläkään ei ole oikeutta johtaa toisia väkipakolla. Vain kaikkien alamaisten hyväksymä johtaja voi olla oikeutettu.

On totta, että ihmisellä on luontainen kaipuu kaikkitietävän auktoriteetin määräämään kokonaisvaltaiseen järjestykseen, eikä vapaalle itsejärjestäytymiselle perustuva kapitalismi tunnu sopivan ihmisen vaistoille. Tämä kaipuu on kaiken etatismin ja holhousvaltion syntyperä, mutta se on yksinkertaisesti haitallista ihmisille. Historia on täynnä yhteisöjä Spartalaisista Roomalaisiin, jotka syntyivät kukoistavasta johtajattomasta perinteestä, mutta hylkäsivät sivistyksen ja kulttuurin vajotakseen autoritaarisen yhteiskuntarakenteen tarjoamaan näennäiseen turvallisuuteen.

Kehitys nyky-yhteiskuntaan onkin vaatinut pidättäytymistä alkukantaisten vaistojen toteuttamisesta. Nykyään ihmiset eivät toteuta luontaisia väkivaltaisia taipumuksiaan, vaan toimivat enemmän järjen varassa. Juuri siksi me voimme nykyään niin hyvin.

Kysymys ei ole edes siitä, että holhousvaltiossa eläminen hidastaisi ihmisen luontaista kehitystä. Itse asiassa kilpailua ja monenlaisia vaihtelevia johtajamalleja tarvitaan jo nykyisen kulttuurin säilyttämiseksi.

Monilla libertaareillakaan ei olisi ongelmia elää perisosialistisessa valtiossa, jossa yksi ihminen päättäisi kaikkien asioista, jos tuo yksi ihminen olisi täydellisen fiksu. George Orwell vain taitaa olla niitä harvoja sosialisteja, jotka ovat miettineet muidenkin vaihtoehtojen mahdollisuutta. Johtajat ovat vain vähän parempia edustuksellisessa demokratiassa. Jokainen on varmasti oman elämänsä valintojen paras asiantuntija ja täten myös paras henkilö valitsemaan oman johtajansa.

Ajamanne yhteiskuntamalli on epäoikeudenmukainen!

Libertaarien mielestä ei. Itse asiassa libertaarien yhteiskuntamalli lähtee nimenomaan hyvin vahvasta oikeudenmukaisuusajattelusta—näkemys siitä, mikä on oikeudenmukaista ei vain ole yhtenevä monien muiden oikeudenmukaisuuskäsitysten kanssa. Libertaarien ajatusmaailma lähtee siitä, että kenelläkään ei ole oikeutta noin vain hyötyä toisten ihmisten työstä. Libertaarien mielestä toisten työstä saa hyötyä vain, jos työntekijä vapaaehtoisesti luovuttaa osan työnsä tuloksista toiselle, joko vaihtokauppana, tai sitten lahjana.

Onko kaikki paha valtion syytä? Eikö valtio tee mitään hyvää?

Teollisuus on hyvinvoinnin ja kehityksen moottori.

Valtion valta perustuu pohjimmiltaan väkivaltamonopoliin, jonka avulla ihmiset voidaan pakottaa melkein mihin tahansa. Siksi sitä pitäisi käyttää korkeintaan suojelemaan ihmisiä toisten vahingonteolta. Historia tuntee kuitenkin lukemattomia tapauksia joissa ihmiset ovat käyttäneet valtiota hyväkseen pakottaakseen muut toimimaan haluamallaan tavalla. Valtionkin toiminta perustuu aina yksilöiden päätöksiin, ja yksilöt usein ajavat omaa etuaan.

Kun hallitsevat yksilöt sitten tekevät pahaa, niin tekee valtiokin. Libertaarit haluavat minimoida valtion vallan jotta hallitsijat eivät pääsisi käyttämään sitä toisia vahingoittaviin tarkoituksiin. Maailmassa on paljon muutakin pahaa kuin nykyvaltiot, mutta ainakin keskitetty valta on ongelma joka olisi periaatteessa korjattavissa helposti.

Täytyy myös muistaa, että hyöty ja haitta riippuvat siitä kuka ne määrittelee. Valtion toiminta on harvoin jokaisen kansalaisen mielestä hyödyllistä. Valtion tuet esimerkiksi jollekin kulttuurin osa-alueelle ovat varmasti sen harrastajien mielestä hyvä asia, mutta eivät veronmaksajien, jotka joutuvat tahtomattaan kustantamaan kulttuuria joka ei kiinnosta heitä. Sama koskee myös kaikenlaista sääntelyä. Joidenkin mielestä on hyvä, ettei viiniä saa ruokakaupasta, mutta vastaavasti löytyy sellaisia, jotka haluaisivat suorittaa viiniostoksensa samaan aikaan muiden ruokaostosten kanssa.

Libertaarien mielestä kauppiailla tulisi olla vapaus päättää kokonaan kauppojensa tarjonnasta, jotta he voisivat vastata mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeisiin. Viininystäville ja muille syntyy tällöin omat ruokakauppansa. Libertaarit ajavat siis mallia, jossa vapaus auttaa ihmisiä mukautumaan toistensa tarpeisiin. Meille hyvä yhteiskunta ei ole selvä, ennaltamäärätty ihanne, vaan löyhien reunaehtojen tuottama prosessi joka ottaa kaikki huomioon samanaikaisesti.

Valtion toiminta voi toki silloin tällöin johtaa myös hyviin tuloksiin. Tässä on kuitenkin ongelmana se, että kun valta kerran luovutetaan julkiselimille, sitä voidaan käyttää myös vääriin tarkoitusperiin. Yleensä näin ennemmin tai myöhemmin tapahtuu, koska päättäjät eivät ole kaikkitietäviä tai moraaliltaan virheettömiä. Tällöin on yleensä liian myöhäistä vaatia valtaa takaisin yksilötasolle—valta on helppo luovuttaa, mutta takaisin sen usein saa vain voimakeinoilla. Samoin, julkistalous kärsii niin sanotusta talouslaskun ongelmasta, joka tekee erittäin vaikeaksi tai peräti mahdottomaksi sanoa, toimiiko valtio valtio parhaalla mahdollisella tavalla vai ei.

Niinpä libertaarit epäilevät julkista valtaa silloinkin kun se toimii hyvin. Me otamme huomioon myös valtaan liittyvät riskit sinänsä, ja pelkäämme järjestelyjä jotka eivät luo jatkuvaa painetta vielä parempaan toimintaan—ilman kilpailua hyvätkin järjestelmät tuppaavat kuihtumaan ja tekemään tarpeettomia typeryyksiä. Ja kun mitään objektiivisia mittareita sille kuinka hyvin joku toimii ei yleensä ole olemassa, me tuskin edes huomaisimme julkisen vallan typeryyksiä ennen kuin on liian myöhäistä.

Libertaarit suosivat näin järjestelmää, jossa kannattaa pyrkiä jatkuvasti parempiin lopputuloksiin. Luotamme hyvään prosessiin, emmekä arvioi suoraan lopputuloksia.

Mutta minä pidän hyvinvointiyhteiskunnasta!

Libertaarien mielestä "hyvinvointiyhteiskunta" eli "hyvinvoiva yhteiskunta" tulisi erottaa "hyvinvointivaltiosta". Me katsomme, että yhteiskunnasta tulee todella hyvinvoiva vasta sitten kun vapaus on ensin toteutunut. Tämä edellyttää tulonsiirtojen hävittämistä. Esimerkiksi länsivaltioiden ykkösongelma, työttömyys, olisi vapaammassa taloudessa mitätöntä.

Tästä huolimatta libertaarit eivät suorastaan vastusta hyvinvointivaltiota, vaan haluaisivat että siihen kuuluminen on vapaaehtoista. Monet libertaarit nimittäin katsovat saavansa hyvinvointivaltion tuottamat palvelut edullisemmin yksityisiltä markkinoilta ja arvostavat sitä vapautta jonka hyvinvointivaltion harjoittaman sääntelyn purkaminen toisi. Meidän mielestämme olisi väärin pakottaa yksilö huonommin toimivan järjestelmän osaksi.

Mikäli joku sitten arvostaa hyvinvointivaltion sääntelyä, hän voi palkata jonkun toisen sääntelemään elämäänsä ja tarjoamaan hänelle esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon ja eläkkeen. Jos hyvinvointivaltion kannatus on niin korkealla kuin ihmiset yleensä väittävät sen olevan, poliitikkojen tarjoamilla elämänhallintapalveluilla olisi runsaasti kysyntää. Samalla eri hyvinvointivaltiota kannattavien puolueiden välinen ero tulisi selväksi, kun ihmiset kilpailuttaisivat niitä ja vähitellen siirtyisivät sen asiakkaiksi, joka tuottaa heille tehokkaimmin hyvinvointia. Näin eri ideologioita kannattavat voisivat testata oman aatteensa kantavuutta ilman vähemmistön vastustusta. Kaikki voisivat elää elämäänsä rinta rinnan ilman jatkuvaa aatteellista taistoa.

Useimmiten hyvinvointivaltion kannatus kuitenkin lähtee haluttomuudesta maksaa omia laskuja. Tätä libertaarit eivät ymmärrä tai hyväksy—mikäli haluaa palveluja tai hyödykkeitä, tuottajalle pitääkin joutua maksamaan. Jos joku palvelee sinua, hänellä on täysi oikeus pyytää työstään korvaus. Kenelläkään ei myöskään ole oikeutta vaatia kolmansia osapuolia korvaamaan käyttämiään voimavaroja: yhteiskunta on vuorovaikutteinen prosessi jossa apua ei voi vaatia ellei vastavuoroisesti auta muita. Libertaarien mielestä vain varkaat unohtavat tämän perusperiaatteen.

Ettekö mene liian pitkälle? Eikö libertarismi ole utopia?

Utopia on politiikassa hankala sana. Jos tarkoitamme utopialla mitä tahansa toistaiseksi toteutumatonta hyvää, totta kai libertarismi ja kaikki muutkin koherentit aatteet ovat utopioita ainakin jonkun mielestä. Jos tarkoitamme sillä jonkinlaista runsaudensarvea, jolla ei ole varjopuolia ja joka täyttää kaikki toiveemme, libertarismi ei tietenkään ole utopia—libertaarit eivät väitä että kaikki ihmiskunnan ongelmat tai edes kovin suuri osa niistä ratkeaisi libertaarin politiikan avulla. Jos utopialla tarkoitetaan kyseenalaistamatonta veljeyttä, yksimielisyyttä ja maailmaa josta kaikki eturyhmäintressit tai ristiriidat ovat kadonneet, libertarismi on suorastaan anti-utopia—libertarismi ei ota tällaisiin asioihin kantaa, vaan määrää vain, että ristiriidat pitäisi ratkaista yksityisesti, toisten oikeuksia kunnioittaen.

Yleensä utopioiksi kuitenkin nimitetään poliittisia ajatuksia, jotka eivät voi toteutua tai jotka toteutuessaan johtaisivat aivan toisenlaisiin lopputuloksiin kuin aatteen kannattajat väittävät. Libertarismin kohdalla molemmat syytökset ovat virheellisiä.

Libertaarin teoriarakennelman kaikki osat ovat joskus toteutuneet, jossakin. Jopa anarkokapitalistiset instituutiot—näistä voisivat toimia esimerkkeinä suvereenien valtioiden välinen nykyinen anarkia, keskiaikaisen Islannin hajautunut oikeusjärjestelmä tai vaikkapa myöhemmin anglosaksiseen lakiin kirjautunut ns. "law merchant", eli kauppalaki, joka syntyi täysin yksityisenä kaupankäynnin koodistona. Kaikki ne yksityiset instituutiot joita libertaarit ehdottavat hyvinvointivaltion eri osien korvaamiseksi ovat joskus olleet olemassa ja hoitaneet tehtävänsä—vakuutusyhtiöt, veljeskunnat, laajasti sääntelemätön vapaa ulkomaankauppa, hyväntekeväisyysjärjestöt, vartiointiliikkeet, yksityiset sovittelijat, erilaiset lainoitusinstituutiot, sertifiointi- ja juorumekanismit, yksityiset majakat ja armeijat, ja niin edelleen. Tietyissä tapauksissa suuri osa niistä on jopa toteutunut samaan aikaan, kuten aikaisissa Yhdysvalloissa, tuottamatta kaaosta tai humanitaarisia ongelmia. Myös libertarismin ihmiskuva ja vaatimukset oikeudelliselle prosessille ovat varsin kohtuullisia—nykylänsimainen yhteiskuntamalli rakentuu laajalti liberaalille perinnölle, eikä libertarismi oleta ihmisistä mitään uutta siihen verrattuna. Selvästikin libertarismi voi toteutua, jos sen vain annetaan toteutua.

Samoin, historiallinen ja taloustieteellinen todistusaineisto kertovat, että libertaarien ennustukset kehittyvistä instituutioista ovat melko vakaita ja uskottavia. Taloudellisen tehokkuuden, meritokratian, äärimmäisen moniarvoisuuden tai yhteiskunnan ohjaamattomuuden tapaisista seurauksista ei ole pakko pitää, mutta ne ovat varsin hyvin perusteltuja eikä niistä ole pystytty osoittamaan merkittävämpiä johdonmukaisia haittoja. Libertaarit eivät todellakaan väitä, että vapauteen perustuva yhteiskunnallinen kehys ratkaisisi itsekseen kaikki ongelmamme, mutta väitteemme yksityisen toiminnan kyvystä järjestäytyä tehokkaasti on kyllä uskottava ja hyvin perusteltu. Tunnetun tiedon nojalla libertarismi saa aikaan sen minkä väittääkin saavansa aikaan.

Libertarismi on utopia korkeintaan termin solvaavimmassa merkityksessä. Se on lopulta varsin käytännön- ja maanläheinen aate—libertaarit vain sanovat, että ongelmat pitäisi ratkaista yksityisesti, koska yksityinen ongelmanratkaisu on ylivoimaisessa valtaosassa asioita paras tapa edetä.

Taidatte olla yhtiövallan kannattajia? Kuka teitä sponsoroi?

Libertaarit ovat niin kiistanalainen ja järkkymätön ryhmä, että yritykset eivät juurikaan halua olla tekemisissä kanssamme. Päin vastoin, yritykset haluavat tehdä voittoa, ja yrityksen sisäisen elämän politisoituminen on pahasta bisnekselle. Yritykset useimmiten toteuttavat sitä epäpoliittista, yksityistä agendaa jota libertaarit ajavat, mutta eivät halua sotkeutua poliittiseen toimintaan, koska se haittaisi pahasti kannattavuutta ja työntekijöiden henkilösuhteita. Useimmat menestyvät yritykset pyrkivät tästä syystä välttämään työympäristön politisoitumista.

Lisäksi nekin yritykset jotka lapioivat rahaa politiikkaan yleensä tekevät näin voiton toivossa. Ne hakevat erityishuomiota, jota libertaarit eivät aatteellisista syistä voi antaa. Libertaari politiikka on hyvää bisnekselle, mutta sen hyödyt jakautuvat niin laajalle ettei yksittäisten yritysten kannata sponsoroida libertaarien tekemisiä.

Me libertaarit myös pelkäämme keskitettyä valtaa. Emme halua tukea sitä, vaan korkeintaan siedämme sitä mikäli talouden mekaniikka osoittaa, että se on tarpeellista vapauden ja oman hyvinvointimme lisäämiseksi. Niinpä emme todellakaan ole suuryritysten laidunnettavissa.

Libertaarit eivät kannata yhtiövaltaa, eikä libertarismia sinänsä tueta kovinkaan paljon. Järjestäytyneempi ja näin uskottavampi libertarismi saa jonkin verran lahjoituksia niissä maissa, joissa verotus suosii lahjoituksia poliittiseen toimintaa, mutta muuten olemme pitkälti omillamme.

Libertarismi ei ole koskaan toteutunut missään. Se ei voi toimia!

Täydellisen libertarismin toteutumattomuus historiassa ei tarkoita, että se ei voi toteutua tai että se on huono ideologia. Päin vastoin, pystymme antamaan paljonkin syitä miksi parempi malli ei välttämättä aina voita.

Tärkein syy lienee se, että poliittinen päätöksenteko kärsii yleensä täsmälleen samoista ongelmista kuin päätettävänä olevat asiat. Kun olemme päättämässä siitä pitäisikö teollisuuden saada saastuttaa, teollisuus yrittää sysätä taakan kuluttajalle ja kuluttaja teollisuudelle, ja oikeastaan vain poikkeuksellisen saastuttavan teollisuuden sekä eniten kärsivien sivullisten kannattaa satsata merkittävästi poliittiseen prosessiin. Useimmiten demokratian tuottamat ratkaisut ovat tässä likimain mielivaltaisia.

Vapaus on sitten vielä laajemmalle jakautuva hyöty kuin useimmat saastekiellot. Sillä ei ole keskitettyjä hyötyjiä vaikka kaikki nykyiset erikoisetuisuuksia keräävät ryhmät häviävät. Niinpä se kärsii demokraattisessa prosessissa äärimmäisen pahasta yhteislaitumen ongelmasta—vapaus tuottaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen, mutta kuka tahansa yksittäinen ihminen pärjäisi paremmin, jos hän voisi oman panoksensa lisäksi vielä pakottaa muut maksamaan osan omista toimistaan. Kenenkään yksittäisen ihmisen ei kannata puolustaa vapautta, vaan on paljon kannattavampaa kupata valtion kassaa minkä ehtii, jotteivat muut vain vahingossa tyhjennä sitä ensin. Niinpä vapaus ei helposti toteudu.

David D. Friedman väittää lisäksi, että tämä ongelma korjautuisi anarkokapitalismissa. Hänen mielestään "vapausmarkkinoilla" on kaksi erillistä tasapainoa. Nykyisessä poliittinen prosessi tekee vapaudesta alituotetun julkishyödykkeen, kun taas anarkokapitalismissa valitsevassa tasapainossa kenenkään ei samasta syystä kannata yrittää rikkoa vapausoikeuksia poliittisen prosessin avulla.

Toinen erinomainen syy on asenteissa ja moraalissa. Hyvinvointivaltio on nykyään itseisarvo ja opinkappale, siinä missä valistusajalla yksilöllisyys ja hajautuneempi yhteiskuntaihanne vallitsivat julkista keskustelua. Ennen kuin libertarismi etenee, ihmisten täytyy toki ensin kannattaa libertaareja arvoja. Miksi kaikki siis eivät ole libertaareja?

Sinänsä liberaalit kautta linjan luottavat oman mallinsa paremmuuteen ja siihen että totuus lopulta voittaa. Ongelmana onkin lähinnä se, että keskustelua ei käydä tasaisella pelikentällä. Julkisinstituutiot tukevat nykyään aktiivisesti illiberaalia ajatusmaailmaa, samalla kun mm. postmodernistinen filosofia nakertaa objektiivisen totuuden tavoittelua ja järkevää, uuteen tietoon tähtäävää keskustelukulttuuria. Niin uskomatonta kuin se onkin, edes lukiosta valmistuvat eivät nykyään yleensä tiedä mitä "liberalismi" on, mitä klassisen debatin sääntöihin itse asiassa kuuluu, tai varsinkaan miten paljon itsekuria ja älyllistä joustavuutta tuottava keskustelu todella vaatii. Konfrontatiivinen keskustelu ja toisen argumentin edessä myöntyminen ovat useimmille täysin vieraita käsitteitä. Myöntyminen erimielisyyteen on poliittisen korrektisuuden aikakaudella paljon korkeammassa arvossa kuin rehellisen yhteisymmärryksen tavoittelu. Lista on lähes loputon.

Myös asenteet vaativat kasvualustakseen järkevää kulttuuria. Nykyään sellainen on kokenut pahan inflaation. Tämä tekee niin liberaalien kuin kaikkien muidenkin järjellisiin perusteisiin luottavien tehtävän paljon haastavammaksi kuin se ehkä aikaisemmin oli. Nykyään poliittisella areenalla pärjäävät lähinnä sosiopaatit, tyhjänpuhujat ja populistit.

USA on kapitalistinen yhteiskunta. Katsokaa mitä siitä on seurannut!

Heritage Foundationin Taloudellisen vapauden indeksillä mitattuna USA ei ole erityisen kapitalistinen yhteiskunta vaan samaa luokkaa esimerkiksi Pohjoismaiden kanssa (USA 76,2, Tanska 76,3, Suomi 73,4, Ruotsi 72,7, Islanti 72,0 ja Norja 71,8 vuonna 2015). Maan verotus on maailman progressiivsimpia ja esimerkiksi vuokrat, terveydenhuolto ja ulkomaankauppa Suomea säännellympiä.

Mahdollista lisättävää

• Ihmiset eivät ole noin rationaalisia. Eikö heitä pidä ohjata?
• Puhutte hyvin ehdottomasti. Eikö politiikka ole relatiivista?
• Luuletteko tietävänne kaiken?
• Entä heikot, tyhmät ja huono-onniset? Jätetäänkö heidät oman onnensa nojaan?
• Kannatatteko sosiaalidarwinismia? Eikö se ole väärin?
• Eikö valtio x osoittanut, ettei minarkia toimi? Tai että se toimii?
• Eikö paikka x osoittanut, ettei anarkokapitalismi toimi? Tai että se toimii?
• Eikö libertarismi oleta, että kaikki ihmiset ovat hyviä? Tai pahoja?
• Eikö äärimmäinen yksilöllisyys johda atomismiin ja itsekkyyteen?
• Eivätkö rikkaat rikastu ja köyhät köyhdy kapitalismissa?
• Eikö kapitalismi ole uuden ajan imperialismia? Sehän sortaa köyhää etelää…
• Työtä ei ole loputtomasti. Eikö työpaikkoja pitäisi suojella?
• Mutta politiikassahan vain hoidetaan yhteisiä asioita!
• Libertarismi on selvästi uskonto!
• Eikö anarkokapitalismissa voisi syntyä rikollisia suojeluyhtiöitä?
• Eivätkö libertaarit kannata rajoittamatonta vapautta ja unohda vastuun?
• Libertaarit kannattavat tuotantopuolen taloustiedettä. Voodoo-talous ei toimi!