Vasemmistolainen taloustiede

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vasemmistolainen taloustiede

Osmo Soininvaaran mukaan "kansantaloustiede on yleensä “vasemmistolainen” tiede. Pääosa sen tuntijoista on poliittisesti vasemmistolaisia – siis Suomessa." Tutkimusten mukaan muuallakin ei-vasemmistolaiset lähtevät perustutkinnon jälkeen bisnekseen, lähes vain vasemmistolaiset jäävät opiskelemaan tutkijoiksi. Paul Krugman selittää tällä sitäkin, että taloustieteilijät ovat myös vihertäviä.

Toisaalta talouden ja politiikan lainalaisuuksiin perehtyminen vähitellen karistaa monelta äärimmäisintä vasemmistolaisuutta pois, esimerkiksi Juhana Vartiainen (sd) oli aluksi tulipunainen ja kansantaloustieteen professori Björn Wahlroos oli teininä taistolainen, nyt enää liberaalihko hyvinvointivaltion kannattaja (ei suinkaan libertaari). Milton Friedmankin oli alun perin merkittävä keynesiläinen tutkija.

Yhdysvaltojen taloustieteen professorien keskuudessa demokraattien kannatus on kolminkertainen republikaanien kannatukseen nähden.[1] Toisaalta ainakin useimpien talousnobelistien vasemmistolaisuus on vähentynyt kokemuksen lisääntyessä paljon enemmän kuin väestöllä yleensä.

Sisällysluettelo

Paul Samuelson: sosialismi toimii

Tämä ilmiö on tuottanut taloustieteeseen valtavia vääristymiä, jotka elävät yhä. Esimerkiksi toisen Nobel-palkinnon (ensimmäisen jakamattoman) sai Paul Samuelson, jonka oppikirja on ollut taloustieteilijöiden keskeinen koulutusväline ympäri maailmaa.

Kuuluisassa oppikirjassan Economics vuonna 1973 Samuelson ennusti professori Alan Ebensteinin mukaan, että ylivoimaisen talousjärjestelmänsä ansiosta Neuvostoliitto ohittaa Yhdysvallat bruttokansantuotteessa vuoteen 1990 mennessä ja lähes varmasti vuoteen 2015 mennessä.[2] Kirjan 10. painoksessa 1976: "vulgaari virhe ajatella, että useimmat Itä-Euroopan ihmiset voisivat kurjasti".[3][4][5] Vuoden 1985 laitoksesta Samuelson korvasi lauseen kysymyksellä, oliko Neuvostoliiton harjoittama poliittinen sorto "ekonomisten hyötyjen väärti".[3] Tämä kysymys oli Samuelsonin kirjan mukaan "eräs ihmiskunnan keskeisistä dilemmoista".[3] Neuvostoliiton romahduksen alla 1985 ilmestynyt laitos totesi: "Mutta olisi harhaanjohtavaa korostaa puutteita. Jokaisessa taloudessa on ongelmansa. ... Ratkaisevia ovat tulokset, eikä voi olla mitään epäilystä siitä, että Neuvostoliiton suunnitelmatalous on ollut voimakas talouskasvun moottori." [2]

Vuoden 1989 laitoksessa (13.) hieman ennen sosialististen suunnitelmatalouksien romahdusta: "päinvastoin kuin monet skeptikot ovat aiemmin uskoneet ... Neuvostotalous on todiste, että ... sosialistinen komentotalous voi toimia ja kukoistaa."[6][7][2]

Berliinin muuri murtui samana vuonna, Kiinassa opiskelijat vaativat kapitalismia ja liberalismia Taivaallisen rauhan aukiolla ja Neuvostoliitto luhistui kaksi vuotta myöhemmin. Sosialismista luovuttiin myös ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja Aasiaa.

Professori Mark Skousenin mukaan Samuelson tuskin mainitsee kirjansa missään laitoksessa Japanin ja Saksan talousihmeitä, nämä kun johtuivat valuuttauudistuksista ja hintavapaudesta.[8][2]

Paul Krugman

Vasemmistolaisuudestaan kuuluisat nykytaloustieteilijät Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat Samuelsonin oppilaita. Jopa vasemmistolaiset ovat arvostelleet Krugmania siitä, että hän arvostelee oikeistoa vääristelemällä faktoja ja salaamalla virheitään. Vuonna 2002 Krugman vaati keskuspankkia luomaan "asuntokuplan", jotta vältyttäisiin taantumalta. Keskuspankki totteli.

Vuoden 2008 talouskriisi iski erityisen pahasti Baltian maihin, mutta nämä silti kieltäytyivät tottelemasta Krugmanin neuvoa ja antoivat talouden sopeutua heikentyneisiin oloihin enemmän markkinatalouden lakien mukaan. Jousto tapahtui enemmän palkoissa kuin työllisyydessä. Tämä johti nopeaan toipumiseen ja nyt maiden talous kasvaa nopeasti.

Suomi

Suomessakin taloustiedettä on opiskeltu lähinnä vasemmistoväritteisistä oppikirjoista ja sosialismin ongelmat on niissä lakaistu piiloon. Juhana Vartiaisen opettaja, professori Jukka Pekkarinen oli niin ikään punainen ja kirjoitti oppikirjan, jolla lukemattomat ikäluokat on opetettu taloustieteeseen - ellei sitä osannut, ei päässyt edes opiskelemaan koko tiedettä. Ay-liikkeen taloustutkimuksen (PT) johtajana ja mm. Eero Heinäluoman talousneuvonantajana toiminut Pekkarinen ei hänkään ole enää tulipunainen vaan enemmänkin perusdemari.

Vartiainen on myös sanonut, että nykyään on paljon vaikeampi ottaa kantaa politiikkaan kuin ennen, nuorempana hän tiesi paljon paremmin, miten asiat ovat.

Voiko taloustieteeseen luottaa?

Bias tutkijoiden valikoitumisessa on valtava. Milton Friedman on kertonut siitä, miten moni tutkija oli hänestä ihmeissään - he eivät olleet koskaan tavanneet ei-vasemmistolaista tutkijaa. Sama ilmiö on havaittavissa muissakin tieteissä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tutkijoista ylivoimainen enemmistö on vasemmistolaisempia kuin kansa keskimäärin, ja erityisen voimakasta valikoituminen on tieteissä, jotka tutkivat poliittisia kysymyksiä.

Tiede on kuitenkin siinä määrin itseään korjaava järjestelmä - etenkin ne tieteet, joissa objektiiviset mittarit ovat keskeisellä sijalla - että jos politiikka noudattaisi taloustieteilijöiden konsensuskantoja, tulos olisi luultavasti huomattavasti nykyistä parempi.

Taloustieteen suosituksia voi pitää hyvänä mittarina sille, mikä luultavasti olisi hyvästä, jos julkinen sektori toteuttaisi politiikkasuositukset ihanteellisesti. Jos tätä korjataan julkisen valinnan teorian tuloksilla siitä, miten politiikkasuositukset käytännössä toteutetaan, päästään jo hyvin pitkälle. Useimmista taloustieteen oppikirjoista tämä korjaus puuttuu.

Tässä on oletettu pyrkimys kaikkien ihmisten hyvään tai johonkin vastaavaan, jota selvä enemmistö äänestäjistä kannattaa. Jotkut egalitaristit toki haluavat kaikille saman, vaikka se tuhoaisi talouden ja tekisi kaikista äärimmäisen (yhtä) köyhiä.

Vasemmistolaisten taloustieteilijöiden virheitä

Lukijan pyynnöstä professori Tyler Cowen teki listan vasemmistolaisten taloustieteilijöiden tyypillisistä virheistä mutta päätti tehdä myös listan markkinaorientoituneiden vastaavista virheistä. Edellisellä listalla ovat mm.:[9]

  • Eivät hyödynnä julkisen valinnan teoriaa analysoidessaan mieleistensä julkisen sektorin toimien vaikutuksia.
  • Sivuuttaminen: eivät kritisoi huonoja politiikkatoimia kuten ammattilisenssit. Niiden arvosteleminen haittaa heidän tarinaansa siitä, että tarvitaan lisää politiikkatoimia ja sääntelyä.
    • Pohjoismaiden menestystä ei rinnasteta Chilen, Hongkongin ja Singaporen menestykseen. (Toim. huom.: nämä kaikki ovat maailman taloudellisesti vapaimpien maiden joukossa. Pohjoismaissa erityisesti sääntelyn vähyys on pitänyt korruption vähäisenä. Korkea veroaste ei näytä yhtä korruptoivalta ja sitä on ollut vasta vähän aikaa, joskin jo sinä aikana työttömyys on noussut korkeaksi.)
  • Aliarvioidaan ay-liikkeen historiaa rasistisena, korruptoituneena ja protektionistisena sekä myönteisten muutosten esteenä.
  • Yliarvioidaan finanssipolitiikan vaikutuksia, aliarvioidaan rahapolitiikan vaikutuksia ja jätetään huomiotta, että rahapolitiikka toimii viimeisenä [ja siksi usein eliminoi finanssipolitiikan vaikutuksen ja tuottaa omansa tilalle]. (ks. keynesiläisyys ja monetarismi)
  • Vaihtelevat argumenttejaan tarkoitushakuisesti, esimerkiksi vuorottelevat kosmopoliittisten (kaikkien etu) argumenttien ja nationalististen argumenttien välillä (esimerkiksi hyvinvointivaltion laajentamista puolustetaan nationalistisin argumentein). Professori Cowenin mukaan moni muu oikealla on anti-kosmopoliitti mutta oikeistolaiset taloustieteilijät ovat yleensä aika kosmopoliittisia.

Lukijakommentti: "mutta useimmat tuntemani vasemmistolaiset taloustieteilijät syyllistyvät vain muutamaan näistä. Paitsi tietysti Paul Krugman."

Vastaavasti markkinaorientoituneiden yleisinä virheinä Cowen pitää mm. seuraavia:

  • Liiallinen inflaationpelko nykyoloissa ja 2 - 5 prosentin inflaation kustannusten yliarviointi.
  • Talouskasvun tekijöistä tiedetään vähemmän kuin myönnetään.
  • Veroale ei lisää talouskasvua niin paljon kuin usein väitetään.
  • Ilmastonmuutokseen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.
  • Markkinahäiriön osuutta finanssikriisissä aliarvioidaan. Luullaan, että voitaisiin sitoutua pelastuspaketit kieltävään politiikkaan.

Vasemmistolaiset päätyvät useimmin tutkijoiksi mutta oppiminen tekee oikeistolaisemmaksi

(ks. Vasemmistolainen tiede#taloustiede)

Moni tutkimus viittaa siihen, että taloustieteen opiskelijoista vasemmistolaisimmat ryhtyvät tutkijoiksi mutta opin ja ymmärryksen lisääntyessä heistä tulee liberaalimpia. Professori Daniel Klein ym. osoittivat 16:n talouden Nobelin saajan siirtyneen kohti klassista liberalismia, 5:n pois. Monesta muustakin he löysivät melko pitävää näyttöä, lähes aina kohti. Yleensä harva ihminen muuttaa näkemyksiään täytettyään 25 vuotta.

Näyttö lapsuus/nuoruusasenteiden pinttymisestä väestössä onkin valtava. Tämä lähinnä vasemmistolaisten valikoituminen tutkijoiksi tuottaa etenkin taloustieteeseen voimakkaan vinouman. Silti maallikon tulee olla varovainen sitä vinoumaa itse korjatessaan, etenkin suorat tutkimustulokset ovat yleensä paras tieto asiasta ja vähemmän vinoutuneita kuin niistä tehdyt johtopäätökset tai tulkinnat.

Suurprojekti on myös tuottanut pitkät ja tarkat ideologiset elämänkerrat nobelisteista. Taloustieteen Nobel-muistopalkintoja on jaettu vuodesta 1971.

Liite 2 (s. 235/18) luettelee nobelistit liberaaleimmasta totalitaristisimpaan seuraavasti. Sulut tarkoittavat lisääntyvää epävarmuutta todisteissa. 1 Becker, Coase, Hayek, Friedman, Smith (Miller) 2 (Buchanan, Mundell, Ostrom, Stigler) ((Markowitz, Scholes)) 3 (Lucas, North, Prescott, Schultz) ((Kydland, Merton, Sargent, Williamson)) (((Allais, Nash))) 4 (Schelling) ((Harsanyi, Hicks, Phelps)) … 7 (Akerlof, Arrow, Diamond, Kahneman, Krugman, Modigliani, Sen, Solow, Stiglitz, Stone) ((Granger, Haavelmo, Klein, Lewis, Simon)) (((Aumann))) 8 ((Koopmans, Myrdal)) 9 Frisch, Leontief, Tinbergen ((Kantorovich))

Friedrich von Hayek ja Vernon Smith aloittivat sosialisteina kuten moni muukin. Friedman aloitti keynesiläisenä. Amartya Sen, Modigliani ja Kenneth Arrowkin olivat alun perin vielä selvästi vähemmän liberaaleja kuin myöhemmin.

Kenneth Arrow oli lapsesta asti sosialisti, mutta taloustieteen opintojen edetessä hänen sosialisminsa lientyi markkinaehtoisemmaksi sosialismiksi, jopa sekataloudeksi. Yhä vasemmistolainen Arrow julkaisi vielä viisikymppisenä artikkelit “Cautious Case for Socialism” (1978) ja “Two Cheers for Regulation” (1981).

Linkkejä: http://econjwatch.org/articles/the-ideological-migration-of-the-economics-laureates-introduction-and-overview http://econjwatch.org/articles/economics-laureates-responses-to-questionnaire-on-ideological-migration http://econjwatch.org/articles/ideological-profiles-of-the-economics-laureates

Viitteet

  1. Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä, Suomen Uutiset 17.6.2016.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 The Poverty of Samuelson's Economics, professor Alan Ebenstein, The Liberty, April 2003
  3. 3,0 3,1 3,2 Arnold Beichman, The Wall Street Journal (11/17/94), A-21
  4. The President, the Pope, And the Prime Minister: Three Who Changed the World, John O'Sullivan, Regnery Publishing, Oct 1, 2006, 360 pages. 'Samuelson also wrote in his 1981 edition, "It is a vulgar mistake to think that most people in Eastern Europe are miserable."
  5. The American Left's European Nightmare, Dr. Samuel Gregg, The American Spectator, Feb 3, 2012
  6. Paul Samuelson and William Nordhaus, Economics, 13th ed. (McGraw Hill, 1989), 837.
  7. Why Everyone Read Samuelson, economics professor David R. Henderson, The Wall Street Journal, Dec 14, 2009
  8. Mark Skousen, "The Perseverance of Paul Samuelson's Economics," Journal of Economic Perspectives (Spring 1997), 148-9
  9. Common mistakes of left-wing economists?, Tyler Cowen, MR, March 9, 2011.

Katso myös

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut