Amerikan vallankumous

Amerikan vallankumous viittaa tapahtumiin, ajatuksiin ja muutoksiin, joiden myötä kolmetoista Pohjois-Amerikan siirtokuntaa irtautui Britanniasta ja muodostivat Amerikan Yhdysvallat. Amerikan vapaussota (1775-1783) oli osa vallankumousta.

Viime kädessä vallankumous alkoi verokapinana, mutta sen motiiveina olivat ennen kaikkea valistusajan vapausihanteet kuten yksilöiden itsemääräämisoikeus ja etuoikeuksien vastustaminen.

"Ihmiskunta on voittanut taistelunsa. Vapaudella on nyt kotimaa." Näin totesi vapausaatteen elähdyttämänä vapaaehtoisena taistellut kenraalimajuri Lafayette vapaussodan edetessä. Kuollessaan vuonna 1834 tämä USA:n kansallissankari sai presidentin hautajaiset.

Englannin maailmanherruus

Englannin liittouma voitti Ranskan liittouman vuosien 1754 - 1763 siirtomaasodassa (French and Indian War) ja sai haltuunsa useimmat Pohjois-Amerikan siirtokunnat. Kyseessä oli eräänlainen maailmansota, jonka osana oli Euroopan seitsenvuotinen sota 1756 - 1763. Meillä Ruotsissa tästä Pommerin sodasta Englannin liittolaista Preussia vastaan ainoa tulos oli perunanviljelyn alkaminen.

Kapina verotusta ja sääntelyä vastaan

Sota nosti Britannian valtionvelan hälyttäväksi. Siksi kuningas Yrjö III pyrki veroin, tullein ja muilla keinoilla siirtämään varallisuutta Pohjois-Amerikan asukkailta kruunulle "maksuksi rauhasta".

Periaatteessa Iso-Britannia jo ennestään säänteli siirtokuntien taloutta, mutta käytännössä näitä lakeja ei ollut noudatettu. Nyt sääntely yritettiin tuoda käytäntöön. Vuonna 1761, massachusettsilainen lakimies James Otis esitti, että sääntely on Britannian perustuslain suomien oikeuksien vastaista. Hän hävisi oikeudessa, mutta John Adams kirjoitti myöhemmin: "Amerikan itsenäisyys syntyi silloin ja siellä".

Britit yrittivät rajoittaa amerikkalaisten vapautta monin eri tavoin. Vuonna 1765 he vaativat siirtolaisia käyttämään julkisissa yhteyksissä, sanomalehdissä, pelikorteissa ym. kruunun leimaamaa paperia, josta meni leimavero tullille. Veroja ja muita vapaudenrajoituksia paenneiden siirtolaisten itsehallintoon tottuneet jälkeläiset eivät tällaista sietäneet vaan ryhtyivät vastarintaan ja laskivat liput puolitankoon. Siirtokuntien kokoaman kongressin vetoomuksesta brittiparlamentti ymmärsi perua veron.

Kaksi vuotta myöhemmin Britannia alkoi periä tullia monenlaisista tarvikkeista, mm. lasista, maalista, lyijystä ja teestä. Tällöin ympäri Pohjois-Amerikkaa perustettiin yhdistyksiä asiaa vastaan ja päätettiin kieltäytyä syömästä, juomasta tai käyttämästä mitään tullinalaisia tuotteita. Tullivirkamiehiä tervattiin ja kieriteltiin höyhenissä, juryt vapauttivat tekijät. Tullitulot jäivät alle perintäkustannusten.

Kun tullivirkamiehet pysäyttivät siirtokuntalaisen kauppiaan John Hancockin (myöhempi kongressin puheenjohtaja) aluksen Liberty (vapaus) epäiltynä salakuljetuksesta Bostonissa 10.6.1768. Vihaiset protestit kaduilla saivat virkailijat raportoimaan Lontooseen, että Boston on kapinassa.

Brittijoukot alkoivat saapua Bostoniin lokakuussa 1768. Jännitteet jatkoivat kasvuaan huipentuen Bostonin verilöylyssä 5. maaliskuuta 1770, kun brittijoukot tulittivat vihaista väkijoukkoa surmaten viisi ihmistä. Vallankumousagitaattorit käyttivät tapausta vastarinnan kiihdyttämiseen, mutta kun sotilaita vastaan käydyn oikeudenkäynnin jälkeen tilanne lanntui. Oikeudessa sotilaita puolusti John Adams.

Purkaessaan muut tullit vuonna 1770 brittiparlamentti säilytti pikkuruisen teetullin periaatteen vuoksi symbolisena eleenä saadakseen näin siirtokunnat tunnustamaan parlamentin verotusoikeuden. Siirtokuntien sanomalehdet julistivat Intiasta tuodun brittiteen pannaan "orjuuden myrkkynä". Amerikkalaisten mielestä vain siirtokuntalaiset itse voisivat säätää heille veroja. Kansa vartioi teelaivoja yötä päivää, ettei niistä voitaisi tuoda lastia maahan. Bostonin satamassa viisikymmentä nuorukaista pukeutui mohikaani-intiaaneiksi ja purki erään laivan teelastin mereen kansan katsellessa laiturilta (Bostonin teekutsut, 16. joulukuuta 1773).

Tällöin Toryjen hallitsema parlamentti julisti Bostonin sataman suljetuksi ja määräsi väkivallantekijät tuomittaviksi Englantiin sekä lähetti palkkasotajoukkoja Bostoniin.

Kanada totteli Britanniaa mutta kolmetoista muuta siirtokuntaa järjesti kongressin Pennsylvaniassa. 5.7.1775 he laativat kuninkaalle ja parlamentille kirjelmän, jossa korostivat jokaisen kansan oikeutta järjestää oma hallituksensa ja verotuksensa, ja vaativat tätä oikeutta - Britannian valtakunnan osana. Britannia kuitenkin lähetti sotajoukkonsa Amerikkaan syksyllä 1775.

Patriootit vastaan lojalistit

Amerikan vallankumouksellisista käytettiin nimityksiä patriootit, whigit tai kapinalliset. Heidän keskuudessan oli erilaisia näkemyksiä.

Konservatiivit

Konservatiiveiksi voidaan laskea Alexander Hamilton, John Jay, ja George Washington. Heidän ryhmittymästään tuli myöhemmin Federalistinen puolue, ja heidän on katsottu haluavan säilyttää vaurauden ja vallan siirtokuntien "yläluokalla".

Liberaalit

Liberaalimpaan siipeen lasketaan kuuluviksi muun muassa Thomas Jefferson, James Madison, Benjamin Franklin ja Thomas Paine, joiden myös katsotaan olleen enemmän vähäosaisten puolella.

Lafayette oli Washingtonin adjutantti sekä Washingtonin sanoin "ystävä ja poika", mutta orjuuden ym. suhteen hän jakoi toisen ystävänsä Jeffersonin liberaalit mielipiteet. Lafayette on aina ollut kaikkien amerikkalaisten yhteinen sankari siinä missä konservatiivit ja liberaalit tyypillisesti saivat vain puolen kansan kannatuksen. Tosin nykyään Jeffersonia pitävät esikuvanaan sekä demokraatit että republikaanit.

Myös myöhempi Puolan liberaali vapaustaistelija Thaddeus Kosciuszko (1746-1817) oli vapaaehtoisena vapaussodassa ja ystävystyi sittemmin Jeffersonin kanssa.

Lojalistit/toryt

Lojalisteiksi, toryiksi tai "kuninkaan miehiksi" kutsuttiin niitä monia siirtokuntalaisia, jotka pysyivät lojaaleina kruunulle - moni taisteli kruunun joukoissakin. Heitäkin oli kaikissa yhteiskuntaluokissa. Sodan jälkeen lojalistit asuttivat mm. Abacon saaria Bahamassa, Kanadan maakuntia New Brunswick ja Ontario sekä Sierra Leonen Freetownia.

Britannia

Myös Britanniassa mielipiteet jakautuivat: moni whig (liberaalipuolue) kannatti Amerikan vapausihanteita mukaanlukien kuninkaan veli, joka sytytti Lafayettenkin vapauden ja Amerikan asialle. Toryt pääsääntöisesti vastustivat.

Vapaussota (1775-83)

Pääartikkeli: Amerikan vapaussota

Keskeisiä sodanjälkeisiä tapahtumia olivat mm.

• Shayn kapina (1786)
• "Luoteinen intiaanisota" (Northwest Indian War) (1785-1795)
• "Perustuslakikonventti" (1787)

Vallankumouksen ihanteet

Vallankumouksen taustalla olivat valistusajan liberaalit ihanteet, joille uskonvainoja, verotusta tai muuta sortoa paenneiden siirtolaisten jälkeläiset olivat otollista maaperää. Siirtokunnissa hallinto oli ollut minimaalista ja kansalaiset vapaita päättämään itse elämästään ja toiminnastaan, ja sekin vähäinen hallinto oli siirtokuntalaisten itse hoitamaa ja pienin veroin kustantamaa. Monien oli vaikea hyväksyä sitä, että parlamentti alkoi määräillä heidän elämäänsä.

Thomas Paine julkaisi 10.1.1776 pamfletin Common Sense (Terve järki), jossa hän esitti, että ainoa ratkaisu ongelmiin Britannian kanssa olisi itsenäisyys ja tasavalta (republicanism).

Amerikan vallankumous julisti ihmiset vapaiksi ja tasa-arvoisiksi, joten Yhdysvalloissa astuivat voimaan ihmisoikeudet kuten uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja, etuoikeudet lakkautettiin ja ihmiset olivat tasa-arvoisia lain edessä. Ensimmäistä kertaa toteutui se ajatus, että hallitus saa hallita vain hallittujen suostumuksella.

Valitettavasti oikeudet koskivat ensisijaisesti vain kansalaisuuden saaneita vapaita miehiä (noin 6 % väestöstä). Näin kävi myös Ranskan kaltaisissa Amerikan vallankumouksen kopioineissa maissa. Silti Amerikan vallankumous oli keskeinen askel sillä lisääntyvän vapauden ja tasa-arvon tiellä, joka asteittain tuotti nykyisen liberaalin demokratian.

Itsenäisyysjulistus ja orjuuden lakkauttaminen

Osavaltioiden edustajat päättivät epäröinnin jälkeen julistaa siirtokunnat itsenäisiksi. Julistusta kirjoittamaan valittiin viisimiehinen komitea, joka päätti yleisnero Thomas Jeffersonin kirjoittavan ensimmäisen version. 33-vuotias Jefferson sai komiteasta pysyviksi ystävikseen 70-vuotiaan fyysikko-toimittaja-valtiomies Benjamin Franklinin ja 40-vuotiaan John Adamsin, tulevan toisen presidentin, jotka parantelivat Jeffersonin parissa viikossa tekemää luonnosta (28.6.) tämän kanssa.

Julistus puolusti ihmisoikeuksia sekä tuomitsi jyrkästi orjakaupan ja kuvasi sen julmuuksia. Tähänkin vedoten se totesi Yrjö III:n menettäneen oikeutensa valtaan. Kongressi ei kuitenkaan halunnut suututtaa orjuuden kannattajia eikä brittiläisiä kannattajiaan, joten se maltillisti julistusta poistamalla viittaukset orjuuteen varmistaakseen vallankumouksen onnistumisen. Jefferson ei antanut tätä ikinä anteeksi. Muutettu Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, mukana yhä "all men are created equal", hyväksyttiin 4. heinäkuuta 1776. Päivästä tuli itsenäisyyspäivä.

Jefferson, myöhempi Yhdysvaltain kolmas presidentti, eli vielä viisi vuosikymmentä. Aina kun häneltä pyydettiin kopiota itsenäisyysjulistuksesta, hän antoi alkuperäisen versionsa. Jeffersonin omat orjat oli pantattu hänen setänsä velkojille, mutta muutaman heistä hän pystyi silti vapauttamaan ja kouluttamaan, ja hän ajoi jatkuvasti orjuuden kaikkinaista lakkauttamista. Tämä kuitenkin toteutui vasta vuonna 1863.

Julistus pohjautui John Locken ja muiden liberaalien valistusfilosofien ajatuksiin ja lainasi Thomas Painen ja George Masonin tekstejä.

Vallankumouksen leviäminen ympäri maailmaa

Vallankumouksessa oli ollut myös vapaaehtoisia, etenkin Ranskasta, taistelemassa vapauden puolesta ja brittejä vastaan. Heidän palatessaan kotiin liberaalin vallankumouksen aatteet levisivät ympäri mailmaa. Tästä seurasivat muun muassa Ranskan vallankumous, Haitin vallankumous ja Simon Bolivarin johtamat Latinalaisen Amerikan vapaussodat. Irlannin kansannousu 1798, sekä Puolan-Liettuan ja Alankomaiden tapahtumat olivat myös Amerikan vallankumouksen jälkikaikuja. Vasta 1800-luvun loppupuolella liberalismi alkoi vallankumousten ideologiana jäädä sosialismin jalkoihin kunnes jälleen alkoi palata kumousten keskiöön 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, etenkin Itä-Euroopassa.

Toisaalta näitä liberaaleja vallankumouksia voi myös pitää sosialististen juurina, joutuihan Ranskan vallankumous pari vuotta kestettyään Robespierren ja muiden Vuori-puolueen protososialistien käsiin, ja myös Karl Marx aloitti toimintansa sitä seuranneissa liberaaleissa vallankumouksissa.

Liberalismin leviäminen

Nykymuotoinen liberalismi tavallaan sikisi Hollannissa, levisi sieltä Englantiin Mainion vallankumouksen (1688-89) ja John Locken myötä ja Englannista muualle Eurooppaan ja Amerikkaan, joskin ristivaikutuksia oli paljon ja 1700-luvullakin liberalismi oli vielä melko hajanaista - useimmilla liberaaleilla oli jokunen taloudellinen tai muu asia, jossa hän kannatti sääntelyä.

Monet brittiläiset ja irlantilaiset whigit sympatisoivat avoimesti Amerikan patriootteja, ja myös Alankomaissa ja Ranskassa välitönkin vaikutus oli huomattava. Tietysti valistusajan liberaalit aatteet olivat jo aiemmin levinneet Euroopassa ja sieltä ne olivat Amerikkaankin tulleet.

Perustuslaki

Kesällä 1787 osavaltioiden edustajat sopivat perustamisasiakirjojen korvaamisesta perustuslailla. James Madison hahmotteli siihen vallan kolmijaon Montesquieu:n oppien pohjalta. Lainsäädäntövalta on kongressilla, toimeenpanovalta presidentillä ja tuomiovalta oikeuslaitoksella. Syyskuussa 1787 allekirjoitettu ja 1789 käyttöön otettu perustuslaki oli aikaansa edellä. Silti monien mielestä sekin antoi valtiolle liikaa oikeuksia. Siksi vuonna 1791 perustuslakiin lisättiin Bill of Rights eli perustuslain 10 ensimmäistä lisäystä, jotka vähentävät valtion valtaa. Lisäykset sisälsivät mm. sananvapauden, lehdistönvapauden ja uskonnonvapauden.

Näiden lisäysten avulla mm. osavaltioiden rotuerottelulait aina kumottiin korkeimmassa oikeudessa kunnes 1890-luvulla korkein oikeus alkoi suhtautua Bill of Rightsiin väljemmin.

Henkilöitä

• Thomas Jefferson, liberaali itsenäisyysjulistuksen isä ja Ranskan vallankumouksen strategi
• Alexander Hamilton, protektionistis-konservatiivinen Jeffersonin vastustaja
• Lafayette, (myöhempien) Ranskan vallankumousten liberaali kenraali, Jeffersonin ystävä, joka oli vapaaehtoisena USA:n vapaussodassa

Katso myös

• Amerikan itsenäisyysjulistus
• Amerikan vapaussota