Donald Trump

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Donald Trump voitti republikaanien ehdokkaana Yhdysvaltojen presidentinvaalit 2016. Ainakin kampanjassaan hänen talous- ja sosiaalipolitiikkansa oli enimmäkseen vasemmistolaista, ja hän esiintyi populistina, nationalistina, ja protektionistina.[1]

Trump lupasi poistaa yritysten ja rikkaimpien verovähennyksiä, keventäisi verotusta, rajoittaa vapaakauppaa ja suojella köyhiä ja eläkeläisten sosiaalitukia.[1]

Trump ihailee Putinia ja jättäisi Syyrian sodan Venäjän hoidettavaksi eikä puuttuisi Ukrainan kriisiin. Terrorismista epäiltyjen kidutusta hän kannattaa. Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa hän kiristäisi. Hän on puolustanut aborttijärjestöä Planned Parenthood.[1]

Populismissa Trump yltää melkein Sandersin tasolle. Toisaalta hän sanoi taustatilaisuudessa, että nämä ovat vain esivaalipuheita ja presidenttiehdokkaana hän olisi maltillisempi. Esivaaleissa äänestävät ääriryhmät, presidentinvaaleissa maltillisemmat ratkaisevat.

Kampanjateemoja

Terveydenhuolto

Kampanjasivuillaan Trump kannattaa Obaman terveydenhuoltouudistuksen eli ns. Obamacaren (johon kuuluu esim. pakollinen terveysvakuutus) kumoamista, osavaltiorajat ylittävien terveysvakuutusten sallimista, terveyssäästötilien sallimista myös yksilöille ja ulkomaisten huumeiden tuonnin laillistamista (vain lääkekäyttöön?)[2]. Tosin helmikuussa 2016 hän puolusti Obamacaren pakollista terveysvakuutusta.[3] Muutenkin Trump tunnetaan ristiriitaisista kannanotoistaan.

Verotus

Trump kannattaa keskiluokan ja köyhien veroalennuksia, esimerkiksi alle 25 000 dollaria vuodessa ansaitsevat yksineläjät vapautuisivat tuloverosta kokonaan. Hän kannattaa myös valtion velkaantumisen pysäyttämistä ja budjetin tasapainottamista, jotka hän rahoittaisi pääosin rikkaiden verovähennyksiä poistamalla.[4]

Kauppasota Kiinalle

Trump vaatii Kiinaa tukemaan USA:n patenttilakeja kilpailun vähentämiseksi ja Kiinan "laittomien" vientitukien, ympäristövahinkojen ja hikipajojen hävittämistä. Hän on jopa valmis lisäämään maansa sotilaallista valmiutta Kiinan ympäröimillä merillä painostaakseen tätä.[5]

Maahanmuutto

Trump vaatii muuria Meksikon vastaiselle rajalle maahanmuuton estämiseksi, lisää resursseja laittoman maahanmuuton torjuntaan, kaikkien rikollisten "muukalaisten" karkottamista ja kansalaisuusehtojen tiukentamista sekä työmarkkinapolitiikassa amerikkalaisten suosimista ilmeisesti laillistenkin maahanmuuttajien kustannuksella.[6]

Kannanottoja

Trumpin mukaan ilmastonmuutos on "täysi valhe", jonka kiinalaiset toivat vahingoittamaan USA:n liiketoimintaa.[7][8]

Trump on useasti sanonut kannattavansa ja vastustavansa USA:n joukkojen lähettämistä kukistamaan Daesh (Isis).[9] Vuonna 2002 Trump sanoi kannattavansa Irakin valtausta.[10] Hän lähettäisi Lähi-itään 20 000 - 30 0000 sotilasta.[11]

Trump kannattaa "helvetisti pahempia" kidutuskeinoja kuin vesikidutus.[12][13]

Vuosina 2015-2016 Trump vaati ampumaan omat rintamakarkurit, hallitusta maksamaan kaikille ilmaisen terveydenhoidon ja säilyttämään Obamacaren, murtamaan NAFTAn, estämään Fordin laajentumisen Meksikossa, asettamaan Fordin Meksikossa tehdyille autoille 35 % tullin ja kiinalaistuotteille 45 % tullin, palauttamaan 11 miljoonaa maahanmuuttajaa, käyttämään 30 miljardia dollaria rajamuuriin, sulkemaan moskeijat Yhdysvalloissa, tappamaan terroristien perheenjäsenet, kieltämään muslimeilta kaiken matkailun Yhdysvaltoihin. Hän ylisti väitettyjä kymmenien[14] sotavankien joukkoteloituksia sian vereen kastetuilla luodeilla. Trump pakottaisi Applen tekemään iPhonet Yhdysvalloissa.[3]

Trump muutti mieltään liian korkeista palkoista ja haluaakin korkeamman minimipalkan, hän sanoi, että se tulee olemaan paljon enemmän kuin $15/tunti mutta mieluiten osavaltiot saavat päättää tason. Hän ei ymmärrä, miten ihmiset tulevat toimeen 7,25 dollarilla.[15]

Trumpin mukaan kilpailija Ted Cruzin isä on sekaantunut presidentti John F. Kennedyn murhaan ja asbestieristeistä luopuminen on mafian ajamaa salaliittoa. Toisaalta Trumpin kannattajista vain 36 % mutta demokraattien kannattajista 55 % uskoo, että George W. Bush tiesi ennalta WTC-iskuista.[16]

Trumpin katsotaan menevän Hillary Clintonista vasemmalta ohi talouspolitiikassa.[17]

Venäjä

Trump ihailee presidentti Putinia. Hän on luvannut: "Meillä tulee olemaan loistava suhde Putiniin ja Venäjään." Trump onkin uhannut lopettaa liittolaisten puolustamisen ja demokratian edistämisen maailmassa. Myös Putin on ylistänyt Trumpia, mihin tämä vastasi: "On aina suuri kunnia saada noin hienoja kohteliaisuuksia mieheltä, joka on niin korkeasti arvostettu omassa maassaan ja muuallakin."[18]

Venäjä ja Nato

Vuonna 2016 Trump kyseenalaisti Naton ja Yhdysvaltojen roolin siinä. Asiantuntijan mukaan tämä olisi unelmien täyttymys Venäjälle ja Kiinalle. Myöhemmin Trump täsmensi, että haluaisi vähentää Nato-menoja.[19] Helsingin Sanomien mukaan Trumpin Eurooppaa koskevat ehdotukset pahentaisivat Suomen asemaa heti jyrkästi. Suomen ja muun Euroopan puolustuksen uskottavuus romahtaisi, vaikka nämä lisäisivät omaa varusteluaan, ja Itämeren ympäristö muuttuisi pian epävakaaksi.[20]

Trump vihjasi, että presidenttinä hän saattaisi tunnustaa Krimin liittämisen Venäjään ja lakkauttaa sanktiot. Hän myös ensimmäisenä pääpuolueen ehdokkaana koskaan kyseenalaisti Naton turvatakuut, ja Venäjällä on juhlittu hänen ehdokkuuttaan.[21]

Kun Trump antoi ymmärtää, että hän ei sitoutuisi Naton perusperiaatteeseen yhteisestä puolustuksesta, ulkoministeri John Kerry korosti, että Yhdysvallat on ehdottomasti sitoutunut siihen, kuten kaikki molempien puolueiden hallitukset vuodesta 1949 asti. Myös Britannian puolustusministeri korosti sitoutumisen yhteiseen puolustukseen olevan aina ehdotonta. Republikaanisenaattori Lindsey Graham sanoi Trumpin lausunnon tekevän “maailmasta vaarallisemman ja Yhdysvalloista turvattomamman” mutta Putinista iloisen, ja molempien pääpuolueiden turvallisuusasiantuntijat tuomitsivat Trumpin lausunnon, samoin mm. Ruotsin Carl Bildt. Trumpin tukija Newt Gingrich sen sijaan sanoi, että Viro on Pietarin lähiötä ja hän ei ehkä ottaisi ydinsodan riskiä sen vuoksi.[22] Viro käyttää puolustukseensa Naton vaatimat 2 % kansantuotteesta ja on sotinut Yhdysvaltojen puolesta Irakissa ja Afganistanissa, jopa vaarallisessa Helmandissa. 11 virolaista kuoli, mikä suhteessa väestöön vastaisi yli 3 000 yhdysvaltalaista.[23]

Venäjän tuki Trumpille

The New Yorkerin toimittaja raportoi jo vuonna 2015, että Venäjän hallintoon linkitetyt trollitilit ovat kampanjoineet Trumpin puolesta.[24]

Trump lähipiireineen on käynyt usein Venäjällä liikematkalla ja venäläiset liikemiehet ovat sijoittaneet paljon rahaa Trumpin kiinteistöihin. “Meille virtaa paljon rahaa Venäjältä”, Trumpin poika sanoi kiinteistöalan lehdessä. Nyt Trump väittää, että hänellä ei olisi mitään liikeyhteyksiä Venäjälle, mikä Helsingin Sanomien mukaan ei näytä olevan totta. Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafort on tehnyt miljoonien kauppoja oligarkkien kanssa ja ollut Venäjän tukeman Ukrainan presidentin Viktor Janukovytshin neuvonantaja. Trumpin Venäjä-neuvonantaja on läheisissä suhteissa Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazpromiin.[25]

Trumpin kiinteistöhankkeen rahoittajat ovat Venäjältä ja Kazakstanista. Joukkoon kuuluu kaksi venäläisrikollista, joilla on yhteydet Venäjän alamaailmaan. TalkingPointsMemon kustantaja Josh Marshallin mukaan Trump on taloudellisesti riippuvainen Putinin tukijoista ja Venäjän pankeista.[26]

Wikileaksin tietovuoto

Trumpin presidenttiehdokkuuden varmistuttua kesäkuussa 2016 Wikileaksin Julian Assange sanoi suunnittelevansa vastaehdokas Hillary Clintonin sähköpostien julkaisemista. Assangen toiminnan katsottiin auttavan Trumpin kampanjaa. Moskovalaisella mediafoorumilla Assange myös syytti Googlea Clintonin tukemisesta.[27][28]

22.7.2016 Wikileaks julkaisi 27 000 demokraattipuolueen viestiä ja dokumenttia. Niiden katsottiin heikentävän Hillary Clintonin asemaa (presidenttiehdokasvalinta)puoluekokouksen alla, koska ne kertovat puolueen sisäpiirin olleen Clintonin puolella.[29] Turvallisuusyritysten mukaan vuoto lienee seurausta verkkohyökkäyksessä, jonka Venäjän valtioon sidoksissa olevat hakkerit tekivät puolueeseen kesäkuussa. Venäjän arveltiin yrittävän manipuloida presidentinvaaleja, koska Trump on ollut erittäin Putin-myönteinen. Hänen kampanjajohtajansa Paul Manafortin johdolla Trumpin kampanja esti republikaanipuoluetta asettumasta tiukasti Venäjän Ukrainan-operaatioita vastaan.[30]

Defense One -lehden mukaan huomattava määrä todisteita osoittaa, että vuoto oli Venäjän valtion järjestämä Trumpin presidenttiyden edistämiseksi. Useat kyberturvayritykset olivat jo aiemmin ilmoittaneet kahden venäläisen tiedusteluryhmän murtautuneen Democratic National Committeen verkkoon ja toimineen siellä Venäjän työaikoina. Ryhmät on yhdistetty Kremliin.[31]

Kyberturvayritysten tavoin myös tiedusteluelimet ovat hyvin varmoja, että Venäjän hallitus varasti vuodetut DNC:n asiakirjat. Ensin iski FSB, sitten GRU.[32]

Venäjän hyökkäys?

Naton ex-varakomentaja, kenraali Richard Shirreff esitti kirjassaan, että Venäjä voi valloittaa Baltian vuonna 2017 "suojellakseen venäläisväestöä" ja uhata ydinaseilla, jos Nato yrittää puuttua siihen. Naton ex-komentaja puolustaa varoitusta kirjan esipuheessa.[33][34] Kirjan mukaan valloitus tapahtuisi yllätyshyökkäyksellä ja Putinille ei saa antaa kuvaa, että valloitus olisi helppoa. Shirreffin mukaan Yhdysvallat ei olisi suojassa, vaan sen puolustus alkaa Baltiasta. Vaikka Nato päätti kesällä 2016 lisätä Baltian-joukkojaan, epätasapaino kasvaa koko ajan ja jo aiemmat simulaatiot osoittivat Naton Baltian-voimat riittämättömiksi. Hänen mukaansa Euroopan turvallisuus riippuu siitä, että USA:n halu puolustaa Nato-maita on varma, ja tämä varmuus on sodan tärkein este. Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnellin (rep.) mukaan Trumpin Nato-lausunto oli aloittelijan erehdys.[35]

Vaalit 2016

Trump sai 1,5 miljoonaa ääntä vähemmän kuin republikaanien edellinen, hävinnyt ehdokas Mitt Romney, mutta Clinton sai 6 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Obama, minkä vuoksi Trump ylsi presidentiksi. Verrattuna Obamaan Hillary Clinton menetti etenkin afroamerikkalaisten, latinoiden, nuorten sekä ei-koulutettujen valkoisten ääniä, hieman myös naisten ääniä.[36] Sukupuolen merkitys arvioitiin vähäiseksi.[37]

Trump sai 3 miljoonaa ääntä vähemmän kuin vastustajansa Hillary Clinton mutta voitti enemmistön valitsijamiehistä ja siten presidenttiyden. Demokraattien identiteettipolitiikka ja pitkä hallinto olivat vieneet näiden suosiota niin paljon, ettei edes Trump onnistunut häviämään.

Maahanmuutto ja nopea etninen muutos ratkaisivat äänestyksen, eivät köyhyys tai epätasa-arvo?

Professori Eric Kaufmann esittää, että Trumpin voiton ja brexitin (2016) takana olivat maahanmuutto ja etninen muutos, eivät olleet köyhät valkoiset työväenluokkaiset "globalisaation luuserit" tai talous, vaikka moni niin väittää. Lasten hyvää käytöstä korostavat kannattivat Trumpia paljon useammin kuin lasten harkitsevuutta tärkeämpänä pitävät. Hänen mukaansa edellinen ryhmä kunnioitti auktoriteetteja enemmän, "järjestys ja vakaus ennen uutuudenviehätystä". Tämä oli Kaufmannin mukaan tärkein ero, ei luokka. Kummassakaan ryhmässä kannatus ei ollut merkitsevässä yhteydessä tuloihin.[38][39]

Trumpin kiihkeimmistä kannattajista vain 4 % piti köyhyyttä tai epätasa-arvoa tärkeimpänä ongelmana, kiihkeimmistä vastustajista melkein 40 %. Maahanmuutto oli tärkein 25 %:lle edellisistä muttei juuri kellekään jälkimmäisistä. Terrorismi ja talous myös kiinnostivat kannattajia enemmän mutteivät yhtä vahvasti, terveydenhoito ja koulut kiinnostivat heitä vähemmän, mutta ero oli vielä pienempi. Työttömyys, asuminen, ulkopolitiikka ja maanpuolustus eivät olleet kummillekaan niin tärkeitä.[38][39]

Alueilla, joilla latinoiden määrä oli noussut 30 %-yksikköä 2000-2010, lähes 70 % valkoisista antoi Trumpille arvosanan 10/10. Jos määrä ei ollut juuri noussut, osuus oli vain 25 %.[38][39]

Brexitin kannatusta selittivät samat tekijät melkein samoin. Kaufmannin mukaan ilmiö pätee laajemminkin populisteihin: Höfer, Le Pen and Wilders ym.[38][39]

Tullipolitiikka

Toimittaja Laura Saarikosken mukaan Trumpin tullipolitiikka on "mafiapomojärjestely", jossa hän asettaa tulleja maille, joiden edustajat eivät nöyristele häntä.[40]

Vääristeltyjä Trumpin sanomisia

Keskustelija väittää, että Trumpin sanomisia on jatkuvasti vääristelty, ja esittää seuraavassa osan yleisistä väitteistä sekä mielestään totuuden niistä. Ainakin pääosa keskustelijan väitteistä näyttäisi pitävän paikkansa ja löytyvän tästä linkistä: https://twitter.com/laurenarankin/status/996916828055199745 Pahoittelen kielenkäyttöä.

Väitteitä: "Immigrants are “animals.” Developing nations are “shitholes.” Muslims are “terrorists.” Women are “fat pigs” and you can “grab em by the pussy.” But white supremacists are “good people.” Rhetoric is not an accident - it’s a tool of oppression."

Analyysin mukaan tuo Lauren Rankin näyttäisi olevan tässä se sortaja eikä Trump:

Immigrants are animals = Sanominen ei pidä paikkaansa. Trump viittasi vähemmistöön laittomista maahanmuuttajista, jotka kuuluvat huippu vaaralliseen ms-13 jengiin. Ms-13. Kyseiseen jengiin pääseminen perinteisesti vaati,että tapat tai raiskaat jonkun.

Vähän sama kun vaikka voin pitää raiskaajia paskiaisina. Niin se ei tarkoita, että kaikki miehet ovat paskiaisia. Vaikka onkin olemassa osa miehiä, jotka raiskaa.

Developing nations are shitholes = Ei pidä paikkansa. Vaikka Trump viittasi mm Haitiin paskareikämaana niin Haiti on perustellusti tosi takapajuinen maa jossa mm. syödään aitoja mutakakkuja.

Muslims are terrorists = ei pidä paikkansa. Trump sanoi itse asiassa, että moni terroristeista on muslimeja. Tilastojen perusteella puhutaan suunnilleen 99,1% enemistöstä. Fun fact: ramadanin aikaan terroristiskujen tiheys maailmalla on monesti kasvanut.

Women are fat pigs = Ei ole koskaan sanonut. Käsittääkseni myytti lähtenyt liikkeelle siitä, että Trump sanoi Rosie O'donnellia lihavaksi siaksi ja Rosie O'donnell on l. s. joka vähän aika sitten jäi kiinni laittomista kamppanja lahjoituksista demokraattiselle puolueelle. Hän ei kuitenkaan edusta kaikkia naisia. lähde: https://www.youtube.com/watch?v=XJCpeH7eX_c&t=

Grab them by the pussy = Donald trump on sanonut, että osa naisista antaa rikkaiden miesten tarttua heitä pillusta. Viimeksi kun tsekkasin "kullanonginta" on asia mitä niin miehet kuin naiset ovat tavanneet harrastaa.

White supremacist are good people = Trump sanoi Charlottesmielenosoituksiin liittyen, että protestoijissa oli myös hyviä ihmisiä. Kai eivät olleet white nationalisteja, neo-nazeja tai fasisteja. Nämä ryhmät trumppi on toisessa yhteydessä tuominnut. Mutta sekään ei ilmeisesti riittänyt.

Mutta totta näin vahvasti ei voi väärin esittää toisen sanomisia vahingossa. Kyse on tahallisesta median käyttämästä työkalusta minkä tarkoitus on oppressoida uhriaan, jonka sanomisia tässä vääristellään.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Millaisia olisivat Donald Trumpin ensimmäiset sata päivää presidenttinä? Helsingin Sanomat. 10.3.2016.
  2. Healthcare Reform: Donald J Trump for President
  3. 3,0 3,1 60 Policies from One Year of Donald Trump - How to make America a weird and scary authoritarian state, FEE, 17.6.2016.
  4. Tax Reform: Donald J Trump for President
  5. U.S.-China Trade Reform: Donald J Trump for President
  6. Immigration reform: Donald J Trump for President
  7. Ehrenfreund, Max. July 22, 2015. Here’s what Donald Trump really believes. The Washington Post.
  8. Jacobson, Lewis (June 3, 2016). Yes, Donald Trump did call climate change a Chinese hoax. PolitiFact.
  9. David A. Fahrenthold (August 17, 2015). 20 times Donald Trump has changed his mind since June. Washington Post.
  10. Kiely, Eugene (February 19, 2016). Donald Trump and the Iraq War.
  11. http://edition.cnn.com/2016/03/11/politics/donald-trump-30000-troops-isis/
  12. Donald Trump: I'd bring back 'a hell of a lot worse than waterboarding'. Luettu February 8, 2016.
  13. Ted Cruz, Donald Trump Advocate Bringing Back Waterboarding. ABC News (February 6, 2016). Luettu February 9, 2016.
  14. http://www.msnbc.com/msnbc/trump-hails-torture-mass-killings-pigs-blood-ammo-sc
  15. http://talkingpointsmemo.com/livewire/trump-minimium-wage-hike-reversal
  16. Helsingin Sanomat 19.6.2016.
  17. Demokraatit on vähemmistöjen ja hipsterien puolue HELSINGIN SANOMAT. 29.7.2016.
  18. Saska Saarikoski: Älä huoli Halonen, Putin ei ole Yhdysvalloissa piru – Presidenttiehdokas Donald Trump ihailee avoimesti Venäjän presidenttiä Helsingin Sanomat.
  19. http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/182704-trumpin-nato-linjaus-kuohuttaa-se-olisi-unelmien-tayttymys-venajalle-ja-kiinalle
  20. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1459828830433
  21. Donald Trump's Crimean Gambit, The Atlantic, 27.7.2016.
  22. Trumpin Nato-kommentti tyrmättiin Atlantin molemmin puolin – mistä kohussa on kyse?, Helsingin Sanomat, 22.7.2016.
  23. Viro on sotinut Yhdysvaltojen puolesta, Helsingin Sanomat, 26.7.2016.
  24. Putin’s Buddy Trump Is About To Get National Security Briefings. Intel Officers Are Worried, Huffington Post, 25.7.2016.
  25. Trump-torni Moskovaan ja kauppoja suurliikemiesten kanssa – presidenttiehdokas Trumpilla on pitkät liikeyhteydet Venäjälle, Helsingin Sanomat, 26.7.2016.
  26. Putin ja Trump ylistävät toisiaan – venäläiset sijoittajat lappavat rahaa presidenttiehdokkaan perheyhtiöön, Iltasanomat 26.7.2016
  27. JULIAN ASSANGE SAYS HE WILL PUBLISH MORE CLINTON EMAILS Newsweek. 6.13.2016.
  28. http://www.theguardian.com/media/2016/jun/12/wikileaks-to-publish-more-hillary-clinton-emails-julian-assange
  29. Kiusallinen vuoto sisäpiiristä: Wikileaksilta 20 000 sähköpostia Clintonin ja Sandersin taistosta, JENNY THUNEBERG, Verkkouutiset 23.7.2016
  30. DNC email leaks, explained, Timothy B. Lee, Vox, July 23, 2016.
  31. How Putin Weaponized Wikileaks to Influence the Election of an American President, Defense One, 24.7.2016.
  32. Spy Agency Consensus Grows That Russia Hacked D.N.C., The New York Times, 26.7.2016
  33. West and Russia on course for war, says ex-Nato deputy commander, 18 May 2016.
  34. What If Russia Invaded the Baltics—and Donald Trump Was President?, The Atlantic, JUL 27, 2016.
  35. How Trump Could Start a War With Russia, Bloomberg, July 27, 2016.
  36. Paavo Teittinen: Clinton menetti miljoonia demokraattien perinteisestä äänestäjäkunnasta – HS kokosi tärkeimmät asiat historiallisesta presidenttikisasta HELSINGIN SANOMAT. 10.11.2016.
  37. Tommi Hannula: Naiseus oli vain pieni osasyy Hillary Clintonin vaalitappiolle – ”Hän ei vain ollut ehdokkaana se voittava yhdistelmä” HELSINGIN SANOMAT. 13.11.2016.
  38. 38,0 38,1 38,2 38,3 Eric Kaufmann: Trump and Brexit: why it’s again NOT the economy, stupid British Politics and Policy. 9.11.2016.
  39. 39,0 39,1 39,2 39,3 Eric Peter Kaufmann: Values and immigration – the real reasons behind Brexit and Trump tammikuu 2017. ResearchGate.
  40. Trump pyytää suutelemaan sormustaan – tulleilla hän yrittää laajentaa valtaansa Helsingin Sanomat. 12.3.2018.

Katso myös

Aiheesta muualla