Rasismi
Rasismi tarkoittaa, että eri rotujen erilaisilla ominaisuuksilla perustellaan syrjintää.
"Ihmisrodut" ovat siinä määrin lähellä toisiaan, että osa sanan "rotu" määritelmistä ei sovi niihin, osa sopii.
Sisällysluettelo |
Liberaalien kanta
Liberalismin perusasioita on yhdenvertaisuus lain edessä, joten sikäli rasismi on täysin liberalismin vastaista. Yksityiselämässään rasistisesti tai seksistisesti syrjivä ihminen, joka esimerkiksi harrastaa seksiä vain valkoisten tai vain naisten kanssa, voi kuitenkin olla poliittisesti liberaali. Silti poliittisesti liberaalit ovat useimmiten tavallista enemmän kulttuurisestikin liberaaleja, yksityisestikin suvaitsevaisia.
Rasisminvastainen julistus
Suomenkin puolueiden 1998 hyväksymä Euroopan poliittisten puolueiden rasisminvastainen peruskirja tuomitsee jopa etnisiä, kansallisia tai uskonnollisia ennakkoluuloja aiheuttavat mielipiteet ja kannanotot sekä yhteistyön niitä tuottavien puolueiden kanssa.[1][2][3]
Käytännössä julistus liioittelee. Monet puolueet ovat esittäneet mielipiteitä tai kannanottoja, joiden voi olettaa aiheuttavan ennakkoluuloja etnisen tai kansallisen alkuperän tai uskonnon perusteella. Tällaisen keskustelun tukahduttaminen olisi vaarallista. Sitä paitsi lähes kaikki puolueet olivat valmiit yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.
Muutos 2011 ilmoitti tuomitsevansa rasismin mutta jättävänsä peruskirjan allekirjoittamatta, koska siihen on sisällytetty muitakin asioita kuin rasismin tuomitseminen. [4]
Eri rotujen rasismi
Pew Research Centren vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan muslimimaat ja Euroopan muslimit suhtautuvat torjuvammin länsimaiseen elämäntapaan kuin eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset muslimeihin. [5]
Monen tutkimuksen mukaan valkoiset ovat vähemmän rasistisia kuin muunrotuiset.
Rasismi on vähentynyt Suomessa
Tiedetoimittaja Marko Hamilon mukaan mittarit osoittavat rasismin vähentyneen huomattavasti 2000-luvulla.[6] Esimerkiksi Hamilon mukaan tilastojen mukaan rasististen rikosten määrä on vähentynyt ja "aiempi lisääntyminen" olikin vain tilastointikäytännön muutosta.[7] Poliisijohtaja Robin Lardot ei kuitenkaan ole varma vähentymisestä.[8]
"Kaikki ovat rasisteja"
Toimittajan Tuomas Enbusken mukaan rasismi on vähentynyt länsimaissa ja sata vuotta sitten lähes kaikki suomalaiset olivat rasisteja, jopa 1990-luvulla tv:n viihdeohjelmassa laulettiin naureskellen neekereistä. Enbusken mukaan kaikki ovat sikäli rasistisia että kaikilla on rotuennakkoluuloja, joiden he tietävät pitävän paikkansa. [5]
Viitteet
- ↑ http://www.art1.nl/artikel/2017-Charter_of_European_Political_Parties_for_a_non-racist_society Charter of European Political Parties for a non-racist society] 28.02.1998, Art1.nl
- ↑ http://www.ihmisoikeusliitto.fi/images/pdf_files/Peruskirja_allekirjoitettu.pdf
- ↑ Liitteet, "Euroopan demokraattisten poliittisten puolueiden peruskirja rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta hyväksyttiin 28.2.1998 Hollannissa pidetyssä kokouksessa", asiakirjan suomennos, Kristillisdemokraatit.fi. Mm. "2) Kieltäydymme ilmaisemasta, julkaisemasta, antamasta julkaistavaksi, levittämästä tai millään tavoin hyväksymästä sellaisia mielipiteitä tai kannanottoja, jotka lietsovat tai aiheuttavat tai joiden voidaan kohtuudella olettaa lietsovan tai aiheuttavan ennakkoluuloja, vihamielisyyttä tai ihmisten erottelua rodun tai etnisen tai kansallisen alkuperän tai uskonnon perusteella, ja puutumme lujasti kaikkiin rasistisiin mielipiteisiin ja käyttäytymismuotoihin keskuudessamme." "4) Pidättäydymme kaikista poliittisista liittoutumista tai yhteistyöstä kaikilla tasoilla jokaisen sellaisen poliittisen puolueen kanssa, joka lietsoo tai aiheuttaa rotuun tai etniseen alkuperään perustuvia ennakkoluuloja ja rotuvihaa tai jolla on tällaisia pyrkimyksiä."
- ↑ Lehdistötiedote rasismin vastaisesta peruskirjasta, Muutos 2011:n puheenjohtaja Jiri Keronen 9.3.2011
- ↑ 5,0 5,1 Rasismi on uusi musta, Tuomas Enbuske 18.11.2011
- ↑ Ratkaisiko parisuhde vaalit?, tiedetoimittaja Marko Hamilo, Tiede.fi 6.2.2012
- ↑ Kolmoisvirhe, tiedetoimittaja Marko Hamilo, Tiede.fi 3.8.2011
- ↑ Rasististen rikosten määrä yllättävästi vähentynyt, HS.fi 3.8.2011